mies ei enää rakasta minua?

  • Viestiketjun aloittaja sofia.
  • Ensimmäinen viesti
sofia.
Hei,

Olen nyt aivan ymmälläni ja ajattelin, että löytyisikö täältä viisampia/kokeneimpia naisia/miehiä tähän tilanteeseen.

Me olemme olleet nyt kohta 4 vuotta yhdessä (3.5 tarkalleen) siitä olemme olleet n. 2 vuotta kihloissa, asumme yhdessä ja parisuhteemme on ihan normaalia, käymme yhdessä ulkona joko leffassa, bändejä kuuntelemassa tai vain syömässä vähintään kerran viikossa. Kesäisin kävimme yhdessä festareilla ja vaeltamassa.
Yhden kivan illan jälkeen, kun olimme olleet yhdessä ulkona (otimme muutaman kaljan) hän paukauttaa, ettei enää ehkä rakasta minua! Että on jo miettinyt pidemmän aikaa tätä asiaa ja ei tunne enää samalla tavalla kuin silloin alkuaikoina. Hän kuulemma oli miettinyt tätä jo kesästä asti ja minä tyhmä en ollut huomannut mitään! Mielestäni meillä oli mennyt hyvin, tietenki on ollut riitoja ja alamäkiä, mutta mielestäni ne kuuluu parisuhteeseen, ei voi aina olla ruusuilla tanssimista. Nyt olemme ns. koeajalla ja mä olen ihan rikki! En itke avomieheni edessä mutta kun hän on poissa itken.. kun olen koirani kanssa ulkona itken sielläkin. Ruoka ei maistu ja uni ei tule.. ajatukset pyörii vain ja ainoastaan "mitä tein väärin?" ja kelailen vanhoja asioita.. asumme minulle vieraalla paikkakunnalla, jossa minulla ei ole kuin yksi kaveri, muutimme tänne n. 1.5 vuotta sitten. Opiskelen täällä kyllä, mutta jos mieheni jättää minut, mitä teen?? Olen ihan yksin.. ja mielestäni olen oikeassa siinä, että kyllä se mieheni minut jättää, hän vain halusi siloittaa tietä tällä koeajalla..jopa tänään hän voi tulla ja sanoa, että lähtee ja minun täytyy vain sitä odottaa. Rakastan häntä yli kaiken..Kiitos jos jaksoitte lukea tämän vuodatuksen.
 
aamus
oikeesti tuntui pahalta lukea kirjoituksesi, myötätuntoni on puolellasi! En tiedä mikä meihin ihmisiin on mennyt, tuntuu että kaikki vaan odottavat ja vaativat jotain "uutta ja kivaa ja kicksejä antavaa" juttua elämäänsä koko ajan. Ja mitä miehiin tulee niin ne vasta paskoja ovatkin.
En osaa muuta neuvoa kuin että otat asian kunnolla puheeksi etkä jää onnettomana enempää loukattavaksi. Jos ero tulee niin häntä pystyyn ja uutta omaa elämää suunnittelemaan, hankit harrastuksia ja uusia ystäviä niin kyllä se siitä pikkuhiljaa.
 
sama täällä
Minulle tapahtui sama tasan vuosi sitten. Juuri noilla sanoilla mies ilmoitti, ettei tunne enää oikein mitään jne. Halusi erota. Kyselin, onko toista naista ja vakuutti ja vannoi ettei ole. Jatkettiin vielä pari kuukautta ja mies edelleen oli samoissa fiiliksissä. Sitten sain tietää, että sillä oli koko sen ajan ollut toinen nainen.
 
eve.
Tosi ikävä juttu, en tiedä miten osaisi lohduttaa. Voi olla että tämä kuulostaa tosi ällöttävän tekopirteältä, mutta onneksi-onneksi-onneksi teillä ei ole pieniä lapsia tai vastarakennettua omakotitaloa, yhteistä velkaa jne. En edes kauheasti lähtisi morkkaamaan miestäsi; jos hänestä nyt vaan tuntuu ettei suhteenne toimi, niin sille ei oikein voi mitään. Ainakin hän ilmoitti asiasta avoimesti eikä esim. lähtenyt vaan kylmästi jonkun toisen matkaan.

Yksi asia vaan pisti silmään, eli se kun sanot miettiväsi mitä olet tehnyt väärin. Eihän se niin ole, ei ole sinun "syytäsi" jos miehen tunteet lopahtaa tai hän ei haluakaan vielä sitoutua tms, etkä varmaankaan ole tehnyt yhtään mitään väärin. Päin vastoin vaikutat kirjoituksesi perusteella harvinaisen järkevältä ihmiseltä.

Jos haluat/jaksat voit tietysti vaatia miestäsi tekemään päätöksen heti tänään, ja lopettaa tuon löysässä hirressä roikottamisen "koeajalla". Sinullakin on tässä tilanteessa oikeutesi ja jatkuva epätietoisuus on täysin sietämätöntä, ja lisäksi estää sinua tekemästä tärkeitä päätöksiä omista asioistasi.

En voi sanoa muuta kuin että jonain päivänä olet taas aivan varmasti onnellinen (onko se tämän miehen vaiko jonkun toisen kanssa, sitä ei kukaan tiedä). Yritä katsoa eteenpäin ja suunnitella omaa elämääsi askel kerrallaan, opiskelupaikka on hieno asia ja yksi kaveri on parempi kuin ei yhtään kaveria jne. Sinun täytyy vaan kerätä voimia, syö vaikka ei maistuisikaan ja jos unettomuus vaivaa kannattaa hankkia kevyt unilääke.

Kyllä se siitä, vaikka nyt varmaan tuntuu kauhealta!
 
sofia.
Kiitos vastauksistanne.
Nämä jo auttoivat minua miettimään eteenpäin, eve, olet tosiaan oikeassa yksi kaveri on enemmän kuin ei mitään. Nyt on vaan sellainen olo ettei oikein tiedä mitä ajatella. Toista naista ei ole, sen tiedän.. tai ainakin luulen tietäväni, sillä mieheni ei ole sen tyyppistä, että pettäisi. Olen nyt tässä miettinyt, kun olin lenkillä, että olinkohan mä liian tylsä kumminkin hänen makuunsa? En aina lähtenyt baariin kun hän halusi ja pyysi.. ja en ehkä kumminkaan ollut tarpeeksi kiihkeä hänelle. En tiedä. Nyt sattuu ihan perhanasti, mutta tiedän että kyllä mä täältä vielä nousen. Aamus, olen itse asiassa jo hankkinut harrastuksia, eli käyn jumpassa 3 kertaa viikossa ja sitten käyn koiran kanssa tosi pitkiä lenkkejä, joiden kautta olenkin saanut ns. koiralenkkikavereita, eli jos törmätään niin mennään yhdessä loppumatka. Olen vaan aika ujo, joten en ole kehdannut pyytää kenenkään noiden puhelinnumeroa, mutta jos vaikka nyt rohkaistuisin ja pyytäisin. Kaikkea pyörii mielessä ja eniten pelkään sitä, miten hoidan loppuajan koulussa, luen siis näytöllä itseäni mielenterveyshoitajaksi ja siinä pitäisi olla oma elämä kunnossa, jotta voisi muita auttaa, heh tosi ironista.
Huomaan nyt muuten kun kirjoitan tätä ajatuskulkua, että jopa tämä kirjoittaminen helpottaa oloa, jännä juttu, mutta tuntuu, että näin saan edes jotenkin ajatuksia selkeäksi..
Pelottaa jotenkin, että jään yksin loppuelämäksi. Olen kohta 30-vuotias ja nämä 3 pitkää suhdetta on mennyt mönkään, kaksi oma-aloitteisesti ( toinen petti, toinen alkoi juomaan ja bilettämään liikaa) ja nyt kun luulin, että tässä se on.. niin ei. mutta, onhan joku löytänyt tosi rakkauden kypsällä iälläkin, eikös vain? Nykyaika on tosiaan muokannut ihmisiä, että he haluavat vain sitä hyvää ja ekstraa, heti kun arki astuu kuvioon lähdetään uusiin haasteisiin etsimään taas sitä huuman tuntua. Tuntuu ettei mikään riitä kellekkään enää.
 
jo on kumma!
Alkuperäinen kirjoittaja aamus:
En tiedä mikä meihin ihmisiin on mennyt, tuntuu että kaikki vaan odottavat ja vaativat jotain "uutta ja kivaa ja kicksejä antavaa" juttua elämäänsä koko ajan.
Tätä minäkin olen jo pitkään ihmetellyt. Alkuhuuman pitäisi kestää ikuisesti ja kun se sitten jossain vaiheessa väkisinkin (kai useimmilla?) tasaantuu, lopetetaan suhde toimimattomana tai kun ei enää muka rakasteta. No eipä tästä apua ap:lle ollut, mutta pakko on tätä nykymenoa ihmetellä!
 
Kirjoittaminen
on tosi hyvää terapiaa! Se on ollut aina minun keinoni selvitä vaikeista paikoista. Juuri noin kuin sanoitkin, siinä kirjoittaessaan jäsentää itselleen asioita, sekamelskaan tulee järjestys. Niitä kun sitten lueskelee uudelleen, hoksii uusis näkövinkkeleitä, omia juuttuneita ajatuskuvioitaan ja aikanaan tuo "ongelma" poistuu kokonaan, se tulee käsitellytksi ja joutaa mennä.

Älä nyt sentään yksinäisyyttä ala pelkäämään, nuori nainen. Valmistut ammattiin, hankit uuden työpaikan ja uudet näköalat - uudet ihmiset. Sieltä jostain kulman takaa ilmestyy se oikea ihminen eteesi, silloin, kun häntä vähiten odotat. Hakemalla ei löydy, mutta antamalla elämälle tilaisuuden yllättää, parhaat aarteet löydetään - sattumalta.

Eikös se ole parempi, että eroatte nyt, kun teitä on vain kaksi aikuista. Kannettu vesi ei kaivossa pysy, sanoo vanha viisaus eikä tyhjään kaivooon kannata vettä kantaa.
 
nimimerkki unohtui hötäkässä
http://www.thesecret.tv/

"Kaikkea pyörii mielessä ja eniten pelkään sitä, miten hoidan loppuajan koulussa, luen siis näytöllä itseäni mielenterveyshoitajaksi ja siinä pitäisi olla oma elämä kunnossa, jotta voisi muita auttaa, heh tosi ironista.
Huomaan nyt muuten kun kirjoitan tätä ajatuskulkua, että jopa tämä kirjoittaminen helpottaa oloa, jännä juttu, mutta tuntuu, että näin saan edes jotenkin ajatuksia selkeäksi.."

"on tosi hyvää terapiaa! Se on ollut aina minun keinoni selvitä vaikeista paikoista. Juuri noin kuin sanoitkin, siinä kirjoittaessaan jäsentää itselleen asioita, sekamelskaan tulee järjestys. Niitä kun sitten lueskelee uudelleen, hoksii uusis näkövinkkeleitä, omia juuttuneita ajatuskuvioitaan ja aikanaan tuo "ongelma" poistuu kokonaan, se tulee käsitellytksi ja joutaa mennä."

"Olen nyt aivan ymmälläni ja ajattelin, että löytyisikö täältä viisampia/kokeneimpia naisia/miehiä tähän tilanteeseen. "

Copypastaan muutaman fiksun lauseen tästä viestiketjusta.

Laitoin linkin secret-sivulle. Sain vinkin aikuiselta lapseltani sähköpostissa.
Luulisi mielenterveysalan opiskelijaa kiinnostavan. Olin ensin huolestunut, että sivulla on hörhöilyä, mutta rauhoituin lukemisen jälkeen. New-age ja reiki saavat minut takajaloilleni.

Kirjoittaminen on tosiaan hyvää terapiaa. Minäkin opiskelen työn ohella ja luin tänään netistä ohjeita kirjoittamiseen. Se on oiva apu opiskelussa.

Kirjoitin aamulla muutaman viestin Ellit 50+ palstalle. Olen vuosikausia seurannut mäkikotkan liitelyä juorulehtien palstoilla. Mies muistuttaa melko paljon ex-kotkaani.
Miehen mieli kääntyy kuin tuuliviiri ja jostain syystä hän on löytänyt parikseen vieläkin erikoisemman mutallekääntyjän. Jos tämä parivaljakko haluaisi purkaa sydäntään Elleissä, niin olisin täysin sanaton.

Joskus vilkaisen tämän ruudun alavalikkoa ja ohjaudun Ellien odottavien tai nuorten äitien palstalle. Siellä on sydäntä särkeviä aloituksia, mutta en vastaa kysymyksiin.
Pysyn vain niillä palstoilla, joista saan itselleni jotain apua. Vertaistukea, josta hyödymme molemmin puolin. Jos lähtisin neuvomaan baby blue äitiä, niin ei siitä hyvä seuraisi. Ehkä saisin neuvolatädit niskaani Ellien palstoilla.

Miehet ovat ikuisia lapsia. Kyllä sinä ap. sen jo itsekin tiesit. Nainen on kuin joku uusi lelu. Aikansa kiinnostaa ja sitten ei enää. Parisuhdemallit ovat hakusessa.

Kaljapäissään olevan puheet ovat mitä sattuu. Ei niiden juttujen takia kannata itkeä lenkkipolulla. Minulla on aiheesta pitkän avioliiton tuoma kokemus. Tiedän kaiken ja ehkä ylikin viinan vitsauksista.

Jos alat toimia mielenterveysalalla, niin sinun on saatava itsesi tasapainoon.
Vaikutat herkältä ihmiseltä. Sellainen minäkin olen. Kuuntelin viikonloppuna Frank Sinatran iki-ihanaa biisiä ja poskeni olivat litimärät. Olen monta kertaa säälinyt elokuvaohjaajia. Tällä naamalla ja ilmeillä olisi tehty monta nyyky elokuvaa.
Miehet ovat aina olleet sulaa vahaa naamani edessä. Ennen ihmettelin miksi ja nyt kai sen tajuan. Siksi en käy missään missä liikutun kyyneliin. Ei siinä iso vahinko ole tapahtunut. Viihdyn erittäin hyvin kotona.

Viina on Suomessa numero yksi. Moni nainen menettää mielenrauhansa juopottelevan miehen takia. Siitä touhusta pitäisi saada loppu, mutta en minä siihen ole pystynyt.
Olen kirjoittanut Al-Anon ohjelmasta Elleissä vuositolkulla. Viinaveroa on hinattu alas ja nyt taas ylös. Yksikään Elli ei vissiin ole viitsinyt klikata näitä minun höpinöitä kansanedustajille eikä ylityöllistetyillä raasuilla ole aikaa notkua Elleissä.

Verkko-opiskelu on rasittavaa. Opettajani on sairaslomalla ja toinen on mennyt muuttamaan lukujärjestystä. En saa sitä auki netissä.

Netti on ihana ja välistä taas vähemmän ihana asia.

Koirat ovat ihania. Luin aamull tuolta Secret-sivulta ihanan tarinan kadonneesta koirasta. Tarinan opetus oli kai, että toivoaan ei saa koskaan menettää.

Koiran omistajan (nuori nainen) äiti kuuli koiran katoamisesta vasta 3 kk:n päästä.
Hän jakeli lentolehtisiä ja jonkin ajan kuluttua sai puhelinsoiton. Koira oli saanut uuden kodin paljon kaempaa, mutta sukulaismies asui lähistöllä. Hän palautti koiran oikealle omistajalle. Tykkäsin toisestakin lukemastani tarinasta, jossa puhuttiin viulun siirtymisestä pölykerroksen alta viulun puutetta potevalle musikantille.

Kirjoitan aina löysin rantein ajatusvirtaa. En ole omasta mielestä hörhötäti, mutta tiedän noista henkimaailman opeista aika paljon.

Usko ap. siihen, että sinua vain nyt hieman karaistaan isompia haasteita varten.
Tulet ammatissasi varmasti näkemään paljon surua, tuskaa, hätää, epätoivoa ym.
Tietenkin erikoistut tiettyyn tehtäväsarkaan. Luulisin, että kierrät kaukaa alkoholitapaukset. Ainakin vielä minulla on sellainen tuntuma, että et tiedä vielä asiasta paljoakaan. Kirjaviisaus ei paljoa auta, jos ei ole omakohtaista kokemusta.
Sinun kokemus on mielestäni melko lievä, mutta olet jo suunniltasi.

Ole kepeällä ja luottavaisella mielellä. Sinä olet ihana ja hyvä ihminen. Sinun ei tarvitse kovettua ja menettää itkemisen kykyä.

Minä itken harvoin epätoivosta ja surusta. Mutta itken erittäin usein onnen kyyneleitä.
Rakastan musiikkia, luontoa, eläimiä, ihmisiä, lukemista ja jouten oloa.

Miten ihanaa olisikaan sanoa "helkkariin koko työn ohella opiskelu. Minä olen suuri kirjailija ja taiteilija. Heittäydyn vapaaksi taiteilijaksi ja räväytän ensi joulun kirjamarkkinoille bestsellerin. Tuskin viitsin vääntäytyä kirjallisuusiltoihin. Täällä Elleissä on niin paljon mukavampaa."

Kirjoittaminen on ihanaa, mutta näppiksen takomisen lopettaminen vaikeaa.
Siihen minä tarvitsen koko Suomen mielenterveysammattilaisten know howta.

Kiitos jo etukäteen. Paljon täällä on jo neuvottu, mutta ne neuvot ovat menneet tärviölle.
 
lukujärjestys taas netissä
"Verkko-opiskelu on rasittavaa. Opettajani on sairaslomalla ja toinen on mennyt muuttamaan lukujärjestystä. En saa sitä auki netissä."

Ongelma ratkesi. Opettaja laittoi uuden "lukkarin" nettiin.
Olisipa elämässäkin tuollainen lukujärjestys. Siinä lukisi "ei tänään Elleihin."
Kiitos taas hyvästä seurasta. Nyt kone kiinni ja ulos lumisateeseen. Isoja hiutaleita. Ei ne ole räntää. Ainakin toivon niin.
 
suhdekoulutusta
Olen miettinyt että koulussa pitäisi olla kurssi siitä miten suhde toimii. Niin monet kompastelevat samoihin ongelmiin ja joutuvat aina etenemään yrityksen ja erehdyksen kautta. Monilla on hyväkin suhde kaatunut kun ei ole "osaamista" olla parisuhteessa, sitten kun vihdoin aletaan tajuta asioita saatetaan jopa huomata että on omaa tyhmyyttä päästetty se hyvä nainen/mies menemään ihan turhaan. Tuottaa paljon tuskaa ja ongelmia monille ja vaikeuttaa elämää turhaan.

Yksi suuri ongelma on juuri tuo alkuhuuman haihtuminen. Niin monet vaihtavat poika-/tyttöystävää 1-3 vuoden välein kun huuma loppuu. Ei tiedetä rakastuminen ja rakastamisen eroa. Ei osata huomioida sitä että miehet ja naiset on erilaisia. Ei osata keskustella.

Tässä alkuperäisen tilanteessakin voi olla että alkuhuuma on haihtunut joten mies ei enää tunne rakastavansa koska sitä alun palavaa ja intohimoista tunnetta ei enää ole. Vaikea tosin sanoa tuntematta tapausta ja hänen taustaansa, kuinka pitkiä suhteita hänellä on ennestään takana jne.

Minulle kävi nykyisessä suhteessani samalla tavalla kuin ap:lle mutta minä olin se josta alkoi tuntua että tunteita ei ole ja "ei ole enää niin kivaa". Mitään oikeaa "vikaa" miehessäni ei ollut. Minulla on hyvin vähän kokemusta pitkistä suhteista (tämä on pisin suhteeni), joten en osannut varautua alkuhuuman loppumiseen ja kaikkiin vaikeuksiin. Mies oli kyllä jo aikaisemmin suhteessamme sanonut että se alkuhuuma tulee häviämään ja se saattaa olla todella vaikeaa aikaa mutta enpä silti osannut varautua... Miehelläni on enemmän kokemusta (pari pitkää suhdetta takana) joten hän tiesi miten se menee.

Meillä kävi niin että minä sanoin juuri noin etten tiedä enää rakastanko, oli molemmilla paha olla, itkua, tappelua, mutta myös miehen puolelta yritystä pitää läheisyyttä yllä halaamalla ja sanomalla että hän kyllä rakastaa. Tosin hän myös sanoi ettei halua elää epätietoisuudessa vaan minun pitää tehdä ratkaisu haluanko lähteä vai yritänkö käsitellä arjen ongelmat kun niitä tulee ilman että ajattelen että ongelmat ovat miehen syytä tai että huono tuuleni jostain arjen ongelmasta heijastuu häneen ja vaikuttaa tunteisiini siitä rakastanko häntä vai en.

Taisi kestää jopa pari kuukautta meillä tuo aika mutta sitten selkeni. Minä olin kuitenkin tuohon asti rakastanut miestäni todella paljon, ja hän on kaikin puolin minulle sopiva ja hyvä kumppani. Minä siis päätin yrittää, katsoa miltä näyttää kun myrsky väistyy ja aurinko taas palaa pilven takaa, ja opetella erottamaan ulkopuoliset asiat jotka aiheuttavat minulle ahdistusta ja pahaa oloa miehestäni. Koska mieheni ei koskaan ollut se joka aiheutti minulla tuota huonoa oloa.

Lopputuloksena, yhdessä ollaan ja naimisiin menossa. Kun tuo mylläkkä meni ohi niin olihan se suhde muuttunut mutta mies ei, siis sama hyvä mies hän oli mutta siinä siirryttiin sitten elämään enemmän sitä arkea. Ja seuraavan mylläkän tullessa minäkin toivottavati osaan käsitellä sen paremmin ja halata miestäni kuten hän minua.

Pointtina siis se, että jos jostain olisin lukenut tai kuullut miten suhde etenee, miten elää kun pitää ajatella toistakin ihmistä, miten keskustella asioista jne. olisi tuokin ollut helpompi hoitaa. Jos miehelläni olisi ollut kyseessä myös ensimmäinen pitkä suhde olisimme varmasti luovuttaneet ja eronneet. En tiedä onko alkuperäisen tilanne tämä, mutta tällaista siis tapahtuu paljon.
 
nainen 30+
Voi sentään. Tuo koeaika on raastavaa, en oikein tiedä. Taitaisi olla parempi sitten laittaa pillit pussiin, kuin roikkua löysässä hirressä. Jos mies haluaa jatkaa suhdettanne, kyllä sen tietää. Ei siihen tarvita koeaikoja. Jos mies ei halua, en usko että koeajat sitä muuttaa. Etenkään kun olette "kaksin" eli teillä ei ole lapsia, voi olla ettei tilanne koeajoilla tuosta muutu.

Ei tuollaisessa tilanteessa pysty elämään, rikot vain itsesi. Ethän tuossa tilanteessa pysty olemaan normaalisti oma itsesi kotosalla, koska toinen "koeajalla" killuu siinä vieressä ja "arvio" koko ajan tuleeko tästä mitään vai ei.

Mutta kaikkea tapahtuu ja tilanteet voivat muuttua. Miehet ovat usein huonoja päättämään suhdetta ja voivat roikottaa toista vaikka tietävät, että peli on todellakin loppu. Naiset ovat ehkä tuossa tilanteessa rehellisempiä. Muista arvostaa itseäsi ja jos tilanne alkaa liian raastavaksi, älä riko itseäsi vaan lopeta tilanne.
 
sofia.
Taas on yksi päivä kulunut, yöllä en nukkunut, mutta onnekseni aina ihana äitini soitti ja antoi mulle neuvoja miten jatkan eteenpäin. Päätin lähteä sinne ensi viikolla "tuulettumaan" ja miettimään miten tästä eteenpäin.

Laitoin eilen miekkoselleni viestiä, jossa kerroin, että rakastan häntä ja toivon, että hänkin oppisi taas rakastamaan minua, arkisella uudella tavalla, sillä niin käy pitkässä suhteessa. Illalla hän vain tokaisi, että ihan kiva viesti.
Kumminkin, hän illalla hieroi minun jalkoja ilman pyytämättä ja muutenkin "kiehnäsi" siinä lähellä. Yöllä puristi minut kainaloon... mutta aamulla oli jääpuikko, kun lähti töistä.
Päätin, että nyt on oma mielenterveys siinä rajalla, että kohta pimahdan. En ole syönyt sitten lauantain, joten nyt on pakko, ihan pakko, nousta suosta ja yrittää nukkua vähän ja sitten syödä.. Ihmiset ovat eläimiä toisilleen! Pikkuhiljaa tämä suru alkaa muuttumaan vihaksi, huomaan sen omista ajatuksistani, en tiedä onko se hyvä, sillä yleensä en tunne vihaa kehenkään kohtaan, mutta nyt alkaa ajatus tulla tutuksi. Mietin, että millä oikeudella mieheni minua näin kohtelee, ensin lämmintä, sitte kylmää. Mitä hänen päässään oikein liikkuu, kun ei puhu minulle kunnolla, vaan kun yritän puhua tästä meidän tilanteestamme hän vain halaa ja suukottaa päälaelle ja mutisee "voi pientä"!
Toivon ettei kenenkään tarvitsisi näin tulla kohdelluksi, mutta näköjään tämä onkin tuttua monille, että ei enää olla kuin 3 vuotta, arki tulee ja erotaan.
Miehelleni tämä on ensimmäinen pitkä suhde, edellinen kesti n. 1.5 vuotta ja nainen jätti hänet, kuulemma se oli kuin "kivi olisi tullut taivaalta".
Mutta.. nyt menen pitkään suihkuun, sitten yritän syödä ja menen lenkille koirani kanssa..koulutehtäviäkin pitäisi tehdä, näyttö on ihan kohta ja tätä koulua en aio pilata tämän takia, tämä on liian tärkeää minulle.
Äiti, vaikka et luekkaan tätä, kiitos sinulle kanssa kun olet aina tukenani. Kiitos kun saan tulla luoksesi parantelemaan haavojani ja jättää pois tämä surussa mässäily.
 
Viha on joskus tarpeen
ja sinulla se on juuri nyt hyvinkin tarpeen. Se auttaa sinut ulos lamaantumisesta ja antaa puhtia.

Äidin murkinat ja huolenpito lääkitsevät sinuan paremmin kuin mikään muu! Täydellä masulla unikin on levollista.

Surussa mässätään ainakansa, jotta se tulee tehtyä, sureminen. Aikansa sitä ja sitten tarmo uuteen suuntaan.

Opiskeluun paneutuminen vie ajatukset positiivisiin asioihin. Opiskelin itse avioeroni keskellä ja nautin suunnattomasti, kun keskittyessäni unohdin muun. Palkintona oli erinomainen todistus ja uudet, mukavat kuviot aluksi työelämässä ja positiivinen kierre jatkui sitten yksityiselämänkin puolelle.

Pidä huoli ruuasta, unesta ja fysiikastasi. Mieli saa niistä voimaa.

 
ihminen joka pelkää jätetyksituloa
ihminen joka pelkää jätetyksitulemista, kokee sen yleensä monta kertaa.
Se on jokin riippuvaisen ja riippuvuuden kohteen laki: se mitä eniten pelkäät toteutuu varmasti.
Voi olla että mies ei välitä naisesta, jolla ei ole mitään elämää hänen lisäkseen.
Mutta tätä ei kannata ajatella niin että kaikki on nyt menetetty, olen luuseri, tms.
Kysen on vain tietyn hetken tapahtumista, kemiasta ja olosuhteista. Aina ihminen ei onnistu olemaan tarpeeksi "jännittävä", "kiinnostava", "vauhdikas" ja "lumoava" jotta toinen ei "jättäisi"
Ei kukko käskien laula, eikä kannatakaan. Sinun tilaisuutesi tulee vielä joskus, ehkä tuo on jotenkin tarpeen että pääset kokemaan mihin omat jalat kantaa.
Yhdestä ukosta ei elämän tarvitse olla kiinni, ja jos sen saat tuosta irti niin olet voittanut.
 
kokemusta.
Varmasti mieskin on surullinen eikä oikein tiedä, että mitä tekisi. Toisaalta varmasti välittää, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi. Tuo koeaika on aika inhimillistä. Ihminen haluaa kuitenkin olla varma, että tekee oikean päätöksen, mitä sitten ikinä päättääkin. Ei toista tietysti viikkotolkulla voi pitää epätietoisuudessa.

Mutta tämä on vain elämää. Et tehnyt tietenkään mitään väärin - eikä mieskään. Jos ei rakasta niin ei rakasta; ei rakkautta voi pakottaa.
 
6.34
Jotenkin kuulosti hieman kummalliselta teidän koeaika... Siis että vietätte vieläkin aikaa yhdessä, halaillen yms. Mikä tuon koeajan pointti on, jos suhde jatkuu samanlaisena kuin ennenkin? Mieshän on tavallaan ollut tuollaisella koeajalla, millä nyt olette, jo kesästä lähtien (kun alkoi epäilemään tunteitaan). Miten tuo koeaika auttaa häntä selvittämään tunteitaan? (Oletko kysynyt?) Eikö hänelle(kin) olisi parempi ottaa ihan kunnon ero, eli ei kontaktia tiettyyn ennalta määriteltyyn aikaan? Sen jälkeen sitten tapaatte ja kuulostelette, miltä tuntuu. Oliko ikävä, haluatteko palata yhteen? Nythän mies syö vain rusinat pullasta: saa olla sinun kanssasi silloin kuin hänelle sopii, muttei tarvitse vastata tekemisistään sinulle.

No, ei ollut tarkoitus morkata miestä. Voi olla aivan hienokin tapaus, joka on vain eksyksissä. Monesti vain ihmisten "koeajat" johtuvat joko siitä, että ei haluta menettää toista (takaovi auki) mutta silti halutaan tapailla myös muita (luvallisesti), tai sitten siitä, että kuvitellaan, että koeajan antaminen satuttaa jotenkin vähemmän kuin lopullinen tuomio. Ja sitten ovat ne, jotka eivät oikein tiedä, mitä haluavat...

Tsemppinä sen verran, että minä ja mies ollaan kerran oltu "tauolla". (Olin nuori ja tyhmä, ja hieman kiinnostunut eräästä miehestä, joka osoitti minuun kiinnostusta. En halunnut menettää poikaystävääni - mutta halusin vähän lisärusinoita.) No, ei kestänyt montakaan päivää kun halusin takaisin :p Mies tietenkin - ihan oikein! - sanoi, ettei suhde ole vain minun juttuni: en voi hyppiä siitä pois ja takaisin silloin kuin haluan... No, mies otti kuitenkin takaisin :) Minä olen viisastunut (ainakin toivottavasti). Jossain vaiheessa tuntui jo siltä, että en ole enää rakastunut (mutta rakastin silti). Nyt kuitenkin olen taas yhtä haltioissani kuin aivan alussa!!! :))))) Plussana vielä se, että suhde on nyt vankalla pohjalla ja tunnemme toisemme hyvin (suhteen alkaessa on tietysti aina vähän epävarmuutta, "Mitäköhän tästä tulee? Voikohan tohon luottaa?" - nyt sitä ei ole), ja kuten joku muukin tässä ketjussa, olemme menossa naimisiin :) En ole koskaan ollut näin onnellinen!! :)

Eli tsemppiä - voi olla, että miehesi haluaakin jatkaa ja suhteestanne kehittyy taas oikein hyvä. Tai sitten ei - mutta kuten joku jo sanoi: jonain päivänä olet aivan varmasti taas onnellinen!

Pidä kiinni opinnoista - ja äidistä. Kyllä se siitä! Ja mieti, olisiko koeaika parempi kokonaan erillään.
 
sofia.
Niin, ehkä se olisi parempi tosiaan viettää aika erilleen.. ja mietinkin sitä jo eilen, että lähden vähäksi aikaa pois.

Eilen oli ihan outo päivä! Mies oli ihan normaali, halusi halailla sohvalla ja katsottiin yhdessä telkkaria, piti lähteä jääkiekkomatsiin, mutta mies nukahti ja ei menty.. illalla me "heilutettiin lakanoita"! En tiedä oliko toi nyt ihan järkevää, kun kumminkin ollaan tässä tilanteessa.. aamulla ennen töihin lähtöä mies oli taas normaali, eli huikkasi lämpimästi moit ja pusut ja lähti. Musta tuntuu että mua nyt jollain tavalla narutetaan, tuli vaan mieleen, että olisko mies ollut sen puutteessa ja päätti " näytellä" normaalia?? vai onko musta tulossa vainoharhainen..
 
eve.
Minustakin tuo kuulostaa vähän oudolta. Tai ok, voihan olla niinkin että mies sittenkin haluaa jatkaa suhdetta ja haluaa unohtaa koko koeaika-jutun, ja silloinhan kaikki on mallillaan. Mutta miksi ihmeessä hän ei silloin sano sitä suoraan? Jos kaveri kerran sai suoraan sanottua ettei "enää ehkä rakasta ja haluaa koeajalle", niin luulisi että pystyy myös sanomaan yhtä suoraan että rakastaa kumminkin eikä haluakaan mitään koeaikoja. Parisuhde ei minusta tietenkään koskaan saisi olla mitään voimamittelöä, mutta teidän systeemissä on minusta vaarana että koko suhde alkaa pyöriä pelkästään miehen mielenliikkeiden ja tuntemusten ympärillä, ja sinä joudut kokoajan olemaan varpaillasi etkä tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Mies ei ehkä tarkoita pahaa, mutta hän toimii nyt kyllä äärimmäisen itsekkäästi. Ei ehkä olisi hullumpi ajatus laittaa herra jäähylle vähäksi aikaa!

Olen itse 45 v, joten en enää ihan tiedä näistä "nykynuorten jutuista". Tuttavapiiriimme kuuluu kuitenkin joitakin nuoria pariskuntia, joista kahden kohdalla olen törmännyt aika ikävään piirteeseen. Ko. miehet ovat n. 30 v, ja elävät kumpikin ulkopuolisen silmissä parisuhteessa eli asuvat ja elävät kumppanin kanssa ihan niin kuin mikä pariskunta tahansa. Kuitenkin kumpikin mies on jossain yhteydessä ilmaissut, etteivät he itse asiassa varsinaisesti seurustele, vaan ovat ko. naistensa kanssa "vaan kavereita". He eivät ole mitään baarikärpäsiä tai ylenmääräisiä bilettäjiä, mutta tietääkseni katsovat oikeudekseen silloin tällöin harrastaa irtosuhteita. Kumpikin myös on kertonut etsivänsä edelleen "sitä oikeaa". Tunnen miehet nimenomaan harrastusten kautta, enkä tunne heidän tyttöystäviään kovin hyvin. Minusta kuitenkin tuntuu että tyttöystävät ovat kumpikin tahollaan auvoisen tietämättömiä suhteidensa todellisesta laadusta, eli ettei heidän nykyiset poikaystävänsä/avomiehensä ole näköjään missään aikeissa sitoutua kunnolla. Miesten kannalta järjestely on tietysti erittäin näppärä ja käytännöllinen, saa nauttia parisuhteen tuomista eduista mutta ei (mukamas) ole mitään moraalisia velvollisuuksia ja voi rauhassa vielä etsiä "sitä oikeaa".

En tiedä miten yleistä tämä on nykyään, mutta kuvailemani miehet ovat muuten erittäin fiksuja, mukavia, kunnollisia jne., eivätkä he ole keskenään läheisessä kaverisuhteessa eli kyse ei ole mistään pienen klikin sisäpiirijutusta. Kerron tämän nyt varoituksena, en toivoisi kenenkään naisen joutuvan tuollaiseen suhteeseen.
 
arvailija
Tässä huomataan taas, miten tärkeää on äidin rakkaus ja tuki tällaisissakin tilanteissa. Vaikka miestä ei ehkä saakaan ns. pidettyä, niin ainakin oma rauha ja mielenterveys, kun on hyvä olkapää tukemassa.

Jotenkin muuten tuntuu, että mies pitkittää suhdetta sen takia, että luulee sinulle olevan helpompaa tottua ajatukseen. Tässä hän kyllä tekee väärin, koska antaa turhaa toivoa. Ja melkein 99% varmuudella mies on ihastunut toiseen. Kannattaisi kuitenkin jutella avoimesti.
 
sofia.
Joo taitaa olla niin, että minä olen se jota vedätetään. Nytkin mies haluaa tänään lähteä ulos kanssani. Leffaan yms. Mutta eilen kun hän puhui veljensä kanssa puhelimessa hän puhui koko ajan "minä" muodossa, siis että "Kunhan mä tulen sinne", kun yleensä on puhunut "me" muodossa. Mä olen tarkka näistä asioista, siis se särähtää heti korvaan. Kun kysyin asiaa, hän vain naurahti ja sanoi, että pitkä puhelu oli, ei siis mitenkään ota kantaa mun pahaan oloon! Kysyin, että haluaisko mieheni nyt olla yksin vähän aikaa hän mutisi ettei halua ja kun sitten kysyin suoraan, että onko sun tunteet muuttuneet hän vastasi "joo ehkä, mutta täytyy vielä vähän funtsia"! ja nauroi päälle vielä. Mä huomaan itsestäni muutoksia, joita kuvittelin etten koskaan alenisi tekemään, mä siis mielistelen miestäni! en tiedä, ehkä taidan itse sanoa tänään että eiköhän erota, kun en jaksa tätä enää.. olen viikon aikan laihtunut 4 kiloa, joka ei ole mulle hyväksi, koska olen jo nyt melkein alipainoinen. Mä kuulostan ihan varmasti teidän muiden korvissa tosi säälittävältä olennolta ja jos kertoisin, että oikeasti olen ollut hyvinkin vahva nainen ja mielestäni omaan hyvän itsetunnon, ei sitä taida enää ollakkaan, mihin olen hävittänyt sen naisen joka olen? Vai olisko se vahva nainen vain valhetta? Miten joku yksi mies voi tehdä näin paljon pahaa näin pienessä ajassa?
 
A-täti
"Musta tuntuu että mua nyt jollain tavalla narutetaan, tuli vaan mieleen, että olisko mies ollut sen puutteessa ja päätti " näytellä" normaalia?? vai onko musta tulossa vainoharhainen.."

Kirjoitan nyt vakionimimerkilläni. Kerroit aiemmin opiskelevasi mielenterveysalaa.

Sinulle on jo ehkä tuttu termi läheisriippuvuus. Vainoharhaisuuteen törmäsin itse avioerojupakassa. Mies väitti minua vainoharhaiseksi. Kai sitä olinkin, mutta erittäin painavasta syystä.

Psykologiassa on valtavan paljon oppimista ja uutta tulee koko ajan ulos putkesta.

Ehkä olet tenttinyt liikaa mielenterveysjuttuja ja haalit omaan elämään tosielämäkokemusta.

Tuo ruokahalun menetys on vakava asia. Sinun kannattaa palata äidin lihapatojen ääreen. Mies ei selvästikään ymmärrä sinun hyvinvoinnin päälle. Mielialat menevät hänellä omia ratojaan.

Jaksaisitko tosiaan kuunnella päivätyöksesi masentuneiden ja ahdistuneiden ihmisten murheita. En minä ainakaan.

Kirjoitan maallikkona Elleissä puhdeaikoina. Se siitä minun kontolle. Enempää en ala ihmisiä hyysäämään.

Paraneminen lähtee siitä, että haluaa parantua. Sinä haluat voida hyvin.

Ulkona on aivan ihana sää. Ei tuule yhtään ja aurinko paistaa. Eilinen lumimyräkkä on muisto vain.

Elämään kuuluu tuulta ja myrskyä ja sitten taas tyventä ja rauhallista elämää.
Kaikki on käytävä läpi ja otettava niistä opikseen.

En harrasta vaihtoehtohoitoja. Mutta kyllä netissäkin voi välittää positiivista energiaa.
Reikiä tai jotain sinne päin. Elitpä onnettomasa tai onnellisessa parisuhteessa, niin kaikki on kuitenkin kiinni sinusta itsestäsi. Tyyneydestä ja mielentasapainosta.
Sitä ei kukaan voi horjuttaa.

Olen aina ollut kuin viilipytty vaikka mitä on tapahtunut. Syyksi en ole osannut sanoa muuta kuin vahvan kristinuskon. Laitoin taas aamulla ristin kaulaan. Ostin sen noin kymmenen vuotta sitten kesämökkipitäjän torilta.

Elämässä ei tarvitse kärsiä. Joku jo roikkui ristillä meidän edestä. Saamme vain nauttia kaikesta hyvästä ja olla turvallisella mielellä.
 
arvailija
Tuo mies taitaa ehkä halutakin että sinä teet päätöksen erosta... Silloin hän säästyy vastuulta ja voi aina sanoa: sinähän sitä halusit. Ja saa säälit kaupan päälle, kun hän on se jätetty. Näin vain tuntui tuon viimeisen kirjoituksen perusteella.

Mikset kysy suoraan, onko/oliko mies ihastunut toiseen? Etkö edes haluaisi tietää, jos näin olisi? Vai onko näin, kuten eräs tuttu sanoi pettävästä miehestään: Petä, mutta älä jää kiinni!
 
N_elli
Hei!

Olen ollut vähän vastaavassa tilanteessa kuin Sofia, kuulostat oikeastaan ihan minulta (käsittelen tunteitani ihan samalla tavalla jne.). Vahva, hyvän itsetunnon omaava ihminen, joka kuitenkin heikko kun joutuu olemaan jotain muuta kuin oma itsensä. Ymmärrän että haluat pitää kiinni miehestäsi, niin minäkin halusin aikanaan. Kuitenkin sinun tilanteessasi ihan oman mielenterveytesi kannalta olisi parasta, että sanot miehellesi, että nyt on tehtävä valinta, et jaksa enää. Palat tuota menoa loppuun. Ja rakkaus on vastavuoroista, en usko että itsekkään voit enää sanoa tuntevasi samoin kuin kaikki oli vielä hyvin. Tavallaan riiput ja rakastat, mutta pelkäät ja joudut esittämään jotain koko ajan mitä et ole (ja näin ollen tunteesikin miestä kohtaan ovat vääristyneet). Miehesi tulee rakastaa sinua niinkuin olet, ei yhtään "villimpänä bilehilenä" tai "kiihkeämpänä". Et voi eikä kannata ainakaan yhtään syyttää itseään.
Oletko muuten miettinyt, että jos tämän jälkeen päädytte "takaisin onnellisena yhteen" niin epäilet satavarmasti koko ajan uudestaan miehesi tunteita. Vaikka hän nyt yhtäkkiä sanoisikin että rakastaa sinua taas, niin kaikki ei varmasti enää omaltapuoleltasi ole enää normaalia - epäilet miehesi tunteita jatkuvasti... "milloin se taas ei tunnekkaan mitään?" Ei ole myöskään ketään joka voisi sanoa miehellesi että alkuhuuma vaihtuu toisenlaiseksi syvemmäksi rakkaudeksi jossain vaiheessa. Hänen tulee se itse huomata ja ymmärtää.
Mielestäni, vaikka se pahalta kuulostaakin, järkevintä olisi olla puhtaasti jonkin aikaa ja katsoa sen jälkeen miltä kummastakin tuntuu. Oma tilanteeni päättyi siihen että mies tuli itkien takaisin ja katui syvästi välinpitämättömyytään ja "tunteiden kuolemista". Hän ei itsekkään enää sen jälkeen ymmärtänyt itseään. Oltiin siis oltu 2 viikkoa erossa ja sen jälkeen alettiin pikkuhiljaa taas tapailemaan. Nyt ollaan oltu 7 vuotta yhdessä (tämä ero tapahtui kun oltiin oltu 1 vuosi yhdessä) ja ollaan onnellisia edelleen :)

Jaksamista ja käy tosiaan siellä äidin luona halittavana. Niin minäkin kävin aikanaan.
 

Yhteistyössä