mies ei enää rakasta minua?

Oikeasti kun luen noita sinun kokemuksiasi, tiedän tasan tarkkaan miltä sinusta tuntuu. On niin samanlaista kuin minulla. Ei siinä todellakaan auta toisten mielipiteet että käske tehdä päätös ja jätä se jne. Minä sanoin miehelleni eilen että nyt täytyy tulla päätöksiä, tuletko kotia vai et. Sano, että ehkä on parempi sitten erota.... Oisinpa ollu hiljaa... Ja tämä vielä sen jälkeen kun hän suostui kolmen kuukauden jälkeen vihdoin jäämään yhdeksi yöksi kotiin. Olin niin onnellinen kun heräsin hänen kainalostaan pitkästä aikaa. En kerta kaikkiaan tiedä miten pystyn jatkamaan elämää ilman häntä. Kaikki sanoo että kyllä se siitä ja löydät jonkun toisen. Mitä jos en löydäkkään? Maailmassa on paljon ihmisiä jotka ovat yksin. Ja minä todella rakastan tätä miestä. En haluaisi olla kenenkään muun kanssa. Tiedän että tulen vertaamaan kaikkia häneen. Ja mitä jos seuraavakin tekee samalla lailla niinkuin Sofiallekkin? Miksi miehelle ei kelpaa tällänen hyvä, varmasti uskollinen nainen vaan aina pitää etsiä parempaa?? Muutenki tuntuu siltä että tässä maailmassa ei kannata yrittää elää hyvin, paskaa tulee silloin enemmän niskaan. Ne ihmiset jotka ajattelee vain itseään, jotka pettää, jotka rellestää menemään jne. niillä menee hyvin. Hyvä ei kannata.

Älä menetä toivoasi. Kyllä hyviä miehiä on maailmassa, mutta täytyy löytää itselleen juuri se SOPIVA. Tästä on jo pari vuotta. Sinä kesänä erosin ja palasin mieheni kanssa yhteen monta kertaa ja minulla oli sellainen olo, että haluan jäädä suhteeseen. Mieheni kuitenkin halusi erota, mutta hän lupautui keskustelemaan asiasta kanssani vielä kerran. Sovimme tapaamisen pizzeriaan, jossa kävimme usein syömässä ja tilasimme sen mitä aina ennenkin (en enää edes muista mitä se oli). Vaihdettuamme kuulumiset löin pöytään kysymyksen "etkö enää pidä minusta?" tähän hän vastasi "kyllä minä sinusta pidän, mutta en enää jaksa seurustella." Nuo sanat kuullessani purskahdin itkuun ja mieheni kai sääli minua, koska sitten lupautui yrittämään vielä kerran. Pari viikkoa tästä hän jätti minut tekstiviestillä "mua ei enää kiinnosta". Olin jo aivan rikki ja outoa kyllä minulla oli vain "ihan sama" -olotila, en kertakaikkiaan jaksanut enää välittää. Seuraavana viikonloppuna lähdin tyttöporukalla nauttimaan elämästäni ja ystävystyin tällä reissulla nykyiseen kumppaniini. Kuukausi erostamme exäni lähetti minulle viestin "sori kun jätin sut niin törkeästi, mut mulla oli vaan niin huono päivä". Vastasin hänelle, että ei se mitään ja kerroin olevani tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen. Eromme oli kuin lottovoitto sillä löysin nykyisen rakkaani, jolle voin rehellisesti sanoa rakastavani häntä aina. Exäni oli kaikin puolin kunnollinen: ei tupakoinut, ei puhunut pahaa kenestäkään, eikä koskaan määräillyt ja joskus jopa tuntui että minä määräilen häntä, koska hänelle kävi aina kaikki mitä ehdotin. Mutta nyt kun jälkeenpäin ajattelen eihän minulle sovi tuollainen mies alkuunkaan!!! Nykyinen mieheni on rempseämpi ja pakko sanoa että välillä tuntuu kuin naisen kanssa keskustelisi, sillä niin paljon hän puhuu. Harrastuksiimme kuuluukin juoruilu ystävistämme. Hän on myös ilkikurinen ja osaa kiusoitella minua aina sopivasti ja nauttii siitä kun saa lepytellä minua kun ns. suutun. Hän ei komentele, mutta näyttää kyllä kaapin paikan jos rupean liikaa nalkuttamaan (tai antaa hänen ainakin luulla niin). Kaksi vuotta on yhteistä taivalta takana ja hän on itse sanonut minulle "vaikka tulisi niitä huonoja aikoja niin pysytään yhdessä". Kihloistakin ollaan puhuttu ja viime viikonloppuna hän kysyikin että missä kuussa haluat mennä kihloihin? Exäni näin viikonloppuna grilli-jonossa ja tiedän, että naista ei hänellä ole ollut minun jälkeeni, mutta toivon, että hänkin löytää itselleen rakkauden. Joten älkää luovuttako. Kaikille meille on olemassa joku. Se tapahtuu kun sitä vähiten osaa odottaa <3

 

vaan tajuaisit, että loppupeleissä meillä ei ole ketään muuta kuin itsemme. Vaikka olisi kuinka ihminen vieressä tuommoisista rakkaudenpihtareista ja -laskelmoijista puhumattakaan voi tapahtua mitä tahansa. Ja hengittäminen senkun jatkuu!

Kun aikansa kärvistelee ja kaipaa ja kärsii ja tuntuu että maailma loppuu on pakko ottaa lusikka nk. kauniiseen käteen ja alkaa elämään vain omaa elämäänsä. Hemmetin vaikeata, mutta kun sen oppii - aikaa voi mennä ja meneekin kauan - alkaa viihtyä itsensä kanssa ja tajuaa, ettei sitä "onnea" kukaan sinulle tuo.

Siinä on vain se ongelma, että kynnys ottaa tykönsä uusi ihminen nousee korkeaksi. Mutta hyvä niin ja itsenäinen vahva ihminen on kummasti puoleensavetävämpi kuin läheisyydenkaipuulla kuormitettu.

Kun me naiset ei yleensä rakastuta juuri siihen mieheen, joka on kierroksessa vaan unelmaan ja mielikuvaan siitä "oikeasta".

 

Ei voi koskaan olettaa olevansa toisen ihmisen tärkein ihminen, koska jokaisen tärkein ihminen on oma minä.

 

Ei voi koskaan olettaa olevansa toisen ihmisen tärkein ihminen, koska jokaisen tärkein ihminen on oma minä.

Niin meidän naistenkin täytyisi tajuta se että pitää ajattella itseään enemmän, eikä mennä toisen tunteiden ja haluamisen mukana!

 

Täällä taas alkuperäinen, kuulumiseni ovat vieläkin yhtä sekasotkua. Tämä exäni joka jätti minut törkeästi pyörii nyt tässä ympärilläni, meillä ei ole suhdetta, hän itse sanoi, että ei uskalla sitoutua ja on sitoutumiskammoinen. Tykkää kumminkin kuulemma minusta niin paljon, ettei halua menettää minua kokonaan, vaan toivoo, että antaisin hänelle aikaa ja oltaisiin niin kuin ei oltaiskaan. Eli hän tulee käymään silloin kun haluaa ja yleensä juuri keikkamatkojen jälkeen yms. krapuloissaan, tiedätte varmaan miksi
Ja minä tyytyväisenä olen hänet ottanut luokseni, aina tähän asti! olen aloittanut hyvässä työpaikassa työt, rakastan työtäni, olen aloittanut myös uusia harrastuksia, saanut paljon kamuja yhtä-äkkiä ja illat vkl:nä ovat menneet heidän kanssaan, ja olen löytänyt uuden ihmisen, kunnollisen oloisen miehen.
Hän sanoi alussa jo, ettei hän ole sellainen joka osaa palvoa maata jalkojeni alla, vaan on kunnollinen, suomalainen mies. Meillä on hauskaa yhdessä, teemme yhdessä asioita, käymme pelaamassa biljardia, keilaamassa, pitkillä lenkeillä jne. Hän asuu kumminkin kaueampana ( ja taas etäsuhde, kiva!) ja näemme aika harvoin.
Kumminkin, aina kun olen yksin ja exäni ottaa yhteyttä en voi itselleni mitään, vaan annan hänen tulla luokseni, toivoisin että hän haluaisi seurustella kanssani, ajatelkaa miten idiootti olen! Minulla olisi se kunnon mies, jonka kanssa voisin elää kunnollista, normaalia suhdetta, kädessäni ja silti kaipaan tätä renttu-kakkaa, miksi?
Sen verran voin sanoa, että tunteeni repivät minua nyt kahtaalleen, haluaisin olla fiksu.. mutta... jos haluatte, kerron myöhemmin lisää tästä ihanasta "fiksusta" elämästäni, jota itsekkin häpeän...

 

Kysyit miksi kaipaat sitä renttu-kakkaa... Totta kai kaipaat häntä ja saat kaivatakkin.
Jos rakastit häntä niin ei ne tunteet noin vain katoa vaikka ero tulisikin. Erosta selviäminen vie aina aikaa. Mutta et kyllä eksästäsi pääse tuolla tavalla yli, että annat hänen rampata luonasi...
Olen itse ollut samanlaisessa tilanteessa kuin sinä, ex-mieheni ei halunnut enää seurustella, mutta seksi kanssani kyllä kelpasi... Jotenkin kuvittelin että mies vielä haluaa minut joku päivä takaisin kun kerta haluaa minut vielä sänkyynsäkkin. Loppujen lopuksi oli vielä kurjempi olo kun tajusin, että mies oli käyttänyt ikävääni häntä kohtaan vain hyväkseen...

 

Hei Sofia,

Ymmärrän täysin taas sinua kun sanot että edelleen kaipaat sitä entistäsi. Mie en ole päässy tunteissa yhtään eteenpäin. Olen muuttanut työn perässä toiselle paikkakunnalle ja aloittanut todella mukavan uuden työn, mutta silti itken illat kotona ja mietin edelleen että mitä järkeä tässä elämässä on. Ja vaikka moni neuvoo että pitää yksinkin osata olla niin en mie sille mitään mahda...minua ei ole tehty tähän maailmaan yksin kulkemaan. Mie en tunne itteäni ehjäksi. Ja mie kaipaan edelleen exääni niin että kipeää tekee joka päivä. Ja pahoin pelkään että tulen niin aina tekemään, ihan sama kuinka paljon aikaa kuluu ja ketä eteeni tulee...

 

Minun lasteni isä oli toinen rakkauteni. Rakastin aidosti ja syvästi ja hän oli ainoa mies elämässäni. Menin nuorena naimisiin ja tulin nuorena äidiksi. Saimme kaksi ihanaa lasta. Mies oli minun turvamuurini elämässä, sellainen mies jonka tyttö tarvitsee hyvän ja turvallisen isän jälkeen.

Minä en voinut kuvitellakaan, että mikään asia maailmassa saisi meidän liittomme rikottua. Olimme kasvaneet yhteen, niin äitinkin sanoi. Olin lapsellinen tuossa suhteessa. Mutta se oikeasti oli ajatusmaailmani.

Erosin sitten miehestäni pitkä avioliiton jälkeen hänen naisseikkailujensa vuoksi. Vaikka erosta on jo aikaa kymmenen vuotta , en koskaan voi antaa anteeksi sitä, että hän petti luottamukseni, petti lastensa äidin ja rikkoi perheen.

Kukaan mies ei enää saa luottamustani, rakkauttani ja sieluani. Voin seurustella, mutta vain puolet on minusta siinä mukana.

Ap on rakastanut syvästi ja pettynyt. Anteeksi voi antaa mutta ei unohtaa.

Nuorena ja rakastuneena on vaikea ajatella, että tämä suhde voi päättyäkin. Mutta elämä jatkuu ehkä erilaisena mutta sinä eheämpänä ihmisenä toivottavasti. Älä anna kypsymättömän miehen pilata itseäsi. Hän ei ole ansainnut rakkauttasi ja murrat itsesi suostumalla olemaan vain hänen tarpeittensa tyydyttäjä.

 

Hyvät naiset! Meidän on OIKEASTI pakko muistaa se, että meidän pitää ajatella itseämme! Kuten vanharouva aiemmin kirjoitti viisaita sanoja (kiitos niistä, hienosti tsempattu), älä nyt vaan anna kenenkään miehen kohdella sinua huonosti. Itsetunto ja -kunnioitus on tärkeintä mitä sinulla pitää olla tallessa, jotta voit seurustella kenenkään kanssa kunnolla. En tosin väitä että itselläni olisi, mutta muistutan aina itseäni... Tunteiden kanssa pelleily ei vetele, maailmassa on miljoonia miehiä ja varmasti jokaiselle löytyy sellainen kumppani, joka kohtelee naista kuten kuuluukin. Vähempään ei saa tyytyä. Sofia, jos olet vieläkin samojen ongelmien parissa, neuvoni on sinulle: jätä mies, hän ei ole arvoisesi. Pelleilee vaan, ei halua olla tarpeeksi kanssasi; tällöin hän ei ansaitse sinua. Ole mielummin yksin, ja etsi täydellinen prinssi. Kuulostat ihanalta ihmiseltä, aivan varmasti löydät jonkun ihanan miehen joka ansaitsee sinut!

Itsekunnioitusta peliin, pellet äijänromut dumppaukseen! Meidän pitää olla riippuvaisia vaan itsestämme.

 

Hei,

Olen nyt aivan ymmälläni ja ajattelin, että löytyisikö täältä viisampia/kokeneimpia naisia/miehiä tähän tilanteeseen.

Me olemme olleet nyt kohta 4 vuotta yhdessä (3.5 tarkalleen) siitä olemme olleet n. 2 vuotta kihloissa, asumme yhdessä ja parisuhteemme on ihan normaalia, käymme yhdessä ulkona joko leffassa, bändejä kuuntelemassa tai vain syömässä vähintään kerran viikossa. Kesäisin kävimme yhdessä festareilla ja vaeltamassa.
Yhden kivan illan jälkeen, kun olimme olleet yhdessä ulkona (otimme muutaman kaljan) hän paukauttaa, ettei enää ehkä rakasta minua! Että on jo miettinyt pidemmän aikaa tätä asiaa ja ei tunne enää samalla tavalla kuin silloin alkuaikoina. Hän kuulemma oli miettinyt tätä jo kesästä asti ja minä tyhmä en ollut huomannut mitään! Mielestäni meillä oli mennyt hyvin, tietenki on ollut riitoja ja alamäkiä, mutta mielestäni ne kuuluu parisuhteeseen, ei voi aina olla ruusuilla tanssimista. Nyt olemme ns. koeajalla ja mä olen ihan rikki! En itke avomieheni edessä mutta kun hän on poissa itken.. kun olen koirani kanssa ulkona itken sielläkin. Ruoka ei maistu ja uni ei tule.. ajatukset pyörii vain ja ainoastaan "mitä tein väärin?" ja kelailen vanhoja asioita.. asumme minulle vieraalla paikkakunnalla, jossa minulla ei ole kuin yksi kaveri, muutimme tänne n. 1.5 vuotta sitten. Opiskelen täällä kyllä, mutta jos mieheni jättää minut, mitä teen?? Olen ihan yksin.. ja mielestäni olen oikeassa siinä, että kyllä se mieheni minut jättää, hän vain halusi siloittaa tietä tällä koeajalla..jopa tänään hän voi tulla ja sanoa, että lähtee ja minun täytyy vain sitä odottaa. Rakastan häntä yli kaiken..Kiitos jos jaksoitte lukea tämän vuodatuksen.

Hei. Tiedän just miltä sinusta tuntuu. Minulle kävi tavallaan samaten tänä iltana. Olemme olleet naimisissa 8 v. Meillä on kaks lasta.. Mieheni suuttuu herkästi ihan lapsellisista asioista. Olen aina hänen tukena A:sta Ö:hön. Haukkuu minua aina suuttuessaan. Olen täys nolla. Tänään sanoi ettei tunne mitään mua kohtaan. Kehuu jatkuvasti exejä. On yhteydessä heihin. Sanoi myös että haluaa erota.On vain mun kans lasten takia. Rakastan häntä yli kaiken, joten on tosi raskasta. Olen mielestäni yli kiltti ja teen kaiken kotona ja lapsille sekä oon kokopvä työssä. Pelkään jäädä yksin. En tiedä miten jaksan.

 

Hei. Tiedän just miltä sinusta tuntuu. Minulle kävi tavallaan samaten tänä iltana. Olemme olleet naimisissa 8 v. Meillä on kaks lasta.. Mieheni suuttuu herkästi ihan lapsellisista asioista. Olen aina hänen tukena A:sta Ö:hön. Haukkuu minua aina suuttuessaan. Olen täys nolla. Tänään sanoi ettei tunne mitään mua kohtaan. Kehuu jatkuvasti exejä. On yhteydessä heihin. Sanoi myös että haluaa erota.On vain mun kans lasten takia. Rakastan häntä yli kaiken, joten on tosi raskasta. Olen mielestäni yli kiltti ja teen kaiken kotona ja lapsille sekä oon kokopvä työssä. Pelkään jäädä yksin. En tiedä miten jaksan.

Sun itsetuntosi ei koskaan nouse tuossa asemassa. Mitäs jos sanoisit sille äijälles , että haluat että hän muuttaa pois kodistanne. Katso miten asetelma muuttuu.Ja miksi pelkäät yksinäisyyttä, sähän olet yksin.

 

Nostan tän, on mullekkin ajankohtainen. Mies pelaa jotain ihme pelejään, menee ja tulee ja tekee ties mitä huidellessaan maailmalla. Epäilen että hänellä on jo joku toinen kiikarissa vaikkei myönnä mitään. Vaistoan että kaikki ei ole nyt kunnossa.

Siinäs sitten menee. En ala perään itkemään. Työkaveri pyysi lähtemään viihteelle kanssaan viikonloppuna ja nyt on menot sovittu. Alan elää omaa elämääni, itselleni.

Monta vuotta olen myös tuhlannut miehen pelailua katsellessani. Ihan hukkaan on mennyt sekin aika yksin iltoja istuessa ja miettien missä toinen luuraa. Sitä mies varmaan olettaa taas, että istun kotona häntä odottamassa. Mutta nyt muuttuu ääni kellossa. Saa huomata että minuakaan ei enää kiinnosta, menköön jos siltä tuntuu. Alan katsella ympärilleni, jos löytyisi vaikka joku jota aidosti kiinnostaa seurani ja näyttäisi sen myös.

Hyvää kesää kaikille ja muille samassa tilanteessa oleville neuvot: älä surkuttele itseäsi ja jää itsesäälissä pyörimään vaan lähde liikkeelle. Niele pettymys, suru, katkeruus. Ne eivät tilannetta muuta mitenkään. Tee olosi itse hyväksi.