Hae Anna.fi-sivustolta

Mies ei halua lapsia "vielä"

Viestiketju osiossa 'Vauvahaaveet' , käynnistäjänä vauvakuumeinen, 29.02.2012.

  1. vauvakuumeinen Vierailija

    Niin eli otsikossahan se tuli jo, mieheni ei halua lapsia "vielä". Minä olen vm.83 eli en mikään parikymppinen enää ja vauvakuumetta pukkaa. Tästä on niin monet riidat ja itkut saatu aikaiseksi, etten enää tiedä mitä teen. Minua ahdistaa niin valtavasti, että olen yrittänyt olla ajattelematta asiaa, ettei yöunet mene. Välillä siis tuntuu, että elämä valuu hukkaan, kun niiiin toivoisin jo lapsia. Olemme koittaneet puhua ja mieheni siis sanoo, että haluaa lapsia mutta ei vielä. Kun kysyn milloin sitten, hän sanoo että muutamien vuosien päästä. En rehellisesti sanoen luota edes siihen "muutamaan vuoteen", mieheni tuntien menee ainakin viisi :( En tiedä mitä tekisin... mutta en ainakaan hankkiudu salaa raskaaksi, se on varma.

    Tuntuu, että tämä on todella koettellut suhdettamme viime aikoina. Hyviä neuvoja? Tai kohtalotovereita, jotka ovat olleet samassa tilanteessa?
     
  2. vanha äiti Vierailija

    Oletteko olleet kauan yhdessä? Minä aloin kysellä lapsentekosuunnitelmista poikaystävältäni viiden vuoden yhdessäolon jälkeen kun olin jo 34-vuotias. Hän oli minua nuorempi ja kunnianhimoinen uranluontivaihe päällä ja sanoi tuolloin, ettei halua edes keskustella aiheesta vielä viiteen vuoteen. Selvä pelihän se silloin oli. Erosimme ihan sovussa. Minusta oli mahdotonta vaatia että hän ryhtyy niin suureen elämänmuutokseen tahtomattaan ja samaten että minä odotan nelikymppiseksi asti ennen kuin pääsen edes kokeilemaan onnistuuko lapsen saaminen enää.

    Puoli vuotta myöhemmin minua potkaisi onni ja kesälomilta töihin palattua paljastui että yksi työkaveri oli myös eronnut pitkäaikaisesta avovaimostaan ja me tunnuimmekin löytävän yhteisen sävelen. Olimme pari vuotta yhdessä ihan rauhassa (minäkin halusin), koska halusimme tutustuakin kuitenkin ja viettää kahdenkeskistäkin elämää. Sitten minuun iski kauhean voimakasta tarve saada se lapsi. Aluksi mies jänisti ja silloin minä tein ihan avoimesti ja keskustellen sen, että otatin kierukan pois: sanoin, etten näe mitään järkeä siinä, että minä huolehdin ehkäisystä, kun en edes halua ehkäistä. Mies sai minun puolestani käyttää kondomia, jos halusi. Aluksi vähän petyinkin, kun hän osti paketin, mutta loppujen lopuksi ei käyttänyt siitä yhtäkään.

    Onni potki toisen kerran ja tulin heti saman tien raskaaksi 37-vuotiaana, raskaus meni hyvin ja meille syntyi terve lapsi. Nyt olemme naimisissa ja meillä on ihana lapsi. Exälläni ei ole lasta tai perhettä vieläkään ja jonkin verran olemme kuulumisia vaihtaneet joten tiedän, että hän haluaa elää juuri sitä elämää mitä nyt elääkin. Olen siis tosi tyytyväinen, etten jäänyt odottelemaan, muuttuisiko hänen mielensä. Nykyinen mies on mielettömän onnellinen lapsestaan ja todella omistautuva isä, eli vaikka aluksi pelkäsiki ja arkaili niin lapsen synnyttyä tai edes raskausaikana ei ole ollut epäilystäkään siitä, etteikö hän oikeasti sisimmässään tätä halunnutkin.

    Siskolleni ei käynyt ihan yhtä hyvin. Hän seurusteli parikymppisestä kolmevitoseksi miehen kanssa, joka aina lykkäsi lapsentekopuheita. Lopulta he erosivat ja sen jälkeen siskoni ei ikävä kyllä ole tavannut sopivaa isäehdokasta. Hän on minua vanhempi ja aina haaveillut lapsesta, jota nyt ei siis ole (ja aika alkaa olla lopussa). Murehdin välillä kovasti sitä, että kunpa hän olisi ajoissa lähtenyt siitä suhteesta -- eron yhteydessä nimittäin se entinen miehensä paljasti, ettei ole koskaan lasta halunnut eikä tule haluamaankaan. Halusi sen jälkeen seurustellakin yli nelivitosen naisen kanssa siksi, ettei tarvitsisi moista ongelmaa edes pohtia. :-(

    Minusta ehkä sinulla ei siis ole aivan tulipalokiire ikäsi perusteella, mutta tosiasia on, että olet kuitenkin ihan hyvässä iässä lapsia saamaan. Jos olette olleet jo hyvän tovin yhdessä ja asiat muuten reilassa niin jotenkin kyllä pyrkisin selvittämään, ettei kyse vain ole ikuisesta "emmä taida halutakaan" -miehestä ja jos on niin ottaisin ajoissa hatkat, koska tässä asiassa ei kompromissi onnistu puoleen eikä toiseen. On väärin vaatia toista ryhtymään vanhemmaksi vasten tahtoaan ja on väärin vaatia toista luopumaan unelmasta olla vanhempi.
     
  3. ap. Vierailija

    Kiitos vastauksestasi! Olen lakaissut tätä asiaa nyt maton alle, eli emme ole "enää" keskustelleet aiheesta, mutta minulla se pyörii mielessä jos ei päivittäin niin ainakin viikoittain. Mies on varmaan tyytyväinen nyt, kun asiasta ei tarvitse keskustella. Mutta ehkä minun täytyy ottaa asia vielä esille, sillä vaikka mies minulle tärkeä onkin, en ole valmis "haaskaamaan" elämääni odotteluun, tai sellaiseen elämään, jota en halua elää. Eikä miehenikään tarvitse. Tiedän, ettei minulla ole tulipalokiire, mutta silti. Vuodet kuluvat yllättävän nopeasti.
     
  4. Jii Vierailija


    Meillä on täsmälleen samanlainen tilanne. Olen sinua hieman vanhempi. Asiasta on syntynyt useita riitoja, jotka eivät toden totta vie asiaa eteenpäin. Itselläkin asia on mielessä lähes tulkoon päivittäin. Mieheni on sanonut, ettei voi pakottaa itseään haluamaan nyt lasta ja ymmärrän tietysti sen. Lapsia hän kuitenkin sitten joskus haluaa. Osalla sukuni naisista on ollut vaikeuksia saada lapsia ja mietin myös tätä omalla kohdallani. Eli jos parin vuoden päästä olisi hänenkin mielestä oikea aika ja eteen tulisi vuosien vaikeudet.. Toiveissani on useampi, kuin yksi lapsi. Suurimmalla osalla ystävistäni joko jo on tai on tulossa lapsi. Olisi ihana tunne olla joskus onnellinen tämän asian suhteen myös omasta, meidän puolesta. Kerroit, että sinusta tuntuu kuin elämä valuisi hukkaan, tiedän täsmälleen tunteesi. Olen välillä miettinyt myös eroamista. Se kuitenkin tarkoittaisi sitten sitä, ettei meille koskaan tulisi lapsia. Raastava tunne, kun ihminen jota rakastaa ja joka rakastaa, haluaa siirtää elämän kauneinta asiaa jonnekin tulevaisuuteen. Itkeä tuherran täällä nytkin, joten teksti voi olla tästä syystä vähän sekavaa. Voimia Sinulle <3
     
  5. aikuinen Vierailija

    Miten kukaan täyspäinen aikuinen voi kehittää lapsen hankkimisesta riitaa?
    Ei toista voi pakottaa haluaamaan lasta, se halu tulee ihmisestä itsestään tai sitten ei.

    Kaikki eivät halua lasta tai sitten eivät halua lasta kenen kanssa tahansa. Vaikka suhde olisikin hyvä, ei se tarkoita, että siihen haluaa lapsen.

    Jos lapsi on niin tärkeä, että itkua täytyy tihertää, kannattaa lähteä suhteesta ja toivoa, että vastaan tulee se, jonka kanssa sen lapsen voi saada.

    Riitely asian tiimoilta on se kaikkein typerin keino.
     
  6. ----neito..... Vierailija

    tässä taisi olla ongelmana se, että mies ei ilmaise kovinkaan selkeästi kantaansa asiaan. mutisee jotain epämääräistä myöhemmästä ajan kohdasta.
     
  7. Bete Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    06.09.2008
    Viestejä:
    3 794
    Saadut tykkäykset:
    0
    "Emmä taida halutakaan" -miehet ovat selkeästi ilmaistuna vapaaehtoisesti lapsettomia, ja sellainen henkilö ei kyllä lapsia halua missään vaiheessa, eikä kenenkään kanssa. Olisi varmasti kaikille etu, että se joka niitä lapsia ei halua, selvittäisi asian paitsi itselleen, myös muille, ja toimisi sen mukaisesti. On väärin pakottaa tai painostaa ketään isäksi tai äidiksi, sekä heidän itsensä että lapsen takia, ja on väärin pakottaa ketään edes haluamaan sitä, jos sitä ei luonnostaan halua. Mutta en tiedä, mistä monilla miehillä vaikuttaisi johtuvan rohkeuden puute myöntää asia siten, kuin se on. Jos lapsista ei ole pienen pientä haavettakaan, niin miksi höpistä jotain "muutaman vuoden päästä" -juttuja? Miksei voi vain sanoa, että ainakaan tällä hetkellä lasten hankkiminen ei kiinnosta, eikä tiedä, tuleeko koskaan kiinnostamaankaan. Eikö se olisi rehellisempää?
     
  8. Vauvva Vierailija

    Olen niin samassa veneessä kanssasi. 28v- seurustelua takana 9 vuotta, ja miehelläkin ikää jo 35.
    Olen kuumeillut KAUAN, ja mies sanoo aina vain että "ei vielä". Olemme olleet tässä ei vielä-tilanteessakin niin kaua nettä hajottaa,itkettää, raivottaa ja vaikka mitä, kun en tiedä mitä pitäisi tehdä. Kaikki kaverit ovat saaneet jo lapsia, ja parit ovat halunneet yhteistuumin perheen. Itse ajattelen koko ajan että ei-vielä tilanne saattaa tarkoittaa ei koskaan, mutta mies vannottaa että haluaa mutta pelkää. mietin että jos jätän miehen, voinko löytää miestä joka haluaa kanssani lapsen, ja nykyinen mieheni onkin valmis vuoden päästä perheeseen, mutta olen ottanut hatkat kun en ole uskaltanut jäädä odottamaan ei koskaan- tilannetta. En tiedä mitä ihmettä ajatella kun asia on viikottain mielessä ja katkeruus kohta nostaa päätään!
     
  9. sysiässä Vierailija

    Miehen on vakavissaan pohdittava teidän tulevaisuuttanne ja tätä lapsiasiaa. Kukaan ei ole valmis vanhempi, eikä vanhemmuudesta tule koskaan "valmista". Sitä kasvaa lapsen myötä, ja pelko on ihan luonnollista, mutta se ei saisi hallita koko tilannetta. Ikävä sanoa, mutta ehkä pelko on osittain myös tekosyy sille ettei mies tunne halua saada lasta.

    Minua surettaa että päätös jää aina naiselle. Joko odottaa että ehkä mies sitten joskus haluaa lapsia, kun riski on että sitten niitä ei enää saakaan tai kumppani ei tule niitä koskaan haluamaankaan. Mies voi ottaa hatkat nelikymppisenäkin ja perustaa perheen nuoremman naisen kanssa. Naisella ei ole samanlaista optiota auki. Riskialtistahan se on lähteä suhteesta kun ei ole mitään takuita että löytyisi miestä ja isäehdokasta enää koskaan.
     
  10. Mun mies puhui jo seurustelun alussa että ehdottomasti haluaa lapsia. Joskus. Sitten meni aikaa vuosi jos toinenkin ja elämässä tapahtui monia muutoksia, paikkakunnan vaihtoa, uusia työpaikkoja, työttömyyttä, matkatöitä jne. Lasten aika ei tuntunut koskaan olevan oikea. Sitten aloin potea kovaa vauvakuumetta, miehen senhetkisen opiskelun aikana ei vaan voinut ajatellakkaan asiaa.. mies muutenkin on pelännyt ettei rahat riitä jos lapsia tulee. Sitten mies lopetti opiskelut ja pääsi töihin. Mun vauvakuume heräsi entistä suurempana. Puhuttiin asiasta monta kertaa ja mies aina sanoi että haluaa lapsia, mutta ei vielä koska tulevaisuus on niin auki. Aloimme kuitenkin molemmat jo lähestyä kolmenkympin ikää.... Taas kului aikaa jonkin verran ja sitten sanoin että nyt ostin viimeiset kolme liuskaa e-pillereitä ja enempää en niitä hae. Mies oli ensin hiukan ihmeissään mutta kävimme asiasta (taas kerran) pitkän keskustelun ja lopulta hänkin ymmärsi että koskaan kaikki asiat eivät ole täydellisesti. Meillä ei ehkä koskaan ole suuria palkkoja, isoa taloa jne. ja päätimme että sen kolmen kuukauden jälkeen lopettaisimme ehkäisyn. Sitten kävi taas niin että miehen työt loppuivat kuin seinään samoihin aikoihin kun yhdessä sopimamme aika tuli eteen. Mies alkoi taas empimään, mutta sanoin että päätös on tehty yhdessä ja enempää en pillereitä hae! Asia jäi sikseen. Ei mennyt kuukauttakaan kun mies sai jo uuden työpaikan ja viisi kuukautta myöhemmin raskaustesti näytti plussaa. Nyt odotus on aivan lopuillaan ja vauvan pitäisi syntyä ihan näillä hetkillä. Olemme molemmat onnemme kukkuloilla ja vauva on molempien kannalta odotettu ja toivottu.

    Lyhyesti sanottuna miestä pelotti ottaa se ensimmäinen askel, mutta koska oikeasti tiesin että hän haluaa lapsia, uskalsin ottaa sen ensimmäisen askeleen meidän molempien puolesta ja päättää että nyt loppuu ehkäisy. Yksin en olisi päätöstä tehnyt ja mies on koko ajan tiennyt että ehkäisy loppuu ja se on hänen vastuullaan sen jälkeen jos oikeasti hän haluaa ehkäistä. Meille kävi siis asian kanssa hyvin. Oltiin yhdessä yli 6 vuotta ennen kuin vauva alkoi tulemaan joten tunsimme toisemme ja tiesimme mitä toinen haluaa.

    Toivottavasti saatte selvitettyä asian. Tiedän että kun vauvakuume iskee ei muuta oikein osaa ajatella ja joka paikassa vaan näkee äitejä ja vauvoja.
     
  11. Tuuli Vierailija


    Samassa tilanteessa minäkin. Hyvät neuvot olisi todella kallisarvoisia. Miten rohkaista miestä painostamatta? Määräajan asettaminen tuntuisi itsestänikin todella ahdistavalta. Ja mitä sitten, jos mieli ei ole muuttunut määräaikaan mennessä? Rakastan miestä ja haluan lapsen sitten joskus hänen kanssaan, en kenenkään muun.
     
  12. sssh Vierailija

    Täällä myös vauvakuumetta ollut jo jonkin aikaa, mutta mies ei halua lasta vielä.
    Asian puheeksi ottaminen on vaikeaa, koska en halua missään nimessä painostaa miestäni. Lisäksi pelkään että hän suuttuu tai karjaisee sen "jyrkän ei:n" ja itse kun olen sen verran herkkis että itku tulee helposti... varsinkin kun on tällainen aihe kyseessä.
    Tuntuu vain, että elämästä puuttuu jotain; se lapsi, meidän yhteinen lapsemme.
    Kuinka kauan pitää odottaa?
    Entä sen jälkeen, pelkään jos emme vaikka saisikaan lasta...?
    Asia pyörii mielessä lähes päivittäin. Ei kai tässä auta muu, kuin toivoa?
     
  13. Suffeli Vierailija

    Mä olin juuri tuossa samassa tilanteessa pari vuotta sitten. Mies on alusta asti sanonut, ettei tiedä haluaako lapsia, että hän ei ole ikinä kokenut siihen mitään suurempaa halua.
    No minä taas aina olen tiennyt haluavani lapsia ja seurusteltuamme noin 2,5 vuotta vauvakuume oli kova. Tai enemmänkin tunne siitä, että nyt pitäisi päätöstä tehdä, ettei mene vuodet hukkaan. Silloin olin 30-vuotias, nyt siis 32 v.
    Ilmeisesti puhuin asiasta aika paljon ja mies ahdistui ja suhteemme ajautui kriisiin. Mies puhui erosta ja suurin syy siihen oli tämä vauva-asia, mutta halusi kuitenkin vielä yrittää pelastaa suhteemme. Itsekin mietin jo että kumpaa haluan enemmän, vauvaa vai olla mieheni kanssa. Vauva-asia annettiin kuitenkin olla enkä puhunut pitkiin aikoihin koko asiasta, ainakaan omasta aloitteestani.

    Viime alkusyksynä sitten mies ehdotti että jättäisin pillerit pois. Osasyynä oli oma terveyteni, johon vaikutti se, etten halunnut enää hormoniehkäisyä eikä kortsut tule meillä kyseeseen. Edettiin ihan kattellaan nyt-meiningillä ilman paineita. Vauvaa ei kyllä vieläkään ala kuulumaan ja joudun nyt sen takia aloittaa clomit.
    Mies ei koe vieläkään mitään vauvakuumetta, mutta on valmis perheenlisäykseen. Uskon että aika harva mies vauvakuumetta samalla tavalla kokeekaan kuin naiset.

    Halusin vain kertoa, että asiat voi myös kääntyä parhain päin, mutta ei kannata tehdä mun virhettä ja painostaa liikaa, siitä ei varmasti seuraa mitään hyvää. Kun selvisimme kriisistä ja vauva-asiasta ei puhuttu hetkeen, sai mieheni rauhassa itsekseen asiaa sulatella, ilman painostusta.
    Tosin sitä nyt ei tiedä tuleeko niitä biologisia lapsia edes mutta mies kuulemma olisi valmis myös adoptioon. Sehän on jo aika paljon, ei olisi kaksi vuotta sitten uskonut että nyt ollaan tässä :)

    Tsemppiä kaikille asian kanssa painiville
     
  14. menhir Vierailija

    Nostelen vanhaa keskustelua kun en viitsi uutta kirjoittaa.
    Meillä on tilanne sellainen, että ollaan oltu yhdessä n. 1,5v, kihloihin mentiin kuukausi sitten ja asuttu yhdessä pian vuosi. Ikää on mulla 26v ja miehellä 27v.
    Tulin raskaaksi, kun oltiin seurusteltu 3kk. (varmat päivät pettivät). Ehdittiin käydä ultrassakin, jossa sit löytyi 7 viikolla kuollut alkio. Mies oli raskausuutisesta ihan shokissa noin viikon, ehti painostaa aborttiin ym. ja mää taas halusin alusta asti pitää sen.

    Olisin halunnut heti pian tyhjennyksen jälkeen alkaa kokeilla uudestaan, mutta mies on edelleenkin jarruttanut koko juttua. Varmat päivät jäi "ehkäisynä" pois heti ultran jälkeen ja otettiin keskeytetty yhdyntä käyttöön. Nyt siitä on sitten vuosi aikaa. Eli olen jo 12 menkkojen ajan toivonu ettei niitä tulisi ja että olisi tärpännyt.

    Tekosyiksi hän latelee, että pitäisi saada kerättyä säästöjä, matkusteltua ja hänellä on koko ajan kova koirakuume. Noh, "omaa talouttaan" hän ei nyt tuu saamaan muutamiin vuosiin kuntoon, kun on sen verran vanhoja opiskelun aikaisia lainoja maksettavana. Matkustelusta en ole itse koskaan sen kummemmin välittänyt, vielä vähemmän jos se on vauvansaannin tiellä. Ja koiran haluisin myös mutta vasta kun lapsi on joku 2-3v.

    Ei vois odottavan aika olla tuskaisempaa... :/
     
  15. Ky Vierailija

    Huoh. "Kiva" kun voi jakaa mielipiteitä samanlaisten asioiden kanssa kamppailevien ihmisten kanssa. Jos joku viitsii niin otan mielellään kommentteja vastaan. Tilanne on aika outo. Olemme seurustelleet usean vuoden ja kihloissa, minulla on lapsi aikaisemmasta suhteesta. Alun pitäen mies kertoi että haluaa omiakin lapsia. Ja mies tulee erittäin hyvin toimeen lapseni kanssa ja usein leikkii ulkona lapsen ja hänen kavereidensa kanssa. Minulla alkaa olla ikää muutama vuosi yli kolmenkymmenen ja kovasti haluaisin toisen lapsen. Monta vuotta ajattelin että tämä yksi lapsi riittää minulle, mutta sitten uuden rakkauden myötä nousi myös uusi vauvakuume. Nyt mies ei enää olekaan varma haluaako lapsia....Ja minä olen alkanut haluta koska mieheni halusi...se ajatus vaan alkoi muuttua omassa mielessä. Ja riidaksihan tämä on jo mennyt. Voin hyvin ajatella odottavani vuoden tai pari, mutta kaikkein eniten pelkään että ikä tulee vastaan. Monesta voi ehkä tuntua että onhan minulla jo lapsi ja olisin onnellinen kun on edes se. Mutta haluaisin niin kovasti lapsen juuri tuon ihmisen kanssa, jonka kanssa elämän haluan jakaa hautaan asti. Se olisi kuitenkin meidän ensimmäinen lapsi. Tämä ikäkriisi näyttää olevan suuressa osassa tätä asiaa....pitäisi olla painostamatta ja puhumatta, mutta ei pysty.
     
  16. Niiskuli Vierailija

    Juu-u. Tutulta kuulostaa täälläkin! Me ollaan miehen kanssa nyt seurusteltu muutama kuukausi päälle vuosi. Tosiaan meilläkin oli viiden kuukauden yhdessäolon jälkeen vahinkoraskaus joka miehen jyrkän ei:n takia keskytettiin. Itse olisin voinut vauvan ilomielin ottaa vastaan, mutta en yksin. Mä kun itse haluan että lapset syntyy rakastavaan ympäristöön jossa mieluiten se kaks lähivanhempaa ja lisänä isovanhemmat tädit ja sedä ym.

    No epillereillä ollaan menty tuon jälkeen mutta Papa-seulonnassa mulla oli häikkää silloin keskeytyksen yhdeydessä ja piti puolenvuoden jälkeen ottaa uusiks. Nyt papa ok, mutta multa löyty vasemman munasarjan yhtydestä myoma. Lääkäri totes olevan niin kyyninen ja kaiken nähnyt, että kehoitti tekemään lapset heti kun elämäntilanne sen sallii, että mielummin aiemmin kuin myöhemmin. Ja lääkäri perusti sen siihen että kun mä vasta 26v olen ja jo isohko myoma multa löytyny, niin totes et myomat luultavasti vaan lisääntyy ja toi ekakin vaan isonee et +35v jälkeen voi olla jo hankalaa niitä lapsia saada. No mähän menin kotiin ihan shokissa kun mietin et oonkohan mä nyt tuhlannu ainoan mahikseni saada ylipäätänsä lapsia. Mies sit tuli kanssa kotiin ja kyseli miten oli menny. Otti mut tiukkaan puristukseen ja totes et kyl me niitä lapsia saadaan, mutta ei vielä. Ei vielä on meillä aika useasti kuuluva lause.

    Mun mies on aika vanhanaikanen ja perinteitä kunnioittava, et haluu lapsia vasta sitten kun aviossa ollaan ja kun isompi asunto on. No joulukuussa saa mies myydä asunnon pois, et sit varmaan isompi hommataan eli askel taas lähempänä tulevaa.. No mulla nyt sit ollu siitä keskeytyksestä lähtien vauvakuume ja tuosta myoman löydöstä lähtien pelko. Kaks ristiriitasta tunnetta, yöks. No onneks alusta lähtien miehen kanssa on ollu puhetta et lapsia molemmat haluaa ja mä oon ehtona sanonukin sille alusta lähtien et ennenkun 30v täytän niin mulla se eka pikkunen pitää jo olla. Ja ton onneks on herra hyväksyny mukisematta :) Kuhan siis puitteet vaan kunnossa eka. Mä täytän kohta 27v et vielä on aikaa tohon mun ikäehtoon mut pitäähän se laskeskella et melkeen vuos menee jo odottaessa ja jos ei heti tärppääkään, niin vähän mä oon jo haaveillu et vuoden päästä vois alkaa yrittelemään.. Mä silloin täyttämässä sen 28v ja synnyttäessä luultavammin jo 29v et ehkä.. Mut odottavan aika on pitkä. Varsinkin jos oma pää huutaa sitä vauvaa niin joo-o. Mut toistaseks on tyytyminen siihen " ei vielä " sanomiseen.
     
  17. rvax Vierailija

    Jos mies ei halua lapsia, niin se pitää uskoa eikä valittaa. Jokuhan miestä askarruttaa ryhtyä isäksi. Aina voi lähteä suhteesta ja ehkä vastaan tulee mies joka haluaa. Jotkut ovat näemmä lähteneetkin, ja se on oikea ratkaisu kun kiusata itseään tai toista osapuolta asialla. Lapsi ei ole mikä hankitaan, vaan mikä saadaan lahjana jos kenelle on suotu, ja molempien yhteinen toive.
     
  18. oikeesti??? Vierailija

    Voit sanoa miehellesi, että jos tämän kummempaa ehkäisyä ei ole käytössä, äijän on turha itkeä KUN napsahtaa. Ei todellakaan ole luotettava ehkäisy, hämmästyttävää tuuria ettet ole jo raskaana.
     
  19. Hmmm (eik.) Vierailija

    Samaa mieltä kuin edellinen. Jos mies suostuu pelaamaan varmoilla päivillä ja keskeytetyllä yhdynnällä, ei hänellä ole mitään valittamista jos nainen tulee raskaaksi.
     
  20. menhir Vierailija


    Varmat päivät oli mun idea ja mies luuli loppujen lopuks, että oon käyttäny sellasta aiemminkin ehkäisynä. Eheen :). 3 kuukauden kokemuksella ja siinähän tärppäs, kun en sittekä tainnu tuntea ovulaatioajankohtaa 100% varmuudella.
    Keskeytettyä mun mies on käyttäny jo pidemmän aikaa, ja näemmä (mun harmiksi) osaa käyttää sitä hyvinkin. Tosin musta se on miehen rääkkäystä, kun pitää vaan stressata, että koska tulee. Tai sitten ei tule ollenkaan (ilman omaa kättä) kun on nii paatunut mieli. Mutta ittepähän haluaa...

    Vois varovasti ehdottaa varmoja päiviä tuohon lisäks nii ois vähän inhimillisempää ;).
     
  21. vanhajo Vierailija


    Olen -78 ja mieheni on -69 ja ei mieheni halua "vielä" ja olin mäkin vuosi sitten samaa mieltä
     
  22. pointti Vierailija

    Olin itse pitkään samantapaisessa tilanteessa. Sain sitten lopulta lapsen 38-vuotiaana. Helposti kylläkin.

    Nyt vasta tajuamme kumpikin, mitä ilman olisimme jääneet ilman lasta. Ja sen, että ihan hyvin tai paremminkin se lapsi olisi saanut tulla jo aiemmin. Lapseni nukkui ensimmäisen 1,5 - 2 vuottansa huonosti. Nuorempana olisi jaksanut aremmin valvoa!

    Voisin toivoa lisääkin lapsia tai oikeammin sanoen olisin voinut haluta niitä enemmänkin. Nyt tunnen kuitenkin olevani jo liian vanha siihen. Lisäksi on ollut ongelmia terveyden kanssa enkä nyt enää edes saisi lapsia.

    En myöskään haluaisi olla mummoikäinen, kun lapseni on teini-iässä. Ihan tarpeeksi vanha tulen olemaan nyt tämän yhdenkin lapsen äitinä sitten, entäpä jos olisin saanut vielä lisääkin. Olisin ikivanha ja väsynyt teinien äiti, huh!

    Näin siis kävi, kun ei tajunnut aloittaa ajoissa. Onneksi on tämä yksikin lapsi, hänestä olen todella onnellinen ja kiitollinen!
     
  23. Milo Vierailija

    Meillä on ollut parisuhteessa monen moista kompromissin aihetta ja eteenpäin ollaan silti yhdessä menty. Ollaan kumpikin alle 30v. ja seurusteltu kohta 8vuotta. Minä olen luontelltani hyvin perheihminen ja rakennan mieluusti kotia ja ajattelen tunteella. Mieheni on taas enemmän järki-ihmisiä ja vähän urakeskeinen.

    Alkuaikoina ehkä vähän puhuimme perheestä ja mitä se meille merkitsee, mutta emme kuitenkaan kumpikaan olleet valmiita lapsiin tai avioliittoon. Asia sitten vähän unohtui ja tuli muita juttuja elämään. Itse olen aina kuitenkin haaveillut lapsista (ja halusin niitä suhteellisen "nuorena") ja kuitenkin hyväksyin sen tosi asian ettei mieheni ollut vielä valmis ja todella halusin olla kyseisen miehen kanssa loppu elämäni. Monet riidat olemme käyneet avioiitosta ja lapsista, mutta kumpaakin asiaa olemme päättäneet yhdessä siirtää sitten kun on niiden aika (ja näin pitkän yhdessä olon jälkeen esim. avioliitto ei hirveästi mitään muuttaisi).

    Noniin, meillä sitten muutos perhe-elämään on tullut ihan tässä vuoden aikana ja kumpikin omalla tahollaan on miettinyt yhdessäoloa ja tulevaisuutta. Kerkesimme olemaan jopa erillään miettimisajan verran ja olemme tämän jälkeen vakuuttuneempia että meidän kuuluu olla yhdessä ja myös jotain tapahtui miehessäni, sillä ylläripylläri vauva olisi tulossa ensi elokuussa. Vieläkään emme oikein tiedä mitä tapahtui, mutta hetken huumassa emme käyttäneet ehkäisyä ja tulos oli heti positiivinen. Olin jo valmistautunut hakemaan jälkiehkäisyä, mutta mies oli sitä mieltä että jos lapsi siitä tulee niin sitten niin oli tarkoitettu.

    Kaikkea ei voi suunnitella ja näin meillä mennään.. päivä kerrallaan.
     
  24. Pampula Vierailija

    pointille kommenttina, että minä sain esikoiseni saman ikäisenä kuin sinä eli 38-vuotiaana ja odotan nyt toista. Ehdin täyttää 41 ennen tämän laskettua aikaa tänä keväänä. Nyt toisen raskauden aikana olen yllättänyt itseni haaveilemasta kolmannestakin...

    Minä olen taas täysin vakuuttunut siitä, että olisin jaksanut nuorempana paljon huonommin yöheräilyt sun muut. Vanhemmiten minulle on käynyt paljon helpommaksi herätä aamulla aikaisin enkä kärsi yöheräilystä juurikaan. Siskoni (joka sai esikoisensa 32-vuotiaana ja sen jälkeen vielä kolme lasta, viimeisen 40-vuotiaana) on ollut täysin samaa mieltä kanssani: oli ihanaa saada nuorena nukkua rauhassa ja etenkin aamuisin... :) Minun pointtini siis se, että tuo yöheräilyjen jaksaminenkin on täysin yksilöllistä. Minusta on aina ollut tosi ärsyttävää se, kun kaikki toitottavat että muka vanhempana ei jaksa, koska oma oloni on täysin päinvastainen. Tuttavapiirissäni on todella paljon nuoria vanhempia, jotka kyllä valittavat väsymystä paljon enemmän kuin minä...

    Minulla ei myöskään ole mitään kammoa olla "mummoikäinen" äiti, koska oma äitini sai minut liki viisikymppisenä ja meillä oli tosi ihana koti ja minulla läheinen ja lämmin suhde äitiin, joka oli aivan mahtava tyyppi eikä ollenkaan jumiutunut ajatuksissaan. En ole koskaan osannut ajatella, että olisi jotenkin kamalaa, jos vanhemmat ovat iäkkäitä. Yksilöllistä sekin, miten vanhoillinen kukin vanhempana on.
     
  25. menhir Vierailija

    Ei siinä mitään, mutta siinä pääsee nauttimaan äidistä ja isästä ehkä noin 10-20 vuotta vähemmän, kun heidän aikansa sitten koittaa. Äitini on mua 37 vuotta vanhempi ja toivoisin niin kovasti että olisi vain ehkä sen 20 vuotta vanhempi.
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti