Hae Anna.fi-sivustolta

Mies ei halua lapsia "vielä"

Viestiketju osiossa 'Vauvahaaveet' , käynnistäjänä vauvakuumeinen, 29.02.2012.

  1. Pampula Vierailija

    Tääkin on yksilöllistä. Minä pienestä asti tajusin, että minä olen minä ja juuri minuna olen olemassa synnyttyäni juuri silloin kun synnyin. En siis ole koskaan osannut toivoa, että isä ja äiti olisivat erilaisia tai eri elämäntilanteessa tai eri-ikäisinä "minut tehneet", koska enhän minä olisi silloin ollut minä. :)

    Toisaalta minulla oli lukiossakin luokkakaveri, joka oli täysorpo vaikka vanhempansa olivat hänet ns. normi-ikäisenä tehneet. Kumpikin vanhempi kuollut erillisissä tilanteissa ja eri syistä.

    Minä olen nyt myös isän ja äidin menettäneenä todellakin ajatellut, että se, että he kuolivat minun ollessani vielä nuorehko aikuinen, ei todellakaan mitenkään pilaa sitä tosiseikkaa, että minulla on ollut ihanat vanhemmat ja koti ja hyvä ja läheinen suhde molempiin vanhempiini. Monella ei ole näitä, vaikka olisi minkä ikäiset vanhemmat.
     
  2. Vimma Vierailija

    naisilla on lasten saantiin? Kun mentiin avioon, ei puhuttu sellaisesta, mutta sinä armon päivänä kun vihittiin tai seuraavana se oli heti huulen päällä ihan kuin minussa ei olisi mitään muuta kuin siittäjä ja elättäjä.
    Olen tosi loukkaantunut tuosta jankutuksesta. Olemme vasta 35-vuotiaita, että aikaa pitäisi olla ja mitä, jos ei olisikaan. Ei haittaisi ainakaan minua. On sangen itsekästä alkaa heti avioitumisen jälkeen alkaa monistaa itseään ihan kuin olisi joku ihme äijä. Ihan tavallinen mies olen eikä ole mitään halua tehdä meidän sukua lisää. Sairaita on niin, että hirvittää ja kaikkihan on geeneissä.

    Haluan nyt kyllä elää ilman yövalvomisia, katsella vähän elämää eteenpäin. Eihän sitä tiedä mitä ensi vuonna ajattelee, mutta asia kerrallaan. Harmittaa välillä tuon asian vuoksi koko liitto.
    Mikänaisia oikein vaivaa? Ei itsenään olla mitään, aina halutaan jotain muuta kuin mitä on.

    Hirvittää kyllä toden totta tuokin, että yli nelikymppisinä vielä aletaan lisääntymään. Eikö yksi lapsi sitten olekaan enää mitään? Hurjaa ajatella, että on lähdössä eläkkeelle kun lapsi pääsee rippikouluun. Sen tässä tajuaa, että elämä on lyhyt ja tuskin nauttimaan ehtii.
     
  3. whaat Vierailija

    Oletteko ihan oikeasti menneet naimisiin asti puhumatta kertaakaan mahdollisista lapsitoiveista?
     
  4. Timpe Vierailija


    Ikinä en olisi ainakaan minä mennyt, jos olisi ollut jo selvä pläkki tuo lapsien teko. En tällä järjellä halua. Tuttavalleni kävi ohraisesti. Vaimon piti syödä pillereitä, mutta oli jättänyt salaa muutaman pois. Pian on hyökkäysvaunut pihalla. Veljet, tämä on sotaa.
     
  5. menhir Vierailija

    Vihdoin sain puhuttua asiaa vähän selvemmäksi miehen kanssa. Monien itkujen jälkeen vasta uskalsin avata suuni ja kyllä se puhuminen oli sitteki suht helppoa.
    Mies kertoi pelkäävänsä kovasti koko asiaa ja haluavansa vielä matkustella. Noh, päästiin sovintoon, että ens syksynä sitte aletaan kokeilla. Mukava reaktio myös, että hän alkoi hätäisenä varaamaan mökkiä joulukuulle ja suunnittelemaan "viimeistä" 2 viikon ulkomaanmatkaa ens vuoden huhtikuulle :).
    Tiiä sitte kuin mukavaa on olla lentokoneessa raskaana, jos kaikki nyt menis suunnitelmien mukaan...
     
  6. sesse- Vierailija

    Meillä on suhteellisen samanlainen tilanne, pian 3,5 vuotta yhdessä ja mies ei ole varma haluaako lapsia. Itse olen pian 27-vuotias, hän täyttää 29 tänä vuonna. Aikaisemmin talvella sovittiin että ehkä parin vuoden päästä voisi olla realistinen aika, mutta vauvakuume kuulemma huokuu musta ja puhun todella paljon lapsiin liittyvistä asioista ja myös avioliitosta (olemme avoliitosta) ja mies halusi nyt ilmoittaa ettei hänelle olisi katastrofi jos lapsia ei tulisikaan / ei ole varma haluaako lapsia. Mies ei ole varsin isällinen, on ainut lapsi ja tottunut elämään itsenäistä elämää. Myös avioliitto on hänelle ongelma, ei ole varma ylipäänsä rakastaako riittävästi jotta voisi perhettä perustaa tai avioitua.

    Itse koen että vauvakuume on voimistunut juuri sen vuoksi että molemmilla on vakituiset työpaikat ja talous on vakaalla tolalla ja kotikin riittävän suuri lapsien tuloille. Miksi siis mies ei voi ajatella samoin!!

    Aikaisemmin ajattelin että kyllähän tässä on vuosia jäljellä vielä ja voin odottaa. Nyt tuon sitoutumiskammoisuuden paljastuttua kokonaisuudessaan (että hän ei rakasta niin paljon että voisi ajatella edes avioitumista kanssani) luottamukseni häneen on hieman kadonnut ja olemme puhuneet avoimesti erosta ja siitä että molempien tulisi voida toteuttaa omaa elämäänsä niin kuin haluaa, hän ilman lapsia ja minä etsien miestä joka lapsia haluaa. Harmillista on että rakastamme kuitenkin valtavasti toisiamme (minä tosin vähän enemmän) ja meillä on ihana yhteinen koti, josta kumpikaan ei haluaisi herkästi lähteä. Olemme tavallaan nyt vähän harkinta-ajalla ja vietämme vielä tämän kesän yhdessä ennen isoja ratkaisuja.

    Tottakai pelottaa ja ahdistaakin että pitäisi taas lähteä sinkkumarkkinoille ja "metsästämään", ei niitä hyviä miehiä niin helposti löydä... Mutta se on tehtävä jos muu ei auta, turha on jäädä lorvimaankaan ja tuhlaamaan ns. hyviä vuosiaan.
     
  7. AnniinaT. Vierailija

    No voi herranpieksut! Ei se elämä lopu lapsen saamiseen!

    Kyllä sitä voi matkustaa lapsen kanssa, kyllä sitä voi hankkia koiran, vaikka olisi lapsi, kyllä sitä voi tehdä ihan mitä haluaa, vaikka olisi lapsi!!

    Lapset kuuluu elämään ja niiden kanssa eletään, syödään samoja ruokia, käydään kaupassa, katsotaan elokuvia, nauretaan samoille jutuille ja pidetään hauskaa, välillä itketään ja kiukutellaan; oli sitten lapsi tai aikuinen.

    Ihan kuin olisi joku maailmanloppu, että siinä ruokapöydässä kertoilee vitsejä joku pikkupoika- tai tyttö, joka hetken on vain pikkuinen ja sitten se häipyy tuosta ovesta ulos maailmaan.

    Ja helppohan se ukkojen on märistä siitä, että naiset haluaa lapsia. Äijät voi saada lapsia vaikka satavuotiaina; toista se on naisilla.

    Itse tein typeryyksissäni sen virheen, että odotin. Odotin, koska mies sanoi, että juujuu, yritetään lapsia 'sitten joskus'. Ja se 'sitten joskus' ei koskaan tullut. Aina oli jotain muka tärkeämpää. Yhdessä oltiin 10 vuotta ja lopulta hermo meni. Olin jo 36-vuotias ja lapsista ei tietoakaan. Olin jo monta vuotta pohtinut asiaa ja koska rakastin syvästi (kaikesta huolimatta) silloista miestäni, päätin antaa suhteelle mahdollisuuden. Mutta sydän särkyi, koska halusin perheen. Mies ei enää riittänyt, vaan halusin ne pienet kädet ympärilleni ja märän suukon illalla ja aamupuuron keitot pikkunappulalle ja ekat jalkapallotreenit... ja kaikki ne äitienpäivät.

    Ero tuli.

    Nyt meillä (minulla ja 'uudella' miehelläni) on 3-vuotias pikkupoika. Kun tapasin uuden miehen, tein alusta asti selväksi, että jos haluaa minut, haluaa myös lapsen. Hän taas oli vannoutunut lapseton poikamies; tavatessamme 44-vuotias körmy. Ei tainnut miekkonen tietää, mitä sai, kun ekoille treffeille pyysi. Tuolla se pöiköö pihalla jalkapallon perässä poikamme kanssa ja opettaa liberona olemista. Niin se joskus elämä ohjaa. Täytyy vain uskaltaa tehdä rohkeasti päätöksiä - kipeitäkin.
     
  8. Pampula Vierailija

    Anniina T: aamen! Loistavasti kirjoitettu! En osannut itse pukea ajatuksiani yhtä hyvin sanoiksi, mutta allekirjoitan joka sanasi.
     
  9. Ei se välttämättä mene noinkaan. Minun äitini oli alle parikymppinen syntyessäni, mutta kuoli 37-vuotiaana. Minulla ei aikuisena ole koskaan ollut äitiä. Toisaalta isä on vielä elossa ja hyvissä voimissa, vaikka ikää on jo 85 vuotta.

    Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei lastenhankintaa kannata lykätä kovin pitkälle. Naisen hedelmällisyys heikkenee jo 35 vuodesta eteenpäin, ja nuorempi äiti jaksaa paremmin yövalvomiset ja muut pikkulapsivaiheen vaivat.

    Miehille lapsiasiat eivät tunnu olevan yhtä tärkeitä kuin naisille. Minun neuvoni on, että suhteen melko aikaisessa vaiheessa keskustellaan kunnolla siitä, halutaanko lapsia vai ei. Sellaisella suhteella, jossa toinen ei halua lapsia missään tapauksessa ja toinen taas ehdottomasti haluaa, ei ole tulevaisuutta. Miehen epämääräinen kiemurtelu "sitten joskus" voi tarkoittaa myös, ettei hän uskalla myöntää, ettei lapsia halua ja toivoo, että ajan myötä nainenkin lakkaisi haluamasta. Harvemmin se vain menee noin päin, tavallisempaa lienee, että nuori nainen julistaa olevansa vela (= vapaaehtoisesti lapseton), mutta jossain 30:n korvilla tuleekin toisiin ajatuksiin.
     
  10. Nainen-83 Vierailija

    Uusi viesti vanhaan ketjuun, koska samanlaisen "ongelman" kanssa painin itsekin tällä hetkellä ja tuntuu, että jostain olisi löydettävä vertaistukea. Kaikessa lyhykäisyydessään tilanne on siis se, että olemme seurustelleet 2,5 vuotta, mutta tunsimme toisemme jo ennen seurustelua. Suhde eteni todella vauhdikkaasti ja muutimme yhteen jo yhdeksän kuukauden seurustelun jälkeen. Mies ei olisi välttämättä halunnut muuttaa yhteen niin pian, mutta myöntyi lopulta käytännön syistä. Todellisuus myös oli, että asuimme käytännössä miehen kodissa koko seurustelun alkuajan enkä käynyt omassa kodissani kuin kastelemassa kasvit ja pesemässä pyykkiä.

    Puhuimme heti seurustelun alkaessa lapsista, koska molemmilla oli ikää jo lähes 30 vuotta. Mies sanoi haluavansa lapsia jossain vaiheessa ja sovimme yhdessä, että puhumme asiasta realistisemmalla tasolla vasta 2 vuoden yhdessäolon jälkeen. Tuolloin olisimme ehtineet rauhassa tutustua toisiimme ja viettää ns. laatuaikaa ihan kaksistaan.

    Viime syksynä humalassa avauduin lapsihaaveista miehelle ja saimme aiheesta aikaan melkoisen riidan. Mies kuitenkin riidan päätteksi totesi, että kyllä hänkin on miettinyt asiaa ja totesi että voisimme vuoden päästä "ryhtyä yrittämään". Asian rauhoituttua pyytelin anteeksi sitä, että humalassa olin painostanut ja totesin ettei meidän tarvitse päättää mitään määräpäivää, mutta mies oli sitä mieltä, että voimme pysyä päätöksessä. Olin todella pahoillani siitä, että tunsin painostaneeni miestä, mutta toisaalta myös iloinen siitä että hänkin tuntui haluavan vihdoin lapsia.

    Nyt keväällä olen ottanut lapsi-asian puheeksi hieman useammin, koska haluaisin meidän puhuvan toiveista ja haaveista ennenkuin jätän kesän lopulla/syksyn alkaessa pillerit pois. Mies alkoi epäröimään ja totesi että pelkää parisuhteemme hajoavan lapsen myötä. Hän totesi, että kaikkien ystävienkin suhteet ovat hajonneet lasten takia. Väittelimme aiheesta ja totesin, että suhteet jotka hajoavat lasten takia ovat olleet varmasti ongelmaisia jo ennen lapsia. Vahingossa kiihtyneenä tokaisin, että pelkään suhteemme hajoavan mikäli joudun vielä vuosia odottamaan perheen lisäystä.

    Rakastan miestäni yli kaiken enkä voi kuvitella elämääni ilman häntä. Mutta toisaalta en voi myöskään kuvitella elämää ilman lasta. Pelkään kuollakseni, että en voi saada lapsia ja haluaisin siksi edes yrittää riittävän ajoissa, jotta mahdolliset hedelmällisyyshoidot voidaan aloittaa ennenkuin on myöhäistä. En kuitenkaan missään nimessä halua painostaa miestäni, koska haluan että lapsi syntyy perheeseen jossa molemmat vanhemmat ovat häntä toivoneet. Välillä tuntuu kuitenkin siltä etten saa henkeä, koska toive lapsesta on niin suuri ja mies toteaa kyselyihin vain epämääräisesti "ei vielä". Päätin joka tapauksessa rauhoittaa tilanteen ja odottaa nyt rauhassa kesän loppuun. Mikäli jollain on vinkkejä vauvakuumeen "rauhoittamiseen" on kaikki apu tarpeen. Olisi mukavaa pystyä unohtamaan koko vauva-asia hetkeksi.
     
  11. epätoivoinen Vierailija

    Minulla sama ongelma olen kohta 30 vuotta mieheni vuoden vanhempi. Olemme olleet yhdessä 9 vuotta ja olleet naimisissakin 6 vuotta. Puhuimme lapsista heti alkuaikoina ja kumpikin halusi lapsia. Sanoin miehelleni että haluan lapsia ennen kuin olen 30 ja hän oli ihan myöntyväinen asiaan. Vuodet vierivät ja aloin lähentyä 30 aina kun kysyin lapsista mies tokaisi että muutaman vuoden päästä hän haluaa että kummallakin on vakituiset työpaikat ynm. No nyt tuo muutama vuosi on mennyt kummallakin on vakituiset työpaikat ja kun otan asian esille hän hermostuu ja sanoo taas että muutaman vuoden päästä kun nyt on niin epävakaa tilanne töissä ynm. Minua on ruvennut niin turhauttamaan tilanne. Tuntuu että hän pettää lupauksensa. Voinko todella usko enään tuohon pariin vuoteen. Olen yrittänyt sanoa ettei elämässä voi ruveta odottamaan sitä täydellistä aikaa koska sitä ei ehkä tule koskaan. Eikä sekään ole varma että saamme heti lapsia kun rupeamme yrittämään. Hänestä kuitenkin tulen heti raskaaksi kun yritämme joten turha sitä on ajatella. Olen sanonut myös etten enää montaa vuotta odota mutta ei hän ota asiaan kantaa. Jos painosta häntä puhumaan asiasta hän suuttuu ja mököttää kunnes pyydän anteeksi. En halua erota koska rakastan häntä ja tuntuu että olen antanut hänelle jo niin paljon aikaa elämästäni että en halua heittää sitä aikaa hukkaan. En tiedä mitä tehdä?
     
  12. Ymmärrän kyllä Vierailija

    Ex-mieheni sanoi minulle kun menin uudelleen naimisiin, että älä hanki lapsia ja pilaa parisuhdettanne kuten meille kävi. Ymmärrän edellisten kirjoittajien miehiä erittäin hyvin. Lapsi/lapset on niin vakava juttu, että se todellakin voi särkeä ja lopettaa hyvänkin parisuhteen tai avioliiton.
     
  13. ainokainen Uusi jäsen

    liittynyt:
    27.08.2007
    Viestejä:
    3 575
    Saadut tykkäykset:
    1
    Olen itse lapseton ihminen eli varmasti ihan väärä henkilö neuvomaan, mutta jos itse kovasti haluaisin lapsia, hankkisin niitä todennäköisesti ilman miestä.

    Mielestäni lapset ovat paljon tärkeämpi asia elämässä kuin parisuhde. Miehet tulee ja menee. Lapset ovat paljon tärkeämpiä, ja minusta on tosi surullista, jos joku nainen jättää lapset hankkimatta jonkun niinkin tyhmän asian takia kuin pelkän miehen takia. Mies vaihtoon, jos ei ala lapsenteko maistumaan! Tai sitten sinkkuäidiksi.
     
  14. Ryhtiä naiset! Vierailija

    Minun kokemukseni mukaan nuo kolmekymppiset "ei vielä" miehet ovat lähes järjestään munattomia nahjuksia jotka eivät uskalla sanoa suoraan että ei kiinnosta hankkia lapsia ikinä, ei ainakaan sinun kanssasi. Jos naiset oppisivat lukemaan kylmän totuuden rivien välistä, jäisivät monet itkut itkemättä, ja hedelmälliset vuodet tuhlaamatta noihin piilovelamiehiin. Osaisivat lähteä suhteesta ajoissa sen sijaan että antavat miehen vetkutella ja petkuttaa vuosikausia että muka joskus niitä lapsia hankitaan.

    Kun mies pitkittää ja vetkuttelee ja itse vanhenee ja haluaa kovasti perheen, kannattaa laittaa suhteelle se takaraja, siis omassa mielessään. Jos ei lapsenteko ala oma-aloitteisesti miestä kiinnostamaan siihen mennessä, voi rauhallisesti ilmoittaa että tämä oli sitten tässä, suhteen jatkamiselle ei näillä näkymin ole edellytyksiä.

    Kannattaa ottaa vastuu elämästään sen sijaan etä itkeä tuhertaa avuttomana miehen mielipiteen armoilla.
     
  15. Ja entäs jos.. Vierailija

    Juu ja mitähän miehet tykkäisivät jos nainen sanoisi seurustelun alusta asti aina että tottakai hänkin haluaa seksiä mutta sitten joskus, ei vielä, nyt ei ole sopiva aika, töissä on kiire, yms yms .... ja vuodet ne vierii eikä seksiä ole ollut vielä kertaakaan. Ei yksikään mies kuuntelisi vuositolkulla tyhjiä lupauksia seksistä "sitten joskus", vaan haluaisi tietää hyvinkin pian että tuleeko sitä koskaan olemaankaan ja jos ei selvää vastausta saa, niin häipyy takuuvarmasti.
     
  16. ainokainen Uusi jäsen

    liittynyt:
    27.08.2007
    Viestejä:
    3 575
    Saadut tykkäykset:
    1
    Kirjoitit asiaa!

    Kerronpa teille opettavaisen tarinan. Olipa kerran nainen, joka halusi kovasti lapsia. Jo nuoresta lähtien hän tiesi haluavansa jonain päivänä perheen. Noin 25-vuotiaana hän tapasi Elämänsä Miehen. He olivat saman ikäisiä.

    Suhde oli muuten täydellinen, mutta lapsia mies ei vielä halunnut. Lapsista keskusteltiin silloin tällöin, mutta mies keksi aina syitä, miksi niitä ei pitäisi vielä hankkia.

    Vuodet vierivät. Nelikymppisenä nainen tajusi, että hän ei ehkä tulisi enää saamaan lapsia. Mies vakuutteli, että kyllä se vielä olisi mahdollista, sitten joskus.

    Pian tämän jälkeen mies ilmoitti, että hän on tavannut Elämänsä Naisen. 29-vuotiaan, ihanan vaalean naisen, joka oli hänen elämänsä rakkaus. Hän pakkasi tavaransa ja muutti uuden naisen luo. 42-vuotias nainen jäi yksin asumaan yhteiseen kotiin. Peilistä katsoi takaisin ryppyinen naama. Talo tuntui tyhjältä.

    Nainen törmäsi mieheen vuoden päästä kadulla. Mies työnsi onnellisena lastenrattaita uuden naisensa vierellä isyyden onnea ja täyttymystä säteillen.

    Tämä tarina on tosi. Miettikää, haluatteko päätyä tämän tarinan naiseksi vai aiotteko oikeasti tehdä asialle jotain. Jos mies ei halua lapsia ja sinä haluat, te ette ole oikeat ihmiset toisillenne.

    Totta kai sitä nuorena ja rakastumisen huumassa ajattelee, että ei voi kuvitella elämää ilman juuri tätä miestä. Mutta kummasti se mies voi elää ilman sinua, sitten kun löytää Sen Oikean.
     
  17. Sophia. Vierailija

    Olen tässä pohtinut tällaisia kysymyksiä:

    Kumpi on pahempi: perhe vai lapseton elämä?
    Kumman tahto on lopullisempi? Kumman on helpompi antaa periksi?
    Onko toisella oikeutta vaatia lasta? Onko toisella oikeutta vaatia lapsetonta elämää? Kumman tahto on lopullisempi?
    Kumpi katkeroituu? Se joka ei saanut haluamaansa lasta vai se, joka joutui antamaan periksi ja myöntymään lapseen?
    Onko toisella oikeutta sanoa, että tähän yksikköön tulee (/ei tule) lapsia, piste?
    Onko minulla oikeutta vaatia miestä lapseni isäksi, jos hän ei sitä halua? Onko miehelläni oikeutta vaatia minua pysymään lapsettomana?

    Mikä on se kompromissi? Kummassakin vaihtoehdossa toinen voi joutua kärsimään.
     
  18. Heko heko Vierailija

    Hellyttäviä nuo miehet määräaikoineen... pidetään muija hiljaisena kun heilutellaan edessä porkkanaa "vuoden päästä" (ollaanko silloin enää yhdessäkään, mutta meneepähän suu suppuun.)

    Mikä sen miehen saa maagisesti lasta haluamaan vuoden päästä - kun asia on nyt niin tabu ettei saa enää "nalkuttaa"?

    Vahinkoa putkiin tai reilu ero. Miksi se on se mies joka päättää koska pariskunta lisääntyy? Missä niin säädetään?

    Ei saa ahdistaa, ei saa painostaa, ei saa jankuttaa, ettei ahdistu. Voi ressua. Kukas naista sitten ajattelee tai ymmärtää kun miestä pitää niin "varoa".
     
  19. eroa Vierailija

    Miehes on jo tottunut tuohon elämään, että lapset ei enää kiinnosta, sitä ei vaan viittikertoa, ettei eukko jätä. teillä pitää olla vakava keskustelu ja aikaraja,. Jos aikaraja ylittyy, pitää erota.
     
  20. Lapseton Vierailija

    Minun taas on vaikeaa ymmärtää, että joku haluaa lasta niin kovasti, että on valmis hylkäämään rakkaan puolisonsa, jos tämä ei lapsia halua. Siis jonkun vielä syntymättömän lapsen takia hylkää elämänsä tärkeimmän ihmisen. Ja mistä tietää, vaikka olisi itse hedelmätön?
     
  21. ja pah Vierailija


    Otappa huomioon se, että nainen alkaa katkeroitua pikkuhiljaa siihen rakkaaseen ukkkoonsa, kun ei lapsia saanutkaan tehdä, tuli biologinen kello täyteen.
     
  22. yksilön vapaus Vierailija

    ei kannata tehdä yksinkertaisesta asiasta vaikeaa.
    Ihmetyttää miksi ihmiset riitelevät ja painostavat toisiaan tekemään heille ei mieluisia asioita.

    Jos mies ei halua lapsia, vielä, tai ei koskaan, se on hänen oikeutensa.
    Jos sinä haluat lapsia, nyt, tai joskus tulevaisuudessa, se on sinun oikeutesi.

    Jos teidän keskinäiset halunne eivät kohtaa, kummallakin on vapaus kääntyä kannoillaan ja mennä yhteisen kodin ovesta ulos etsimään sellaista kumppania joka haluaa samoja asioita.
    Ja on muistettava, että yksinkin voi tehdä monia asioita, ei kaikessa tarvitse toista rinnalla olla.
    Ei tämä elämä tämän kummallisempaa ole.
     
  23. Rvazzz Vierailija

    Ihmettelen aina, miten vauvaa haluavat naiset jättävät asian noin myöhään, siis että ovat jo yli 35 v. Tuleeko se vauvakuume ihan puskista tuolloin? Jos ei tule, niin eikö silloin pidä älytä pitää asiasta huolta?! Tyyliin keskustella asia selväksi äijän kanssa ajoissa eli muutaman tapaamiskerran jälkeen. Jos vastaus on kiemurteleva "sitten joskus joo", niin kandee heivata ehdokas. Kyllä vastauksen tulee olla selvä "kyllä" ja aikataulutkin pitää isukkiehdokkaan ilmaista tyyliin "voin yrittää lasta kun olen 30v". Oma moka jos ei asioita keskustele ajoissa läpi, siis sellaisia jotka on itselle ultratärkeitä. Itselleni lapset olivat tärkein tavoite elämässä, hoisin asian niin, että eka syntyi kun olin 24. Nyt lapsia on 3 :) hieman myöhemmin valmistuin ktm:ksi.
     
  24. Pipsa82 Vierailija

    Lohduttavaa huomata että kohtalotovereita on näinkin paljon. Meillä on myös vähän samanlainen tilanne. Molemmilla on jo ikää, minä 35v. ja mies 36v. Yhdessä ollaan oltu 3v. Lähes koko suhteen ajan ollaan käytetty varmoja päiviä / keskeytettyä yhdyntää "ehkäisynä" ja alkuvuodesta se sitten petti. Tulin raskaaksi ja se yllätti molemmat. Minut iloisesti ja mies säikähti ja mietti jo aborttia. Minä sanoin etten sitä tee ja haluan pitää lapsen. Meillä on vahva suhde, molemmilla vakituiset hyvät työt ja oma asunto. Kaikki siis valmiina vastaanottamaan pieni meidän perheeseen. Viikon aikana mies sulatteli ajatusta ja oli lopulta innoissaan tulokkaasta. Meistä tuli läheisemmät ja onnellisemmat kuin koskaan.

    Sitten tapahtui se pahin jota olin koko raskauden ajan pelännyt, sain keskenmenon viikolla 9. Romahdin ihan täysin. Olin niin pitkään toivonut vauvaa ja nyt kun se vihdoin oli tulossa, se otettiin minulta pois. Mies yritti lohduttaa parhaansa mukaan ja näin että häneenkin sattui. Nyt kun aikaa on kulunut tuosta muutama kuukausi, mietin edelleen sitä mitä menetin ja kuinka onnellinen olin silloin.

    Pahaa oloa lisää kuitenkin se, ettei mies tahdo yrittää uudelleen. Se kuuluisa "ei vielä" tulee esiin kun yritän asiasta keskustella. En pysty ymmärtämään miksi mies ei tahdo yrittää uudelleen, vaikka hän oli onnensa kukkuloilla kun vauva oli tulossa. Miksi sitä pitäisi lykätä eteenpäin?

    Tuo menetys sai minun vauvakuumeeni nousemaan niin korkealle että sattuu joka päivä enkä vaan saa ajatuksia muualle. Ikää tulee kokoajan lisää ja pelottaa etten koskaan saa lapsia. Mitä jos menee vuosia ennen kuin tulen uudestaan raskaaksi (siis sitten kun aletaan yrittämään)? Mitä jos sekin menee kesken? Tuntuu että pää hajoaa näihin ajatuksiin ja että olen ihan yksin tämän asian kanssa. En voi miehen kanssa enää puhua tästä, koska ajan kuulemma hänet nurkkaan ja häntä alkaa ahdistaa. Mitenkäs minä sitten? Minuako sitten saa ahdistaa? Tiedän että jos en koskaan niitä lapsia saa, katkeroidun ja syytän siitä miestäni koko loppuelämän. Mitä ihmettä teen?
     
  25. Periaatteessa sinulla on kaksi vaihtoehtoa. Joko hyväksyt ettet koskaan saa lasta tai vaihdat miestä. Lapsen voi toki hankkia lyhyestäkin suhteesta, jos aikoo yksin hoitaa ja kasvattaa hänet.
    Mieti, mikä on sinulle tärkeintä, kukaan muu ei voi sitä puolestasi ratkaista. Jostakin joudut nyt luopumaan.
     

Testaa, mitä persoonallisuustyyppiä edustat: punaista, keltaista, vihreää vai sinistä

Tilaa Annan uutiskirje!

Annan uutiskirje tuo sähköpostiisi uusimmat artikkelit, testit ja kilpailut.

Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti