Mies ei halua lasta "vielä"

[iBana]

Olemme seurustelleet mieheni kanssa n. 2 ja puoli vuotta. Suhteellamme oli varsin hankala alku, sillä ehkäisy petti ja tulin raskaaksi vain kuukauden tuntemisemme jälkeen, ja päädyimme tekemään abortin. Keskustelimme asiasta, ja tulimme tulokseen, ettemme vielä tunne toisiamme riittävän hyvin perustaaksemme yhteistä perhettä. Mieheni sanoi tuolloin myös että parempi ajankohta olisi vaikka 2-3 vuoden päästä kun olemme tutustuneet toisiimme, ja rakastaisimme toisiamme niin paljon, että lapsi pääsisi syntymään rakastavaan perheeseen.

Tietenkin abortti päätös oli erittäin raskas, ja raskaammaksi asian teki se, että ultrannut lääkäri iski kuvat eteeni ja kysyi olenko tietoinen, mitä kuvassa näkyy. Kertoi, että kyseessä on kaksoisraskaus, josta syystä abortti jouduttiin tekemään kaavinnalla. Koko ajan oli valtava epävarmuus ja syyllisyyden tunne kun asia oli ohi. Selvisin kuitenkin ajan kanssa, ja mieheni tuen ansiosta. Tein kuitenkin päätöksen etten enään koskaan tee aborttia, ja tein tämän selväksi myös miehelleni joka sanoi ettei minun tarvitsekaan.

Nyt olen jälleen raskaana (taas suunnittelemattomasti, oma moka kun unohdin syödä pillereitä) ja olin salaa mielessäni iloinen asiasta, sillä molemmat todellakin olemme rakastuneita toisiimme. Yhteiselämämme sujuu pääosin ongelmitta, huolimatta satunnaisista nahisteluista silloin tällöin. Molemmilla on vakituinen työ ja hyvät tulot. Periaatteessa kaikki valmiudet lapsen tuloon olisivat olemassa. Mutta mutta..

Tein testin, kun kuukautiset olivat viikon myöhässä ja tulos oli välittömästi positiivinen. Sydän pomppasi rinnassa ja jouduin vähän pidättelemään ilon kiljahduksia. Vaikken itsekään vielä ollut suunnitellut asiaa tähän hetkeen, tuntui kuitenkin uutinen iloiselta. Keroin miehelleni asiasta, ja sen sijaan että hänkin olisi iloinnut kanssani oli reaktio täysin päinvastainen. Aikuisen miehen itkua ja valitusta että ei nyt, ei vielä(kään), ei ole valmis isäksi. Pyysi keskeytystä mutta muistutin häntä etten siihen ryhdy.

Nyt raskausviikkoja on 12+2 ja ensi viikolla ensimmäinen ultra. Tunnen oloni melko yksinäiseksi, sillä mies edelleen hokee asioita kuten "ei vielä, muutaman vuoden päästä, emme voi enää matkustella, en halua, en jaksa" ja luulee etten ymmärrä että lapsi muuttaa koko elämäni. Mies ei myöskään ole halukas kertomaan vanhemmilleen asiasta, vaikka hänen äitinsä on jo tovin udellut, milloin olisi lapsenlapsia tulossa.

Lapsen myötä meidän pitäisi muuttaa isompaan asuntoon mutta sain vastaukseksi tylyn "en helvetissä muuta. Luuletko että nyt ostan tila-auton ja oman pihan ja vielä kultaisen noutajanki päälle"

Välillä mies tuntuu hyväksyvän asian ja antaa hellyyttä ja puhuu tulevaisuudesta, mutta seuraavassa hetkessä todella hyökkäävä ja syyllistävä, eikä usko pystyvänsä rakastamaan lasta. Olen avioeroperheestä itse ja hän kysyy haluanko lapselleni samaa, tai mitä jos käy kuten minun vanhemmilleni. Sanoo myös että olen liian "teini" äidiksi koska olen vasta 23-vuotias, hän itse on 28. En vain haluaisi herätä tilanteeseen jossa olen jo yli 30 eikä mies ole halukas vieläkään...

On kuitenkin ilmoittanut halukkuutensa osallistua synnytykseen. En tiedä mitä pitäisi sanoa, tai tehdä. Pelkään todellakin, että elämämme kaatuu ja jään yksin, vaikkakin olen valmistautunut myös siihen...

Pelkään että jään koko raskauden ajaksi ilman hänen tukeaan, ja mahdollisesti myös jälkeen. Ja nyt onkin sellainen olo että MILLOIN sitten olisi sopiva aika, koska luulen ettei sitä ole..

Pitkä ja sekava teksti, anteeksi, olen aika kiihdyksissä kun kirjoitan tätä.. Hankala jäsennellä ajatuksia

 

[tuija85]

Mitä kuuluu, päätitkö pitää lapsen? Tarina on varmasti ollut monella samanlainen. Oma mieheni hoki pitkään sitä "sitten joskus"-mantraa. No, 6 vuoden seurustelun jälkeen menimme naimisiin ja nyt esikoinen on 6 kk. Kun tapasimme minä olin 19 ja mies 21-vuotias eli olimme toki nuoria ja nyt varsin sopivan ikäisiä vanhemmiksi.
Tekstisi perusteella mies on se joka lapsellisesti käyttäytyy. Ilmeisesti sinä haluat lapsen, toivon kovasti että päätit hänet pitää
Eikä se vauva niin paljon tilaa vaadi, meillä neliöitä on 43 ja ihan hyvin mahdutaan. Aikaa, sitoutumista ja rakkautta vauva kyllä vaatii. Minulla on pieni cityauto, Citroen C3 ja sillä on kyllä matkattu koko perhe koirat mukaanlukien. Jos sinulla on pään sisällä selvä malli siitä, miten lapsiperheen tulee elää ja toimia, tulet pettymään ja raskaasti. Kukin taplaa tyylillään, anna myös miehelle sananvalta päättää perheen suunnitelmista. Ei lapsen tulo automaattisesti tarkoita isoa farmariautoa ja omakotitaloa sekä kotitöihin osallistuvaa miestä.
Ja raskauden keskeytyksethän eivät hedelmällisyyteen vaikuta. Vaikka tämä toinenkin olisi keskeytykseen päättynyt, voit aivan hyvin hankkia vielä lapsia.

Jos mies 28-vuotiaana ei ole kykenevä ottamaan vastuuta teoistaan (tässä tapauksessa siitä että on harrastanut seksiä), hän tuskin on sitä kolmen vuoden kuluttua. Eri asia jos ikää olisi 20v.

 

[iBana]

Hei ja kiitos vastauksesta! Kyllä päätin pitää pienokaisen ja nyt mennään rv 25 ja asiat alkaa hiljalleen kääntyä parempaan suuntaan Olemme jutelleet mieheni kanssa asioista, ja hän myönsi käyttäytyneensä sikamaisesti minua kohtaan. Kertoi että hän (ymmärrettävästi) säikähti koko asiaa ja pelkää suurta muutosta. Myös kertominen vanhemmille oli suuri kynnys, mutta kun molemmat vanhemmat, sekä myös sisarukset olivat iloisia asiasta, putosi paino myös miehen harteilta. Perhe on ollut miehelleni aina kaikki kaikessa ja tajuan kyllä jos reaktiot on pelottaneet.

Pyysi anteeksi aiempaa käytöstään ja sanoo nyt että ennen kaikkea on iloinen että "vahinko" kävi juuri minun kanssani, ja uskoo että minusta tulee hyvä äiti. Sanoi myös että haluaa olla tukena kaikessa, mitä eteen tulee ja on ollut erittäin hellä ja huolehtivainen. Hellii ja kuuntelee kasvavaa pallomahaa, vaikka oudoksuukin vauvan ulospäin tuntuvia liikkeitä.

Uskalsi myös neuvolassa kysyä onko ihan normaalia ettei vieläkään oikein sisäistä asiaa, vaikka ajatus tuntuu jo hyvältä ja iloiselta. Näin tais olla meidänki tapauksessa, että isäksi kasvaa vasta kun vauva syntyy.

Tällä hetkellä oloni on onnellinen ja luottavainen siihen että asiat tulevat sujumaan.

P.s ultra lupaili pientä poikaa syntyväksi

 

[iBana]

Niin ja tosiaan sanoi myös itsekin että ihan yhtälailla hän on vastuussa pienestä elämän alusta, ja että kyllä ikäkin alkaa olla siinä että perheenlisäys on paikallaan. Tuntuu hyvältä kun hän silloin tällöin halaa ja kuiskaa korvaan että rakastaa minua ja sitä että sisälläni kasvaa pieni elämä.

hän on myös alkanut tarkkailemaan syömistäni etten syö kiellettyjä ruokia. Ohjaa kadulla kävellessä minut pois tupakoivien läheisyydestä ja viime yönä yritti etsiä auki olevaa apteekkia, jotta voisi hakea närästyslääkettä. (tää närästys on helvetillistä, ei voi edes vettä juoda ilman närästystä) niska- ja selkähierontaa saan aina jos särkee