V
vierailija
Vieras
Löytyiskö täältä vertaistukea kun en facebookin vertaisryhmässä kehtaa omalla nimellä kirjoitella?
Mies ei tee lastensa kanssa mitään yksin ilman minua tai äitiänsä eli lasten mummoa. Hänen tukenaan pitää aina olla toinen aikuinen, edes kauppareissu ei onnistu jos minä en voi tulla mukaan tai lapsia ei voi viedä siksi aikaa mummolaan. Pojat on 4v ja 1v.
Jos minä joskus ehdotan yhteistä tekemistä perheen kesken, vastaus on aina ei. Aina ei tarvitse tehdä mitä minä haluan mutta joskus olisi kiva keksiä yhteistä tekemistä joka olisi lapsille mieleistä. Yleensä olen lasten tapahtumissa, puistoissa, kävelyllä lasten kanssa ilman miestä kun muut liikkuvat perheinä. Miehelle kaikki yhteinen tekeminen pitää lähteä hänen mielenkiinnostaan kyseistä aktiviteettiä kohtaan. Esim. puistoilu on ihan out koska se on hänestä tylsää, lasten mielipiteestä viis.
Oman äitinsä ja sisarensa kanssa vie lapsia kyllä retkille, puistoihin, tapahtumiin ja ulkoilemaan mutta ilman heitä ei. Toki minä voin aina liittyä seuraan mutta välillä oudosti tuntuu että mies elää perhe-elämäänsä yhdessä lapsuudenperheensä kanssa. Minua tunnutaan tarvittavan vain tylsistä velvollisuuksista huolehtimiseen, hauskanpitoon minua ei kaivata.
Yhteinen nimittäjä tunnun olevan minä, minun kanssani mikään ei huvita tai kiinnosta mutta vastaava aktiviteetti muiden seurassa kyllä innostaa ja lasten kanssa touhuaminenkin luonnistuu. Olen yrittänyt tästä puhua mutta mies ei myönnä toimivansa näin.
Mies ei tee lastensa kanssa mitään yksin ilman minua tai äitiänsä eli lasten mummoa. Hänen tukenaan pitää aina olla toinen aikuinen, edes kauppareissu ei onnistu jos minä en voi tulla mukaan tai lapsia ei voi viedä siksi aikaa mummolaan. Pojat on 4v ja 1v.
Jos minä joskus ehdotan yhteistä tekemistä perheen kesken, vastaus on aina ei. Aina ei tarvitse tehdä mitä minä haluan mutta joskus olisi kiva keksiä yhteistä tekemistä joka olisi lapsille mieleistä. Yleensä olen lasten tapahtumissa, puistoissa, kävelyllä lasten kanssa ilman miestä kun muut liikkuvat perheinä. Miehelle kaikki yhteinen tekeminen pitää lähteä hänen mielenkiinnostaan kyseistä aktiviteettiä kohtaan. Esim. puistoilu on ihan out koska se on hänestä tylsää, lasten mielipiteestä viis.
Oman äitinsä ja sisarensa kanssa vie lapsia kyllä retkille, puistoihin, tapahtumiin ja ulkoilemaan mutta ilman heitä ei. Toki minä voin aina liittyä seuraan mutta välillä oudosti tuntuu että mies elää perhe-elämäänsä yhdessä lapsuudenperheensä kanssa. Minua tunnutaan tarvittavan vain tylsistä velvollisuuksista huolehtimiseen, hauskanpitoon minua ei kaivata.
Yhteinen nimittäjä tunnun olevan minä, minun kanssani mikään ei huvita tai kiinnosta mutta vastaava aktiviteetti muiden seurassa kyllä innostaa ja lasten kanssa touhuaminenkin luonnistuu. Olen yrittänyt tästä puhua mutta mies ei myönnä toimivansa näin.