mies ei jaksa mitään eikä sitä huvita mikään.

[vieras]

meillä on ollut aika rankat ajat takana, rakentamista yms ja mies ihan tsippi, mutta ei ole myöntänyt sitä itselleen.
eilen sitten juteltiin jotain ja sanoin, että tiedätkö että se ei ole normaalia että mikään ei koskaan kiinnosta eikä huvita etkä sä jaksa mitään, sun elämä menee ihan ohi ja hukkaan. mies ei sanonu mitään.
sanoin, että sä olet väsyny tai masentunu tai jotain, käy lääkärissä? ja ei, ei sanaakaan sanonut. mä sitten siinä jutustelin, kerroin miten rakastan sitä ja olen siitä ylpeä ja sanoin, että ei kaikkea vaan voi jaksaa, on ihan inhimillistä väsyä ja myös inhimillistä ottaa apu vastaan jos sitä tarjotaan. ei mitään vastausta.
mitä mä teen sen kanssa?

 

[Raitalankakäärme IV]

Annat sille ainakin alkuun vähän aikaa sulatella noita sun sanoja. Ei ole helppoa myöntää itselleen, että tarvitsee apua. Jaksamista :hug:

 

[masis]

Anna hänelle aikaa toipua raskaasta projektista, nyt sanon ilkeäati, mutta älä nyt enää ainakan toista kertaa käytä sanoja "sun elämä menee ohi ja hukkaan". Se pomppas vaan tuolta mun silmiin, itse kun olen vaikeasta masennuksesta vast ikää kuiville rämpinyt. Tottahan se on, mutta tuollainen saa helposti vaan mielialan vielä huonommaksi ja sitä helpommin vaan vaipuu syvemmälle itsesääliin. Masennus on niin katala tauti että sitä vaan pitää itseään äärettömän saamattomana, laiskana paskana...ja taustalla kuitenkin oikeasti jyllää sairaus joka on ajanut totaalliseen väsymykseen ja sen vuoksi on kykenemätön normaaliin elämään.

En tiedä käsititkö mitä tarkoitin, en tuota tahdo pahalla sanoa. Yliväsymyksen myöntäminen voi olla miehelle todella rankkaa...varsinkin juuri vaikka tuollaisen rakennusprojektin jälkeen. Tää maailmahan on vähän sellainen (valitettavasti vieläkin) että "kyllähän miehen nyt tupa pitää jaksaa rakentaa" , eihän sellaisesta saa väsähtää. Mutta saahan siitä väsyä, jotkut superhemmot jaksaa painaa yötä päivää, mutta ei kaikkien tarvitse. Se on ihan sama kun verrataan äitejä, toiset jaksavat paremmin kuin toiset. Silti ovat varmasti ihan yhtä hyviä äitejä. Miehinen itsetunto on vaan vaativampi näissä "miehisissä" asioissa, ne on niin kuin miehisyyden mitta tai jotain sellaista.

Ihana että kannustit miestäsi jatka vain sitä, hänen voi olla vaikea itse käsittää asioiden oikeita mittasuhteita kun on kovin väsynyt. Tukeva perhe ja ymmärtäväisyys on masennuksesta kärsivän tärkein paranemiskeino. Toki muutakin apua tarvitaan esim lääkkeistä, mut perheen ja läheisten merkitys on äärettömän suuri. Omaisille se voi olla todella raskasta koska on mahdoton ymmärtää miten toinen ei enää kiinnostu mistään.

Omassa tukiryhmässäni eräs mies koki juuri talonrakennusprojektin jälkeen burnoutin. Hän kertoi kuinka sai elämän taas takaisin haltuun. Hänellä apuna toimi tämä HAKKA-lasten paukuttelulelu. Hän eräänä päivänä päätti että tänään hakkaan kerran palikat alas ja käännan lelun ja teen saman toisin päin, mitään muuta en itseltäni tänään vaadi. Näin meni viikko ja kaksi. Sitten hän alkoi hakata palikoita useamman kerran, lisäsi päivä päivältä kertoja. Pikku hiljaa hakkaamisen sijaa alkoi taas muutkin arjen askareet sujua, hitaasti, mutta kuitenkin koko ajan paremmin ja paremmin.