Mies ei ota kontaktia mun lapsiin

[Jällleen yh:ksi?]

Lapset on tärkeintä elämässä ja olen myös löytänyt tosi ihanan miehen, MUTTA ihanuudestaan huolimatta hän ei oikein ota mitään kontaktia mun lapsiin tai osallistu mitenkään arkirutiineihin. Lasten syömisiin, vaatehuoltoon, läksyihin, iltatoimiin, hoitoon/ kouluun viemisiin, jutteluun päivän tapahtumista.. no, oikeastaan yhtään mihinkään!

Olen pärjännyt yksinhuoltajana ihan hyvin, enkä ole edes halunnut mitään suhdetta ennen kuin tapasin tämän miehen. Nyt kuitenkin pelkään koko ajan miten lapset voivat jne, koska kyllähän he varmasti huomaavat kun toinen ei ole kiinnostunut mistään tai tee mitään heidän kanssaan. Ja yhdessä on oltu jo pari vuotta.

Olen tosi surullinen tästä tilanteesta... Puhuttu joskus on ja mies sanoo ettei asia ole noin, mutta siltä se kovasti näyttää.

Eniten pelottaa, että jos saamme yhteisen lapsen niin kuinka eriarvoiseksi minun lapset itsensä tuntevat.

 

[hyvä juttu.. not]

Ja sä jopa harkitset yhteisten lasten tekemistä tuommoisen miehen kanssa?

 

[saman kokenut]

Se nyt on vain niin, että lapsesi eivät ole hänen ja hän ei ole niihin kiintynyt. On myös merkitystä sillä, onko lasten isä paljonkin mukana kuvioissa. Saattaa myös olla, että hän ei halua ottaa isän roolia tässä tilanteessa ja se on miesten välinen roolijako. Tämän kanssa on elettävä tai sitten tehtävä muita ratkaisuja.

 

["minä"]

Ehkä se ei vaan suju luontevasti mieheltä. Tuo on aika yleistä, että äiti hoitaa arjessa kaiken, vaikka lasten mies olisi lasten isäkin. Eikä se tarkoita sitä, että isä ei lapsista välittäisi.

Oletteko olleet esim. lomailemassa tai harrastamassa yhdessä. Joillekin miehille on paljon luontevampaa ottaa kontaktia lapsiin kun on ns. oikeaa tekemistä. (pyörien korjaus, teltan rakennus, vesiliukumäessä laskeminen tmv.)

 

[no tuota]

Vastaan sulle entisen äitipuolen roolissa.
Mä ens alkuun pidin kovasti mieheni lapsista, mut aikaa myöten ne alkoi tosissaan ottaa mua pannuun, enkä osaa oikeen selittää miksi. Jotenkin vaan ärsytti kun ne säännöllisesti tuli meille pitkiksikin ajoiksi, kun meillä viihtyivät, sotkivat kotimme, oli koko ajan vailla ruokaa tai jotain. Erityisesti toinen lapsista oli sellanen että tykkäsi että hän on kaiken keskipiste kun meille tulee. mä taas olin sitä mieltä että perheessä kukaan ei ole toista erityisemmässä asemassa.
Mekin saimme sitten yhteisen lapsen, ja myöhemmin erosimme mut ero ei lapsipuolistani johtunut, ihan muista syistä. Mut olen silti helpottunut ettei mun tarvitse sitä draamakuningatarta enää nähdä. Oman lapseni sotkemiset, ruokkiminen ja hoitaminen ei mua lainkaan ota päähän, nautin äitiydestäni Niin se sitten mun kohdalla (ja ehkä miehesikin kohdalla) valitettavasti oli, että kun ne ei ole omia niin ei niihin vaan kiinny ja alkavat jopa jossain määrin ärsyttää. Mut ei tätäkään asiaa voinu tietää ennenku uusperhekuviota kokeilin. Tiesin kyllä lapsista, mutta en omannut kokemusta mitä arki on elää vieraiden lasten kanssa. Toista kertaa en moiseen lähde.
Mutta jospa miehesi ei vaan ihan yleisesti osaa oikeen olla lasten kanssa? Onko hänellä lapsia?

 

[No tuota]

Ja vielä; Harkitse tarkkaan sitä yhteistä lasta...! Voi hyvinkin käydä niin että mies sen lapsista korkeimmalle nostaa. Oma on aina oma. Kyllä mullekkin valitettavasti niin kävi, asetin aina (salaa mielessäni) oman lapseni noiden toisten lasten edelle. Tai eiköhän se jo ulospäinkin näkynyt. Lapset ei ole tyhmiä.