V
vihainennainen
Vieras
Mieheni ei jaksa siivota, ja sitten kun hän siivoaa niin hän ei osaa mitään. Muutkin hommat menee ihan leikiksi vaan. Hän on siis minun kolmas lapseni joten rankkaa on. Tällä hetkellä olemme kaiken lisäksi molemmat kotona lasten kanssa joten työstressiin ei voi kukaan vedota. Mieheni ainakaan joka on valmistumisensa jälkeen ollut koko ajan työtön, eli 5v. Kun vaan olisin kaiken tämän tiennyt kun aloimme teininä seurustella. En ole itsekään mikään monitoimimuumimamma mutta sellainen tavallinen vain. Eli löysäillä osaan minäkin ja sukkia jättelen minäkin, erona on vaan se, että minä jossain vaiheessa ne omat jälkeni siivoan kun ohi menen esim. Miehen sotkut voivat olla valehtelematta vuosiakin.
Pari kertaa olen alentunut hänen tavaroilleen pyhitetyn tietokonehuoneemme siivoamaan esim juhlia varten ja olen löytänyt sieltä kaikkea vanhaa, en nyt mitään banaanin kuoria mutta siis vanhoja lappuja kamalan kasan. Siis mertin pituisen pinon. Aina kun olen kysynyt että mikä pino tuo on niin hän kuulemma kaikki tavaransa tietää kuitenkin. Eli tiedostaa nämä vanhat pinot joissa tiesi mitä on muttei jaksa tehdö mitään. Hänellä on yksi hyllyllinen tatuointivehkeitäkin kun sitä pari vuotta sitten kokeili ja oli jopa hyvä siinä mutta enää ei ole sitä tehnyt, niin eikö tuollaisia voi viedä varastoon tai myydä tms? Ei mulla ainakaan ole mitkään pianotuntinuotit tai 2v balettipuvut hyllyssä muuten vaan. Vaan niitä varten on varastot ja vaatehuoneen perukat.. Olen niin kyllästynyt että en ihmettelisi vaikka ero tulisi tästä kommunikaatiopulasta ja kunnioittamattomuudesta.. Tätä maailmaa jo nuorenakin seuranneena en kuitenkaan usko että ikinä tulen löytämään miestä joka osaisi siivota ja olisi muutenkin ok.. Sitten mättäisi joku muu joten pitää varmaan ymmärtää tuon uskollisen, ymmärtäväisen ja muuten ihanan miehen muut puolet. Arki on kuitenkin iso osa elämää joten jos arki on näin raskasta niin ei se nyt kivaa ole.. Yksinhän kaikki olisi yhtä juhlaa..
En vain kertakaikkiaan jaksa siivota hänen ja omien ja lasteni jälkiä. Koska olen juuri sellainen keskiverto ihminen siivouksessa, en mikään pikkutarkka mutta mielestäni aina pitäisi olla sellaista ettei tarvisi hävetä silmiä päästään jos joku tulee yllätysvierailulle. Tavaroita saa olla lattialla mutta ne pitää edes joskus laittaa oikealle paikalle! Ja samantien sinne minne ne kuuluu eikä aina niihin väliaikaisiin ratkaisuihin hyllyjen päälle nostettuna, mitä siis mieheni tekee. En todellakaan pitkän päivän päätteeksi vaadi tekemään kaikkea vaan esim jos viikon on tietokoneen vieressä kahvikuppi niin sitten vasta sanon mutta minä sen kuitenkin siitä vien monen sanomisenkin jälkeen, siitä viikon päästä.. Oma kahvikuppini nyt kuitenkin on sen max 3pv jossain.. Vaikea kauheaa saarnaa pitää kun en haluaisi oikeasti puhua hänelle kuin lapselle ja kun en itsekään täydellinen ole. Vaadin kuitenkin sen että aina olisi ok koti, en joutuisi sanomaan 10krt AINA, ja että hän tekisi joskus jotain oma-aloitteisiesti, siis joskus. Mutta ei. En muista koska hän olisi viimeksi esim purkanut tiskit, vienyt sukkansa itse pyykkikoriin..... En kuitenkaan voi antaa vain olla kun lapset ansaitsevat edes tilaa leikkiä...
Olen myös itse muuttunut paljon laiskemmaksi kun en oikeasti enää lasten kanssa jaksa vielä siivota kaikkea.. Omat ja lasten jälkeni ehkä jaksaisin.. Kun esikoisen jälkeen siivosin saati ennen lapsia niin esim imuroin aina kaikki nurkat, listojen päältäkin jne, pyyhin kaikki pölyt hyllyiltä tms, petasin sängyn lähes joka aamu-nykyään en edes tiedä missä meidän päiväpeitto on, pesin aina kun likaa tuli niin keittiön tasot, mikron alta jne, putsasin miehen tuhkapaskat parvekkeelta kun hän ei osaa karistaa tuhkikseen, pesin sohvien päälliset, pöntön+kylpyammeen ja kaikkea muuta tällaista mielestäni normaalia väh. viikottain/tarvittaessa tehtävää, en tee näistä enää mitään paitsi kerran kuussa ehkä kun joku tulee käymään..sillonkaan en tätä kaikkea tee... Nykyään siis teen vain ne välttämättömät eli pyykit+tiskit+isoimmat imuroinnit kerran kuussa+roskat roskiin+lelut paikalleen jne mitä on pakko tehdä että arki toimii jotenkuten. Mihinkään ylimääräiseen ei ole energiaa ja kun ei se tässä läävässä näkysisi edes. Nykyään en jaksa välttämättä edes hirveää paskaraitaa pöntöstä siivota viikkoon koska ajattelen että kohta siinä on taas uusi, tai että mitä se ketään auttaa kun talo on tämän näköine ja pönttö kiiltää, eli en osaa enää tehdä mitään koska tavallaan kaikki on niin sekaisin kokoajan kun teen melkein kaiken yksin, että tunnen tukehtuvani tähän kaikkeen ja tuntuisi tyhmältä tehdä yksi pieni asia kun on tuhat muuta odottamassa.. Haluaisin edes vähän apua tähän kaikkeen mutta ulkopuolinen apu on kallista ja muutenkin joutuisin todennäköisesti kulkemaan siivoojan perässä kun en jaksaisi selittää kaikkea miten ne haluan.. En ole tarkka mutta tämä nyt on minun koti ja haluan siitä omanlaisensa..
Miehessäni tosiaan ärsyttää ettei hän tee edes niitä pienimpiä asioita, ja kaikki jää aina puoleen väliin, eli jotain joudun kuitenkin tekemään. Tiskit saattaa jopa päästyä hanan alle huuhdeltavaksi muttei siitä ikinä koneeseen asti. Monet korjausurakat varsinkin.. Huoh haluan miehen, en toista pikkupoikaa!! On oikeasti alkanut jo muut miehetkin käymään mielessä koska tuntuu niin ällöttävältä tuollainen hyysääminen kun tunnen itseni ihan muumimammaksi enkä naiseksi ollenkaan.
Meillä tosiaan on mm. vierassänky ollut 6kk rikki eikä mies saa aikaiseksi sitä korjattua. Lauta pitäisi siis sahata ja liimata tai jotain muttei ole iso homma mutta en minä rupee tollasta ihan periaatteesta ja en osaisikaan ja tarvikkeet on appilassa. Meillä on laiskanlinnatuoli ollut yli vuoden rikki niin ettei sillä voi enää keinua, se vaan retkottaa.. Ja meni vuosi että mies sai Tvn kiinni seinään, se oli siis tietokonepöytämme reunalla tietokoneen näytön vieressä sillei lomittain että jos kävi koneella niin näki 2/3 näyttöä kun se Tv oli siinä edessä.... Sitäkin sai vuoden kestää.. Ja muutama muukin ikuisuusprojekti on ollut, pari olen laittanut oman vanhan isäni korjaamaan kun on mennyt hermo. Toivottavasti on ollut miehelläni miehekäs olo.. Hän antaa muutenkin mahtavan esimerkin pojalleen. Viimeksi tänään "käräytin" mieheni siitä, kun jaoimme imuroinnin niin että minä imuroin muun kämpän ja hän tietokonehuoneen, eikä hän ollut imuroinut ollenkaan maton alta... Siis mitä?! Paskasin kohta koko huoneessa ja ihan täynnä roskia ja pölyä eikä sieltä voinut imuroida..! Matto siis sattumalta lähti kääriytymään nurkasta ja katsoin että mitä hittoa ja mies vaan sanoi ettei muistanu.. En ymmärrä tuota ainaista syytä ettei muista kun mitä hän sitten muistaa kun ei mitään ikinä tee?! Meneekö siihen oman nimen muistamiseen koko kapasiteetti kun kaikki on niin vaikeaa eikä mitään muista vaikkei mitään tee.
Olen siis kokeillut nalkuttamista ja kauniisti puhumista, olen myös palkinnut hänet kuin koiran kun hän jotain on kymmenennen kerran pyytämisen jälkeen tehnyt, olen sanonut kerran, pari ja odottanut-antanut aikaa/tilaa, mutta ei, hän kysyy vain että mistä ihmeestä puhun jos annan aikaa.. Tämä ei tietenkään ollut ongelma teininä kun aloimme seurustella, mieheni on myös mahtava isä lapsilleen mutta nuo kotityöt ja yleinen laiskuus tekosyineen tai ei syitä ollenkaan on ehkä pahempi... En jaksa! Tuo työttömyyskin alkaa jo vituttaa, 5 vitun vuotta sossupummina on vähän liikaa paria hassua työkkärin kurssia lukuunottamatta.. Kun itse opiskelen niin ois kiva että se valmistunut osapuoli tekisi jo sitä rahaa koska itse valmistun ammattiin jossa menen heti töihin ja alan tuomaan leipää vaivalla meille. Rakastan miestäni ja haluan naimisiin hänen kanssaan joskus, en vaan tule varmaan koskaan samaan edes häitä kun sossu tuskin niitä maksaa! Muutenkin olisi kiva että olisi joskus rahaa siihen kalliimpaakin juustoon, ei aina siihen euroshopperiin. Vaikka tykkään kirppareista ja en ole kallis nainen mutta silti, lapsia ainakin voisi ajatella kun lelut on aina kirpparilta yms. Olen itse menevä ihminen ja en koko ikääni aio tuollaisen laiskimuksen kanssa olla. Onko tämä nuoruuden tyhmyyttä vai luonne? Kotona hän on kuulemma aina kesät siivonnut koko kämpän ja muutenkin siis viikottain huoneensa pienestä asti, mutta kun hänen vanempansa jäivät eläkkeelle hänen ollessa n.15v, ei hänen tarvinnutkaan tehdä enää mitään, MITÄÄN
Seurustellessammekin muistan kun miehen äiti toi viikatut+silitetyt vaatteet miehen sängylle ja teki aamupalat valmiiksi ja siis muutenkin kaikki tehtiin hänen puolestaan ja hyysättiin, kun itse olen elänyt 14 vuotiaasta omilla tienesteilläni ja ladannut bussikortit ja ostanut vaatteet itse ja siivonnut itse jostain 9v asti jne ja miehelleni vieläkin esim hänen vanhemmat maksaa vuosittaiset ne ihmeen automaksut ja puhelinlaskun. Ääh miten turhauttaa....
Haluan normaalin miehen,en mitään perfektionistia mutta en tällaistakaan.. Sen siitä saa kun teininä alkaa seurustella ja hankkii lapset nuorena ja ei elä sitä teiniaikaa, minua se kaduttaa ainakin.. Mieheni ei ole armeijaakaan käynyt kun polvi petti, hän on myös lihonut jonkun 40kg seurustelusuhteemme aikana mikä on myös ollut vaikea asia kun sanon ihan suoraan että en minä tällaista tilannut.. Mieheni on siis ollut jo valmiiksi isokokoinen mikä ei koskaan haitannut mutta jotenkin se mietityttä kun olemme vielä nuoria ja itse olen hentonen 50kg, mieheni joku 120kg niin ei se tällaista ole aina ollut eikä se rakkaus nyt niin sokea ole vaikka mieheni ihana onkin.. Tuskin miehenikin siivuuttaisi vain jos olisin yhtäkkiä hänen kokoisensa. Naisilla ei varmaan ole varaa sanoa tällaisia. Itse kun voin syödä mitään vaan enkä liho niin en halua vain mieheni takia ihan vain salaattia syödä. Roskaruokaa en kuitenkaan tykkää syödä tms mutta välillä mietin että mitä tollasessakin pitää tehdä, ostanko salaattia mieheni takia ja syön salaa itse jotain.. Juu ei. Aikuinen ihminen hän kuitenkin on.
Enkä edes ole mikään kamala nalkuttava akka miehelleni, harvoin nalkuttamalla nalkutan, välillä toki räjähtelen minäkin.. Olemme siis 8v olleet yhdessä ja tunnen itseni 50 vuotiaaksi mummoksi, omaishoitajaksi. Anoppikin oikein hyyssää miestäni vieläkin ja lässyttää ja ei koskaan valita mistään, edes tästä työttömyydestä kysele. Mieheni myös juo kaljan tai kaksi lähes joka ilta ja käy 2krt kuussa baarissa, päästän hänet kyllä kun hän siellä kavereitaan näkee mutta tuntuu mielestäni tuo kalja kovin tärkeältä vaikka se vielä muka tuntuu hallitulta.. Hän myös usein mököttää jos en häntä päästä baariin, siis harvoin, mutta kuitenkin outoa minusta, aikuisen ihmisen reaktioksi. Kun kysyn asiasta niin hän vastaa vaan muminalla eli ei jaksa edes ajatella että alko olisi joku ongelma tai mikään näistä mainitsemistani asioista, minulle se alkaa olemaan ongelma mutta minkäs aikuiselle voit. Ei voi pakottaa puhumaan. Huoh anteeksi kamala teksti saimpa ulos rinnastani tämän...
Pari kertaa olen alentunut hänen tavaroilleen pyhitetyn tietokonehuoneemme siivoamaan esim juhlia varten ja olen löytänyt sieltä kaikkea vanhaa, en nyt mitään banaanin kuoria mutta siis vanhoja lappuja kamalan kasan. Siis mertin pituisen pinon. Aina kun olen kysynyt että mikä pino tuo on niin hän kuulemma kaikki tavaransa tietää kuitenkin. Eli tiedostaa nämä vanhat pinot joissa tiesi mitä on muttei jaksa tehdö mitään. Hänellä on yksi hyllyllinen tatuointivehkeitäkin kun sitä pari vuotta sitten kokeili ja oli jopa hyvä siinä mutta enää ei ole sitä tehnyt, niin eikö tuollaisia voi viedä varastoon tai myydä tms? Ei mulla ainakaan ole mitkään pianotuntinuotit tai 2v balettipuvut hyllyssä muuten vaan. Vaan niitä varten on varastot ja vaatehuoneen perukat.. Olen niin kyllästynyt että en ihmettelisi vaikka ero tulisi tästä kommunikaatiopulasta ja kunnioittamattomuudesta.. Tätä maailmaa jo nuorenakin seuranneena en kuitenkaan usko että ikinä tulen löytämään miestä joka osaisi siivota ja olisi muutenkin ok.. Sitten mättäisi joku muu joten pitää varmaan ymmärtää tuon uskollisen, ymmärtäväisen ja muuten ihanan miehen muut puolet. Arki on kuitenkin iso osa elämää joten jos arki on näin raskasta niin ei se nyt kivaa ole.. Yksinhän kaikki olisi yhtä juhlaa..
En vain kertakaikkiaan jaksa siivota hänen ja omien ja lasteni jälkiä. Koska olen juuri sellainen keskiverto ihminen siivouksessa, en mikään pikkutarkka mutta mielestäni aina pitäisi olla sellaista ettei tarvisi hävetä silmiä päästään jos joku tulee yllätysvierailulle. Tavaroita saa olla lattialla mutta ne pitää edes joskus laittaa oikealle paikalle! Ja samantien sinne minne ne kuuluu eikä aina niihin väliaikaisiin ratkaisuihin hyllyjen päälle nostettuna, mitä siis mieheni tekee. En todellakaan pitkän päivän päätteeksi vaadi tekemään kaikkea vaan esim jos viikon on tietokoneen vieressä kahvikuppi niin sitten vasta sanon mutta minä sen kuitenkin siitä vien monen sanomisenkin jälkeen, siitä viikon päästä.. Oma kahvikuppini nyt kuitenkin on sen max 3pv jossain.. Vaikea kauheaa saarnaa pitää kun en haluaisi oikeasti puhua hänelle kuin lapselle ja kun en itsekään täydellinen ole. Vaadin kuitenkin sen että aina olisi ok koti, en joutuisi sanomaan 10krt AINA, ja että hän tekisi joskus jotain oma-aloitteisiesti, siis joskus. Mutta ei. En muista koska hän olisi viimeksi esim purkanut tiskit, vienyt sukkansa itse pyykkikoriin..... En kuitenkaan voi antaa vain olla kun lapset ansaitsevat edes tilaa leikkiä...
Olen myös itse muuttunut paljon laiskemmaksi kun en oikeasti enää lasten kanssa jaksa vielä siivota kaikkea.. Omat ja lasten jälkeni ehkä jaksaisin.. Kun esikoisen jälkeen siivosin saati ennen lapsia niin esim imuroin aina kaikki nurkat, listojen päältäkin jne, pyyhin kaikki pölyt hyllyiltä tms, petasin sängyn lähes joka aamu-nykyään en edes tiedä missä meidän päiväpeitto on, pesin aina kun likaa tuli niin keittiön tasot, mikron alta jne, putsasin miehen tuhkapaskat parvekkeelta kun hän ei osaa karistaa tuhkikseen, pesin sohvien päälliset, pöntön+kylpyammeen ja kaikkea muuta tällaista mielestäni normaalia väh. viikottain/tarvittaessa tehtävää, en tee näistä enää mitään paitsi kerran kuussa ehkä kun joku tulee käymään..sillonkaan en tätä kaikkea tee... Nykyään siis teen vain ne välttämättömät eli pyykit+tiskit+isoimmat imuroinnit kerran kuussa+roskat roskiin+lelut paikalleen jne mitä on pakko tehdä että arki toimii jotenkuten. Mihinkään ylimääräiseen ei ole energiaa ja kun ei se tässä läävässä näkysisi edes. Nykyään en jaksa välttämättä edes hirveää paskaraitaa pöntöstä siivota viikkoon koska ajattelen että kohta siinä on taas uusi, tai että mitä se ketään auttaa kun talo on tämän näköine ja pönttö kiiltää, eli en osaa enää tehdä mitään koska tavallaan kaikki on niin sekaisin kokoajan kun teen melkein kaiken yksin, että tunnen tukehtuvani tähän kaikkeen ja tuntuisi tyhmältä tehdä yksi pieni asia kun on tuhat muuta odottamassa.. Haluaisin edes vähän apua tähän kaikkeen mutta ulkopuolinen apu on kallista ja muutenkin joutuisin todennäköisesti kulkemaan siivoojan perässä kun en jaksaisi selittää kaikkea miten ne haluan.. En ole tarkka mutta tämä nyt on minun koti ja haluan siitä omanlaisensa..
Miehessäni tosiaan ärsyttää ettei hän tee edes niitä pienimpiä asioita, ja kaikki jää aina puoleen väliin, eli jotain joudun kuitenkin tekemään. Tiskit saattaa jopa päästyä hanan alle huuhdeltavaksi muttei siitä ikinä koneeseen asti. Monet korjausurakat varsinkin.. Huoh haluan miehen, en toista pikkupoikaa!! On oikeasti alkanut jo muut miehetkin käymään mielessä koska tuntuu niin ällöttävältä tuollainen hyysääminen kun tunnen itseni ihan muumimammaksi enkä naiseksi ollenkaan.
Meillä tosiaan on mm. vierassänky ollut 6kk rikki eikä mies saa aikaiseksi sitä korjattua. Lauta pitäisi siis sahata ja liimata tai jotain muttei ole iso homma mutta en minä rupee tollasta ihan periaatteesta ja en osaisikaan ja tarvikkeet on appilassa. Meillä on laiskanlinnatuoli ollut yli vuoden rikki niin ettei sillä voi enää keinua, se vaan retkottaa.. Ja meni vuosi että mies sai Tvn kiinni seinään, se oli siis tietokonepöytämme reunalla tietokoneen näytön vieressä sillei lomittain että jos kävi koneella niin näki 2/3 näyttöä kun se Tv oli siinä edessä.... Sitäkin sai vuoden kestää.. Ja muutama muukin ikuisuusprojekti on ollut, pari olen laittanut oman vanhan isäni korjaamaan kun on mennyt hermo. Toivottavasti on ollut miehelläni miehekäs olo.. Hän antaa muutenkin mahtavan esimerkin pojalleen. Viimeksi tänään "käräytin" mieheni siitä, kun jaoimme imuroinnin niin että minä imuroin muun kämpän ja hän tietokonehuoneen, eikä hän ollut imuroinut ollenkaan maton alta... Siis mitä?! Paskasin kohta koko huoneessa ja ihan täynnä roskia ja pölyä eikä sieltä voinut imuroida..! Matto siis sattumalta lähti kääriytymään nurkasta ja katsoin että mitä hittoa ja mies vaan sanoi ettei muistanu.. En ymmärrä tuota ainaista syytä ettei muista kun mitä hän sitten muistaa kun ei mitään ikinä tee?! Meneekö siihen oman nimen muistamiseen koko kapasiteetti kun kaikki on niin vaikeaa eikä mitään muista vaikkei mitään tee.
Olen siis kokeillut nalkuttamista ja kauniisti puhumista, olen myös palkinnut hänet kuin koiran kun hän jotain on kymmenennen kerran pyytämisen jälkeen tehnyt, olen sanonut kerran, pari ja odottanut-antanut aikaa/tilaa, mutta ei, hän kysyy vain että mistä ihmeestä puhun jos annan aikaa.. Tämä ei tietenkään ollut ongelma teininä kun aloimme seurustella, mieheni on myös mahtava isä lapsilleen mutta nuo kotityöt ja yleinen laiskuus tekosyineen tai ei syitä ollenkaan on ehkä pahempi... En jaksa! Tuo työttömyyskin alkaa jo vituttaa, 5 vitun vuotta sossupummina on vähän liikaa paria hassua työkkärin kurssia lukuunottamatta.. Kun itse opiskelen niin ois kiva että se valmistunut osapuoli tekisi jo sitä rahaa koska itse valmistun ammattiin jossa menen heti töihin ja alan tuomaan leipää vaivalla meille. Rakastan miestäni ja haluan naimisiin hänen kanssaan joskus, en vaan tule varmaan koskaan samaan edes häitä kun sossu tuskin niitä maksaa! Muutenkin olisi kiva että olisi joskus rahaa siihen kalliimpaakin juustoon, ei aina siihen euroshopperiin. Vaikka tykkään kirppareista ja en ole kallis nainen mutta silti, lapsia ainakin voisi ajatella kun lelut on aina kirpparilta yms. Olen itse menevä ihminen ja en koko ikääni aio tuollaisen laiskimuksen kanssa olla. Onko tämä nuoruuden tyhmyyttä vai luonne? Kotona hän on kuulemma aina kesät siivonnut koko kämpän ja muutenkin siis viikottain huoneensa pienestä asti, mutta kun hänen vanempansa jäivät eläkkeelle hänen ollessa n.15v, ei hänen tarvinnutkaan tehdä enää mitään, MITÄÄN
Seurustellessammekin muistan kun miehen äiti toi viikatut+silitetyt vaatteet miehen sängylle ja teki aamupalat valmiiksi ja siis muutenkin kaikki tehtiin hänen puolestaan ja hyysättiin, kun itse olen elänyt 14 vuotiaasta omilla tienesteilläni ja ladannut bussikortit ja ostanut vaatteet itse ja siivonnut itse jostain 9v asti jne ja miehelleni vieläkin esim hänen vanhemmat maksaa vuosittaiset ne ihmeen automaksut ja puhelinlaskun. Ääh miten turhauttaa....Haluan normaalin miehen,en mitään perfektionistia mutta en tällaistakaan.. Sen siitä saa kun teininä alkaa seurustella ja hankkii lapset nuorena ja ei elä sitä teiniaikaa, minua se kaduttaa ainakin.. Mieheni ei ole armeijaakaan käynyt kun polvi petti, hän on myös lihonut jonkun 40kg seurustelusuhteemme aikana mikä on myös ollut vaikea asia kun sanon ihan suoraan että en minä tällaista tilannut.. Mieheni on siis ollut jo valmiiksi isokokoinen mikä ei koskaan haitannut mutta jotenkin se mietityttä kun olemme vielä nuoria ja itse olen hentonen 50kg, mieheni joku 120kg niin ei se tällaista ole aina ollut eikä se rakkaus nyt niin sokea ole vaikka mieheni ihana onkin.. Tuskin miehenikin siivuuttaisi vain jos olisin yhtäkkiä hänen kokoisensa. Naisilla ei varmaan ole varaa sanoa tällaisia. Itse kun voin syödä mitään vaan enkä liho niin en halua vain mieheni takia ihan vain salaattia syödä. Roskaruokaa en kuitenkaan tykkää syödä tms mutta välillä mietin että mitä tollasessakin pitää tehdä, ostanko salaattia mieheni takia ja syön salaa itse jotain.. Juu ei. Aikuinen ihminen hän kuitenkin on.
Enkä edes ole mikään kamala nalkuttava akka miehelleni, harvoin nalkuttamalla nalkutan, välillä toki räjähtelen minäkin.. Olemme siis 8v olleet yhdessä ja tunnen itseni 50 vuotiaaksi mummoksi, omaishoitajaksi. Anoppikin oikein hyyssää miestäni vieläkin ja lässyttää ja ei koskaan valita mistään, edes tästä työttömyydestä kysele. Mieheni myös juo kaljan tai kaksi lähes joka ilta ja käy 2krt kuussa baarissa, päästän hänet kyllä kun hän siellä kavereitaan näkee mutta tuntuu mielestäni tuo kalja kovin tärkeältä vaikka se vielä muka tuntuu hallitulta.. Hän myös usein mököttää jos en häntä päästä baariin, siis harvoin, mutta kuitenkin outoa minusta, aikuisen ihmisen reaktioksi. Kun kysyn asiasta niin hän vastaa vaan muminalla eli ei jaksa edes ajatella että alko olisi joku ongelma tai mikään näistä mainitsemistani asioista, minulle se alkaa olemaan ongelma mutta minkäs aikuiselle voit. Ei voi pakottaa puhumaan. Huoh anteeksi kamala teksti saimpa ulos rinnastani tämän...
Saattaahan se mieskin katsella ettet sinä vie kuppejasi pois, niin ei tarvii senkään. Ei ehkä huomaa sitä eroa onko ne 3 vai 7 päivää.