Mies eristää suvustaan

Olaan oltu avioliitossakin vuosia, mutta yhä mies varoo, etten pääse kunnolla yhteyksiin hänen sukulaistensa tai edellisen avioliiton lasten kanssa. Kun hän on paikalla, saan olla seurassa, mutta ei siinä mitään sanomaan pääse. Hän hoitaa puheenvuorot.
Jos joku vanha sukulainen soittaa ja alkaa puhua minulle puhelimessa, mies suuttuu ja kysyy, miksi en hakenut häntä puhelimeen.

Sama koskee siis hänen aikuisia lapsiaan, sisaruksiaan, tätejään jne. Yksi setä on sellainen, jolle saan puhua.
Ei minulla mikään hinku ole heidän kanssaan väkisin seurustella, mutta haluaisin ymmärtää. Hän on myös jossain yhteyksissä maininnut, että hän pitää huolen perheestään eli en kuulu perheeseen.
Kerran teetätin miehen ja veljen vanhasta valokuvasta suurennoksen hänelle lahjaksi. Lapsuudenkuvasta, herttaisesta, mutta siinä kävi huonosti. Mies suuttui kun olin sekaantunut hänen perheensä asioihin. Ei suostunut keskustelemaan. Se loukkasi minua. En tajua. Minun sukulaisteni kanssa hän on ihan luonteva ja kaikki sujuu.

 

Jotenkin vaan heti ensimmäisenä tuli mieleen että varmaan miehellä on jotain salattavaa? Eikai sen tarvitse olla isokaan asia mutta hän saattaa pelätä että joku sukulaisista ottaa asian puheeksi tai muuten esille niin että sinäkin sen kuulisit?

Minun ex anoppi oli jotenkin samanlainen, hän ei päästänyt lapsiaan omine perheineen tapaamaan toinen toisiaan koskaan ilman häntä. Kun sisarukset tulivat esim. kesäisin paikkakunnalle, anoppi vaati että ensin vieraat tulevat hänen luokseen ja yhdessä tulevat meille kahville. Anoppi erityisesti roikkui minun perässä, etten jäänyt mieheni sisarusten kanssa samaan huoneeseen. Anoppi myös johti keskustelua, seisoi keskellä olohuonetta ja puhui tauotta niin ettei toiset voineet vaihtaa kuulumisiaan keskenään.
Myöskään ex mieheni ja hänen sisarensa eivät koskaan soitelleet toinen toisilleen, vaan pelkästään tälle äidilleen joka sitten välitti kuulumiset jokaiselle.
Kerran rikoin lakia ja soitin miehen siskolle synnytys sairaalaan onnitellakseni. Kun anoppi kuuli asiasta, hän näytti siltä kuin tukehtuisi ja kähisi "Mitä SINÄ menit sinne soittamaan, mitä tämä asia sinulle kuuluu????!"

En koskaan päässyt siihen sukuun kenenkään kanssa oikein läheiseksi tutuksi ja olin aina ihan stressissä kun kuulin että joku sisarista tulee paikkakunnalle käymään ja "valvottu tapaaminen" on meillä.
Minä siis syötin, juotin, passasin ja saunotin koko sukua mutta en saanut jutella kenenkään kanssa mitään.

 

En usko että on mitään erityisesti salattavaa. Tuo valokuvajuttu nyt ei mitenkään vaikuttaisi sellaiseen.

Minun mies on samanlainen. Myös heillä perhe oli jotenkin tabu ja aina tunsin, että minut pidettiin tarkoituksellisesti sivussa. Sain olla mukana tietysti, mutta minun ei oikein ollut sopivaa puuttua mihinkään heitä koskevaan asiaan, ei kysellä mitään jne. Eikä minulle kerrottu oikein mitään koskaan. Ja hyvin helposti sain mieheltä "nenilleni" jos menin tekemään jotain omin päin sellaista, mikä liittyi heidän perheeseen. Voisin hyvin kuvitella, että tuollainen valokuvajupakka olisi voitu käydä meilläkin.

Opin sittemmin, etten puuttunut enää mihinkään. Esim. erilaiset lahjojenhankinnat jätin kokonaan miehen harteille, kun minun kaikki ehdotukseni saivat aina saman vastaanoton: ei tollasta voi sille antaa, mitä sinä siihen puutut. Koska mies ei ole mikään ruudinkeksijä lahja-asioissa, monesti meni sitten oikeasti metsään, mutta omapahan oli asiansa. Minusta hän hommasi aina turhan kalliita lahjoja sukulaisilleen, en ymmärrä esim. miksi hänen siskolleen piti 45-vuotislahjaksi ostaa hieno navigaattori, pidin sitä liian kalliina yhden ihmisen ostamaksi, mutta kun kerran halusi ostaa niin ostakoon. Jos olisin ehdottanut, että ostetaanko mun siskolleni myös, se ei olisi onnistunut millään.

Asia on nyttemmin kääntynyt edukseni. Vanhukset ovat kuolleet, ja tilalla on omistussuhteiltaan epäselvä, vaikeahallintainen, osittain riitaisa perikunta. Molemmissa polvissa, siis sekä perittävillä että perijöillä on aviottomia lapsia ja lisäksi pakkaa sekoittaa omituinen testamentti, jota on vaikea panna täytäntöön. Jollakin muulla sukulaisella on lisäksi vielä vaatimuksia perinnön suhteen omien asiakirjojensa perusteella. Tilan ja kaiken jakaminen on mahdoton homma ja toistaiseksi kaikki on ns. levällään. Olen suunnattoman onnellinen, että minun ei tarvitse olla siinä mukana. Voin olla kaikessa rauhassa sen puolesta. En sano juuta enkä jaata, en vaikka kysyisivät.

Nyttemmin, kun nämä vanhemmat ovat siis kuolleet, minun ei tarvitse juurikaan olla tekemisissä kenenkään heistä kanssa, koska näitä pakollisia vierailuja anoppilaan ei tarvitse tehdä. Miehellä on pari sellaista sisarusta, joiden kotona en ole koskaan käynyt, en edes tiedä, missä he asuvat ja miten. Vain paikkakunnan tiedän. Eikä hekään ole koskaan käyneet meillä. Luulisi, että ei ole kovin sukurakas porukka, mutta kyllä he itse asiassa ovat paljonkin yhteydessä keskenään, soittelevat jne. Mutta minulle ei juurikaan kerrota, mitä heille kuuluu. Olen joskus sanonut miehelle, että ei sitten tarvitse sinne meidänkään asioista mitään kertoa. Toivottavasti on ymmärtänyt asian, en tiedä.

Edellisen vastaajan ex-anoppi oli vähän samaa maata kuin oma äitini on nyt. Hänkään ei antaisi minun ja sisarusteni olla tekemisissä keskenään muuten kuin hänen kauttaan. Varsinkin veljen kanssa kanssakäyminen ilman äidin läsnäoloa on kuin rikos. Kai siinä on kysymys vain siitä, että hän pelkää jäävänsä jotenkin syrjään kaikesta, ellei koko ajan ole paikalla seuraamassa ja kuulemassa mitä puhutaan. Tämä on tullut esille vasta nyt vanhemmiten. Joskus kyllä ärsyttää aivan kamalasti, kun veli perheineen tulee käymään, ja äiti istuu auton takapenkillä kuin nakutettu joka kerta. Ja sitten vierailun aikana vielä huonokuuloisena koko ajan vaatii toistamaan, mitä oikein sanottiin ja mistä puhuttiin.

AP:tä voin neuvoa vain tekemään sen, mitä itsekin tein, eli ei mitään. Anna heidän olla omillaan sitten. Älä puutu äläkä pukahda. Se on itse asiassa ajan mittaan vapauttavaa. Säästyt paljolta, kun ei tarvitse miettiä mitään ja saat pitää omat asiasi myös itselläsi. Ei ne miehen sukulaiset nyt niin tärkeitä ihmisiä olekaan, siis sinulle.

 

No sinulla sentään on valokuvia miehestäsi, meillä ei ole yhtään ainutta koska miehen sisaret on pimittäneet kaikki miehen lapsuuskuvat itselleen. Joskus minä olen nähnyt niitä kun anoppi (nyt kuollut) näytti minulle, mutta nyt ne on kaikki kadonneet. ei ole luokkakuvia ei mitään. Kun en ollut mieleinen miniä ilmeisesti. Kysyin kerran yhtä kuvaa miehen siskolta että katsoisiko hän missä se on, kun olisin sellaisen lapsuuskuvan halunnut miehestä minäkin ja olisin teettänyt sellaisen yhteiskuvan oman lapsuuskuvani kanssa, siis missä olisimme samanikäiset. Sisko meni happaman näköiseksi eikä sanonut oikein mitään joten arvasin heti että ei onnistu.

Pyysin sitten myöh. miestä itseään etsimään sen kuvan, mutta ei löytynyt enää mistään, ei mitään kuvia. Ei kai kun ne on kaikki mitä ilmeisemmin siskot vieneet omiin koteihinsa ja sieltähän niitä ei saa.

Kun kuitenkin kohta 30 vuotta ollaan oltu yhdessä ja naimisissa niin luulisi että voisi jo olettaa tämän olevan oikea avioliitto mutta ehkä siten ei. Jospa he siellä odottavat kiihkeästi eroamme, että voisivat sitten alkaa etsiä mieleisempää miniää, aika vain saattaa loppua kesken.

 

Ehkä suvussa on jotain, joka aiheuttaa häpeää ja mitä sen vuoksi suojellaan. Esim. joku sukulainen on alkkari tai mielisairas. Kaikki eivät pysty käsittelemään tuollaisia asioita avoimesti tai edes siten, että kerrottaisiin, että on asioita, joista ei haluta puhua vaan salailu nähdään turvallisempana.

 

Kaikenkaikkiaan outoa touhua. Salattava asia voi olla sellainen, ettei edes mies tiedä, pelkää vain jotakin tulevan päivänvaloon.
Ei tämä ihan terveeltä touhulta kuulosta ei teidän välit voi koskaan tällä menolla tulla kovin läheisiksi.
He ovat vuosikymmenien kuluessa opetelleet tuollaisiksi, eivät he enää muutu. Nauti rahastasi älä anna sinäkään itsestäsi mitään. Minä en tuollaisia sukulaisia kahvittelisi, se on varmaa.
Avioliittoa tämä tietenkin syö varsinkin jos miehesi ei edes ymmärrä miten toimii. Jos on aina ollut kummallinen, ei asianomainen sitä itse tiedä. Anna noin kahelin suvun olla. Sielläpä sekopäät kerkenään mehustuvat.u

 

Onko nää kenties pohojammaalaisia sukuja..? Ne on omasta mielestään liian hienoja sulle, plus kaikenlaiset luurangot kolisee kaapeissa niin että pelkäävät sinunkin vahingossa kuulevan (jolloin tietäisit, että he eivät olekaan yläpuolellasi, ja se ei heille käy).

 

Kun mennään avioliittoon, sitä olettaa, että parisuhde on se läheisin ja luotetuin ja parin kesken puhutaan asiat, mutta meilläpä mies soittaa vanhimmalle siskolleen ja sitten hihitellään kuin lapset. Kun kysyn mitä tapahtunut, mies nostaa olkiaan. Ei tee hyvää suhteelle ja sitten heillä ei mitään erikoista asiaa ole, muistelevat lapsuuttaan tai jauhavat säästä.

Sukulaisissa pitää käydä monta kertaa vuodessa, vaikka siellä ei ole mitään tekemistä. Istutaan penkillä ja odotetaan koska soppa valmistuu. Ruoka on aina sitä samaa. Äijät käyvät nurkan takana ottamassa pieniä, pöydässä ei voi juoda ja kun tulen huoneeseen, jutut vaikenevat: Anoppi vahtaa niin, että kohta reikä tulee. Olen vähän ajatellut, että taidan jättää tämän suvun hautomaan keskenään.