Mies jätti

[yhtäkkiä]

Mies ilmoitti 7 yhteisen vuoden jälkeen: ""Minusta tuntuu, etten halua viettää loppuelämääni kanssasi"".

Ja näillä sanoilla murensi maailmani. Nyt olen aivan eksyksissä. Hän ei ole enää minun. Menetys tuntuu kauhealta ja irtipäästäminen mahdottomalta. Toisaalta hän ei kyllä minulle vaihtoehtoja jättänytkään.

Syyt minun jättämiseen olivat yksinkertaiset. ""Haluan kiertää maailmaa ja tutustua paikkoihin ja ihmisiin vapaana miehenä"".

""Välitän sinusta paljon, mutta tunnen että rakkauteni sinua kohtaan on laimentunut"".

Eniten minua hämmästyttää oma reaktioni, vaikka olen sisältä palasina, minua eniten järkyttää tosiasia, että minulla oli ""oma"" ihminen ja ei ole enää, olen yksin. Olen yksin, ilman kumppania.. Ja se, että minun täytyy tunnustaa itselleni ja muille olevani nyt sinkku. Pelkään, että kuinka pärjään ilman toista ihmistä näin pitkän ajan jälkeen.

Kavereita on paljon ympärilläni, tiedän että nousen ylös vielä tästäkin suosta. Vaikeinta vain on ajatella, että miten sitä muka joskus tapaan uuden miehen ja rakastun sitten siihen, kun olen näin rakastunut vielä entiseen kumppaniini ja kaiken lisäksi satutettu rakkaudessani. Tuntuu niin vaikealta ajatella tulevaisuutta yksinään ja kun on kuitenkin kerennyt jo 30 vuoden kypsään ikään, jaksaako sitä aloittaa vielä alusta?

LÖytyykö elleiltä lohdutuksen sanaa tai kohtalotovereita?

 

[marita]

Tervetuloa eronneiden/jätettyjen klubiin. Katso viestiketju ero tuli, en selviä, niin saat sieltä paljon lohdutusta kohtalotovereilta + vinkkejä selviämisestä. Mitä ikään tulee, niin itse lähestyn uhkaavasti 40 vuotta, joten ehdit vielä monta kertaa ihan hyvin aloittaa alusta.

 

[kamalaa]

Vaikea edes kuvitella miltä tuntuu. Onneksi sanoi suoraan eikä ruvennut esim. pettämään.
Noin se käy. Hän ei ole oikea mies sinulle, ties vaikka olisi omatkin tunteesi alkaneet laimeta ajan kanssa, harmi että ei kerennyt, vaan mies pani kerrasta poikki.
ala tapailla miehiä, mutta älä panosta uuteen suhteeseen ennenkuin olet toipunut. Tekisi nyt sinun hyvää saada huomionosoituksia muilta, ettei jää sellainen kuva että ei kelpaa kenellekään.
Aika paha. Tuohan on se ihmisen pahin pelko, kun on rakastunut.
Älä ainakaan kerjää miestä jäämään, siitä ei hyvä seuraa.
Muuta nopeaa pois jos teillä on yhteinen koti, älä anna miehen ""jättää"" sinua yksin märehtimään sinne yhteisten muistojen keskelle. Hänelläkin varmaan paha mieli tulee kunhan huomaa että elämä todella muuttui, ja saattaa alkaa kerjäämään sinua takaisin. Saattaa vain olla että kun totut ajatukseen niin ei enää kelpaakaan.

 

[M40]

Lempattujen klubi on suuri kerho ja lisää jäseniä tulee koko ajan.

 

[kamalaa ja ihanaa]

Samaa mieltä edellisen kanssa. Muuta mahdollisimman pian pois.

Ja kun huomaat että elämä onkin ystävien kanssa ihan mukavaa

sitä miettiikin miksi homehtui 4 seinän sisällä niin monta vuotta vain odotellen toista.

Tuttavapiirissäni on enemmän niitä naisia jotka eron jälkeen ovat vain todenneet ihanaa

kunhan ensin uskalsin irrottautua henkisesti.

 

[Madonna]

Parempi nyt,
kun 20 vuoden päästä!

Tuliko ukolles 30 vuoden kriisi kuten mun ukolleni aikoinaan ?
Vai oliko pojulla itsetunto-ongelmia?

Päästä irti mokomasta,
älä ala sirkka surkeaksi vaan pää pystyyn,
katsele hetki ympärillesi....

Ihan varmasti oikea mies yllättää sinut
takavasemmalta ennemmin tai myöhemmin!

Nimimerkki melkein neljäkymmentä
ja uuden elämän saanut

 

[Riisipaperi]

Hyvä ""yhtäkkiä"".
Tiedän kyllä miltä sinusta tuntuu. Minut jätettiin 25:n yhdessäolo vuoden jälkeen. Äkkiä olin yksin. Viimeksi olin yksin 15-vuotiaana. Siis lapsena.

Usko minua; sinä selviät!

 

[joo]

Vielä kyselet, että löytyykö kohtalotovereita, niitähän on Suomi pullollaan.

 

[Tinke]

Totta puhutte, Suomi on täynnä jätettyjä ihmisiä. Älä ole huolissasi iästäsi sillä itse olen 58 ja silti katson tulevaisuuteen. Muista että et jää paikoillesi makaamaan, ei muuta kun menoksi, niin huomaat kuinka kivaa tämä elämä on. Terv. yh-isä

 

[Marita]

Miehillä on vähän eri asia, kun lapsen voi pukata vaikka 70 vuotiaanakin. Toista se on esim. mulla, joka lähentelee 40 vuotta eikä vielä lapsen lasta. Kyllä sekin tosiasia vetää mielen synkäksi.

 

[Maritalle]

Minulla ei onneksi ole synkistelyyn aihetta. Äsken tytär soitti luentojen välillä. Kännykkä on huosun taskussa ja siinä on täristäjä. Hyppäsin monta sentiä tuoliltani.

Sitten surfailin vakuutusyhtiöiden sivuilla ja soitin asiakaspalveluun. Oli ihana jättää asia aikuisen lapsen ja vakuutusyhtiön väliseksi asiaksi.

Isän asiaksi tämä asia jätettiin, mutta ei nyt reppanan puhti riittänyt asian hoitamiseen.

Älkää naiset surko lapsettomuuttanne. Te voitte osallistua hyvin monen lapsen elämään muutenkin.

Suren aina sitä, että olen jäänyt monen lapsen elämästä sivuun omien ongelmieni takia. Avioeron takia monta vuotta meni jonninjoutavaan revohkaan. Järjetöntä voukaamista.
Nyt huomasin, että ehkä olemme maksaneet matkavakuutusta päällekkäin. Avioero on vihonviimeinen asia. Ei siitä ole mitään muuta kuin riesaa.

Lukekaapa Hesarin C-osio. Siinä kerrotaan lasten pahoinvoinnista Helsingissä. Mistäkö tuo pahoinvointi johtuu?

Lapsettomat naiset. Katselkaa ympärillenne. Kuinka moni naisystävä elää painajaisen keskellä. Ojentakaa auttava kätenne. Elleissä on mukava voivotella omia murheita, mutta mitä hyötyä siitä on.

Lapset ovat taivaan lahja. Ihmettelen joka aamu miten ihmeessä minä sain noin ihanan tyttären. Sanon sen lähes joka aamu hänelle ääneen. Aamulla sanoin: ""Jos joku olisi joskus sanonut, että asumme tässä osoitteessa ja sinä käyt tuota lukiota, niin olisiin nauranut ääneen.""

Totta se kuitenkin on. Taistelemme jokaisesta eurosta ja siitä huolimatta elämme unelmaelämää.

Jokaisessa asiassa on hyvät ja huonot puolet.
Täydellistä ihmistä ja elämää ei ole olemassakaan.
Siksi jätän väliin uutuussarjan Täydelliset naiset. Sen ajan käytän johonkin muuhun.