V
vierailija
Vieras
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut vuonna 1963 syntyneen miehen neljän vuoden vankeusrangaistukseen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Mies tehtaili rikoksia lähes seitsemän vuoden ajan. Uhri oli tekoaikaan 7–13-vuotias tyttö.
Oikeuden laatimasta julkisesta selosteesta käy ilmi, että erinäiset seksuaaliset teot tapahtuivat eri puolilla Keski-Suomea 24.2.1994–31.12.2000. Rikokset tapahtuivat yksityisasunnoissa.
Vuoden 1994 helmikuun ja vuoden 1996 elokuun välisenä aikana mies kosketteli tyttöä alapäästä samalla, kun hän pesi tyttöä kylvyssä. Oikeuden mukaan mies haki teollaan seksuaalista tyydytystä ja kiihotusta.
Vuoden 1996 syyskuun ja vuoden 1997 joulukuun välisenä aikana mies kosketteli mm. suullaan useita kertoja tytön sukupuolielimiä. Mies myös tyydytti itseään tytön nähden.
Vuoden 1998 kesäkuun ja vuoden 2000 joulukuun välisenä aikana mies jatkoi tytön koskettelua.
OIKEUDEN mukaan miehen rikos oli törkeä. Oikeuden mukaan mies aiheutti tytölle erityistä vahinkoa, koska tyttö tunsi miestä kohtaan erityistä luottamusta, minkä lisäksi tyttö oli miestä kohtaan riippuvassa asemassa.
Mies kiisti syyllistyneensä rikokseen. Asiassa kuultiin myös todistajia, joiden kertomukset olisivat puhuneet syytteen hylkäämisen puolesta.
Oikeus piti kuitenkin tytön kertomusta tapahtumista luotettavana. Oikeuden mukaan tytön kertomusta tuki kolmen todistajan kertomukset.
– Käräjäoikeudelle ei ole jäänyt järkevää epäilyä vastaajan syyllisyydestä, Keski-Suomen käräjäoikeus perusteli.
MIES joutuu maksamaan tytölle loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä 15 000 euron korvaukset. Mies joutuu korvaamaan uhrin lähes 3850 euron oikeudenkäyntikulut sekä lähes 500 euron korvaukset terveydenhoito- ja matkakustannuksista sekä taloudellisesta menetyksestä.
IS ei julkaise tekijän nimeä, koska sen julkaiseminen saattaisi paljastaa uhrin henkilöllisyyden. Keski-Suomen käräjäoikeus antoi asiassa tuomion maanantaina.