Mies laiskana sängyssä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Puutteessa oleva pihtaaja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

Puutteessa oleva pihtaaja

Vieras
Olemme seurustelleen mieheni kanssa reilut 4 vuotta, molemmat olemme noin 3-kymppisiä. Viime vuodet seksielämämme on tuntunut menevän koko ajan vain enemmän solmuun. Puolisoni ei ole hirveän kiinnostunut seksistä, ja minua ennen hänellä onkin ollut vain yksi lyhyt suhde. Kasvatuksenkin hän on varmaan saanut melko "vanhoillisena", eikä hän oikein pidä esimerkiksi seksileluista ja ajatus esim. anaaliseksistä on hänestä puistattavan kammottava. Tästä huolimatta hän oli kuitenkin alkuaikoina ihan "normaali" aktiivisuudessaan, ja jaksoi esimerkiksi tyydyttää minut käsin/suulla tai pitkittää yhdyntää niin että minäkin ehdin saada.

Pikkuhiljaa tahti kuitenkin hiljentyi, kun huomasin että jos minä en tee aloitetta ja "vie tilannetta eteenpäin", ei mitään tapahdu. Esim. jos mies tulee pussailemaan seksi mielessään, hän kuitenkin odottaa että minä teen aloitteen vaatetuksen vähentämiseksi, minä vien kosketukset intiimialueelle, ja minä kerron milloin yhdyntä aloitetaan. Jos en tätä tee, jää homma lähes aina pussailun ja halimisen tasolle.

Miehen haluttomuutta ihmetellessäni hän on kertonut, ettei ikinä ole oikein ollut kiinnostunut seksistä, eikä ilmeisesti halua sitä niin paljon kuin minä. Hän on myös alkuaikojen jälkeen antanut ymmärtää, ettei oikein pidä esileikeistä "kun aina joutuu hinkkaamaan tuntitolkulla". Siksi kai esileikki onkin hänen puoleltaan hyvin mekaanista, tyyliin "hohhoi, kaukankohan tähän taas menee. Ajattelenpa tässä eilisen jäkismatsia". Eli ei tietoakaan mistään intohimosta tai sellaista tunnetta, että hän haluaisi saada minut nauttimaan (tai siis haluaa sen verran että pääsisi työntymään sisälle). Itselleni tulee aina sellainen tunne, että olisin mieshuoran käsittelyssä joka ei juurikaan pidä työstään mutta "tekee mikä miehen on tehtävä".

Ja oikeasti, en mielestäni ole edes hankalasti tyydytettävä! Jos minua kohtelee oikein (ja voi pojat, kyllä olen yrittänyt miehelle opettaa sanoin ja esimerkein), laukean varmaan alle vartissa. Lisäksi saan kaikilla tavoilla, niin suu-, käsi- kuin yhdyntäseksissäkin. Tässä suhteessa uskoisin siis olevani naiseksi hyvinkin helposti tyydytettävä. Mutta, kun aikoinaan aloin ihmetellä tuota miehen mekaanista suorittamista, hän aluksi väitti pitävänsä siitä mutta lähiaikoina on myöntänyt että turhautuu "minun hinkuttamiseen". Ainoat seksitavat joista hän pitää, on joko se että minä "otan hänet" ja teen kaikki työt, tai se että hän saa pikapanot. Kumpikaan tavoista ei siis sisällä esileikkejä hänen puoleltaan. Harmi kyllä, minä haluaisin juurikin sellaista seksiä jossa mies on aktiivisempi osapuoli. Sekä dominan leikkiminen että pikapanot kyllä sopisivat välillä minullekin, mutta jos ne ovat ainoat keinot saada seksiä niin aika turhauttavaksi käy.

Nyt siis tilanne on mennyt siihen, että minä olen yhtäaikaa sekä puutteessa että pihtari. Minua ei huvita leikkiä dominaa pikku hepenissä, kun tiedän etten saa samanlaista kohtelua ikinä itselleni. Minua ei huvita pikapanot, kun en niistä tyydytystä saa (mies ei enää viitsi edes juuri pidätellä tulemistaan - saisin kyllä pelkällä panollakin mutta kun hän "ei pidä siitä että joutuu pidättelemään" niin ei sitten ilmeisesti jaksa enää panostaa). En jaksa pyytää miestä tyydyttämään minua jälkeenpäin, kun hän tekee sen tympeä ilme naamalla suunnilleen kelloon vilkuillen.

Olen kärsivällisesti yrittänyt neuvoa, miten minut saisi syttymään nopeammin (ettei menisi hinkuttamiseksi), mutta mies vaan nostaa kädet pystyyn "minä en vaan saa sinua kiihottumaan" - vaikka ei edes kokeile niitä neuvoja mitä olen kertonut. Jos yritän kesken kaiken esim. siirtää hänen kättään paremmalle paikalla, hän jäykistyy ja lopettaa hyväilyn kokonaan. Olen yrittänyt kehua niitä osioita joissa hän on hyvä, olen antanut palautetta esim voihkimalla silloin kun hän tekee oikein jne.. Mutta ei, hyvät neuvot unohtuvat viimeistään viikossa ja palataan samalle "minä pussaan miestä, hän imee kaulaani (jota inhoa), silittää selkääni puoli tuntia (josta en juuri välittäisi), hipaisee rintaa/puristaa siitä (pelkkä hipaisu ei riitä, puristämista inhoan) ja seuraavaksi siirtyy hinkkaamaan klitorista (aivan liian aikaisin) kunnes lopulta minä käsken häntä tulemaan sisääni".

En enää keksi mitä voisi tehdä, jotta miehestä saisi aktiivisemman, avoimemman ja itsevarmemman ja hänet saisi vastaanottamaan neuvoja loukkaantumatta. Oma seksuaalinen itsetuntonikin alkaa romahtaa, kun tuntuu että minun pitäisi olla kuin pornofilmien "sytyn pelkästä katseesta ja laukean sekunnissa" beibet. Luulisi miehen pitävän siitä että saa naisensa tyydytettyä, mutta omalleni se tuntuu olevan lähinnä tylsä velvoite. Ja yritä siinä sitten itse nauttia kun päässä soi "nopeasti nyt kun ei se tästä tykkää". Pahin turnoff mitä naiselle voi olla..
 
Minulla on täsmälleen samanlainen tilanne, erotuksella että en saa edes suuseksiä, josta nautin edellisen mieheni kanssa mielettömästi. Tämä minun nykyinen seurustelukumppanini on myös laiska sängyssä, haluaa yleensä aina kylkimyyryä takaapäin, jottei tarvitse äheltää päälläni.Ei toki ole ääneen sanonut, mutta olenhan minä huomannut. Ja muutenkin, minun pitäisi olla se liikkuva osa, hän innostuu vasta ihan loppumetreillä liikuttamaan itseään kunnolla.
Ja tuokin on meillä samoin, ei miestäni kiinnosta seksi muuta kuin ajoittain, juuri sen verran että kassit tyhjäksi ja sitten on hyvä. Minä kun taas olen yliseksuaalinen, myönettäköön, niin saan kyllä ajoittain sellaista "sääliseksiä" eli kun hän tietää tarpeeni, yrittää nyt "antaa parit orkut jotenkin", jotta en ala täydeksi nartuksi puutteessa.
Minä olen vaikea tyydytettävä, siis tälle nykyiselleni, koska hän ei harrasta suuseksiä ja itse aktissa taas en ole koko ikäni aikana saanut kuin kerran. Tämän hoidan (juu tiedän ei liene oikein?) teeskentelemällä sopivasti. Vain kunnon kieli- tai käsipeli hoitaa minut huipulle ja siihen kyllä menee kanssa ainakin se vartti joskus vähän kauemminkin. Ja minullekin tulee tunne, että kun nykyiseni hinkkaa minua, hän todella ajattelee, että "kauankohan tässä taas menee".
Kyllä hän minua rakastaa ei siinä mitään, mutta kun....kun minä tahtoisin nauttia oikeasti muutenkin kuin omin käsin!
 
Samalla tavalla, mutta se pihtari on nainen. Itse haluaisin suunnilleen joka päivä, mutta vaimoke antaa suunnilleen joka kolmas päivä, mutta laiskana peiton alla. Seksi on muutenkin arvosanan 4-6 tasoista, eli ehdot tulisi nainnista ja suihinotosta jatkuvasti. Muutaman kerran vuodessa jotain 7:n tasoista. En ole vain jaksanut muita hakea kun on pari muksuakin ja kuitenkin ollaan rakkaudesta yhteen menty. Mikään muu ei mätä kuin tuo onneton seksielämä joka vie nettiin runkkaamaan lähes joka päivä. Mikään tuohon ei ole tehonnut tai lisännyt kipinää.
 
Toivoisin ettei ketjusta tehtäisi mitään "läähätysketjua" vaan keskusteltaisiin asiallisesti, jookos.

Pitää vielä aloitukseeni lisätä, että itse en ole ikinä valittanut miehen tyydyttämisestä (vaikkei itseäni sattuisikaan huvittamaan) ja fyysisesti olen timmimmässä kunnossa kuin seurustelun alussa. Omasta lahnailusta tai rupsahtamisesta ei ole siis kyse - enkä usko että miehessäkään on mikään sinänsä muuttunut, ompahan vain totuus tullut esille kun alun hienovaraisuus ja viitseliäisyys on karissut...
 
Meillä on miesystäväni kanssa ollut seksiä vain kolme kertaa tämän vuoden aikana. Aivan järkyttävää. Olen laittanut suhdetta monestikin poikki ja kääntänyt katseeni muihin mahdollisiin kumppaniehdokkaisiin, mutta mies ruikuttaa surkeana perääni ja vannoo ikuista rakkauttaan. Taitaa olla kuollut koko homma meillä. On vaan pakko hyväksyä että ihmisillä on kovin erilaiset tarpeet ja erilainen viriliteetti.
 
Sanot itse, että totuus on tullut esiin, enkä usko että sinä voisit jotenkin muuttaa miestäsi sekuaalisemmaksi. Joku asiantuntija ehkä voisi poistaa mahdollisia estoja tai tutkia hormonitasapainoa. Tämä on kylläkin vain maallikon mielipide.
Mielestäni tässä vaiheessa voinet vain yritää sopeutua ja hoitaa tarpeitasi omin sormin ja apuvälinein, niin ettei ole kovaa tarvetta yrittää ja patistaa. Mielikuvituksen avulla sekin on hyvin antoisaa puuhaa. Sitten voit rauhassa antaa miehen vain pusia ja halata. Ehkä hän alkaa ihmetellä ja yrittää itse lähestyä kun pikahoitoja ei itsestään tulekaan. Pieni epäilyksen varjo kiinnostuksestasi muualle voisi saada hänet halukkaaksi "puolustamaan reviiriään" ja tyydyttämään naaraansa.. Tai sitten hankit oikeasti muuta seuraa, sääli jos eroottinen nainen ei pääse nauttimaan naiseudestaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Teppiina:
Minulla on täsmälleen samanlainen tilanne, erotuksella että en saa edes suuseksiä, josta nautin edellisen mieheni kanssa mielettömästi. Tämä minun nykyinen seurustelukumppanini on myös laiska sängyssä, haluaa yleensä aina kylkimyyryä takaapäin, jottei tarvitse äheltää päälläni.Ei toki ole ääneen sanonut, mutta olenhan minä huomannut. Ja muutenkin, minun pitäisi olla se liikkuva osa, hän innostuu vasta ihan loppumetreillä liikuttamaan itseään kunnolla.
Ja tuokin on meillä samoin, ei miestäni kiinnosta seksi muuta kuin ajoittain, juuri sen verran että kassit tyhjäksi ja sitten on hyvä. Minä kun taas olen yliseksuaalinen, myönettäköön, niin saan kyllä ajoittain sellaista "sääliseksiä" eli kun hän tietää tarpeeni, yrittää nyt "antaa parit orkut jotenkin", jotta en ala täydeksi nartuksi puutteessa.
Minä olen vaikea tyydytettävä, siis tälle nykyiselleni, koska hän ei harrasta suuseksiä ja itse aktissa taas en ole koko ikäni aikana saanut kuin kerran. Tämän hoidan (juu tiedän ei liene oikein?) teeskentelemällä sopivasti. Vain kunnon kieli- tai käsipeli hoitaa minut huipulle ja siihen kyllä menee kanssa ainakin se vartti joskus vähän kauemminkin. Ja minullekin tulee tunne, että kun nykyiseni hinkkaa minua, hän todella ajattelee, että "kauankohan tässä taas menee".
Kyllä hän minua rakastaa ei siinä mitään, mutta kun....kun minä tahtoisin nauttia oikeasti muutenkin kuin omin käsin!

Mitähän ajattelisit, jos miehesi ajattelisi samalla tavalla kuin sinä. Orgasmin saisi vain käsi- ja suuhommilla tai omin käsin. Tästäkin on kokemusta. Puolen tunnin höyläämisen aikana ei tietoakaan orgasmista ja nainen joutui hoitamaan loppuun käsin. Itse kyllä sai yhdynnän aikana. Näin jatkui koko suhteen ajan, enkä keraakaan lauennut hänen sisäänsä. Miksi näin oli, en tiedä. Kyllä alkoi hänellä halut hiipua.

 
Tuollaisten miesten ei pitäisi ryhtyä parisuhteeseen ollenkaan. Niistä ei tule normaaleille viriileille naisille kuin paha mieli. Miksei tuollaisen miehet hae itselleen samanlaista naista jolla on yhtä vähän mielenkiintoa toisen puoliskon nautinnontuottamisesta ja haluista. Säälittäviä olentoja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Xy1:
Tuollaisten miesten ei pitäisi ryhtyä parisuhteeseen ollenkaan. Niistä ei tule normaaleille viriileille naisille kuin paha mieli. Miksei tuollaisen miehet hae itselleen samanlaista naista jolla on yhtä vähän mielenkiintoa toisen puoliskon nautinnontuottamisesta ja haluista. Säälittäviä olentoja.

Oma miehenikin muistuttaa tietyllä tavalla alkuperäisen miestä. Hän oli aluksi halukas, joten antoi "väärän kuvan" itsestään.

Tunnen itseni petetyksi, sillä juuri kun itse vihdoin tajuan, miten rakastan miestä ja haluan osoittaa sen fyysisesti, alkaa mies kyllästyä samaan p*aan. Eihän sille biologialle mitään voi, miehet kyllästyy yhteen ja samaan reikään.

Olen kivahtanut jo asiasta miehelle ja hän tietää, että haluan enemmän. Hän ei vaa kykene päästämään tiikeriään irti vaan kohdistaa huomionsa telkkuun ja autoon. Hänen seksienergiansa on jotenkin hänen ujoutensa takana jumissa eikä hän anna minun auttaa.

Tuntuupa tosiaan rakastetulta.
 
Niin, kokemusta lähes identtisestä tilanteesta löytyy. Kaikki miehet eivät todellakaan ole seksuaalisesti mitenkään erityisen aktiivisia. Itse en (emme) löytänyt (neet) tuohon parannusekeinoa. Paitsi että omakin mielenkiinto seksiin lopulta laimeni+kaikki muut syyt, eroon päädyttiin. Eron jälkeen yritin tarkoituksella hakea miestä, ketä todella on todella aktiivinen seksuaalisestikin.

Löysinkin kyllä ;) Ei ole nyt valittamista. Mutta totinen touus omasta mielestäni on, että todellakaan kaikki miehet eivät ole kovinkaan aktiivisia seksuaalisesti. Taitaa olla pelkkä olettamus, että miehet olisivat edes se aktiivisempi henkilö seksin suhteen. Eikä ole kysymys edes kyllästymisestä tai muusta. Oikeastaan sanoisin, että naiset voivat olla jopa se halukkaampi osapuoli, noin yleisesti. Mutta tämän sanon on oman kokemukseni ja ystävieni kanssa käytyjen keskustelujen perusteella.
 
Jep jep, kyllä niistä miehistä vaan löytyy noi laiskat. Oma mies haluaa vaan, että suihin otetaan tai ratsastetaan kunhan mitään ei itse tarvitse tehdä. Ei edes pusuja tai haleja enää, ellei siitä saa palkaksi suihinottoa. Perusteluksi käy se, että saan varmasti omilla dildoillani helpommin.

Noh nyt on sitten itsellä lakko käynnissä. En koskekaan mieheen ennen kuin hän suostuu asiasta puhumaan kunnolla. Jos ei kolmeen kuukauteen mitään kuulu, minä pakkaan kimpsut ja kampsut ja etsin uuden miehen.

Nyt on reilu kolme viikkoa kulunut ja vain jouluna mies älähti, ettei miksen nyt voisi tehdä poikkeusta lakostani kun on kerran joulu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja fanour:
Jep jep, kyllä niistä miehistä vaan löytyy noi laiskat. Oma mies haluaa vaan, että suihin otetaan tai ratsastetaan kunhan mitään ei itse tarvitse tehdä. Ei edes pusuja tai haleja enää, ellei siitä saa palkaksi suihinottoa. Perusteluksi käy se, että saan varmasti omilla dildoillani helpommin.

Noh nyt on sitten itsellä lakko käynnissä. En koskekaan mieheen ennen kuin hän suostuu asiasta puhumaan kunnolla. Jos ei kolmeen kuukauteen mitään kuulu, minä pakkaan kimpsut ja kampsut ja etsin uuden miehen.

Nyt on reilu kolme viikkoa kulunut ja vain jouluna mies älähti, ettei miksen nyt voisi tehdä poikkeusta lakostani kun on kerran joulu.

Miten ihmeessä te seksuaaliset naiset voitte yleensä elää tuonlaisten miesten kanssa?
Asiat pitää keskustella, jos ei auta niin sitä nautintoa etsitään sitten muualta, joko luvalla tai luvatta.
 
Vaikea sellaisen ihmisen kanssa on keskustella joka kuittaa kaikki asiaan liittyvät kommentit "senkin itsekäs vaativa paska" tai "sä vaan kuvittelet omias". Noh minkäs sille teet että toinen on pornoon koukussa, ollut jo melkein 10 vuotta, jäi koukkuun murrosikänsä alussa.

Niin raukkamainen en ole että pettämään ryhtyisin, vaan tämän suhteen pistän ensin poikki(mikä sinänsä on sääli koska muuten kaikesta pystymme puhumaan ja muuten suhde toimisi).

Noh eipä se että tuntee itsensä seksuaalisesti tarkoita sitä että jopapäivä tekisi munaa mieli ja kuukaudenkin pystyy helposti olemaan ilman, vaikka pari kertaa viikossa olisi paras. Mutta jos tarve vaatii niin voihan sitä olla ilman vaikka loppuelämänsä, se että ihminen tarvitsisi seksiä on nimittäin täyttä potaskaa. Mutta kyllähän sitä mieluummin silloin tällöin kuin ei koskaan.
 
voi kohtalotoverit..
Kuulostaa tutulta, mutta sillä erotuksella, että itse haluan uskoa muutokseen enkä tosiaankaan jättää miestäni. Mies on ollut koko suhteen ajan aika ujo sängyssä, alkuun jo ihmettelin sitä, miten vähän hän osoittaa sitä, mutta luonne on kuin on pidättyväinen ihan kaiken tunteennäyttämisen suhteen ja nyt alkavat karista oma-aloitteisuuden rippeet. Mahaa on hänelle vähän kertynyt eikä häntä kiinnosta keikkua päälläni eikä pyllistellä kuulemma kattoa kohti hulluissa paikoissa&asennoissa. Alkuaikoina hurjastelimme eri paikoissa, kuitenkin selvästi hän ei ole tottunut siihen, vaan on mukavuudenhaluinen.

Olen sanonut hänelle varmaan sata kertaa, että tykkäisin kun hän oikein peittelisi minut kiihkeillä suudelmilla ja antaisi suuseksiä - no, niitä hän ei anna. Olen purnannut ettei hän pussaa kunnolla (kielisuutelua ei meillä enää ole, alkuaikoina oli villiä sellaista) Hän ei pidä ohjeistamisesta, vaan tekee asioita "vapaaehtoisesti" mikäli oon oikein ymmärtänyt. hän pitää silmiä kiinni jos olemme vastakkain, mutta hänen ollessa takana hän katselee "salaa" persettäni..

Asioita joista hän kiihottuu ovat tuhmat viestit kännykkään, hassu seksihuumori, välittävät sanat, tiukka halaus ja rutistelu, minun suorittamat suutelut, suuseksit ja hieronnat jne. Mutta kun hän joutuu kokonaan vastuuseen nautinnostani hän jotenkin latistuu. Nautin tietysti nytkin, mutta miten upeaa meillä olisikaan, jos mies j-o-s-k-u-s ottaisi ohjat..

Mistäköhän tämä kaikki kertoo. EI hän vaikuta pitävän minua kovinkaan seksikkäänä/haluttavana. Toisaalta hän pitä siitä että nainen ohjaa muttei siitä, että määräilee..vinoutunut äitisuhde, impotenssin pelko, epäonnistumisen pelko..kumpa tietäisin..Kaiken takana kuitenkin hän jollain tasolla välittää ja näkee vaivaa..omalla tavallaan esim ei ole yleensä "pihdannut"..
 
Meilläkään ei ole suudeltu kunnolla varmaan kuukausiin... Aina vaan pikkupusuja. Pelkään jo että hengitykseni haisee tms, mutta huolehdin hampaiden pesusta, en syö sipulia, en tupakoi... Jos yritän itse suudella, mies ei avaa kunnolla suutaan, ei "pysy rytmissä", ja jos en itse "vie" suudelmaa hän vain öllöttää paikallaan huulet töröllä. Siis vähän kuin yrittäisi suudella pusuasennossa olevaa nukkea :(. En usko että omista taidoistakaan on kiinni, sillä aiemmin olen saanut vain positiivista palautetta.

Unelmoin miehestä, joka ottaisi kiinni, työntäisi seinää vasten ja suutelisi kunnolla. Uskaltaisi hyväillä ja ottaisi johtajan aseman seksissä. Nykyään joudun minä aina päättämään milloin/miten esileikissä edetään, milloin otetaan vaatteet pois, missä asennossa ollaan jne. Ei kovin kiihottavaa ei - kun olisi edes 50/50 mutta lähempänä ollaan 0/100 tilannetta.
 
Kylläpä kuulosti tutulta. Monella on varmasti samanlainen ongelma.
Samanlainen ongelma meilläkin paitsi että vaimo ei vaan jaksaa, ei edes suudella kunnolla. Pikku snadeja pusuja tulee...arghhhhh..ja seksinpuolella on tosi hiljaista. Että ottaa pannuun kun ei saa - Ei kai kohta muu auta kun etsiä joku rakastaja jostain.
 
Olemme olleet parikymmentä vuotta naimisissa ja seksi on ollut aktiivisuudeltaan vaihtelevaa. Yleensä silloin kun vaimolle sopii ja tyyliin "tee sillä- tai tullatavoin".
Sain tästä tarpeekseni ja lopetin hommat vaimon kanssa tyystin joku aika sitten.
Tietysti onhan se himpan verran kurjempaa tuo itsetyydytys, joskus jopa parempaa kuin seksi vaimon kanssa. On vaimo kiehnännyt vierellä ja yrittänyt jotain, mutta minä käännän vain kylkeä. Saapahan maistaa omaa lääkettään jos ei osaa ottaa puheeksi, että mistä kiikastaa. Kaiken lisäksi tähän alkaa jo tottua, joten minä jaksan vielä pitkään nettiseksillä. Suosittelen samaa kaikille jotka ovat yrittäneet keskustella ja parantaa tilannetta, mutta toinen puolisko ei halua.
 

Similar threads

R
Viestiä
17
Luettu
3K
Seksi
kizz-a.
K
N
Viestiä
1
Luettu
568
Seksi
Nobody
N
V
Viestiä
7
Luettu
1K
Seksi
vierailija
V
4
Viestiä
1
Luettu
1K
Seksi
Kahden kauppa
K

Yhteistyössä