Hae Anna.fi-sivustolta

Mies masentunut: miten tukea häntä?

Viestiketju osiossa 'Ihmissuhteet' , käynnistäjänä Pikkuvaimo, 27.04.2006.

  1. Pikkuvaimo Vierailija

    Huoh.. Mieheni on masentunut. Mikään ei häntä kiinnosta. Pinna on koko ajan kireä. Tuntuu, etten osaa sanoa tai tehdä mitään oikein. Hän ei jaksa puhua mistään kanssani varsinkaan mistään ongelmista tai hankkeista tms. On vaan ja möllöttää ja huokailee. Töissä käy, kun jaksaa mennä sinne. Lääkityksen on saanut äskettäin, ei vissiin vielä ole auttanut.

    Miten tukisin häntä parhaiten? Millä voisin avittaa tai helpottaa hänen oloaan ja paranemista?

    Pinna on itselläkin välillä kireä, kun kotona on koko ajan kiukkuinen ihminen. Ymmärrän kyllä häntä, mutta jos itselläkin on huono päivä, saattaa minulla iskeä EVVK vaihde päälle. Saa äijä itsekseen möllöttää ja minä elän omaa pirteätä elämääni.

     
  2. Tyttis Vierailija

    Älä ainakaan puhu masennuksesta tai paapo häntä liikaa. Asiat järjestyy kyllä ajan ja lääkityksen voimalla.

    Muistuta miestäsi välillä, että sinäkin olet ihminen, etkä meinaa jaksaa. Älä kuitenkaan syytä häntä, syytä tilannetta jos jotakin tarvitsee syyttää.

    Kerro, että rakastat (jos näin on).
     
  3. mummo Vierailija

    Otan osaa. Helppoa ei tule olemaan.
     
  4. Irma Vierailija

    Tukea voit häntä vain olemalla läsnä. Kyllä lääkkeiden pitäisi helpottaa tilannetta jo kuukauden kuluttua aloittamisesta. Saa nukuttua ja ehkä ärtymys sitten lievittyy. Masennuksen syy pitäisi selvittää ensitilassa, sitten kun hän on valmis puhumaan
    asioista. Toisaalta kevät on monelle ihmiselle sellaista aikaa, että masentuu helposti ilman mitään pätevää syytä.
    Jaksamista teille !
     
  5. Aino Vierailija

    Ole läsnä, vie hänet ulos kävelylle. Siellä ei tarvitse puhua mitään olla vaan toisen vieressä, lähellä, kuunnella omia ajatuksia ja tärkeintä saada raitista ilmaa. Tärkeintä on kunnon yöunet. Itselläni meni unirytmi sekaisin. Valvoin aamuun asti ja olin koko päivän väsynyt ja kiukkuinen. Siis silloin kun masennuin. Eli tärkeää saada unta sitten vaikka sen unilääkkeen, nukahtamispillerin avulla. Alkoholi ja masennuslääkkeet eivät sovi yhteen sen itse huomasin. Ei muuten muuta ehkä lääkkeiden teho ei ole yhtä hyvä. Yhdistelmää kannattaisi välttää.
     
  6. mth Vierailija

    Masennuslääkkeiden vaikutusta, kuten monien muidenkin psyykenlääkkeiden vaikutusta joutuu valitettavasti odottelemaan pitkältä tuntuvia aikoja. Usein masennuslääkkeillä saadaan vaikutus esiin vasta n. 3 kk hoidon aloittamisesta. Hoitoa on syytä jatkaa lääkärin ohjeen mukaan, yleensä n. puoli vuotta parantumisen jälkeen.

    Lääkehoito ei koskaan saa olla ainoa apu masennuksen hoitoon. Keskusteluapu/ terapia (ulkopuolisen ihmisen kanssa) on hyvin tärkeä tuki paranemisen kannalta. Mikäli miehesi ei tällaista apua halua ottaa vastaan, Sinä läheisenä et voi juuri muuta kuin koettaa kannustaa miestäsi edes kokeilemaan, ""vaikka vain kerran, koska eihän siinä mitään häviä."" Voit myös sanoa, että omat keinosi ovat loppuneet, etkä Sinä pysty/ osaa, eivätkä voimasi riitä Häntä siinä määrin auttamaan kuin se nyt olisi tarpeen, koska tilanne on raskas myös Sinulle. Parisuhteessa kun elätte, on tärkeää muistaa että kriisi koskettaa Teitä molempia. Myös Sinun vointisi on tärkeää!

    Usein masentunut vajoaa pedin pohjalle ja synkkiin ajatuksiinsa. Sinä läheisenä voit tehdä parhaasi jotta saat hänet nousemaan sängystä ja edes hetkeksi keskittymään johonkin muuhun. Mikäli miestäsi ei mikään kiinnosta, sinä voit jossain määrin ""velvoittaa ja vastuuttaa."" Hänen tulee voimavarojensa rajoissa kuitenkin osallistua; vaikka vain pieni hetki silloin tällöin, kunhan hän ei tästä ahdistu. ""Tehdäänkö yhdessä; autetaan toisiamme niin päästään kumpikin vähän helpommalla.""

    Sinä voit kertoa miehellesi, että ""tilanne on raskas meille molemmille, mutta me selvitään tästä yhdessä. Monet ihmiset ovat selvinneet ja niin teemme mekin!"" Miestäsi helpottaa tieto siitä ettei hän ole yksin. ""Sinä olet arvokas ja tärkeä ihminen ja minulle on tärkeää nähdä Sinun voivan taas hyvin."" Masennusta ei pidä vähätellä, mutta toisaalta siihen ei saa keskittää kaikkea huomiotakaan. On tärkeää että miehesi pysyy kiinni arjessa. Muistakaa, että alkoholi, stressi ym. pahentavat masennuksen oireita, kun taas yhdessäolo, normaali vuorokausirytmi ja mielekäs päivän sisältö edesauttavat paranemista.

    Voimia kovasti Teille molemmille!
     
  7. Mimmu Vierailija

    Itsellä sama kohtalo! Kyllästyin, hankin rakastajan, olin onnellinen vähän aikaa, huomasin hänessäkin vikoja joten palasin takaisin ja yritän kestää masentuneen mieheni virheet.

    Tiedoksi että onnellisuuspillerit vievät seksihaluja, miten kestät sen ajan kanssa? Jos haluat onnellisen loppuelämän, lähde! Ehkä löydät paremman uuden kuin minä.
     
  8. Mimmulle Vierailija

    Onnellisuuspillerit todellakin vievät miehestä kyvyn.
    Onneksi siitä tiedätään ja puhutaan. Toista se oli takavuosina, kun pillerit tulivat muotiin.

    Seksitön ja miehetön elämä on mukavaa. En vaihtaisi sitä enää mihinkään.

    Masennuksesta toipuminen saattaa kestää kauan ja jotkut eivät enää toivu työkuntoon.

    Elämä pitää vain hyväksyä sellaisenaan ja elää päivä kerrallaan.
     
  9. kepa Vierailija

    Meillä sama tilanne jatkunut jo vuosia... Mies kärsinyt masennuksesta ja syönyt lääkkeitä jo ainakin 5v.

    Perheeseemme kuuluu lapset 4v, 3v ja uusi vauva tulossa syksyllä. Joudun hoitamaan lähes kaikki arjen askareet. No, se ei sinänsä haittaa, mutta mua on todellakin alkanut tympiä miehen kiukuttelu, mökötys ja syyllistäminen. Ja aina kun ottaa asian/ongelmat puheeksi, hän sanoo, että mä en ymmärrä, että hän on sairas.

    Itsellä jaksaminen jo vaakalaudalla ja harkitsen tosissani avioeroa. Helpompaa olisi lasten kanssa ilman tuota naama norsunv...lla olevaa miestä...
     
  10. sara Vierailija

    Yök, olette oksettavan itsekkäitä ihmisiä. Toivottavasti sairastutte itse masennukseen ja saatte samanlaisen kyllästyjän vierelle.

    Kuka kiukuttelee esim rullatuoliin joutuneelle, että voi vittu ku et juokse...samasta asiasta kysymys.

    Ei ole rakkaudesta kysymys jos hänet haluaa jättää sairauden vuoksi, toisaalta naisen/miehen onni kun pääsee teidän kaltaisestanne eroon, ehkä sinussa piileekin sen puolison masennuksen syy.

    Voi kamala miten pinnallisia ihmiset ovatkaan.
     
  11. kepa Vierailija

    Täysin samaa mieltä kuin Sara!!

    Mutta kun masentunut vaan vie niin totaalisesti voimat minultakin ja kaikkeni olen omasta mielestäni yrittänyt...

    Onhan mullakin elämä ja tunteet. Toisen ihmisen ymmärtämiselläkin on rajansa.
     
  12. Neeta Vierailija

    ""Toivottavasti sairastutte itse masennukseen ja saatte samanlaisen kyllästyjän vierelle.""

    Mä sairastuin ja sain kyllästyneen vierelle. Aiemmin lämmin ja huolehtivainen kihlattuni muuttui jääksi ja etääntyi, mitä enemmän masennuin. Yritin pyytää tukea ja ymmärrystä ja uskoin itse, että kunhan toivun, asiat muuttuvat paremmiksi. uskoin itse siihen toipumiseen vahvastikin, mutta mies näköjään ei. Nyt yritän ittekseen selvitä; onneksi olen löytänyt hyvän terapeutin.

    Usko meni miehiin ja lupauksiin, mutta itseen ei.
     
  13. hmm Vierailija

    sara, saisit hävetä. Masennus on vakava sairaus ja se on vakava ja raskas paitsi sairastuneelle, myös omaiselle. Et voi moittia ja pilkata ihmistä, joka ei vain jaksa masentuneen rinnalla. Kun kerran mies on voinut sairastua, niin mikset voi käsittää, että myös puoliso voi uupua mahdottoman tehtävän edessä? Ymmärrän myös ihmistä, joka ottaa eron puolisostaan, joka joutuu pyörätuoliin. Vammainen ihminen usein masentuu ja muuttuu ihan eri ihmiseksi, hän säälii itseään ja on kiukkuinen. Samoin ymmärrän täysin ihmistä, joka eroaa vakavista mielenterveyden häiriöistä kärsivästä puolisostaan.

    On tutkittu tosiasia, että mielisairaan kanssa kasvaneista lapsista tulee usein itsekin mielisairaita. Se elämä on lapsille ihan liian rankkaa. Jo sen takia ymmärrän, että puoliso ottaa eron.

    Olen tavattoman pahoillani, että joku sairastuu masennukseen tai muuhun henkiseen sairauteen. Empatian puute ei ole syynä mielipiteeseeni. Olen skitsofreenikon lähiomainen ja voin vakuuttaa, että omaisen voimat ovat ovat vaakalaudalla. On liikaa vaadittu seisoa sairaan rinnalla ja tukea häntä lopun ikäänsä. Jokaisella on oikeus omaan elämäänsä ja onneen. Se, että yksi sairastuu, ei saa tarkoittaa sitä, että kaikkien läheisten on myös sairastuttava. Heidän on voitava pelastaa itsensä.

    Syvästi masentuneen ihmisen omaisen osa on tavattoman kova. Masentunut ei ole sama ihminen enää ollenkaan ja koko elämä alkaa pyörimään hänen sairautensa ympärillä. On oltava oikeus elää toisinkin terveen ihmisen. Terveen on pidettävä huolta omasta jaksamisestaan ja hyvinvoinnistaan. Ei ole kenenkään etu, että myös terve puoliso uupuu ja loppuunpalaa.
     
  14. mielipide Vierailija

    Erosin viisi vuotta sitten lähes 20v kestäneestä avioliitosta. Ex-mies oli masentunut koko liiton ajan, välillä vähemmän ja välillä enemmän. Kolme viimeistä vuotta olivat yhtä helvettiä.
    Yritin ymmärtää ja selitin hänen käytöstään teini-ikäisille lapsille. Minua hän kohteli kuin kynnysmattoa. Avioliitto päättyi uuden naisen löytymiseen. Vasta eron tullessa, tajusin, että olin itsekin sairastunut masennukseen. Vanhin tyttäreni kärsi myöskin samoista oireista.

    Sitä tässä ihmettelen, että antaako masennus oikeuden kohdella puolisoa kuin kynnysmattoa? Viekö masennus tajun oikeasta ja väärästä?

    Oma kokemus on ollut sen verran opettavainen ja raskas, että en enää koskaan jaksaisi elää suhteessa, jossa toinen osapuoli kärsii kroonisesta masennuksesta. Enkä silti koe olevani huono ihminen.

     
  15. paha masis Vierailija

    Sairastuin pari vuotta sitten vakavaan masennukseen. Tapasin silloin mieheni joka uskollisesti tuki minua. Käyn edelleenkin mielenterveystoimistossa ja syön lääkkeitä. Välillä huomaan miehestäni että hän on aika avuton siinä tilanteessa kun masis on minulla päällä. Olen hänelle sanonut että hän ei voi auttaa minua muuten kuin olemalla läsnä. Tiedän ettei ole helppoa elää kanssani mutta mieheni rakastaa minua sellaisena kuin olen. Ei elämä kuitenkaan aina ole pelkkää masennusta:)
     
  16. Jalka poikki Vierailija


    Ei näytä mielenterveysongelmat olevan edelleenkään millään tavalla ymmärrettyjä asioita.

    Jos on jalka poikki, niin se on paljon hallittavampi asia. Mutta kun mieli järkkyy...

    Onko siis sairaan ongelma ja syy, että on sairas? Jos sairas ei hae apua, niin sitten voidaan ihmetellä kyllä...

    Mielen ongelmat heijastuvat usein lähipiiriin ja sitä pitäisi osata hoitaa kokonaisuutena. Näin ei usein kyllä tapahdu. Mutta tämä ei edelleenkään ole sairaan syy! Harvempi haluaa sairastua tieten tahtoen - varsinkin masennukseen.
     
  17. kepalle Vierailija


    Kokeile kirkon perheasian neuvottelukeskusta (ei tarvi olla jäsen, ei maksa, eikä tuputeta uskoa). Jos mies haluaa tosissaan elää teidän kanssanne sieltä voi saaada hyviä vinkkejä, miehesi ei nyt käyttäydy asiallisesti. Mulla myös masennuslääkkeitä syövä mies, joka tekee kaikki kotityöt ja laittaa ruuan. No, taso on tietysti toista, kun naisten tekemänä, mutta kuitenkin ei se masennus ole este. Lisäksi mies kuljettaa lasta koulussa ja on muutenkin jonkun verran lapsen kanssa retkillä jne. Meillä lääkkeitä syöty 8 v. Miehen tulee ymmärtää, että hän on ISÄ ja aviomies kaikesta huolimatta ja elää sen mukaan, eikä käyttää masennusta tekosyynä kaikkeen!
     
  18. Pikkuvaimo Vierailija

    Kiitos kaikille jotka ovat ottaneet osaa keskusteluun. Ymmärrän erittäin hyvin niitä, jotka eivät ole jaksaneet puolison rinnalla, kun hän on masentunut. Varmasti aikaisemmin olisin ajatellut, että sairastuneen rinnalla tulee pysyä, mutta täytyy myöntää, että tämä elämäntilanne on lähes kestämätön. Rakkautta minulla vielä riittää tai sitten se on läheisriippuvutta(?), mutta vielä sinnittelen mieheni kanssa. Hän tunnusti myös, että on sekopäisyydessään pettänyt minua. Annoin anteeksi ajatellen, että kyse on masenuksesta. Mutta voiko sitä oikeastaan laittaa masennuksen piikkiin? Onko kyse enemmänkin luonnehäiriöstä? Pelkään, että jos jään tähän suhteeseen, että muutaman vuoden päästä itselleni vihaisena totean, että olisi pitänyt lähteä ajoissa. Kyllä tässä itsekin sairastuu vaikka kuinka yrittää hoitaa itseään. En tiedä, miten jaksaa motivoida itsensä jaksamaan, kun huonoja päiviä miehellä on enemmän kuin hyviä. Hyvistä päivistä on jo niin kauan aikaa, ettei ne ole oikein edes enää kirkkaassa muistossa. Toisaalta en saa itseäni ainakaan vielä repäistyä suhteesta pois. En tiedä...
     
  19. hmm :lle Vierailija


    Enpäs ole samaa mieltä kanssasi, vaikka vaikea masennus on hyvin tuttu juttu. Puheesi on tätä nykyaikaa minä, minä, minä, eikä puolisoaan tarvitse ajatella yhtään, pakoon vain ja jatketaan omaa elämää, huh huh!
     
  20. Pikkuvaimo Vierailija

    Voi kumpa joku osaisi auttaa. Minä olen surun murtama. Mies haluaa erota. Hän näkee, että minä olen hänen paranemisensa esteenä. Hän sanoo, ettei koskaan ole minua rakastanutkaan. Suhteemme on hänen mielestään ollut virhe. Hän ei näe tulevaisuuttamme muuta kuin synkkänä. Syyt eroon tuntuu olevan kovin mitättömiä, ei mitään todellista. En voi pakottaa ketään elämään kanssani, mutta minä näen tilanteen vain eri tavalla. Uskon, että masennus on vienyt mieheni tunteet jäihin ja että ne todelliset tunteet on kuitenkin jossain vielä tallessa, jossain roudan alla. Hän on työkyvytönkin. On sairaslomalla ainakin kolme kuukautta. Hän vaan puhuu, että ahdistuu minun läsnäolosta ja haluaa vaan elää omaa elämää ja olla kavereiden kanssa. Kaikkien muiden kanssa on parempi olla paitsi minun kanssani. MITÄ MINÄ TEEN? Myönnynkö mieheen vaatimaan eroon vai yritänkö vielä löytää oljenkorsia, millä saisin hänet ""huijattua"" jatkamaan parisuhdettamme? Minulla kuitenkin on rakkautta jäljellä...
    Tuntuu niin pahalta ettei mitään rajaa... :(
     
  21. minä vaan Vierailija

    Ehkä teille tekisi hyvää ottaa pieni time out, mietintätauko. Ehkä miehesi pitää saada mennä... jos hän niin kovin sinusta ahdistuu (en ihmettele, jos sinusta tuntuu tuo kamalalta!) Katsotte 3-6kk kuluttua miltä tuntuu... onko paluuta yhteen. Näin voisi saada kumpikin vähän etäisyyttä ja perspektiiviä asioihin... älä jää enää kärsimään, kun pääset omaan elämään, voit eheytyä taas. ehkä et enää koskaan haluakaan palata nykyiseen tilanteeseesi... Kokeile!
     
  22. Helen Vierailija

    Tarinasi kuulosti hyvin tutulta. Ex-poikaystäväni sairasti masennusta enemmän ja vähemmän koko neli vuotisen suhteemme ajan. Hän toisinaan syytti minua ahdistuksestaan ja minä itkin ja kuuntelin. Välillä hän pyysi anteeksi ja kaikki oli hetken aikaa hyvin, kunnes taas minä muutuin tyhmäksi idiootiksi, jota sai hävetä. Olin siis hänen ahdituksensa jonkinlainen syy, tyhmä ja hävettävä ihminen. Kuitenkin annoin anteeksi ja selitin hänen käytöstään masennuksella. Ajattelin, ettei hän oikeasti ajattele niin. Lopulta kyllästyin ja halusin eroa aivan kuin hänkin. Ero ei kuitenkaan ollut hetkellinen päähän, pisto vaan puntaroimme asiaa vuoden päivät.

    Tajusin sen, ettei hänen masennuksensa oikeutta kohtelemaan minua huonosti. Yritin ymmärtää häntä parhaani mukaan, mutta jossain kohtaa sitä ei enää jaksanut.

    Nyt olen asunut parisen kuukautta itsekseen ja tiedän, että tämä oli paras ratkaisu meille molemmille. Joten ehdotankin sinulle pikku vaimo, että muutatte erilleen. Tiedän miten pahalta se ajatus aluksi tuntuu. Minustakin tuntui. Pelkäsin, etten selviä itsekeen. Mutta kun asiaa tarpeeksi pitkään puntaroin ja paskaa sain niskaani, tiesin mitä tehdä. Eikä erilleen muuto tarkoita sitä, ettettekö voisi joskus palata takaisin yhteen. Kun ottaa hieman etäisyyttä tilanteeseen näkee selkeämmin kokonaisuuden.

    Voimia sinulle pikku vaimo ja muillekin kanssa sisarille!!
     
  23. lukija Vierailija

    Näinkö olet tukenut miestäsi. Ehkä masennus ei hellitä ainakaan kun lähin tukija etsii lohduttajaa ulkopuolisista suhteista. Ihme kun mies vielä otti takaisin. Jos kuvittelet että löydät täydellisen kumppanin itsellesi ja onnellisen loppuelämän ihmisen kanssa, joka ei esim. sairastu ym. vikoja ilmaannu, niin saat etsiä lopun elämääsi, ainakin tuolla asenteella !!
     
  24. Marja Vierailija

    Masennus voi iskeä arvaamatta kenelle tahansa, ja joskus tuntuu ettei keinot riitä toisen auttamiseen.
    Kirjoituksestasi päätellen olet vielä nuori, ja kärsivällisyys ei riitä. Oudot ja negatiiviset asiat pelottavat sinua, koska kokemusta elämästä ja vastoinkäymisistä on vielä vähän (voin olla väärässäkin, mutta jos näin on ?).On myös sellaisia ihmisiä, oli nuori tai minkäikäinen tahansa, niin joillakin ihmisillä on vain yksinkertaisesti vaikea käsitellä ikäviä asioita jos joutuu ottamaan niistä henkilökohtaisen vastuun, niinkuin sinä nyt olet siinä tilanteessa läheisimpänä ihmisenä, ja silloin tilanne on aika mahdoton. Lääkkeet varmasti auttavat ajan kanssa, mutta suosittelisin ulkopuolisen tukea, jos mahdollista ! Kaikke Hyvää jatkossa.


     
  25. Tanja Vierailija

     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti