?
..
Vieras
Meillä on vuotias ja vauva, oltu miehen kanssa vuotta yhdessä, ollaan naimisissa ja omistetaan oma asunto. Mies töissä ja minä kotona lasten kanssa vanhempainvapaalla.
Nyt pari viikkoa (ainakin) mies on ollut varsinkin minua kohtaan hyvin kärsimätön ja sellainen, että huomaa ettei jaksa minua ja minun seuraa tai juttuja ym.. Lapsien kanssa on ollut kun on sanonut ja helposti siitä on tullut nyt riitaakin, ennen ollut enemmän ja jotenkin tuntuu ettei nyt vaan "tykkää"olla meidän kanssa, varsinkaan minun. Lähinnä on vaan pirun kärsimätön ja hiljainen.
Kysellyt oon että mikä on jne, mutta ei pukahdakkaan. Tykkäsii olla omissa oloissaan vaan oikeastaan tai sitten vanhemman lapsen kanssa omissa puuhissaan.
Ja itse en osaa antaa olla, vaan haluan jutella ja höpötellä ja ja ja SEURAA siitä, ni ei.
Toissapäivänä oli riitaa näistä asioista ja sanoi, että erotaanko kun ei kumpikaan kestä enää toista.. Sovittiin asia sitten, mutta mutta, mies ei ole mikään erolla uhkailija koskaan ollut niin mietin josko se onkin tosissaan ja yksi kaunis päivä minut jättää. Tätä ei ole otettu enää puheeksi uudelleen, en taida uskaltaa.