Mies patistaa harjoitteluun,lapsi pieni,mielipiteitä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja -----
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
?

-----

Vieras
olen opinnoissani jo sen verran pitkällä, että jäljellä on vikat isot kurssit ja 5kk harjoittelu (kokopäivätyötä). Lapsi on nyt 5kk, ja seuraava mahdollisuus mennä harjoitteluun on syksy 2010 tai kevät 2011. joudun nyt syksyllä kouluun, jolloin mies on vanhempainvapaalla. saan ison kurssini valmiiksi joulukuussa (lapsi vajaa vuoden) ja sitten olisi mahdollista olla kotona vielä lapsen kanssa joko syyskuuhun tai tammikuuhun asti. haluaisin mennä vasta tammikuussa harjoitteluun (lapsi 2-vuotias), koska yhdellä lukukaudella ei ole merkitystä meidän loppuelämän kannalta, mutta lapsi on vain kerran noin pieni, veikkaan että katuisin jos kiirehdin harjoitteluun, koska siitä pitäisi vähitellen pujahtaa työelämään.

mies haluaisi että valmistun, mutta meillä ei ole lainoja tms. , joten sinänsä ei ole kamala kiire, että varsinkaan olisi puolesta vuodesta kiinni tuo asia. eli mitä mieltä olette, kannattaako teistä hoitaa tuo puoli vuotta vielä lasta kotona sen sijaan että menisi harjoitteluun? sydän sanoo, että pitäisi olla kotona vielä tuo aika mikä mahdollista. tullaan taloudellisesti toimeen(pieni asunto, vuokralla), tiukkaa toki on muttei mahdotonta.
 
Olen ollut samassa tilanteessa kuin sinä ja olen edelleen. Olen laittanut lapset x 2 aina edelle suhteessa opintoihin. Tosin minun mies on kyllä antanut minun päättää asioista itse. Olen muutenkin ilmoittanut etten vie alle kolmevuotiasta hoitoon. Hyvin on rahat riittäneet ja koulu on ihan hyvin edennyt koko ajan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja opiskeleva äiti:
Olen ollut samassa tilanteessa kuin sinä ja olen edelleen. Olen laittanut lapset x 2 aina edelle suhteessa opintoihin. Tosin minun mies on kyllä antanut minun päättää asioista itse. Olen muutenkin ilmoittanut etten vie alle kolmevuotiasta hoitoon. Hyvin on rahat riittäneet ja koulu on ihan hyvin edennyt koko ajan.

taidanpa minäkin sanoa miehelle että teen tällaisen valinnan että olen lapsemme kanssa vielä kotona. koska ei se voi olla puolesta vuodesta kiinni miehellekään. mies tosin sanoi että hän ei tykkää jos "vain hoidan lasta vuoden enkä tee muuta".
 

Yhteistyössä