V
"vieras"
Vieras
Tilanne on siis tämä:
Olen ollut lasten (3) kanssa evakossa sukulaisten nurkissa, koska meidän kotona tehdään täysremonttia, siellä ei siis voi oleskella tai asustella vielä noin kuukauteen.
Minulla on ollut tässä seurustelusuhde erään miehen kanssa jonkin aikaa. Rakastumistakin on ollut ilmassa, ja kivasti on mennyt... Minulla siis kolme lasta, miehellä ei itsellään lapsia, mutta _aiemmin_ tämän asian kanssa ei ole ollut ongelmaa. Mies on kyennyt hyvin ymmärtämään esim. ajankohdat, jolloin en vain voi lähteä yhtään mihinkään (tyyliin lasten nukkumaanmenoaikaan tai sen jälkeen), eikä siinä mitään... Mies on tullut meidän luokse ja se siitä
Mutta nyt sitten, mies sitten ehdotti parikymmentä minuuttia sitten, että josko lähtisin hänen kanssaan kaupungille. Että jos löytyis vielä joku paikka jossa voisi kahvitella tai vaikka ihan käydä syömässä. Sanoin, että lapset on jo ihan poikki - en yksinkertaisesti voi lähteä enää kuljettelemaan heitä mihinkään, kahdeksalta muutenkin menevät nukkumaan plus nuorimmainen jo ihan nukahtamispisteessä... Silmät lupsuu nytkin kun makoilee tässä vieressä. (Ovat siis pieniä, kaikki alle nelivuotiaita.) Mies alkoi kinuta, että enkö voisi jättää lapsia sukulaisten hoiviin, mutta se ei nyt todellakaan onnistu siitä syystä, että näillä sukulaisilla on omia suunnitelmia, joihin nyt ei kuulu se, että ottavat lapsiani hoitoon sen kummemmin...
Tänne mies ei halunnut tulla vaan miehen mukaan olisi ainoa vaihtoehto, että lähdetään hänen mukaansa ja mennään sinne kaupungille kahvittelemaan tai syömään, mutta kuten sanottu, tämä ei nyt onnistu.
Tässä nyt sitten kävi niin, että mies suuttui... Alkoi huutaa, että "Se on sun päätös, perkele!" ja karjui (arvatenkin naama punaisena) pitkän litanian tekstiä puhelimeen tyyliä vittusaatanaperkelekunetvoitulla jne. jne. jne. Tästä ajankohdasta on ollut puhetta ennenkin, en mä yksinkertaisesti vain voi lähteä kaupungille humputtelemaan silloin, kun lasten nukkumaanmenoaika on käsillä.
Muistutin miestä tästä, mutta mies sanoi, ettei "kelpaa syyksi." Sanoin miehelle, että hän voi - totta kai - tulla tännekin, koska en nyt tosiaan pääse täältä mihinkään, mutta mies vain jatkoi räyhäämistään. Minun pitäisi nyt ottaa lapset mukaan ja lähteä kaupungille, jos rakastan häntä. Jollen tee näin, niin en kuulemma rakasta.
Anteeksi jos tää teksti on sekava, mutta niin ovat minun ajatuksenikin... Jotenkin järkytyin tuosta räyhäämisestä, tällaista ei ole tapahtunut koskaan aiemmin. Ollaan kyllä riidelty, huudettukin, mutta tämä oli jo jotain ihan toista luokkaa... :O Ja vielä tällaisessa asiassa. Teinkö mä nyt oikeasti jotain väärin? :O
Olen ollut lasten (3) kanssa evakossa sukulaisten nurkissa, koska meidän kotona tehdään täysremonttia, siellä ei siis voi oleskella tai asustella vielä noin kuukauteen.
Minulla on ollut tässä seurustelusuhde erään miehen kanssa jonkin aikaa. Rakastumistakin on ollut ilmassa, ja kivasti on mennyt... Minulla siis kolme lasta, miehellä ei itsellään lapsia, mutta _aiemmin_ tämän asian kanssa ei ole ollut ongelmaa. Mies on kyennyt hyvin ymmärtämään esim. ajankohdat, jolloin en vain voi lähteä yhtään mihinkään (tyyliin lasten nukkumaanmenoaikaan tai sen jälkeen), eikä siinä mitään... Mies on tullut meidän luokse ja se siitä
Mutta nyt sitten, mies sitten ehdotti parikymmentä minuuttia sitten, että josko lähtisin hänen kanssaan kaupungille. Että jos löytyis vielä joku paikka jossa voisi kahvitella tai vaikka ihan käydä syömässä. Sanoin, että lapset on jo ihan poikki - en yksinkertaisesti voi lähteä enää kuljettelemaan heitä mihinkään, kahdeksalta muutenkin menevät nukkumaan plus nuorimmainen jo ihan nukahtamispisteessä... Silmät lupsuu nytkin kun makoilee tässä vieressä. (Ovat siis pieniä, kaikki alle nelivuotiaita.) Mies alkoi kinuta, että enkö voisi jättää lapsia sukulaisten hoiviin, mutta se ei nyt todellakaan onnistu siitä syystä, että näillä sukulaisilla on omia suunnitelmia, joihin nyt ei kuulu se, että ottavat lapsiani hoitoon sen kummemmin...
Tänne mies ei halunnut tulla vaan miehen mukaan olisi ainoa vaihtoehto, että lähdetään hänen mukaansa ja mennään sinne kaupungille kahvittelemaan tai syömään, mutta kuten sanottu, tämä ei nyt onnistu.
Tässä nyt sitten kävi niin, että mies suuttui... Alkoi huutaa, että "Se on sun päätös, perkele!" ja karjui (arvatenkin naama punaisena) pitkän litanian tekstiä puhelimeen tyyliä vittusaatanaperkelekunetvoitulla jne. jne. jne. Tästä ajankohdasta on ollut puhetta ennenkin, en mä yksinkertaisesti vain voi lähteä kaupungille humputtelemaan silloin, kun lasten nukkumaanmenoaika on käsillä.
Muistutin miestä tästä, mutta mies sanoi, ettei "kelpaa syyksi." Sanoin miehelle, että hän voi - totta kai - tulla tännekin, koska en nyt tosiaan pääse täältä mihinkään, mutta mies vain jatkoi räyhäämistään. Minun pitäisi nyt ottaa lapset mukaan ja lähteä kaupungille, jos rakastan häntä. Jollen tee näin, niin en kuulemma rakasta.
Anteeksi jos tää teksti on sekava, mutta niin ovat minun ajatuksenikin... Jotenkin järkytyin tuosta räyhäämisestä, tällaista ei ole tapahtunut koskaan aiemmin. Ollaan kyllä riidelty, huudettukin, mutta tämä oli jo jotain ihan toista luokkaa... :O Ja vielä tällaisessa asiassa. Teinkö mä nyt oikeasti jotain väärin? :O