V
"vieras"
Vieras
tilanne on se että mieheni oli lähes absolutisti ennen raskauttani. Joi siis n. kerran vuodessa joidenkin juhlien yhteydessä, eikä ollut mikään baari-ihminen. Kun tulin raskaaksi niin alkoi baarimenot (lapsi oli ihan suunniteltu). Esim. uutena vuonna oli pakko päästä pämppäämään baariin, itse en voinut lähteä mihinkään pahoinvoinnin takia joten istuin yksin sitten kotona. ei tuo nyt vielä mitään, ajattelin, yksi uusi vuosi niin voikai toinen mennä vaikka mä en pääsekkään. Mieskin vakuutteli että ei hän sitten taas lähde mihinkään juomaan pitkiin aikoihin.
No nyt se on kumminkin aina kun on vapaaviikonloppu (vain kerran kuukaudessa) jossain kaverillaan tai baarissa ja sieltä kotiudutaan aamu kuudelta, jos silloinkaan. Samaten on ollut työpaikan ryyppyjuhlaa yms. Mulla on laskettu aika parin kuukauden päästä ja alan tosissaan kyllästymään siihen että harvinaiset vapaat viikonloput toinen viettää jossain baarissa tai missä lie. En nyt epäile mitään pettämistä silti. Mutta mulla on sellainen olo että tästä ei sovittu.
Tänään täytyy taas päästä baariin kun on joku suomipeli. Olisivat tulleet tänne ensin kavereineen ja sitten pelin jälkeen lähteneet baariin, mutta kielsin kun en jaksa kuunnella enkä katella juomista ja huutoa. Sanoin kyllä että voi tulla tänne katsomaan peliä ja sitten olla illan kotona eikä lähde baariin, mutta ei kuulemma käy. Täytyy kuulemma saada jotain ottaa. Nyt vielä alkoi pyytämään josko minä heittäisin baariin, sanoin että mee omalla autolla, älä ota mitään ja tule pelin jälkeen takaisin kotiin ihmisten aikoihin. Ei kuulemma käy, sain vaan vihat päälleni. Olenko mä nyt täysin kohtuuton? mulla on nimittäin sellainen kiukku päällä että tekisi mieli kiukutella kunnolla- huutaa että takas ei oo tulemista jos nyt lähdet. Vaikka tiedän ettei se ole mikään aikuismainen ratkaisu.