N
nameless
Vieras
Pakko kai tässä on jo avautua jonnekin ja kysyä mitä ihmettä te sijassani tekisitte!
Ollaan oltu yhdessä miehen kanssa 10v, naimisissa 7v ja löytyy lapsiakin.
Minulla on kaksi koiraa ja mies yleensä niistä tykkää, mutta välillä tulee tällaisia
päiviä kuin tänään; miehen isä oli kylässä ja mies huomasi nurmikolla pari kakkakasaa
(eilen siivosin nurmikon viimeksi joten ilmeisesti aamulla käyneet asioillaan), meni
teatraalisesti siivoamaan ne ja lapiolla toi "muristen" koirien eteen. Uhkaili että saatte
syödä nämä, tämmöinen loppuu sitten (niiden kun pitäisi YMMÄRTÄÄ mennä pihan taakse pusikkoon asioille!) tai tulee koulutusta kovalla kädellä, puristeli veistä kädessään (NAURETTAVAA) ja sai koirat aivan sekaisin. Kumpikin koira luikki sisälle ja mielisteli sieltä tullessaan henkensä edestä, eiväthän ne raukat tajua mistä oli kyse.
Jos miehen isä ei olisi ollut paikalla, olisi mies saanut -jälleen kerran- kuulla kunniansa mutta en kehdannut sitä tehdä tämän paikalla ollessa. Näitä tällaisia "kohtauksia" mies esittää aina vieraille kun tietää etten ala heidän läsnäollessaan sanoa mitään, sitten on niin aurinkoista vieraiden lähdettyä ja kuvittelee että unohdan koko episodin. Väärinpä luulee, kuulee tästä illalla kun lapset ovat nukkumassa, kyllä niin paljon raivostuttaa!
Olen miehelle selvittänyt miten pahalta se tuntuu kun uhkailee koiria ja hän on joskus jopa tunnustanut että yrittää sillä loukata minua jos on jostain suuttunut. Nyt vain en ymmärrä mitä pahaa muka olen tehnyt hänelle että näin pahasti täytyi taas iskeä navan alle! Tietää vielä että minulla on menkat ja mahani on todella kipeä eikä olo muutenkaan hyvä.
Minua mietityttää koirien stressitaso, ovatko ne koko ajan varuillaan kun mies on läsnä? Mies leikkii niiden kanssa kyllä ja silittää niitä mutta sitten räjähtelee olemattomista asioista (ei saisi haukahtaakaan, nämä eivät turhia hauku vaan ilmoittavat jos joku tulee tmv) ja varsinkin narttukoira on selvästi epävarma miehen seurassa.
Mitä sinä tekisit? Ja anteeksi pitkä purkaus...