R
Riina-80
Vieras
Hei!
(Laitoinkin tämän jo tuonne Odotusaika-puolelle, ennen kuin tajusin, että aihe saattaisi sopia tänne paremmin. Anteeksi ristiinpostitus.)
Mutta...
Osaisittekohan te auttaa.
Eli sain viime perjantaina raskaustestissä positiivisen tuloksen. Olen raskaudesta onnellinen, tottakai hämmentynytkin, sillä tilanne on minulle uusi ja vieras. Emme mieheni kanssa olleet suunnitelleet lasta, mutta selvää oli jo ennen testiä, että jos "vahinko" sattuu, lapsi on tervetullut. Olemme olleet yhdessä jo vuosia ja käyttäneet puolisen vuotta ns. ehkäisynä keskeytettyä yhdyntää, eli mitenkään suurena yllätyksenä plussa ei testiin tullut.
No perjantaina mies meni ja veti totaaliset #&%?$!*. Sen tottakai ymmärsin ja ajattelin, että hyvä vaan, kun tuulettaa ajatuksiaan. Lauantaina hän oli yllättävän rauhallinen ja vitsailikin asiasta. Sunnuntaina oli kuitenkin pakko taas päästä juomaan ja samoin eilen, ja kotiin hän on kömpinyt vasta pikkutunneilla kaameassa jurrissa. Eilen istuin alkuillasta vähän aikaa seurana terassilla, mutta mies ei noteerannut minua mitenkään. Kun ostin limpparin, hän käski ottaa viinaa, että saisin sen "käärmeen sikiön" tapettua. Lähdin sitten kotiin...
Yöllä mies tuli kotiin ja kuulin hänen rukoilevan, että jumala ottaisi sen lapsen pois, että hän olisi valmis tekemään mitä tahansa sen eteen. Eikä mieheni edes usko Jumalaan. En viitsinyt humalaista ruveta siinä tenttamaan, purin vain poskea ja jatkoin unia.
Aamulla yritin olla normaalisti, mutta mies vain murahteli ja lähti sitten töihin. Pinna alkoi vähitellen kiristyä, ja laitoin hänelle viestin, että voisi lopettaa temppuilunsa, minäkin olen uudessa ja oudossa tilanteessa. Vastauksessa luki "haista #&%?$!*".
Pyysin eilen mieheni hyvää ystävää, jolla itsellään on 2 pientä lasta, puhumaan hänelle ja kyselemään tunnelmista, jos kerran minulle on vaikea puhua, mutta en tiedä, ovatko keskustelleet ASIASTA vai tietokonepeleistä...
En tiedä, mitä tekisin. Olen yrittänyt avata keskustelua ja tarjota hänelle tilanteita, joissa hän voisi puhua, mutta mikään ei auta. Raskaus on vielä hyvin alussa, ja tiedän, että keskenmenon riski on tässä vaiheessa suuri, mutta tuntuu niin pahalta, kun aikuinen mies, joka itse on vastuussa raskaudestani siinä missä minäkin, ja jonka kanssa olen elänyt ja rakastanut vuosia, muuttuu yhtäkkiä aivan vieraaksi ja minä hämmennykseni kanssa olen aivan yksin. Miksi hänen tunteensa ovat oikeutetumpia ja miksi minä olen jotenkin enemmän vastuussa tilanteesta?
Tästä tuli pitkä sepustus, mutta toivon kovasti, että jollakin teistä olisi JOTAIN sanottavaa tilanteeseen. Vai annanko vain ajan kulua ja odotan, että ensijärkytys laimenee?
Kiitos jo etukäteen.
(Laitoinkin tämän jo tuonne Odotusaika-puolelle, ennen kuin tajusin, että aihe saattaisi sopia tänne paremmin. Anteeksi ristiinpostitus.)
Mutta...
Osaisittekohan te auttaa.
Eli sain viime perjantaina raskaustestissä positiivisen tuloksen. Olen raskaudesta onnellinen, tottakai hämmentynytkin, sillä tilanne on minulle uusi ja vieras. Emme mieheni kanssa olleet suunnitelleet lasta, mutta selvää oli jo ennen testiä, että jos "vahinko" sattuu, lapsi on tervetullut. Olemme olleet yhdessä jo vuosia ja käyttäneet puolisen vuotta ns. ehkäisynä keskeytettyä yhdyntää, eli mitenkään suurena yllätyksenä plussa ei testiin tullut.
No perjantaina mies meni ja veti totaaliset #&%?$!*. Sen tottakai ymmärsin ja ajattelin, että hyvä vaan, kun tuulettaa ajatuksiaan. Lauantaina hän oli yllättävän rauhallinen ja vitsailikin asiasta. Sunnuntaina oli kuitenkin pakko taas päästä juomaan ja samoin eilen, ja kotiin hän on kömpinyt vasta pikkutunneilla kaameassa jurrissa. Eilen istuin alkuillasta vähän aikaa seurana terassilla, mutta mies ei noteerannut minua mitenkään. Kun ostin limpparin, hän käski ottaa viinaa, että saisin sen "käärmeen sikiön" tapettua. Lähdin sitten kotiin...
Yöllä mies tuli kotiin ja kuulin hänen rukoilevan, että jumala ottaisi sen lapsen pois, että hän olisi valmis tekemään mitä tahansa sen eteen. Eikä mieheni edes usko Jumalaan. En viitsinyt humalaista ruveta siinä tenttamaan, purin vain poskea ja jatkoin unia.
Aamulla yritin olla normaalisti, mutta mies vain murahteli ja lähti sitten töihin. Pinna alkoi vähitellen kiristyä, ja laitoin hänelle viestin, että voisi lopettaa temppuilunsa, minäkin olen uudessa ja oudossa tilanteessa. Vastauksessa luki "haista #&%?$!*".
Pyysin eilen mieheni hyvää ystävää, jolla itsellään on 2 pientä lasta, puhumaan hänelle ja kyselemään tunnelmista, jos kerran minulle on vaikea puhua, mutta en tiedä, ovatko keskustelleet ASIASTA vai tietokonepeleistä...
En tiedä, mitä tekisin. Olen yrittänyt avata keskustelua ja tarjota hänelle tilanteita, joissa hän voisi puhua, mutta mikään ei auta. Raskaus on vielä hyvin alussa, ja tiedän, että keskenmenon riski on tässä vaiheessa suuri, mutta tuntuu niin pahalta, kun aikuinen mies, joka itse on vastuussa raskaudestani siinä missä minäkin, ja jonka kanssa olen elänyt ja rakastanut vuosia, muuttuu yhtäkkiä aivan vieraaksi ja minä hämmennykseni kanssa olen aivan yksin. Miksi hänen tunteensa ovat oikeutetumpia ja miksi minä olen jotenkin enemmän vastuussa tilanteesta?
Tästä tuli pitkä sepustus, mutta toivon kovasti, että jollakin teistä olisi JOTAIN sanottavaa tilanteeseen. Vai annanko vain ajan kulua ja odotan, että ensijärkytys laimenee?
Kiitos jo etukäteen.