Miestä kovemmilla otteilla?!

  • Viestiketjun aloittaja Helinä
  • Ensimmäinen viesti
Tiina 1
Minulla on usein jalassa nämä erään kauppaketjun `halpiskumpparit`. Niillä minä olen polkenut miehen seisovan peniksen. Olen käyttänyt niitä myös potkimisessa.
 
Viimeksi muokattu:
korkoa
Meillä muija aina silloin tällöin potkii mua munilla teräväkärkisillä saappailla, joissa on korkeat piikkikorot. Potkimista ennen mun pitää nuolla saappaat puhtaaksi pohjia myöten.
Jos en tee kunnolla saan ratsupiiskaa palleille ja pyllylle.
 
Totalloser
Meillä on monenlaisia laitteita kivesten kiduttamiseen: puristimia, niittejä yms. Nyt viimeksi ostin kaupasta puisen perunasurvimen, niin kuin sellainen puunuija. Rautakaupasta ostin sellaisen "minivasaran", ihan pieni, melkein kuin leluvasara. Ei olla vielä päästy vaimon kanssa kokeilemaan noita, mutta odotus on kova.

Vaimo osti myös sellaisen pähkinänsärkijän jostain kokkitarvikekaupasta. Siinä on nyrkin kokoinen metallikuula joka pudotetaan n. 20 cm korkeudelta puulevylle jossa pähkinä on. Sidottiin mun kivekset narulla siihen levylle ja sitten se pudotti sen kuulan. Ei tuntunut missään. Ihan turha vehje. Tai no kyllä se pähkinät avaa näppärästi, mutta meillä ei ole oikein käyttöä sille.

Kerran vaimo hakkasi mun kiveksiä nyrkillä samalla kun mä runkkasin. Kun orgasmi läheni niin pyysin lyömään aina vaan lujempaa. Kun jälkeen päin kysyin miten lujaa löit niin oli kuulemma lyönyt täysiä. En uskonut sitä ja sanoin, että lyö tohon olkavarteen yhtä lujaa kun löit mun kiveksiä. Sehän täräytti siihen ihan helvetin lujaa ja mä valitin miksi teit noin kun käteen sattuu. "No sähän pyysit näyttämään..." Että kai ne kivekset kestää aika paljon.
 
aapo
Tyttökaveri alkoi silleen vähitellen läpsiä palleja ihan ilman sanomista ja siitä sitten rohkaisin häntä tekemään niin useamminkin ja vähän kovempaa. Jos tästä nyt haluaa asiallisesti jollekin jotain neuvoja antaa niin ainahan sitä voi mieheltä kysäistä tai sitte hiljalleen alkaa läpsimään jos ei kehtaa kysäistä. Kyllä mies sitte ilmoittaa jos tuntuu liian kivuliaalta.

Mutta jos nyt netistä löytää noita videoita missä dominat potkii lähes täysillä munille niin en nyt ihan varmasti osaa sanoa onko siinä miehillä yksinkertaisesti teräspallit vai voittaako se nautinto alistamisena ja potkittava olemisena sen kivun. Sanoisin että normaalille miehelle kyllä se aika kipeää tekee kun vähän kovempaa osuu enkä usko että siitä kauheasti nautintoa on. Toki siis varmaan joillekin.
Palleille potkiminen on taitolaji.Voi potkaista lujaakin jos vain tietää mihin potkaisee.Kiveksiin jos osuu niin se on pahempi juttu.Netistä löytyy ohjeita siittä miten potkia ilman että vahingoittaa mies poloa pysyvästi.Kiveksiä voi myös siedättää kestämään aloitamalla juuri läpsimällä ja pikku hiljaa ko kipukynnys nousee niin lisäämällä voimaa ennen potkimista esim polvea munille ja ko se ei riittä enää siirrytään potkimaan.Ko vaan löytäis jostain naisen joka suostuis moiseen.
 
Viimeksi muokattu:
JoonatanK
Miehet! Kuinka kovakourainen ja rajuotteinen uskaltaa miehelle olla??? Mua kiehtois pallien kuritus mutta pitäis tietää paljonko uskaltaa... Lyömisen kestää mutta entäs potkut? Puristaminen kunnolla?
Naiset! Paljonko ja miten ootte tehneet?

Kyl ne munat kuiteski aikapaljon kestää. Mä kokeilin ton yhden tytsin kaa baari-illana jälkeen. Tietty sattui kyl aikalailla, mut oli kyl hauskkakin. Luulen et ihan ok harrastus, jos ei ihan täpöllä potkasta munille. Ainakaan jos ei ole ansainnut sitä;)
 
Viimeksi muokattu:
pirre
Kyllä ne munat tosiaan kestää. Laitoin jalkaan Hai-saappaat, kun tiesin, että munille pitää potkaista.
On ne vaan niin hyvät potkimiskengät.:) Käyttäkää naiset/tytöt Hai-saappaita potkimisessa.
 
Kerppo
Perinteinen palliläpsäys on hyvä.
Eli toisella kädellä kerätään pallit nippuun. Vedetään pusseista tyhjät pois, niin että pallit kiiltävät pinkeinä. Toisella kädellä lyödään avokämmenellä palleja niin että läsähtää. Ilmeestä näkee, milloin läsähtää liikaa. Punakaksi läpsityt pallit roiskivat sperman pitkälle kaarelle.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä