miesten huonot päivät/ mykkäkoulu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ihmettelijä...
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

ihmettelijä...

Vieras
Heippa siskot ja veljetkin!

Tuntuu että liian usein naisia syytetään nopeista mielentilanmuutoksista, mutta näyttää ne vaihtuvan miehilläkin.
Eilen illalla mies tuli kyläilemään ja oli oikein hyvällä päällä ja selitti päivänsä tapahtumia yms. Kävi vähän halimassa ja juteltiin siinä hetki. Sitten kuin salama kirkkaalta taivalta käytös muutti.

En saanut enää koskea ja sanomisiini kommentoitiin miten sattui. Koko mies mykistyi ja vältteli minua minkä ehti. Yritin sitten hetken kuluttua tiedustella että mikähän mahtaa olla että johtuuko se kenties minusta..Ei kuulemma ole mikään. Ja sitten toisella tiedustelu kerralla sanottiin vaan että eikö sitä saa olla hiljaa jos niin tahtoo.

Tänä aamuna lähdettiin töihin ja töistä mies laittoi viestin ettei pidä ottaa turhaan itteesä, että välilä on sellaisia huonoja päiviä ettei jaksa/halua jutella.

On vähän hassua tuo muutos, ja toki saa olla huonoja päiviä kun niitä itsellänikin on. Ja silloin todellakin tuntuu että haluaa vaan olla. Mutta tuntui vaan ikävältä tuollainen mykkäkoulu kun se heti tarttuu ainakin minuun. Tulen itsekin huonolle päälle ja oma iltanikin menee pilalle.

Mitä te tekisitte tilanteessa? Miten olette selvinneet tilanteesta ettei oma ´hyvä päivänne ole muuttunut huonoksi? Ja onko se niin vaikeaa sanoa suht normaaliin sävyyn, että anteeksi on huono päivä, saisinko vaan olla hiljaa?
 
eikä vakituinen asukki? Taitaisin katsella vähän tasaisempaa luonnetta itselleni kumppaniksi. Äksy pikkupoika.

Minulle ei olisi sopinut, että jää yöksi mököttämään. Tuli mieleeni tuosta kertomastasi yksi tyyppi menneiltä ajoilta, juuri samalla lailla käyttäytyvä. Äiten pikku lellipoika, vaikka jo yli neljänkymmenen! Viinakin maistui, sen huomasin, mutta jo onneksi etäämpää. Yhtälö oli valmis.
 
Voivat olla merkki mielen ongelmista mutta jos miehesi on jo keski-iässä niin kyseessä voi olla myös miehen vaihdevuodet. Niistä ei tarpeeksi puhuta mutta ne ovat tosiasia yhtä lailla kuin naistenkin vastaavat.
 
joskus kun itselläni oli mies joka yhtäkkiä haastoi tavallaan tyhjästä riitaa ja teki riidan väkisin aikaiseksi, toimi niin että sai sillä syyllä itselleen oikeutuksen olla vihainen ja marssi suutuspäissään baariin lörpöttelemään naisille juttuja... esim, kuinka hänellä on kurjaa kun oli riidellyt vaimon kanssa eikä voi enää palata kotiin, koska vaimo ei rakasta häntä enää..
 
Resepti seuraavaan mykkäkouluun - lähetä mies kotiinsa nukkumaan. Jos nyt rupeat tuollaista käytöstä ymmärtämään ja hyysäämään, niin pian se ottaa sen itsestäänselvyytenä että sinä olet likasanko jolle saa kiukutella koska haluaa eikä siitä ole mitään seurauksia. Jos kerran on paha päivä niin pysyköön kotonaan, aika härskiä mennä toisen kotiin kiukuttelemaan. Jotain tapoja!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Omaan kotiin:
Resepti seuraavaan mykkäkouluun - lähetä mies kotiinsa nukkumaan. Jos nyt rupeat tuollaista käytöstä ymmärtämään ja hyysäämään, niin pian se ottaa sen itsestäänselvyytenä että sinä olet likasanko jolle saa kiukutella koska haluaa eikä siitä ole mitään seurauksia. Jos kerran on paha päivä niin pysyköön kotonaan, aika härskiä mennä toisen kotiin kiukuttelemaan. Jotain tapoja!!

Tuossa on perää, mutta kannattaisi ehkä ensin varovasti kysellä, että taasko tulit kiukuttelemaan, ja jos homma ei muuttu, niin avaa hänelle ovi. Kasvattaa kummasti miestä, mutta älä pyydä anteeksi, etkä pyydä takaisin, jos mies suuttuu totaalisesti.

 
huoh, tuttua. tosin meillä mies yleensä aloittaa mykkäkoulun vasta riidan jälkeen. mutta on silti todella rasittavaa, että itse on jo leppynyt, ja toinen jaksaa murjottaa. nytkin tätä puhumattomuutta jatkunut perjantaista lähtien!! riitakin lähti niin mitättömästä asiasta (minun taholtani tosin) ettei sellaisesta pitäisi näin kauan mielestäni möksöttää... varsinkin kun olen anteeksi pyytänyt...
 
Meillä myös tollasia mökötyksiä ja tuntuu välillä todellakin ettei jaksa.Pahimmillaan miehen mökötys kesti 8päivää!!!Ja asutaan yhdessä niin aika hankalaa siitä olla välittämättä.Osaan kyllä pyytää anteeksi jos syy on minussa,mutta miehen mielestä sellaisella ei ole mitään merkitystä.Noi mökötykset alkaa kans riidan jälkeen ja itekin välil möksähdän,mutta se kestää korkeintaan pari tuntia.
 
Tällä palstalla oli jokin aika sitten hyvä ohje miehen mökötykseen. Pitää ottaa koirankouluttajan keinot käyttöön: heti kun mökötys alkaa, niin pitää poistua miehen seurasta. Tätä voisi viedä niinkin pitkälle että lähtee pois kotoa ja sanoo syyksi, että kun ei ole puhekaveria, niin on pakko lähteä tanssimaan:)
 
Alkuperäinen kirjoittaja ei ymmärrä:
Meillä myös tollasia mökötyksiä ja tuntuu välillä todellakin ettei jaksa.Pahimmillaan miehen mökötys kesti 8päivää!!!Ja asutaan yhdessä niin aika hankalaa siitä olla välittämättä.Osaan kyllä pyytää anteeksi jos syy on minussa,mutta miehen mielestä sellaisella ei ole mitään merkitystä.Noi mökötykset alkaa kans riidan jälkeen ja itekin välil möksähdän,mutta se kestää korkeintaan pari tuntia.

juu-u, meillä kans tais olla pahimmillaan yli viikko. huoh, rasittavaa. tiedän että omissa toimintatavoissani olisi myös parantamisen varaa, mutta tällainen mökötys on minusta järjetöntä. Ymmärtäisin jos olisin todella pahasti loukannut tai tehnyt jotain lähes anteeksiantamatonta. Ja juu, mekin asutaan yhdessä, joten vaikea olla välittämättä. Ikävää myös sen puolesta että nyt taas meni viikonloppu mököttäessä, vaikka viikonloppu olisi minusta kiva viettää yhdessä tehden jotain hauskaa. no suunnitelmia olikin mutta ne sitten kariutuivat...

on myös inhottavaa sen vuoksi sillä tuntuu että tästä tulee sellainen kierre. sitten kun saadaan asiat sovittua, tai siis kun mies leppyy, on taas normaalia, kunnes tulee seuraava riita. eikä riipu siitä kumpi aloittaa, suuttuuko hän jostain minulle vai suutunko minä jostain hänelle. itse asiassa useammin mies aloittaa mykkäkoulun silloin kun minä suutun hänelle jostain. ei ilmeisesti saisi sanoa mistään hänelle....
 
Alkuperäinen kirjoittaja mies1:
Tällä palstalla oli jokin aika sitten hyvä ohje miehen mökötykseen. Pitää ottaa koirankouluttajan keinot käyttöön: heti kun mökötys alkaa, niin pitää poistua miehen seurasta. Tätä voisi viedä niinkin pitkälle että lähtee pois kotoa ja sanoo syyksi, että kun ei ole puhekaveria, niin on pakko lähteä tanssimaan:)

tätäkin on itseasiassa kokeiltu, joskus se on jopa toiminutkin, mutta en itse aina jaksaisi olla lähtemässä omasta kodistani jonnekin. Muutamme muutaman viikon päästä, lähemmäksi ystäviämme, joten ehkä sitten pitää alkaa käymään useammin bilettämässä tms ilman häntä, kun tuntuu siltä että välillä tällöin tajuaa kuinka tärkeä hänelle olenkaan.
 
Toi mies1:n ehdotus olis kyl hyvä jos toimis,toisaalta ei muakaan huvittais lähteä kodistani mihinkään koska siinähän sais sit pahimmillaan viikon ajan olla koko ajan menossa.Mekin ollaan muuttamassa tossa jonkun ajan päästä lähemmäks kavereitamme niin helpompi lähteä sillon ainakin kyläileen.
 
Ehkä kodista poistuminen on rajua, mutta periaate on se, että mököttämiseen vastataan heti jättämällä mies huomioimatta, koska huomiota hän hakee. Ystävän kanssa puhelu voisi myös toimia, eli mökötä sinä vaan, kyllä minä pärjään.
 
Itse en jaksanut katsellla mököttäviä miehiä muutamaa kuukautta kauempaa. Se oli minusta niin vakava luonnevika että panin suhteen hyvin pian poikki. Elämä on lyhyt enkä ala tuhlaamaan sitä minkään myttynaamaisen herran ja ylhäisyyden kanssa, joka ei suostu puhumaan minulle viikkoon. Kenkää vaan sellaisile niin oppivat tavoille.

Rakas ihana aviomieheni ei mökötä koskaan, vaan osaa kyllä sanoa reippaasti koska häntä ottaa päähän . ja se sopii minulle hienosti.
 
On hyvä huomata, miten paljon on noita mököttäviä miehiä. Tosiaan olemme seurustelleen reilun vuoden ja emme asu vielä saman katon alla. Eilen sitten taas menimme luokseni ja kun mies alkoi olemaan hiljaa niin totesin vaan että onko tänään taas mökö mökö ilta. Tälläkertaa tuo auttoi ja loppuilta sujui ihan kivuttomasti.

Olen itse kuitenkin niin tunteikas ihminen, että tuollaiset mökötykset tuntuvat niin pahalta. Itse usein menen tekemään sen virheen, että teen oikeastaan kaikkeni että mies leppyisi ja jos niin ei onnistu niin laitan sen itseni syyksi. Se on todella väärin tiedän sen, mutta en vaan pääse siitä tavasta eroon. Pitäisi vaan laittaa kova kovaa vastaan. Mutta kun en vaan osaa sitä taitoa. Mitenhän senkin saisi harjoiteltua..
 
On hyvä huomata, miten paljon on noita mököttäviä miehiä. Tosiaan olemme seurustelleen reilun vuoden ja emme asu vielä saman katon alla. Eilen sitten taas menimme luokseni ja kun mies alkoi olemaan hiljaa niin totesin vaan että onko tänään taas mökö mökö ilta. Tälläkertaa tuo auttoi ja loppuilta sujui ihan kivuttomasti.

Olen itse kuitenkin niin tunteikas ihminen, että tuollaiset mökötykset tuntuvat niin pahalta. Itse usein menen tekemään sen virheen, että teen oikeastaan kaikkeni että mies leppyisi ja jos niin ei onnistu niin laitan sen itseni syyksi. Se on todella väärin tiedän sen, mutta en vaan pääse siitä tavasta eroon. Pitäisi vaan laittaa kova kovaa vastaan. Mutta kun en vaan osaa sitä taitoa. Mitenhän senkin saisi harjoiteltua..
 
Ihmettelijälle:

Samoin käy minulla, anteeksipyytelyksi menee. Samoin käy yleensä aina jos minä olen suuttunut hänessä johonkin, vaikka hän ei mököttäisikään. Tuntuu ainakin siltä että se olen minä joka tässä suhteessa aina pyydän anteeksi, vaikka se olisin minä joka joka ensin on pahoittanut mielestä jostain mitä hän tekee. Kai silloin pyytelen anteeksi että ylipäätänsä olen pahoittanut mieleni... Kun hänen mielestään niistä syistä mistä minä mieleni pahoitan, tai suutun, ei ole mitään suuttumisen aihetta! Ihan kun valehtelisin pahan olon... Ja anteeksi ei pyydä lähes koskaan omia tekosiaan! Harvoin hän mitään konkreettisesti tekeekään (väärää, tyhmästi ym), mutta anteeksi ei osaa pyytää. Eikä tunnusta tätä itsessään, monesti puhuttu. Minä saan vähän kuin vihjailla että anteeksipyyntö olisi kiva, ja se ei tietysti tunnu itsestä niin hyvältä jos hän sitten pyytää anteeksi, kun olen saanut itse johdatella ensin..

Meillä siis vielä mykkis jatkuu perjantaista. Mies jotain puhunut tyyliin otatko ruokaa, samalla kun laittanut itse, ei juuri muuta. Minä en ole puhunut mitään, ollaan sitten hiljaa kun kerran perjantaina herra niin pyysi. Yritin silloinkeskustella riidasta ja pyytää anteeksi, ja hän pyysi minua olemaan hiljaa. Mitenköhän taas tästäkin umpikujasta päästään, toivottavasti jo tänään puhuttaisiin, tai leppyisi pian. Pitäisi alkaa pakkaamaan tavaroita muuttoa varten ja keskustella siihen liittyvistä asioista.

Mutta mutta, vaikka tällaista onkin välillä, en halua häntä jättää. Ainakaan vielä mittani ei ole täynnä. Rakastan häntä kovasti ja hän on muuten oikein hyvä ja ihana mies. Eikä näitä möksöttämisiäkään tule ellen itse aloita riitaa jostain (ts avaa suutani silloin kun joku asia häiritsee), mutta ikävää on se että minun pitäisi pitää sisälläni lähes kaikki mikä häiritsee. Pienemmistä asioista saa sanoa, tyyliin korjaatko sukkasi lattialta. Mutta tällaisista en tosiaan sano, koska mielestäni nipottaminen tuollaisista pikkuasioista on todella turhaa (itse mies nipottaa juuri tuon tapaisista asioista). Mies on sanonut myös että saan kyllä suuttua ja pahoittaa mieleni jos siihen on oikeasti syytä, mutta vielä ei ole tullut tilannetta joka olisi miehen mielestä tarpeeksi "iso" asia, hyvä syy, suuttumiseen.

Niin, ja mekin seurusteltu vasta reilu vuosi joten tässä opetellaan..
 
Tuollaistahan se oli alkuun kun sitten löydettiin kultainen keskitie
niin 20-v on tehnyt kummasti asoihin etäisyyttä ja molemmat ovat oppineet jotain. Oma aika ja paikka vaikka kakkoskoti tulee tarpeeseen, hengittää täytyy välillä.
Vaihdevuodet vaivaa miestä aivan samoin kuin naistakin, meillä on sellainen piiri juttelemme näistä asioista paljon...
 
Mies heräsi päiväunilta kiukkuisena siitä, että olin antanut hänen nukkua liian kauan. Tarttuihan se fiilis lopulta minuunkin. Olin suht hiljaa sen kummemmin riitelemättä, kun mies kysyi, miksi olen vihaninen. Vastasin, että koska hän syyttä suotta kiukkusi minulle. Mies rupesi tekemään lähtöä baariin, koska "mä en jaksa jäädä kattelemaan tollasta kiukuttelua". Hoh-hoijaa. Elä nyt sit tuon kanssa fiksusti.
 
sara23:lle

Kuulosti jotenkin niin tutulta. Tosi nuoriahan me molemma olemme minä 20 ja mies 22. Olin ensimmäinen vakava seurustelukumppani miehelleni ja ensimmäinen tyttöystäväkin kenties. Itse olin jo aikaisemmin seurustellut..Koko yhteinen taival on ollut pelkkää opettelua ja kyyneliltäkään en ole säästynyt. On ollut sanomista näkemisestä, yhteydenpidosta, ihan kaikesta mitä vaan voi olla.. Välillä ihan ihmettelen miten olen näin kauan jaksanut odottaa, että mies tottuisin ajattelemaan myös toista osapuolta ja näyttämään sen.

Nyt kun yli vuosi ollaan yhdessä kuljettu, niin alkaa jo sujumaan. Mies näyttää tunteitaan ja hänestä löytyy paljon niin ihania asioita. Tosin tämän hetken sota, mitä en ole vielä aloittanut on kaikki se mollaaminen. Minulle sanotaan usein todella ilkeäksi niin ulkonäöstä ym. Kerran itkien sanoin miehelle, että kun kaikki ne sanat satuttaa ja tuntuu todella ikävältä. Hän vaan sanoi että ei pidä ottaa niitä tosissaan..

Vieläkin sanon siitä mollaamisesta, mutta muutosta ei ole tapahtunut. Välillä siihen leikettelyyn jaksaa lähteä mukan ja antaa takasinkin päin, mutta ei todellakaan aina. Joskus haluaisi kuulla jotain positiivistakin..

Emme ole tapelleen useaan kuukauteen, ja sekin johtuu vain siitä etten ole aloittanut mitään turhaa sotaa mistään turhasta asiasta. Mutta sitten tulee itsekseen puitua kaikkia asioita ja tulee huonolle tuulelle ja tuntee jonkinlaista turhautumista ja surua.
 
ihmettelijä:lle

Itse olen 23 (nimimerkki pitää siis paikkansa) ja mieheni täyttää kohta 29. Joten hän on jo vähän vanhempikin ja luulisi jotain oppineen... valitettavasti hän ei ole juuri seurustellut ennen minua, yksi pidempi suhde takana ja sekin kesti reilusti alle vuoden. Yhdessäasumisesta hänellä ei myöskään kokemuksia ennen minua. Itse olen seurustellut pariin otteeseen vakavasti ennen häntä, 3 vuotta toinen miehen kanssa (olimme kihloissakin) ja 2,5 toinen miehen kanssa ja asuimme yhdessä ja lisäksi olin äitipuoli hänen pienelle pojalleen. joten itsellä aika paljon koettu tuosta vastakkaisesta sukupuolesta ja ylipäätänsä seurustelusta.

ei tässä meilläkään olla kyyneliltä säästytty. tosin itse olen todella herkkä ihminen ja monesti se itku tulee vaikka sille ei olisikaan edes varsinaista syytä, sille ei vaan voi mitään aina. Mollaamista meillä ei kyllä ole ollut. ikinä ei mies ole sanonut mitään pahaa ulkonäöstäni tms. tuo on mielestäni todella paha ja sellaista sinun ei kyllä tarvitsisi sietää. voimia. meillä on täysin toisin päin tuossa suhteessa, mies on monesti sanonut että näytän aina kauniilta jne, vaikka todellakaan en itse olisi sitä mieltä esim juuri heränneenä..

"Emme ole tapelleen useaan kuukauteen, ja sekin johtuu vain siitä etten ole aloittanut mitään turhaa sotaa mistään turhasta asiasta. Mutta sitten tulee itsekseen puitua kaikkia asioita ja tulee huonolle tuulelle ja tuntee jonkinlaista turhautumista ja surua."

tuossa tiedän todellakin mistä puhut.
 
sara23:lle

Totta, tiedän ettei minun tarvitsisi sietää tuollaista nimittelyä, mitä saan osakseni. Mutta annan kaiken vaan olla liiankin helposti sellaisenaan kun ne ovat. Voisin oikeastaan jo sanoa rakastavani nykyistäni. Ja eihän toista ihmistä voi äärimmäisyyksiin muuttaa, koska silloin se ei enää ole se sama ihminen kenestä aluperin oli kiinnostunut. Mutta voin suoraan myöntää, että olen yrittänyt jokaisesta riidasta itse oppia ja kasvaa ihmisenä. Ja samaa on tehnyt se minun körilääni. Joitakin tapoja on vaan jäänyt. Tosiaan hänen perheensä saa ihan samaa piikittelyä kuin minäkin, että se tosiaan kuuluu hänen tapoihinsa.

Liian kilttinä ihmisenä siedän tämän kaiken mollaamisen ja yritän saada tätä hiukan kitkettyä pois. Koska joskus se tosiaan on hauskaa kun itse jaksaa lähteä mukaan, mutta joskus se menee yli ja tulee vain paha mieli.

Voimia myös sinulle. :) Ehkä meissä tosiaan piilee jotain supernaisien voimaa rakastaa edelleen jörriköitä :)

 
no jos se sellaista leikillistä on niin eihän se niin paha ole, mutta ei silti tarvitsisi kohdistua ulkonäköön. minun miehenikin on vähän sellainen vitsiniekka, mutta ulkonäöstä ei sitten kyllä onneksi vitsaile. mielestäni kun kuitenkin suhteessa jossa rakastaa toista ihmistä, toinen on se maailman kaunein/komein. minulla ainakin on näin. en toisaan nää tuolla ulkona enää juurikaan komeita miehiä, kun se oma kuitenkin vie voiton, ja on maailman komein. mutta toivottavasti sinunkin körilääsi pohjimmiltaan näin ajattelee, vaikka vitsaileekin. :)

 

Yhteistyössä