Miesystävän kulissiliitto

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Sinisilmäinenkö"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

"Sinisilmäinenkö"

Vieras
Siirrän pohdintani tänne tuolta parisuhde -osiosta.

Mitä mieltä olette sellaisesta että miesystäväni on eronnut, mutta elää ns. exänsä kanssa samassakodissa ja he hoitavat lapset ja arkiset asiat ns. sovussa, mutta muita normaaliin parisuhteeseen kuuluvia asioita heillä ei ole, esimerkiksi seksiä. Lasten kannalta ratkaisun jotenkin ymmärrän, mutta he jättävät kaiken ulkopuolelle tästä (ei mahd. uusperheeseen) joten niin miesystäväni kuin oletettavasti myös hänen exänsä suhteet karahtavat karille, kun he eivät suostu siihen päästämään ulkopuolisia. Jonkin aikaa tätä mietittyäni ihmettelen itsekin että onko minun järkevää tätä suhdetta edes jatkaa, koska näinhän se jatkuu siihen saakka kunnes lapset ovat isoja. Onko muilla kokemuksia vastaavasta kuviosta eron jälkeen ja voiko edes toimia?
 
että miesystäväsi ei elä "eksänsä" kanssa ihan normaalissa parisuhteessa. Ei olisi ensimmäinen eikä viimeinen mies, joka hoidolleen vakuuttelee, että suhde lasten äitiin on jo päättynyt ja vain julkisivun vuoksi pysytään yhdessä. Oletko tavannut tämän "eksän" ja kuullut hänen mielipiteensä asiasta. Tarkoita, onko "eksällekin" ihan ok, että seurustelette, tai että hän ylipäätänsä tietää olemassaolostasi?
 
  • Tykkää
Reactions: astrolabe
Itse tiedän tuttavapiiristä variaation tuosta, perheellä on kolme kotia; äidillä oma, isällä oma ja lapset ovat pysyneet heidän yhteisessä vanhassa kodissa. Vanhemmat asuvat tuota kotia lasten kanssa vuoroviikoin ja välillä yhdessäkin, kun lapset ovat esim. sairaana. Kummallakin on siellä omat huoneet. Lasten kannalta hyvä ratkaisu, mutta lähipiirissä on mietitty ainoastaan sitä että millaisen parisuhdemallin lapset tuosta saa. Sinun kertomasi tilanne, jos oikein ymmärsin on että vanhemmat asuu koko ajan saman katon alla kuulostaa aika erikoiselta.
 
että miesystäväsi ei elä "eksänsä" kanssa ihan normaalissa parisuhteessa. Ei olisi ensimmäinen eikä viimeinen mies, joka hoidolleen vakuuttelee, että suhde lasten äitiin on jo päättynyt ja vain julkisivun vuoksi pysytään yhdessä. Oletko tavannut tämän "eksän" ja kuullut hänen mielipiteensä asiasta. Tarkoita, onko "eksällekin" ihan ok, että seurustelette, tai että hän ylipäätänsä tietää olemassaolostasi?

Exä tietää olemassa olostani ja ovat eronneet ihan todellisesti. En ole vain tämmöiseen ratkaisuun törmännyt ja pidemmän päälle kummastuttaa. Heillä on sopimus että kumpikaan ei uusia puolisoitaan/kumppaneitaan siihen tuo mutta ...
 
[QUOTE="Sinisilmäinenkö";26300592]Exä tietää olemassa olostani ja ovat eronneet ihan todellisesti. En ole vain tämmöiseen ratkaisuun törmännyt ja pidemmän päälle kummastuttaa. Heillä on sopimus että kumpikaan ei uusia puolisoitaan/kumppaneitaan siihen tuo mutta ...[/QUOTE]

Lähinnä lasten takia tuon ymmärtää mutta pitääkö he sitten ulkopuolisille jotain kulissia, vai mistä tuo kulissi tässä tulee. Kyllähän monet statuksen menetyksen pelossa elää paskassakin suhteessa vaikka väkisin.
 
Mä oon pohtinu eroa, ja että mahdollisesti alkuun asuis saman katon alla lapsen takia. Mut en osaa kuvitella että vuosia jatkuis sellane tilanne tai jos toinen löytäis uuden kumppanin.
 
no en sotkeutuisi kyllä tuollaiseen kuvioon...sehän voi toimia heidän kannaltaan hyvin.... mutta sinä jäät auttamattomasti vaan pelkäksi seksisuhteeksi. Lasten kannalta tuo tietysti siinä mielessä hyvä, että vanhemmat pysyy koko ajan kuvioissa mukana eivätkä joudu erosta kärsimään. Se sitten tietysti on huono puoli, että eivät saa mallia normaalista parisuhteesta ja siitä mitä rakkaus on kahden aikuisen välillä..
 
Jännä ratkaisu. Kuinkahan pysyvä tuo on? Meinaako ne pitää kulissia yllä siihen asti, kun nuorin täyttää 18 vuotta ja sitten paljastaa lapsille, että äiti ja isä on pitäneet kulissia yllä vuosia ja nyt muutetaan uusien siippojen luokse?

Eroaisin, jos haluaisin suhteen etenevän johonkin, esim. yhdessä asumiseen, eikä se toteutuisi tuon kulissin takia. Jos suhde tuollaisenaan olisi tyydyttävä, niin miksei sitä yhdessä voisi olla.
 
Lasten vuoksi jollakin tavalla ymmärrän asian. Tosin vaikuttaahan tilanne ratkaisesvasti siihen millaisen parisuhdemallin lapset kotoa saavat.

Vaikuttaa tilanne tietysti myös uusiin kummaneihin, mutta on varmasti tilanteita joissa siitä ei suurta ongelmaa kenenkään kohdalla ole.
 
[QUOTE="vieras";26300646]Lähinnä lasten takia tuon ymmärtää mutta pitääkö he sitten ulkopuolisille jotain kulissia, vai mistä tuo kulissi tässä tulee. Kyllähän monet statuksen menetyksen pelossa elää paskassakin suhteessa vaikka väkisin.[/QUOTE]

Kulissilta se minusta alkaa tuntua tai että se on oikeasti se selitys ex puolison suunnalta. Ex puoliso tässä tuntuu tahtipuikkoa heiluttavan ja hänen tuo ajatus alunperin on ollut että lapset saavat pitää molemmat vanhemmat. En tiedä rassaako häntä se että heillä ei ole omaa elämää kummallakaan tai ainakin hän tehnyt sen niin itselleen kun toisellekin vaikeaksi. Miesystävääni asia vaivaa pikkuhiljaa kun asiasta koetan puhua, mutta taipuu tähän kun pelkää ettei sitten saa olla lastensa kanssa. Hän ei myönnä että exä kiristäisi tällä asialla, mutta luulen että niin se on. Ex puoliso tietenkin menettäisi talon ja rikkaan elämän, joten sen takia statuskysymykseltä tämä enemmän tuntuu.
 

Yhteistyössä