mietin eroa.

["siiri"]

Olen valinnut aikoinani vääränlaisen puolison sillä mentaliteetillä että yritän muttaa häntä. Koulutuksesta huolimatta näin ei ole tapahtunut. Ihmettelen niitä jotka siihen pystyy. Jotenkin nyt olen vuosia jo eroa pohtinut. Onko se turha jne. Meillä 2 ihanaa lasta ja uusi talo, josta joutuisin luopumaan ja muuttamaan mahdollisesti jopa kaksioon. Mies ei välttämättä pitäisi edes lapsiin yhteyttä vaikka nyt on hyvä isä. Olen väsynyt ja puhunut läheisilleni erosta ja miehessä ärsyttävistä jutuista. Silti se päätös tuntuu vaikealta. Mies ei juo, polta tai ole väkivaltainen. Henkistä väkivaltaa käyttää mutta siihenkin jo tottunut ja annan nykyään takaisin. En tiedä vain miten mahdollisesta erosta ja talon myynnistä selviäisin. Ja siitä että elämä aloitettava alusta ja pohjalta. =(

 

["vieras"]

Itse eronneena sanon, että yritä vielä! Meillä ei tosin olisi ollut enää yhteistä tulevaisuutta, mutta harmittaa vietävästi lasten puolesta, että perhe hajosi. Ikinä he eivät saa enää elää ydinperheessä, oman äidin ja isän kanssa. Mutta mutta...

Mitä muuta vikaa miehessäsi on kuin henkinen väkivalta? Miehiä ei voi kouluttaa, heidät pitää hyväksyä sellaisenaan. Ethän sinäkään pitäisi siitä, jos joku yrittäisi sinua muuttaa. Eikä kukaan meistä ole täydellinen. Vaihdossa voit vaikka saada fyysistä väkivaltaa käyttävän miehen. Tai sitten lähes täydellisen. Sitähän ei koskaan tiedä mitä elämä tuo tullessaan. Tuttu helvetti vs. tuntematon taivas.

 

["Vieras"]

Tiedän miltä sinusta tuntuu Minullakin on kehno parisuhde, juuri tänä aamuna sain taas muistutuksen millainen mies oikeasti on.. henkistä väkivaltaa.

Vaikka itse olen pelkuri (vielä), tiedän, ettei tämä kanna loputtomiin. Ajattelen aina, että tällaisessa suhteessako haluan elää loppuelämäni? Riidellen, itkien, toiselle rumasti puhuen, huutaen..? Ei ollut tosiaan sitä, mistä haaveilin nuorena.

Mutta ajattelepa sinäkin, haluatko elää myös vanhuutesi päivät tuollaisessa suhteessa? Jos yhtään epäröit, niin mieti myös, että meillä on vain yksi elämä täällä maapallolla. Kannattaako sitä tuhlata elämään, "joka on ihan OK, muttei lähelläkään hyvää"?

Näitä asioita mietiskelen siis itsekin, päivittäin...

 

["..."]

Nii in... Eroa minäkin olen miettinyt jo pitkään. En vaan uskalla ottaa sitä askelta :-( En usko että selviäisin kahden lapsen kanssa yksinään, enkä usko että ketään rakastettavaa koskaan löytäisin.. Tai että ainakaan kukaan mua rakastais takasin.

 

[:(]

Linkitän nyt tähän tämän oman ketjun.. samoin ajatuksin..

http://kaksplus.fi/keskustelu/plussalaiset/mitas-nyt/2036394-avioero-mutta-miten/

 

[DiivaNeito]

ehkä kannattais harkita ja kokeilla jotakin parisuhdeterapiaa tms. kunnalliseen on ilmeisesti yleisesti pitkät jonot, mutta kirkolliseen voi olla lyhyetkin -paikkakunnasta tietty riippuen. siellä selkiintyisi, mitä kumpikin oikeesti haluaa -jatkaa ja yrittää vai erota. erokin voi joskus olla helpotus kummallekkin lopulta ja siellä saisi apuja lapsetkin erotilanteessa.

 

["siiri"]

Siis meillä ei ole enää läheisyyttä eikä seksiä. Pettäminen tuntuu välillä mielessä mutta sitten tulee omatunto mukaan. Enkä voisi mennä sänkyyn ilman ihastumista ja mitä se sitten toisi tullessaan. Pettymyksiä tai sen taivaan? Mene ja tiedä. Kärsin siitä että läheisyyttä ei ole. En tunne itseäni naiseksi. Kaipaan huomiota. Tuntuu pahalta katsoa muita pareja jotka yhdessä tekevät asioita. Meillä ei tehdä yhdessä mitään. Kyllä se tuntematon helvetti pelottaa!! Taivastahan ei kukaan voi minulle luvata mutta helvetin kyllä
Mies siis ei pidä millään lailla huolta itsestään mikä vaikuttaa minun seksihaluihini häntä kohtaan. Puhuminen ei auta on sellainen.
On työnarkomaani, tulee töistä pitkän matkankin takia vasta monesti 7-8 aikaan. Nukkuu vk-loput ja valvoo yöt. Ei koskaan järjestä mitään perheen yhteistä tekemistä vaan se on aina jäänyt minulle. =(
Ei millään lailla kerro että välittäisi minusta tai perheestä. Hassuttelee ja leikkii lasten kanssa mutta ei minun kanssani halua oikein mitään tehdä. Muuta kuin tv:n katselua mikä ei minusta ole sitä yhteistä tekemistä.
Puhua hänelle ei voi kun loukkaantuu eikä osallistu sitten enää yhtään mihinkään. Olen siis monesti yrittänyt puhua ja saada meidän ongelmia ratkottua ja yrittänyt kantaa tätä perhettä yksin. Mies tuntuu vain olevan mukana. Osallistuu kyllä lasten hoitoon mutta mitään muuta juuri ei tee. Lastenkin kanssa aina tietokoneella. =( Ei elämän tälläistä pitäisi olla...

 

["siiri"]

Terapiaan mies ei lähde. Olen kymmeniä kertoja kysynyt. Itse käyn juttelemassa mutta tulee hyvin yksipuolinen kuva.

 

[Pinki]

[QUOTE="siiri";24738797]Olen valinnut aikoinani vääränlaisen puolison sillä mentaliteetillä että yritän muttaa häntä. Koulutuksesta huolimatta näin ei ole tapahtunut. Ihmettelen niitä jotka siihen pystyy. Jotenkin nyt olen vuosia jo eroa pohtinut. Onko se turha jne. Meillä 2 ihanaa lasta ja uusi talo, josta joutuisin luopumaan ja muuttamaan mahdollisesti jopa kaksioon. Mies ei välttämättä pitäisi edes lapsiin yhteyttä vaikka nyt on hyvä isä. Olen väsynyt ja puhunut läheisilleni erosta ja miehessä ärsyttävistä jutuista. Silti se päätös tuntuu vaikealta. Mies ei juo, polta tai ole väkivaltainen. Henkistä väkivaltaa käyttää mutta siihenkin jo tottunut ja annan nykyään takaisin. En tiedä vain miten mahdollisesta erosta ja talon myynnistä selviäisin. Ja siitä että elämä aloitettava alusta ja pohjalta. =([/QUOTE] En kyllä ymmärrä, miksi ylipäätään lähdit ko. miehen mukaan jos tavoitteenasi oli kouluttaa häntä mieleiseksesi? Olisit ottanut koiran mieluummin.
Jos tuolta tuntuu, niin kaikille vissiin parhaimmaksi olisi ero - vaikka siinä joutuisi joku pohjalta aloittamaankin.

 

["siiri"]

En kyllä ymmärrä, miksi ylipäätään lähdit ko. miehen mukaan jos tavoitteenasi oli kouluttaa häntä mieleiseksesi? Olisit ottanut koiran mieluummin.
Jos tuolta tuntuu, niin kaikille vissiin parhaimmaksi olisi ero - vaikka siinä joutuisi joku pohjalta aloittamaankin.

No en varmaan ole ainut samoista lähtökohdista suhteeseen lähtenyt. Kait jotkut siinä onnistuukin. Ainakin palstan mukaan. =)

 

[up]

up

 

["vieras"]

Muuta omaan makkariin ja vaadi itsellesi tila minkä tarvitset.

 

["siiri"]

nukutaan jo eri makkareissa ja olen käsittääkseni vaatinut jo tilaa minkä tarvitsen. Esim. ensi vk-loppuna odotan että mies tulee kotiin ja annan sille lapset vk-lopuksi ja menen itse vaikka vanhemmilleni. Tänä vk-loppuna mies oli itsekseen kun olin lasten kanssa mummolassa.

 

[Aries 78]

Herää kysymys että MIKSI miehen pitää muuttua sellaiseksi kuin nainen haluaa ??
Eikö parisuhteessa ole kysymys hyväksyä puoliso sellaisenaan mitä hän on !!
Tuntuu täysin käsittämättömältä se että miestä pitää alkaa kouluttamaan kuin jotainhel...n koiraa!..
Minulla ei kävisi mielessäkään että alkaisin kumppania "uudelleenkouluttamaan" sellaiseksi kuin itse hänet haluaisin nähdä. Jos ei kumppani miellytä niin vaihtaa sellaiseen joka miellyttä, ei kannata uhrata aika aja hermoja sellaiseen joka ei miellytä..

 

["siiri"]

Nyt olen taas sekaisin. Oltiin poissa vk-loppu lasten kanssa. Sillä aikaa mies oli siivonnut ja aamulla nyt tuli viesti että menee töissä myöhään viikolla ja että rakastaa minua. Aina sama. Kun pelkää menettävänsä niin vannoo rakkautta ja siivoaa ym. Onkohan narsisti? Tuntuu taas pahalta että mietin eroa kun toinen sanoo rakastavansa. Ongelmia se ei kuitenkaan meiltä poista...