Hae Anna.fi-sivustolta

Mihin Armi loppujen lopuksi kuoli?

Viestiketju osiossa 'Julkkisjuorut' , käynnistäjänä Kia, 18.06.2005.

  1. D & C Vierailija

    Kaupunkilegendojen mukaan Iso D on lempinimensä mukainen.

    Armi oli onnentyttö ja taisi päästellä ilosta korkeaa C:tä kun sai Iso D:tä!
     
  2. mitä ihmettä Vierailija

    tuota ikivanhaa juttua kaivaa - antaa ihmisten olla rauhassa , sekä elävien että poismenneiden. Jos on niin tyhmä ettei osaa ajatella syytä itse, mitä sillä tiedollakaan tekee.
     
  3. *. Vierailija

    Ihmisen elämä on kirjotettu tähtiin ja silloin lähdetään kun sen aika koittaa. Siksi ihmiselle annetaan voittamasttomia asioista, joista moni ei selviä. Turha kuvitella, että itse voi päättää tai jotenkin vaikuttaa päiviensä määrään. Täysin terveetkin kuolevat yhtäkkiä, kuka mitenkin, ja sairaaloissa ja laitoksissa viruu ihmisiä jopa lähes satavuotiaiksi, mutta kun ei ole vielä aika lähteä, niin ei.
     
  4. ajattelen näin Vierailija

    Armi oli suloinen kun enkeli, myös luonteeltaan, siksi hänet kai kutsuttiin enkelten joukkoon.
     
  5. hyvät ja hellät Vierailija

    Vanha ketju, mutta kommentoin silti. Eikös tämä nyt ole päivänselvä asia koko homma. Eli iso D selvästikin rakasti Armia, mutta ei halunnut erota vaimostaan, koska ei halunnut rikkoa lapsiltaan perhettä. Iso D on itse kertonut omista lapsuuskokemuksistaan julkisesti. Eli ei siis ole halunnut omille lapsilleen samaa kohtaloa, kuin itselleen, että isä otti ja lähti. On ihan turha syyttää isoa D:tä Armin kuolemasta. Hän ei ole käyttänyt Armia hyväksi. Jos olisi käyttänyt vain pelkästään hyväksi, niin suhde ei olisi kestänyt kuin muutaman kuukauden, ja sen jälkeen olisi jo ollut tilalla uusi nuori typykkä kainalossa. Selvästikin on ollut rakkaudesta kyse, kun suhde kerran kesti vuosikaudet. Armilla on varmasti ollut raskasta, kun joutui tyytymään vain pelkän toisen naisen rooliin. Mutta raskasta se on varmasti ollut myös isolla D:llä. Kuvitelkaapa itse omalle kohdalle. Miltä tuntuisi olla naimisissa ja saman aikaisesti olla rakastumut toiseen? Iso D on saattanut joutua käymään läpi h...vetin tulet, kun on näitä asioita joutunut miettimään. Eli on tiennyt että suhde Armiin on väärin, ja että se olisi pitänyt lopettaa, mutta ei ole pystynyt. Toki nämä ovat vain pelkkiä arvailuja. En voi tietää ison D:n ajatuksia. On muuten varmasti tuntunut pahalta myös ison D:n vaimosta, Liisasta. Olisihan elämä toisellakin tavalla voinut mennä. Iso D olisi voinut rakastaa ja palvoa omaa vaimoaan, eikä olisi halunnut koskea Armiin pitkällä tikullakaan. Mutta kun se ei nyt vaan mennyt niin...
     
  6. miksi voi miksi Vierailija

    Armi Aavikko ja Heini Wathen osallistuivat samaan Miss Suomi kisaan. On hurjaa ajatella, miten erilaisen kohtalon he lopulta saivat elämässään. Heinistä tuli rikas hienostorouva, jonka kerrotaan tunteneen jopa itsessään prinsessa Lady Dianan. Siitä voikin päätellä jokainen, minkälaisissa piireissä Heini hengaili. Heinistä tuli arvostettu ROUVA. Ei joutunut soittelemaan mitään "kakkosviulua". Armin olisi pitänyt sanoa Dannylle "ADIOS", ja sanoa että painuu vaimonsa helmoihin. Armi olisi sitten voinut iskeä itselleen oman miehen, ja hommata oman elämän. Eipä Armin kaltaisen kaunottaren olisi sitten ihan ketätahansa vastaantulevaa tavallista pulliaista tarvinnut mieheksen ottakaan! Kopioita olisi varmasti riittänyt aina jonoksi asti, ja kyllä Armi olisi sillä pärstäkertoimella saanut ainakin vähintään yhtä hyvän miehen, mitä Heinikin! Miksi Armi jäi roikkumaan Dannyyn? En HERRAJUMALA sentään tiedä. Kai se on ollut sitten siihen ihan kusessa???Ei mene mulla jakeluun, EI!!!
     
  7. miksi voi miksi Vierailija

    Siis kosijoita, ei kopioita:D
     
  8. Andreas Vierailija

    Hei, kaikki! Nyt en puhu Armista enkä Dannystä, vaan noin kutakuinkin elämästä ylipäätänsä. Niin moneen surkuhupaisaan kertaan se on tässä elämässä nähty miten...Nuori, kokematon teinitytöntypykkä rakastuu itseään vanhempaan ukkomieheen, ja haluaa saada tämän itselleen! Se että mies on naimisissa, ei haittaa pätkääkään, koska umpirakastunut teinitypykkä ei yhtään ajattele muita, kuin vain itseään. Eli ei yhtään ajattele esim. miltä miehen vaimosta tai lapsista mahdollisesti tuntuu. Umpirakastuneena teinitypykkä sitten kuvittelee, että saa miehen jättämään oman vaimonsa ja perheensä takiaan! Siihen kun vielä itse ukkomies lisää vielä "vettä myllyyn" eli ukkomies lupailee teinitypykälle jättävänsä vaimonsa, niin soppa on valmis! Teinitypykkä luulee ilman muuta, että tottakai mies jättää vaimonsa, koska on niin luvannut. Yleensä kuitenkin käy joko niin, ettei ukkomies jätä vaimoaan, koska ei ole koskaan edes harkinnut mitään sellaista. Kunhan on vain puhunut nuorelle typykälle potaskaa. Toinen miten usein käy on se, että ukkomiehen pää sekoaa teinitypykästä niin pahasti, että haluaisi oikeasti jättää vaimonsa, mutta loppupeleissä sitten kuitenkin jää vaimon ja lasten luo. Ja syy nimenomaan juurikin monesti on taloudellinen, ja se että on lapsia. Monelle myös vaimokin on rakas, ja takana on niin paljon yhdessä koettuja hetkiä, että lopulta mies tulee katumapäälle, eikä hentone jättää vaimoaan. Toteaa vain typykälle, että sorry, rakastan vaimoani! Teinitypykkä jää silloin "nuolemaan näppejään"! Ja se on silloin ihan oma vika, jos on paha mieli. Mitäs on ryhtynyt suhteeseen ukkomiehen kanssa! Tämmöiset teinitytöt sitten joko kokoavat itsensä ja unohtavat koko jutun, ja jatkavat elämäänsä, tai sitten...He saavat sen pahimman mahdollisen rangaistuksen...Eli ovat niin rakastuneita tähän ukkomieheen, että eivät pysty päästämään irti, vaikka on jo ajat sitten käynyt selväksi, ettei mies jätä vaimoaan. Tämmöisiä epätoivoisia naisia on ihmeen paljon. Nähty on!
     
  9. surullista Vierailija

    Jos Danny olisi ollut poikamies, kun kohtasi Armin, tai jos Danny olisi jättänyt vaimonsa Armin takia, niin he olisivat varmasti menneet sitten naimisiin. Muutaman vuoden jälkeen Danny olisi sitten joutunut kohtaamaan ( mitä suuremmalla todennäköisyydellä ) sen karun todellisuuden, että hän on naimisissa alkoholistin kanssa. Vielä pahempi, jos olisi sitten joutunut toteamaan, että jätti vaimonsa alkoholistin takia. 70-luvun ja ehkä vielä jopa 80-luvun kuvissa Armi näyttää kuvankauniilta, kuin jokin enkeli. 90- luvun kuvista on selvästikin nähtävissä jo se, että viina on maistunut. Ei millään pahalla. Ei Armi rumalta 90-luvun kuvissaan näytä. Armista nyt ei olisi saanut rumaa tekemälläkään. Mutta 90-luvun kuvissa näkyy kaunis, pöhöttynyt juoppo! Iho ja hampaat ovat kärsineet ja myös hiusten kunto. Suloiset kasvonpiirteet ovat silti jäljellä. En syytä Dannya Armin kuolemasta, vaan viinaa! Danny ei ole viinaa Armin kurkusta alas kaatanut! Surullinen olen Armin tarinaa lukiessa. Tuollainen ihana nainen, ja mieletön ura, ja sitten alkaa löträämään viinan kanssa! Sekin on mahdollista, että jos Armi ei koskaan olisi osallistunut Miss Suomi kisoihin, niin hänestä olisi silti voinut tulla alkoholisti. Silloin hän vain ei olisi ollut julkisuuden henkilö, emmekä tietäisi hänen tarinaansa. Olisin toivonut Armin kaltaiselle ihanalle enkelille jonkin aivan toisenlaisen elämän tarinan. Vähemmän raadollisemman. Mielestäni vuonna 1996 murhattu lapsimissi Johnbenet Ramsay jollakin tavalla tuo mielen Armin. Tulee sellainen fiilis, että jos Jonbenet olisi saanut elää, niin hän saattaisi aikuisena muistuttaa ulkonäöltään Armia. Molempien elämän tarinat pistävät itkemään. Ei muutakuin R.I.P molemmille enkeleille.
     
  10. ammattitauti Vierailija

    Eiköhän Armille käynyt kuten muillekin keikkalaulajille, eli alkoholilla rentoudutiin keikan jälkeen ja äkkiä se olikin jo tapa. Sama juttuhan oli Kikallakin ja monella muulla mieslaulajalla.
     
  11. niinjanäin Vierailija

    Minua on aina häirinnyt se, miten julkisuudessa on Armista annettu sellainen kuva, että nuori, viaton ja ujo tyttönen sitten päätti vähän osallistua Miss Suomi kisoihin hetken mielijohteesta, eikä edes halunnut oikeasti voittaa. Tämä on nimittäin ihan hevon kukkua. Armi oli tuolloin vuonna 1977 hallitseva Miss Helsinki, ja voin sanoa, että Miss Helsinki kisa oli kova sana 70- luvulla. Armi oli valittu Miss Helsingiksi juhannuksena 1976. Eli Armi ei tullut kisoihin mistään pystymetsästä, ja ujo hän ei todellakaan ollut! En toki tuntenut Armia, mutta eivät oikeasti ujot tytöt uskalla osallistua mihinkään missikisoihin, missä ollaan uimapuvussa tv:ssä koko kansan nähtävillä ja esiinnytään luontevasti lavalla. Armi ei voinut olla ujo ei! Ja mitä kisan voiton tavoitteluun tulee, niin Eikaikkiolesitämiltänäy nyt yksikään Nuori nainen osallistu Miss Suomi kisaan, jos ei ollenkaan ole kiinnostunut voitosta!
     
  12. Surullista Vierailija

    Armi oli päälle vasta päälle 30 v. kun suhde Dannyyn päättyi. Ihan hyvin olisi voinut löytää mukavan ja kunnollisen miehen vielä. Mutta tuossa vaiheessa viina vei kovaa ja miehetkin olivat ns. piireistä. Armi oli menossa naimisiinkin jonkun samanlaisen reppanan kanssa.
     
  13. Mistä kukaan teistä tietää miten asiat todella menivät, jaa että joku hyvä mieskö olisi pelastanut, emmeköhän me jokainen joudu loppujen lopuksi seisomaan omilla tassuillamme.
    Lopettakaa satuilu, Armin sisko teki itsemurhan yms. kaikkea siellä taustalla varmasti oli, joka ei meille kuulu.
     
  14. Ei katso ikää Vierailija

    Niin no, nuori ja nuori (44v) Kalervo Palsa kuoli keuhkokuumeeseen 40-vuotiaana.
     

Nämä merkit paljastavat, että sinut on kasvattanut vahva nainen

Tilaa Annan uutiskirje!

Annan uutiskirje tuo sähköpostiisi uusimmat artikkelit, testit ja kilpailut.

Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti