Mikä meni kasvatuksessa pieleen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mirva
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

mirva

Vieras
Lapseni eivät halua käydä down-serkkunsa luona kylässä ja jos tämä serkku tulee meille kylään, niin eivät leki/seurustele tämän kanssa. Lapset ovat 10, 6 ja 3-vuotiaita ja down-serkku 4 v.
Itseään tässä syyttää, kun lapseni sanovat että häpeävät vammaista serkkuaan. Serkkupoika on rauhallinen ja kiltti, puhe on vielä vajavaista. KOvasti haluaisi olla lastemme kanssa tekemisissä.
 
en tiedä. katso peiliin ja mieti. meillä lapset rakastaisivat jos olisi serkkuja lähellä joilla kyläillä.
ja koska oma 10v leikkii myös ihan pienten serkkujensa kanssa (1v,2v jne) niin varmasti leikkisi myös tuon down lapsen kanssa jos on rauhallinen ja kiltti.
 
Älä vielä luovuta. Koeta herättää myötätuntoa ja palkitse jollain tavalla vaikka että jaksavat serkkua? Hänen kanssaan olo on varmaan työlästä lapsellekin. Älä syytä, mutta kerro että hänetkin pitää ottaa huomioon välillä, sopivasti? Olla ystävä sellaisellekin, koska hän tarvitsee ystäviä. EHkä tämä vie voimia lapsilta oikeasti, koska oleminen hänen kanssaan on erilaista.
 
siedätkin syyttää itseäsi jos olet opettanut lapsesi häpeämään erilaisuutta.tuon ikäiset ei oma-alotteisesti osaa erilaisuutta hävetä.
down lapset on todella ihania,iloisia,vilpittömiä ja aitoja.
enä heteäkään usko tämän aloituksen olevan totta kunhan huvikseni vastasin
 
Kannattaa jutella kahden vanhimman lapsen kanssa asiasta ja miettiä miltä heistä tuntuisi, jos olisivat itse kehareita ja kyseinen serkku tavis ja olisi sama tilanne mutta toisin päin. Empattiakasvatusta lisää ja vaikka sellainen idea, että sun lapset voisivat "opettaa" jotain serkulleen ja olla ylpeitä siitä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mirva:
Lapseni eivät halua käydä down-serkkunsa luona kylässä ja jos tämä serkku tulee meille kylään, niin eivät leki/seurustele tämän kanssa. Lapset ovat 10, 6 ja 3-vuotiaita ja down-serkku 4 v.
Itseään tässä syyttää, kun lapseni sanovat että häpeävät vammaista serkkuaan. Serkkupoika on rauhallinen ja kiltti, puhe on vielä vajavaista. KOvasti haluaisi olla lastemme kanssa tekemisissä.

Muistan itse lapsena, että kun down-serkkumme tuli kylään, niin emme leikkineet hänen kanssaan. Syy oli yksinkertainen: minua ainakin pelotti. Vaikka oli opetettu että ei saa tuijottaa ja kaikki pitää hyväksyä omana itsenään, niin eihän lapsi voi niin kypsästi toimia. Laita vaikka yhdessä katsomaan lasten dvd:tä, tai lattioille kirjoja/ palapelejä tai piirrustusvälineet, niin kun kaikki keskittyvät tekemään omia suorituksiaan eivät lapsesi pakosti keskity seuraamaan serkkuansa. :)

 
Joku tuolla jo sanoikin, että kahden isomman kanssa voisi kääntää tilanteen päälaelleen ja keskustella miltä heistä silloin tuntuisi. Ja pienin todennäköisesti ottaa mallia kahdesta isommasta ja alkaa toimia samoin, jos he muuttavat käyttäytymistään.

Minäkin ajattelisin, että kyse on pelosta/jännityksestä (erilaisuus). Oletko kysynyt, pelottaako tai jännittääkö heitä? Kysy ja keskustele. Meidän aikuisten tehtävähän on opettaa lapsille suvaitsevaisuutta, kaksi pienempää vielä opettelevat sosiaalisia taitoja ja näitä asioita (ja myös vanhin, vaikka vähän eri vaiheessa onkin). Sinnikästä harjoittelua, toivottavasti tilanne muuttuu!
 

Yhteistyössä