Toggle sidebar

Mikä minussa on vialla?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Paska mutsi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
P

Paska mutsi

Vieras
Olen 6 viikkoisen tytön äiti ja lapseni on kyllä minulle tärkeä, mutta... lapsen itku ei aiheuta minussa mitään muuta reaktiota kuin ärsytystä. Tyttö ei ole mikään maailman kovin itkupilli mutta joskus saattaa olla hetkiä ettei ole tyytyväinen mihinkään. Silloin tulee tunne että jos ei asuttaisi kerrostalossa niin jättäisin lapsen huutamaan toiseen huoneeseen enkä potisi siitä mitään omantunnon tuskia. Nytkin kun lapsi huutaa kurkku suorana niin katson vain naama peruslukemilla ja ajattelen että pidä nyt pääsi kiinni... Tää ei varmaan oo aivan normaalia tuntea näin? Olenkohan jotenkin tunnevammainen?
 
En usko mihinkään masennuksiin. Yölllä vauva ei itkeskele ja saan ihan hyvin nukuttua. Ja tämä tunne tuli heti synnäriltä ja ensimmäisistä itkuista lähtien...
 
Masennus ei ole uskon asia, luuleeko joku vielä niin? Minä porasin aina yhtä lailla kuin vauvakin joten minun korvaan tuo kuulostaa huolestuttavalta. En todin ole psykologi niin en tiedä.
 
Tätini totesi kun serkkutyttö syntyi ja itki että tiedätkö, musta ei tunnu yhtään miltään. Oli osastohoidossa 4kk kun iski jonkinasteisen psykoosi.Oli täysin tunnekylmä vauvaa kohtaan.
 
No mulla oli vähän sama aikanaan, tosin en kyllä pystynyt lasta jättämään yksikseen huutamaan. Mutta ei mulla tullut siitä rääkymisestä mitään yliäidillistä "voi hellanlettas mikä pientä kullanmurua vaivaa"-fiilis, vaan vitutti kuin pientä oravaa pakkasessa. Meillä tuo huuto liittyi päivittäin siihen ettei osannut/halunnut nukkua (vieläkin on vaikeaa, vaikka kohta jo vuoden), ei siitä että olisi ollut oikeasti joku hätä.

Eikä ollut mitään masennusta, kunhan ketutti. En sano etteikö ole masennusta, sitä nyt ei viestistä voi päätellä, mutta kyllä se ihan normaalia on, niin kauan kun huolehdit siitä lapsesta kuitenkin. Itse en missään asioissa ole kovin tunteilevaa sorttia, että pidän sitä vähän luonnekysymyksenäkin.
 
Tuskin sä nyt mitenkään tunnevammainen olet, jos aiemmin elämässäsi olet tuntenut "normaalisti". Onko sulla hyvä suhde neuvolaan? Oletko ajatellut, että puhuisit asiasta siellä? Tuollaiset tuntemukset ovat yleisempiä kuin ehkä luulisi, ne ovat kuitenkin vähän tabu. Neuvolassa ihmisillä ainakin pitäisi olla valmiudet auttaa asiakasta myös tuollaisten tunteiden (tunteettomuuden?) kanssa.
 
No entäpä mitä muuten tunnet lastasi kohtaan, kun vauva on esim.tyytyväinen ja iloinen. Oletko sinäkin iloinen ja onnellinen vauvasta? Jos olet, en rakentaisi draamaa tuosta itku ketutuksesta. Myönnettäköön ettei se niin ihana ääni ole ja etteikö ihan normaalistikin vauvan itku voi olla ärsyttävää. Minä rakastan vauvaani yli kaiken,mutta rehellisesti voin myöntää että kyllä itkun tullen hammasta puren ja toivon että äkkiä loppuisi.
 
Kiitoksia kommenteista! Juu siis silloin kun vauva on tyytyväinen tai nukkuu niin silloin kyllä tunnen hellyyttä häntä kohtaan. Luin tuossa huvikseni tuosta masennuksesta mutta en kyllä tunnista noita oireita itsessäni muuten...
 
Olet jo sairastunut synnytyksen jälkeiseen masennukseen! Se on vakava asia. Se estää että tuntisit rakkautta lastasi kohtaan. Voi mennä kuukausia kunnes tunteesi vauvaa kohtaan heräävät eloon. Ja voi mennä kuukausia/vuosia kunnes itse menet sellaisenn kuntoon että sitten vasta tajuat sairastavasi masennusta.

Ei ole todellakaan normaalia tuollainen! Hae apua ennen kuin vielä pahempaa tapahtuu, esim satutat lasta. Älä ainakaan jätä sitä vauvaa yksin sinne itkemään. Vauvan tarpeisiin on vastattava, jos et kykene siihen, sinun täytyy hakea apua!!
 
Mua ottaa niin päähän tuo nykyinen vaahtoaminen tosta masennuksesta. Heti kun kehtaa ääneen tunnustaa ettei tunne joka hetki ylitsevuotavaa hellyyttä vauvaansa kohtaan, niin jo on vaikka mitkä masennukset päällä. Jos se vauva on ihana ja kiva suurimman osan ajasta ja tosi ärsyttävä huutaessaan tai herättäessään miljoonatta kertaa yöllä, niin se on IHAN NORMAALIA. Masennukseen vaaditaan jo sitten vähän muutakin ja juu monella sitä on, mutta eikö sen lapsen ärsyttävyydestä voi keskustella muuten kuin vaan kivenkovaan väittämällä, että ap:lla on nyt kauhea masennus-psykoosi menossa...

Mun lapsi on maailman söpöin ja ehdottomasti älykkäin olio maan päällä, mutta voi luoja että se ottaa välillä päähän. Ja AP kuitenkin on iloinen lapsestaan jne., joten en nyt olisi niin kovin huolissani asiasta. Harva vaan face-to-face myöntää, ettei se lapsi aina ole niin ihqu-kiva ja siksi sitten tuoreet äidit on hädissään, kun välillä menee hermo (niin kuin kaikilla välillä).
 
[QUOTE="eka vieras";27929567]Mua ottaa niin päähän tuo nykyinen vaahtoaminen tosta masennuksesta. Heti kun kehtaa ääneen tunnustaa ettei tunne joka hetki ylitsevuotavaa hellyyttä vauvaansa kohtaan, niin jo on vaikka mitkä masennukset päällä. Jos se vauva on ihana ja kiva suurimman osan ajasta ja tosi ärsyttävä huutaessaan tai herättäessään miljoonatta kertaa yöllä, niin se on IHAN NORMAALIA. Masennukseen vaaditaan jo sitten vähän muutakin ja juu monella sitä on, mutta eikö sen lapsen ärsyttävyydestä voi keskustella muuten kuin vaan kivenkovaan väittämällä, että ap:lla on nyt kauhea masennus-psykoosi menossa...

Mun lapsi on maailman söpöin ja ehdottomasti älykkäin olio maan päällä, mutta voi luoja että se ottaa välillä päähän. Ja AP kuitenkin on iloinen lapsestaan jne., joten en nyt olisi niin kovin huolissani asiasta. Harva vaan face-to-face myöntää, ettei se lapsi aina ole niin ihqu-kiva ja siksi sitten tuoreet äidit on hädissään, kun välillä menee hermo (niin kuin kaikilla välillä).[/QUOTE]

Tuota yhtä viestiä lukuunottamatta tässä esitettiin vaan se mahdollisuus. Masennus on yleistä juuri synnyttäneillä, ja se on vakava sairaus vauvan ja äidin kannalta, joten kyllä se mahdollisuus kannattaa ottaa huomioon.
 

Osallistu arvontaan ja voita trendikäs lampaantalja!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa