Y
ystävätön
Vieras
Mietin tässä, että mikähän mussa on vialla. Olen yrittänyt ystäviä löytää netin kautta, lapsen kanssa kerhoista ja tuttujen kautta. Mutta kaikki tuntuu välttelevän, kerhoissa minut jätetään ulkopuoliseksi tai katsellaan pitkin nenän vartta ja tutun tutukin juttelevat kun nähdään mut mitenkään muuten eivät halua olla tekemisissä.
Netin kautta ihmiset kirjoittavat muutaman kerran ja sitten heistä ei kuulu mitään?!
Olen asunut samalla paikkakunnalla jo useamman vuoden enkä ole oikeastaan yhtään ystävää/kaveria löytänyt.
Tietääkseni en ihan noin kamala ihminen voi olla, mutta vähitellen alkaa usko mennä että joskus löytäisi jonkun ystävän, jonka kanssa joskus voisi hengailla kaupungilla tai käydä kahvilla tms. Kaikki aikaisemmat ystävät asuvat niin kaukana ettei heistä seuraa ole.