M
mikään ei tunnu miltään
Vieras
Puhuin tänään siskoni kanssa ja siskoni oli sitä mieltä että minun kannattaisi käydä juttelemassa jossain asioistani...
Viime aikoina sosiaalisten tilanteiden jännittäminen (jota mulla on ollut aina) on muuttunut rajusti,mulle tekee vaikeata mennä kauppaan,soittaa virastoihin ym normali toiminta,niin paljon että mieluummin välttelen niitä tilanteita.Esim jos laskusta on eräpäivä mennyt,ennemmin odotan että tulee huomautuslasku korkoineen kuin soitan asiakaspalveluun ja pyydän eräpäivän siirtoa..
Kaupassa käyn joko aamulla aikaisin tai illalla myöhään ettei siellä ole paljon ihmisiä.
Aloitin juuri opiskelemaan aikuisopistossa,ja tekisi mieli lopettaa se kesken jo sen takia että mulla on kauheat paineet kouluun menosta joka kerta.Tekis mieli ovelta kääntyä takaisin ja painua kotiin että saisi olla yksin.Koulussa en uskalla osallistua keskusteluihin,järkyttävä pelko siitä että sanon jotain väärin tai tyhmästä.Istun siis takapenkissä hiljaa ja toivon että multa ei kysytä mitään.Tauoilla en uskalla jutella kenenkään muun opiskelijan kanssa,käyn äkkiä juomassa kahvit ja tupakalla,sitten kiireesti takaisin takapenkin rauhaan istumaan yksin.
Mua väsyttää jatkuvasti,aamulla ei jaksaisi nousta sängystä.En saa aikaiseksi mitään kotona.Sitten kun on pakko teen ruokaa ja siivoan.En uskalla mennä lapsen kanssa puistoon jos siellä on muita,katson sellaisen hetken että ollaan sit lapsen kanssa kaksin.
Olen yksinhuoltaja,ja jos lapsi on isällään viikonlopun,en todellakaan lähde minnekkään ihmisten ilmoille vaan olen yksin kotona.En vaan voi mennä baariin,kahvilaan tms,koska ajattelen että olen ruma ja lihava.Mieluummin istun kotona yksin ja katson telkkaria.En jaksa joka päivä peseytyä,en jaksa meikata,parturissa käyn kun on pakko ja sitäkin jännitän monta päivää etukäteen.
Olen viettänyt aikaa välillä erään miehen kanssa,josta välitän todella paljon,mutta nyt sekin on alkanut tuntua että ihan sama ollaanko yhdessä vai ei.Seksi ei kiinnosta,eikä ajanvietto tämän miehen kanssa.Haluis vaan olla yksin.
Minusta on tullut tosi lyhytpinnainen,räjähtelen ihan pikkuasioista.Jos lapselta kaatuu vahingossa maito ruokapöydälle,mielessäni mätän "vittusaatanaa" ja pyyhin sen.Aika usein kiroilen ja paiskon tavaroita lapsen nähden.Sen jälkeen alkaa itkettää,sekin lapsen nähden.Lapsi on 2,5v.Sitten itken taas kun mietin miten paska äiti lapsellani on.
Usein mietin että mitä jos lapseni tai minä kuolisin nyt,ja itken ja murehdin sitä tuntikausia vaikka ei ole mitään syytä.
Kiitos jos joku jaksoi lukea,tuli aika pitkä tarina.
Viime aikoina sosiaalisten tilanteiden jännittäminen (jota mulla on ollut aina) on muuttunut rajusti,mulle tekee vaikeata mennä kauppaan,soittaa virastoihin ym normali toiminta,niin paljon että mieluummin välttelen niitä tilanteita.Esim jos laskusta on eräpäivä mennyt,ennemmin odotan että tulee huomautuslasku korkoineen kuin soitan asiakaspalveluun ja pyydän eräpäivän siirtoa..
Kaupassa käyn joko aamulla aikaisin tai illalla myöhään ettei siellä ole paljon ihmisiä.
Aloitin juuri opiskelemaan aikuisopistossa,ja tekisi mieli lopettaa se kesken jo sen takia että mulla on kauheat paineet kouluun menosta joka kerta.Tekis mieli ovelta kääntyä takaisin ja painua kotiin että saisi olla yksin.Koulussa en uskalla osallistua keskusteluihin,järkyttävä pelko siitä että sanon jotain väärin tai tyhmästä.Istun siis takapenkissä hiljaa ja toivon että multa ei kysytä mitään.Tauoilla en uskalla jutella kenenkään muun opiskelijan kanssa,käyn äkkiä juomassa kahvit ja tupakalla,sitten kiireesti takaisin takapenkin rauhaan istumaan yksin.
Mua väsyttää jatkuvasti,aamulla ei jaksaisi nousta sängystä.En saa aikaiseksi mitään kotona.Sitten kun on pakko teen ruokaa ja siivoan.En uskalla mennä lapsen kanssa puistoon jos siellä on muita,katson sellaisen hetken että ollaan sit lapsen kanssa kaksin.
Olen yksinhuoltaja,ja jos lapsi on isällään viikonlopun,en todellakaan lähde minnekkään ihmisten ilmoille vaan olen yksin kotona.En vaan voi mennä baariin,kahvilaan tms,koska ajattelen että olen ruma ja lihava.Mieluummin istun kotona yksin ja katson telkkaria.En jaksa joka päivä peseytyä,en jaksa meikata,parturissa käyn kun on pakko ja sitäkin jännitän monta päivää etukäteen.
Olen viettänyt aikaa välillä erään miehen kanssa,josta välitän todella paljon,mutta nyt sekin on alkanut tuntua että ihan sama ollaanko yhdessä vai ei.Seksi ei kiinnosta,eikä ajanvietto tämän miehen kanssa.Haluis vaan olla yksin.
Minusta on tullut tosi lyhytpinnainen,räjähtelen ihan pikkuasioista.Jos lapselta kaatuu vahingossa maito ruokapöydälle,mielessäni mätän "vittusaatanaa" ja pyyhin sen.Aika usein kiroilen ja paiskon tavaroita lapsen nähden.Sen jälkeen alkaa itkettää,sekin lapsen nähden.Lapsi on 2,5v.Sitten itken taas kun mietin miten paska äiti lapsellani on.
Usein mietin että mitä jos lapseni tai minä kuolisin nyt,ja itken ja murehdin sitä tuntikausia vaikka ei ole mitään syytä.
Kiitos jos joku jaksoi lukea,tuli aika pitkä tarina.
