Mikä mulla on?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Mä en jaksa tehdä mitään - en vaan saa aikaiseksi aloittaa. Joka päivä suunnittelen tekeväni sitä ja tätä; siivoan, kokkaan, leivon, teen lasten kans jotain kivaa. En toki kaikkea samalle päivälle mutta jotain kuitenkin.

Todellisuus on toinen. Venyn sängyssä kymmeneen - lähetän aamulla lapsen kouluun ja laitan pienemmille lastenohjelmat pyörimään. Koko päivä menee siinä että haahuilen vaan ympäriinsä, yrittäen aloitta jotain. Mutta en vaan osaa. Kaikki tuntuu jotenkin niin vaivalloiselta. Tulee jotenkin sellanen turha olo etten mä edes osaa. En osaa laittaa kunnon ruokaa, en osaa siivota kunnolla. Hermot on kireällä, tiuskin ja äyskin ja pienetkin jutut kasvaa valtaviksi. Yritin äsken alkaa siivoamaan lasten paperilaatikkoa jossa on tavaraa papereista kiiltokuviin, värityskirjoista tarroihin. Kesken kaiken tuli puhelu jonka aikana pienin oli käynyt levittämässä yhden kansion sisällön kokonaan lastenhuoneen lattialle. Tuntui että räjähdän. Just olin saanut jotain siivottua niin ei kun isompi homma taas edessä.

Haluaisin niin olla sellanen ihana, lämpöinen äiti joka jaksaa touhuta lastensa kanssa, leipoa ja ottaa muksut mukaan kaikkeen. Tehdä kodista kodin eikä riitapesän. Lukea iltasatuja ja leikkiä lasten kanssa. Pitää kodin puhtaana ja ruoat maukkaina.

Mutta olen tällanen hirviö joka hermostuu ihan minimaalisesta, paha mieli koko ajan. Lapset leikkii keskenään paljon, koti on - jos nyt ei paskanen - niin aina hieman sekainen ja pölyinen. Ruoat toki laitan joka päivä mutta koen huonoa omaatuntoa siitäkin ettei ne ole mitään älyttömän ravintorikkaita monen tunnin kokkailuja.

Ulkonäkökin oksettaa. MIKÄ MULLA ON? On vaan niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin luuseri olo. :(
 
Onko sulla mitään muuta kuin kotona oleminen? Harrastuksia, kavereita tms. Mä olin ihan samanlainen, kun "jouduin" olemaan kotona lapsen kanssa, mutta kun pääsin töihin, niin mielikin virkistyi. Tuli selkee rytmi päivään, kotihommat joutuu toki tekemään iltaisin ja viikonloppuisin, mutta mulla on tietyt illat, jolloin pyörii pyykkikone ja yhtenä iltana siivoilen ja esim. lauantaina leivotaan. Lisäksi pitää päästä ihan yksinään vaikka kävelylenkille tai johonkin harrastuksiin 1 krt/vko.
 
Kotona olen lasten kanssa, ollut jo useamman vuoden. Ei ole oikeastaan harrastuksia ollut viime vuoden aikana, nyt syksyllä aloitin yhden. On myös suunnitteilla lähteä työeläään takaisin mutta vielä ei ole työpaikkaa. Tuokin on niin ristiriitaista että tuntuu jotenkin hankalalta laittaa lapset tarhaan ja haluttaisi olla kotona heidän kanssaan mutta mitä hyötyä pienille on äidistä joka ei mitään saa aikaan ja on vaan ärtyinen ja pahantuulinen koko ajan....

Kiitos teille vastauksista, masennusta tämä ehkä saattaisi olla. Vaikken sinällään koe itseäni mitenkään masentuneeksi. Hmh. :hug:
 
Voisko olla kilpirauhasen vajaatoimintaa.
Silloin ei ainakaan jaksa tehdä mitään vaikka huvittaisikin, pinna on kireellä ja helposti tulee rääkästyä pahastikin ja kohta jo kaduttaa. Mikään ei kiinnosta ja tekisi vaan mieli nukkua. Kävelylenkilläkin lihakset on kohta maitohapoilla ja tunne kuin olisi isonkin urheilusuorituksen suorittanut.

Oireet kyllä sopii masennukseenkin.
Nyt varaat ajan lääkärille ja nostat hännän pystyyn :hug: Kyllä sä paranet.
 
Oireiliko sulla samalla tavalla? :hug: Missä vaiheessa menit lääkäriin?

Oireili täysin samalla tavalla. Menin lääkäriin vasta sitten kun masennus poiki mulle paniikkikohtauksia. En siis myöskään tajunnut itse olevani masentunut. Kolme vuotta olin sitten kaiketi ollut masentunut noilla oireilla... Kunnes alkoi kamalat paniikkikohtaukset ja hakeuduin lääkäriin. Nyt olen marraskuusta asti syönyt lääkettä ja olo on ihan hyvä :) Olen elämässä kiinni ja asiat kiinnostavat täysin erilailla :) Toista lastakin uskalsin alkaa odottaa.
 
Mitä jos laskisit rimaa itselles. Onko se oikeesti niin tärkeetä, että koti on just nyt siisti? Ota lapset mukaan siivoamaan kun ne tulee koulusta, on kodin siisteys niidenkin vastuulla.

Käperry lapsen kanssa katsomaan piirrettyjä ja sylittele sitä. Yritä olla läsnä ja kuuntele lapsias, ei niitä kiinnosta onko koti paraatikunnossa joka päivä. Yritä etsiä iloa pienistä asioista!
 
Oireili täysin samalla tavalla. Menin lääkäriin vasta sitten kun masennus poiki mulle paniikkikohtauksia. En siis myöskään tajunnut itse olevani masentunut. Kolme vuotta olin sitten kaiketi ollut masentunut noilla oireilla... Kunnes alkoi kamalat paniikkikohtaukset ja hakeuduin lääkäriin. Nyt olen marraskuusta asti syönyt lääkettä ja olo on ihan hyvä :) Olen elämässä kiinni ja asiat kiinnostavat täysin erilailla :) Toista lastakin uskalsin alkaa odottaa.

näin meni mullakin. Paniikkikohtaukset rajoitti kovasti elämistä ja lääkitys auttoi, puhuminen ei yhtään.
 

Similar threads

Yhteistyössä