K
"kyllästynyt"
Vieras
Asutaan niin kaukana, ettei voida nähdä kuin muutaman kerran vuodessa ja ne näkemiset päättyvät aina riitelyyn. Oon ajatellu, että osaksi ne riidat kumpuaa siitä, kun tää sisko soittelee mulle about kakskymmentä kertaa päivässä.
Hän selittää omia juttujaan, eikä ota huomioon jos sanon kohteliaasti että nyt on huono hetki, en voi puhua. Ja jos pystyn puhumaan, hän selittää ja selittää omia juttujaan eikä IKINÄ kysy mitä minulle kuuluu.
Jos en vastaa, hän saattaa soittaa esim. viisikin kertaa peräkkäin, jolloin todella luulen että hänellä on hätä ja soitan takaisin. Ja kun selviää ettei hänellä edes ollu mitään asiaa, ärsyynnyn.
Ja monesti on sitten monta viikkoa soittamatta, koska on minulle verisesti loukkaantunut (yleensä näiden liveriitojen jälkeen).
Olen todella todella väsynyt häneen (ja niin muutkin lapsuuden perheen jäsenet koska hän tekee samaa sisaruksilleni ja vanhemmilleni).
pahinta on se että hän saa minut tuntemaan syyllisyyttä jota minun kaiken järjen mukaan ei pitäisi tuntea.
Onko muilla tällaisia läheisiä