T
tiina
Vieras
Olen tästä samasta jäppisestä kerren aiemminkin kertonut täällä, siitä miten hän jatkuvasti paavoilee töissään (oppisopimuspaikka), on ollut luvattomia poistumisia, jatkuvaa myöhästelyä, työkalujen hävittämistä sekä lintsasi oppisopimuskoulutukseen kuuluvat koulupäivät ainakin vuoden pari ekaa kuukautta.
Nyt hän oli vähän jo töissä ryhdistäytynyt, tai ei ainakaan meille mitään kuulunut. (Pomo on meidän tuttu) Mutta oli sitten vappupyhinä murtanut kätensä, ja ilmoitti siitä heti ma-aamuna tekstiviestillä kolmelle eri pomolle, ja yhden kanssa puhui myös puhelimessa vähän myöhemmin. Olivat sopineet että poika vie sairaslomalapun toimistolle saman päivän aikana. Oli vienyt, mutta siellä odotti irtisanominen. Eli poika nyt sitten sai potkut. Kaikki mokailut huomioonottaen tämä oli kai odotetettavissa.
Mutta nyt, poika on tulossa kuudeksi kotiin keskustelemaan tulevaisuudesta. Itse puhuu kovasti että menee "jonnekin" nyt töihin ja sitten suorittamaan amiksen loppuun. Minun mielestäni kun sinne amikseenkaan ei vain kävellä suorittamaan mitään loppuun. Eikä siitä työpaikastakaan mitään tietoa.
Intti alkaisi heinäkuussa, ei ollut ehtinyt hakea vielä lykkäystä siihenkään.
Ajattelin itse "pakottaa" pojan inttiin vähän miehistymään, ja menköön sitten kouluun uudestaan jos pääsee, ja töihin.
Kuulostaako karmealta että anna jäbälle vaihtoehtoina että lähtee inttiin tai sitten saa lähteä kotoa muualle sekoilemaan? Tänne hän ei ainakaan jää makaamaan se on varma, ja loisimiseksi se menee jos ei syksyksi ole mitään tiedossa, se on tämän jäbän kohdalla jo nähty!