Mikä nyt eteen tuon teinin kanssa? Mitä sinä tekisit?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tiina
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

tiina

Vieras
Olen tästä samasta jäppisestä kerren aiemminkin kertonut täällä, siitä miten hän jatkuvasti paavoilee töissään (oppisopimuspaikka), on ollut luvattomia poistumisia, jatkuvaa myöhästelyä, työkalujen hävittämistä sekä lintsasi oppisopimuskoulutukseen kuuluvat koulupäivät ainakin vuoden pari ekaa kuukautta.
Nyt hän oli vähän jo töissä ryhdistäytynyt, tai ei ainakaan meille mitään kuulunut. (Pomo on meidän tuttu) Mutta oli sitten vappupyhinä murtanut kätensä, ja ilmoitti siitä heti ma-aamuna tekstiviestillä kolmelle eri pomolle, ja yhden kanssa puhui myös puhelimessa vähän myöhemmin. Olivat sopineet että poika vie sairaslomalapun toimistolle saman päivän aikana. Oli vienyt, mutta siellä odotti irtisanominen. Eli poika nyt sitten sai potkut. Kaikki mokailut huomioonottaen tämä oli kai odotetettavissa.

Mutta nyt, poika on tulossa kuudeksi kotiin keskustelemaan tulevaisuudesta. Itse puhuu kovasti että menee "jonnekin" nyt töihin ja sitten suorittamaan amiksen loppuun. Minun mielestäni kun sinne amikseenkaan ei vain kävellä suorittamaan mitään loppuun. Eikä siitä työpaikastakaan mitään tietoa.
Intti alkaisi heinäkuussa, ei ollut ehtinyt hakea vielä lykkäystä siihenkään.
Ajattelin itse "pakottaa" pojan inttiin vähän miehistymään, ja menköön sitten kouluun uudestaan jos pääsee, ja töihin.
Kuulostaako karmealta että anna jäbälle vaihtoehtoina että lähtee inttiin tai sitten saa lähteä kotoa muualle sekoilemaan? Tänne hän ei ainakaan jää makaamaan se on varma, ja loisimiseksi se menee jos ei syksyksi ole mitään tiedossa, se on tämän jäbän kohdalla jo nähty!
 
Alkuperäinen kirjoittaja tiina:

Entä jos antasit kaks vaihtoehtoa? Joko armeija tai jotain muuta muttei makaamista kotona. Tuo on jokatapauksessa oikein että pois loisimasta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja leijona76:

No siis tietysti jos hän tosiaan amikseen pääsisi takaisin niin tottakai se on syy lykätä inttiin lähtöä, pelkään vain ettei se onnistu noin vain.
 
Se voi olla, kannattaahan se yrittää jos poika on sillä kannalla että menis takasin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tiina:
Alkuperäinen kirjoittaja Äiti:
Minkä ikänen toi sun teini on?

Tämä minun teinini on nippanappa enää teini, hän on 19v.

Hm.... niin ajattelinkin. Mitäpä jos sanot pojalle (joka siis on jo ihan mies), että hoitaa ihan omat asiansa. Miks sekoatte tuon ikäisen kouluun yms. Ette te sitä kuitenkaan voi loputtomiin paapoa, VAI VOITTEKO?
 
Tuo on ihanteellinen ikä aloittaa oma elämä ja muuttaa kotoa pois. Mielestäni hyvä idea antaa miehenalulle joko/tai -vaihtoehdot. Armeija tai poismuutto. Ja armeijan jälkeen ainakin muutto pois kotoa. Muuten käy niin, että ikätovereilla on jo ammatit, perheet ja omat talot kun tämä heppu vielä loisii kotona.
 
Ehkä oppisopimuspaikka olikin liian rankka hänelle tai ei muuten vain kiinnostanut? Antaisin asua luonani, mutta kesäksi pitäisi olla joku työpaikka ja maksaa pientä vuokraa asumisestaan tai osallistua muuten kodin töihin!
Armeijaan vaan, mutta ei mitään pakottamista. Ei missään nimessä enää rahaa käteen vaan itse tienaamaan.
Jos häntä yhtään kiinnostaa koulu niin sinne vaan. Tukekaa ja tukekaa, herkässä iässä vielä. Onko joskus päässyt liian helpolla?
 
Alkuperäinen kirjoittaja äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja tiina:
Alkuperäinen kirjoittaja Äiti:
Minkä ikänen toi sun teini on?

Tämä minun teinini on nippanappa enää teini, hän on 19v.

Hm.... niin ajattelinkin. Mitäpä jos sanot pojalle (joka siis on jo ihan mies), että hoitaa ihan omat asiansa. Miks sekoatte tuon ikäisen kouluun yms. Ette te sitä kuitenkaan voi loputtomiin paapoa, VAI VOITTEKO?

Ei tietenkään voi, ja siksi mietinkin että laitanko jätkän pihalle jos ei inttiin lähde, tai kuin ihmeen kautta saa koulu-tai työpaikkaa.
Usko pois, olen itsekin jo aivan poikki tuon kanssa.
 
Sen verran vieläettei tuo ole vielä lähelläkään miestä vaikka ikää on 19v.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mam:
Ehkä oppisopimuspaikka olikin liian rankka hänelle tai ei muuten vain kiinnostanut? Antaisin asua luonani, mutta kesäksi pitäisi olla joku työpaikka ja maksaa pientä vuokraa asumisestaan tai osallistua muuten kodin töihin!
Armeijaan vaan, mutta ei mitään pakottamista. Ei missään nimessä enää rahaa käteen vaan itse tienaamaan.
Jos häntä yhtään kiinnostaa koulu niin sinne vaan. Tukekaa ja tukekaa, herkässä iässä vielä. Onko joskus päässyt liian helpolla?

Pahoin pelkään että kaikki johtui vain ihan kundin omasta "sieltä mistä aita matalin"-asenteesta.
Hän on koko ajan joutunut maksamaan jotain pientä kotiin, saanut kuitenkin ihan kelpo palkkaa, rahaa emme ole antaneet en edes muista milloin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tiina:
Pahoin pelkään että kaikki johtui vain ihan kundin omasta "sieltä mistä aita matalin"-asenteesta.
Hän on koko ajan joutunut maksamaan jotain pientä kotiin, saanut kuitenkin ihan kelpo palkkaa, rahaa emme ole antaneet en edes muista milloin.

Harmi.. No ehkä se armeija olisi sitten "aikuistavin" vaihtoehto. Sitäkään kun ei voi loputtomiin lykätä.
 
Keskustelut on käyty, ja tulos on se että poika hakee ahkerasti työ/koulupaikkaa alkaen heti. jos mitään ei löydy heinäkuuhun (intin alkuun) hän sitten tosiaan lähtee sinne inttiin.

Huomenna oli vielä jokin palaveri töissä (siis mistä potkut) jossa paikalla aluepäällikkö sekä luottamusmies, saas katsoa mikä on sen tulos. Minkäänlaista toivoa en elättele.
 
Similar threads

K
Viestiä
0
Luettu
380
Aihe vapaa
Kukaan, mitään?
K
K
Viestiä
3
Luettu
593
A
T
Viestiä
1
Luettu
625
A

Yhteistyössä