Mikä on kovin opetus, jonka olette lapsillenne antaneet?

[Silja.S]

Tämä tuli mieleen tuosta toisesta ketjusta, jossa mietittiin miten jotkut äidit antavat kauhukakaroittensa riehua ja särkeä paikkoja.

Muistan, kun vanhempi poika äityi tönimään veljeään auton takapenkillä. Kun kielto ei tepsinyt, varoitin, että jos vielä toistuu, jätän pojan kävelemään. Ajeltiin vain tovi niin eikö tämä järjen jättiläinen ampunut pienempää sateenvarjolla silmään (=suljettu sateenvarjo laukaistaan nappia painamalla). Esikoisella oli tosi vaikea vaihe tuolloin 4-vuoden iässä ja se oli sitä jatkuvaa toistoa ja arestiin laittamista, käskyä käskyn perään. Kesti onneksi vain lyhyen aikaa ja tilanne tasaantui taas normaaliksi.

No, minäpä pysäytin auton tienvarteen ja sananmukaisesti viskasin sateenvarjon niin kauas metsään kuin ikinä sain viskattua.TIEDÄN, TIEDÄN, ei kovin ekoa, mutta helvetti, kun meni niin hermot! Sitten nostin tyynesti pojan autosta tienposkeen, totesin, että kävele sitten, ja istuin itse takaisin autoon. Lapsi laittoi niin järjettömän paniikkihuudon pystyyn ja takertui auton ovenkahvaan, että katsoin opin menneen perille. Lopun matkaa istui hiirenhiljaa, eikä katsonutkaan pikkuveljeä päin.

Sen koommin meille ei ole ostettu ainoatakaan sateenvarjoa ja aina, kun ajetaan tuon tapahtuman 'muistopaikan' ohi, esikoinen muistaa kertoa pikkuveljelle, että siellä se meidän sateenvarjo on, eikä koskaan tule uutta. Tapaus todella syöpyi lapsen muistiin, eikä ole sen koommin tarvinnut toista kertaa käskeä jos autossa rupeavat nahistelemaan.

Mikä on kovin opetus, jonka te olette joutuneet antamaan lapsillenne, ja miten se on tehonnut?

 

[Teinien äiti]

Paljastui, että pojat olivat käyneet rinkuttelemassa ihmisten ovikelloja ja pitäneet muutenkin meteliä läheisen koulun pihalla. Soitin jokaisen pojat vanhemmille ja pistimme pojat häirittyjen ihmisten ovien taakse pyytämään anteeksi ja lupaamaan etteivät toista tyhmää tekoaan. Eivät ole enää häirinneet ketään

 

[bud]

No tuo oli ihan ok, jos lapselle ei aiheutunut liikenteestä vaaraa. Olenpa itsekin viskassut joskus jotain autonikkunasta ulos (tavaraa siis, en lasta).

 

[Kerpele]

Mulle tuli vaan tosta viskomisesta mieleen kun poika ajeli mun jaloille jatkuvasti taaperokärryillä tossa pihalla niin lopulta heitin kärryn autotallin katolle... :saint:

 

[säpäle]

Mulle tuli vaan tosta viskomisesta mieleen kun poika ajeli mun jaloille jatkuvasti taaperokärryillä tossa pihalla niin lopulta heitin kärryn autotallin katolle... :saint:

sinähän sitten kunnolla tempaisit..

 

["3 x äiti"]

Teini-ikäisille kuukausi kotiarestia, ei kavereita tietenkään tänä aikana kylään, täysi nettikielto 3vkoa, ei yhtään ylim. rahaa. Tämä tepsi..

 

[Kerpele]

sinähän sitten kunnolla tempaisit..

No mä sanoin monta kertaa, ja yritin sanoa nätisti ja yritin sanoa pahasti... Mut mikään ei vaan toiminut.

Tosin kun käänsin selkäni niin poika oli onkimassa taaperokärryä alas harjanvarren kanssa... Joskus se on niin välkky että oikein ärsyttää. Näin kypsänä aikuisena tuuppasin sitten kärryä vaan pidemmälle sinne katolle...

Sai hän sitten kärrynsä seuraavana päivänä, mutta ei enää ajellut mun jaloille

 

[Silja.S]

Näin kypsänä aikuisena tuuppasin sitten kärryä vaan pidemmälle sinne katolle...

Minustakin välillä tuntuu tosi "kypsältä", kun teen jotain vastaavaa, mutta ei mahda mitään

 

[hiiissi]

Mielestäni tuo nyt ei ollut mikään opetus vaan typerää lapsen rääkkäämistä.
Kuka hullu viskaa 4-vuotiaan ulos autosta ja jättää yksin kävelemään. Idioottimaista, eikä ihme, että lapselle on jäänyt tuosta pahoja muistoja.

 

[säpäle]

Mielestäni tuo nyt ei ollut mikään opetus vaan typerää lapsen rääkkäämistä.
Kuka hullu viskaa 4-vuotiaan ulos autosta ja jättää yksin kävelemään. Idioottimaista, eikä ihme, että lapselle on jäänyt tuosta pahoja muistoja.

Jättikö ap lapsen yksin kävelemään?

 

[Hoomoilanen]

Niin.. ap oiskin ihan varmasti jättänyt nelivuotiaansa kävelemään, eiks vaan? Ja mielestäni nostaminen ja viskaaminen ovat aikalailla eri asioita.

Minusta ihan fiksusti tehty, oppii kerrasta, eikä pelleile enää ja myöskin uskoo, kun jotakin sanotaan. Jos aina vain uhkaillaan, mutta mitään ei koskaan tapahdu, lapsi oppii, ettei sillä ole mitään merkitystä, mitä aikuinen sanoo.

 

[hiiissi]

Jättikö ap lapsen yksin kävelemään?

No uhkasi sillä ja pelotteli. Mieti huviksesi, miltä 4-vuotiaasta tuntuu, kun äiti uhkaa jättää yksin jonnekin tienposkeen ja heittää jo ulos autosta.

 

[hiiissi]

Niin.. ap oiskin ihan varmasti jättänyt nelivuotiaansa kävelemään, eiks vaan? Ja mielestäni nostaminen ja viskaaminen ovat aikalailla eri asioita.

Minusta ihan fiksusti tehty, oppii kerrasta, eikä pelleile enää ja myöskin uskoo, kun jotakin sanotaan. Jos aina vain uhkaillaan, mutta mitään ei koskaan tapahdu, lapsi oppii, ettei sillä ole mitään merkitystä, mitä aikuinen sanoo.

Mun mielestä on alunalkaen idioottimaista uhkailla lasta tien poskeen hylkäämisellä...

 

[h67y57]

Niin.. ap oiskin ihan varmasti jättänyt nelivuotiaansa kävelemään, eiks vaan? Ja mielestäni nostaminen ja viskaaminen ovat aikalailla eri asioita.

Minusta ihan fiksusti tehty, oppii kerrasta, eikä pelleile enää ja myöskin uskoo, kun jotakin sanotaan. Jos aina vain uhkaillaan, mutta mitään ei koskaan tapahdu, lapsi oppii, ettei sillä ole mitään merkitystä, mitä aikuinen sanoo.

Voi kun se 4-vuotias ei ymmärrä, ettei se äiti olisi häntä jättänyt yksin tienposkeen kävelemään, vaan 4-vuotiaalle se tilanne oli totisinta totta ja pelko tienvarteen hylätyksi tulemisesta ihan aitoa. Tuollaisesta voi oikeasti, saada jotain traumoja, ja lapsi ei välttämättä isompanakaan ymmärrä ettei äiti häntä oikeasti olisi hylännyt, koska se muisto siellä kaivelee niin ikävänä.

 

[säpäle]

No uhkasi sillä ja pelotteli. Mieti huviksesi, miltä 4-vuotiaasta tuntuu, kun äiti uhkaa jättää yksin jonnekin tienposkeen ja heittää jo ulos autosta.

No niin, ei varmasti fiksuin toimintamalli, mutta kerrankos sitä hermo pettää. Sinä puhuit hullusta joka jättää 4-vuotiaan lapsen yksin tienposkeen. Ketäänhän ei siis jätetty mihinkään, toisin kuin ensin väitit.

 

[Silja.S]

Kuinkahan mukavalta se tuohon aikaan parivuotiaasta pikkuveljestä tuntui, kun isompi ampui sateenvarjolla silmään? Itkusta päätellen ei kovin mukavalta.

Minulla ei ollut aikomustakaan jättää esikoista kävelemään, tiesin tismalleen, että pelkkä ulos nostaminen riitti. Ja se, mitä tekstini ei tuo ilmi on tunnelma tuossa tilanteessa. Missään vaiheessa en korottanut lapsille edes ääntäni. Heitin sateenvarjon pöpelikköön ja nostin ihan tyynesti lapsen autosta (vaikka sisäisesti kyllä kiehui sappi!).

Tuolle kritiikin ruoskalle esittäisin kysymyksen: jos lasta ei mikään pelota, miten lapsi oppii varomaan? Jos lapsen antaa jatkaa toisen satuttamista, kuinka lapsi koskaan oppii lopettamaan? Huomaa, että kielto ja varoitus eivät toimineet. Uhkauksen toteuttaminen toimi. Jos lapsen toistuvasti antaa uhmata, kuinka lapsi koskaan oppii kunnioittamaan?

 

["vieras"]

Voi kun se 4-vuotias ei ymmärrä, ettei se äiti olisi häntä jättänyt yksin tienposkeen kävelemään, vaan 4-vuotiaalle se tilanne oli totisinta totta ja pelko tienvarteen hylätyksi tulemisesta ihan aitoa. Tuollaisesta voi oikeasti, saada jotain traumoja, ja lapsi ei välttämättä isompanakaan ymmärrä ettei äiti häntä oikeasti olisi hylännyt, koska se muisto siellä kaivelee niin ikävänä.

Älä viitsi, voi jeesus mitä bullshittiä. Sä olet oikea pullamössö-vanhemman perikuva.

Ihan oikein lapselle ja sietääkin joskus vähän jostain pelästyä niin menee sinne päänuppiin asia kunnolla perille. Onhan se helvatan vakavaa jos ampuu sisarukselta silmän sokeaksi sateenvarjolla!

Ootko sä myös sitä mieltä että jos lapsi kaupassa heittäytyy lattialle eikä suostu kävelemään metriäkään, niin sille ei saa sanoa heippa, äiti lähtee nyt jää sä siihen sitten kiukuttelemaan. ? kyllähän se lapsi ihan samalla tapaa tuossa luulee että se äiti "OIKEASTI" lähtee ja jättää.

 

["mä"]

ja taas näitä pumpulissa kasvatettujen lasten äitien vastauksia a.p:lle...
voi kun kullanuppuja ei saa pelotella, muista a.p! ;D

 

["vieras"]

mun mielestä tuo tiehomma oli ihan oikein tehty, ei nelivuotias saa pikkuista tahallaan kiusata ja tuskin tuollainen käytös olisi itsestään loppunut vaan pahentunut.

 

[Anatolia]

Mä pyrin parhaani mukaan uhkaamaan vain asioilla, jotka haluan ja kykenen toteuttamaan.

Huomautan. Sitten varoitan ja kerron mitä seuraa jos käytös ei muutu. Sitten uhkaan. Ja lopulta toteutan.

Esikoinen joutui mm. jokin aika sitten soittamaan ystävälleen & kertomaan, että ystävä ei saakaan tulla meille, koska peruin kaverikyläilyt lapsen törttöilyn takia. Joutui siis myös sanomaan syyn. Ja otti tosi koville, mutta teki sen silti ja oppi.

On peruttu uimareissua, karkkipäivää, pistetty leluja roskikseen asti.

Ja sanottu naperolle "moikka" & lähdetty kotia kohti, naperon jäädessä kauppaan/puistoon. Ei kovin usein, ehkä 2-3 kertaa, mutta silti. Aina tulivat kovaa huutoa perässä

 

["viekku"]

Mielestäni tuo nyt ei ollut mikään opetus vaan typerää lapsen rääkkäämistä.
Kuka hullu viskaa 4-vuotiaan ulos autosta ja jättää yksin kävelemään. Idioottimaista, eikä ihme, että lapselle on jäänyt tuosta pahoja muistoja.

Ole idiootti hiljaa.

 

[just]

Tämä tuli mieleen tuosta toisesta ketjusta, jossa mietittiin miten jotkut äidit antavat kauhukakaroittensa riehua ja särkeä paikkoja.

Muistan, kun vanhempi poika äityi tönimään veljeään auton takapenkillä. Kun kielto ei tepsinyt, varoitin, että jos vielä toistuu, jätän pojan kävelemään. Ajeltiin vain tovi niin eikö tämä järjen jättiläinen ampunut pienempää sateenvarjolla silmään (=suljettu sateenvarjo laukaistaan nappia painamalla). Esikoisella oli tosi vaikea vaihe tuolloin 4-vuoden iässä ja se oli sitä jatkuvaa toistoa ja arestiin laittamista, käskyä käskyn perään. Kesti onneksi vain lyhyen aikaa ja tilanne tasaantui taas normaaliksi.

No, minäpä pysäytin auton tienvarteen ja sananmukaisesti viskasin sateenvarjon niin kauas metsään kuin ikinä sain viskattua.TIEDÄN, TIEDÄN, ei kovin ekoa, mutta helvetti, kun meni niin hermot! Sitten nostin tyynesti pojan autosta tienposkeen, totesin, että kävele sitten, ja istuin itse takaisin autoon. Lapsi laittoi niin järjettömän paniikkihuudon pystyyn ja takertui auton ovenkahvaan, että katsoin opin menneen perille. Lopun matkaa istui hiirenhiljaa, eikä katsonutkaan pikkuveljeä päin.

Sen koommin meille ei ole ostettu ainoatakaan sateenvarjoa ja aina, kun ajetaan tuon tapahtuman 'muistopaikan' ohi, esikoinen muistaa kertoa pikkuveljelle, että siellä se meidän sateenvarjo on, eikä koskaan tule uutta. Tapaus todella syöpyi lapsen muistiin, eikä ole sen koommin tarvinnut toista kertaa käskeä jos autossa rupeavat nahistelemaan.

Mikä on kovin opetus, jonka te olette joutuneet antamaan lapsillenne, ja miten se on tehonnut?

Koitettu! Mutta ei auttanut, kuin hetkeksi.

 

["vieras"]

Pleikkarin muistikortti lensi mäkeen, kun sai aina tapella pelaamisen lopettamisesta.

 

["..."]

mut on ehkä 5-vuotiaana jätetty pysähdyspaikalle "kävelemään" ja vanhempani vielä ajoivat pois. Hetken päästä tulivat hakemaan. Viesti meni perille, mut en mä oikeesti uskonu et ne mua sinne ois jättäny. Nykyajan trendi vaan on se, että mitään ei sais tehdä, ei edes malttiansa menettää, kun lapset saa kaikesta traumoja tai kieroutumia.

 

[lucifer]

kymmenestä käskystä huolimatta leluja ei kerätty lattialta. joten keräsin ne jätesäkkiin ja säkki meni roskalaatikkoon. nykyään ei tarvi ottaa kuin jätesäkki jos käskyt ei tehoa ja tavarat oikein juoksee laatikoihin. muksu oli 3v.

2v on jäänyt "yksin" pihaan kun on vain juossut pakoon autoon mennessä. nyt on vähän aikaa muistanut että äiti oikeasti lähtee ilman jos kyytiin ei mennä silloin kun käsketään.