Toggle sidebar

Mikä siinä siipassa on/oli vikana?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
V

vierailija

Vieras
Omassa miehessä ärsyttää nyt todella moni asia enkä jaksaisi koko naamaa enää katsellä. Ahdistaa ja kettuttaa. Mutta lienee taas tilapäistä.

Mutta onhan teidän muittenkin miehissä joku vikana, onhan? Aina vaan näkee onnellisia halikuvia ja kuuntelee juttuja, ah niin romanttisista lomamatkoista. Kukaan ei työpaikan kahvipöydässä sano että "helkkakri Pera ei taaskaan käynyt kaupassa vaikka piti".

Vai onko teillä täydelliset miehet? Entä mikä on niin iso vika ja ärsytyksen aihe että kannattaa erota? Kasvatusriidat? Tunne ettei kunnioiteta? Arkeen osallistumattomuus? Vai tavitaanko jotain kraavimpaa? Uskottomuus? Alkoholismi? Väkivalta?

Entä te joilla on toinen mies kierroksessa? Paraniko vaihtaen vai vaituiko vain viat toisiin?

Ennen kaikkea kertokaa mulle että teidän muittenkin puolisoissa on jotan vikaa! Jotatta tulisi taas parempi mieli ja jaksaisin odottaa parempaa kautta. Pikkulapsiperheen vahemmuus lienee kuitenkin helpompaa kaksin kuin yksin.
 
Hyvä alustus, johon ei kukaan ole vielä vastannut.
Palsta on täynnä hyviä keskustelunaiheita, mutta tämän palstan väki on
täysin S-ryhmän ketjuliikkeen pauloissa.
Luen parhaillaan kirjaa, joka kertoo psykoterapiakeskuksen henkilökunnasta.
Yksi miesterapeutti tekee myös hypnoosihoitoja, ja osaa kommunikoida kotieläinten kanssa. Asiakkaat tulevat vastaanotolle lemmikkinsä kanssa, ja eläin viestii terapeutille mikä sen (vielä 1800-luvulla eläimistä käytettiin pronominia hän kuulin radiosta) omistajaa vaivaa.
Huumori on vaikea laji. Harva pystyy suhtautumaan elämäänsä yhtä kepeästi kuin minä. Siinä lienee suurin syy miksi viestejäni syynätään isolla luupilla.
Palaan ap:n alustukseen. Ex-puolisoni oli lähes aina matkoilla kuin kansanedustaja Pia Kauma. Hoidin kaikki asiat aasta ööhön täydellisistä täydellisimpänä perheenäitinä. Myöhemmin mies poistui Helsingin naisten armaaseen syleilyyn. Miehetön elämäni on ollut sen jälkeen jokapäiväistä luksusta viiden tähden ylöspidollani.
 
Joku siinä vain on. Ei sytytä enää, eikä kalu kovetu, mutta kun menen käymään tutun yh:n luona, seisoo kovana kuin rautakanki. On ihana painella nuorta naista paljaalla ja laskea sisään. (Hänellä on kuparikierukka)
 
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:
Omassa miehessä ärsyttää nyt todella moni asia enkä jaksaisi koko naamaa enää katsellä. Ahdistaa ja kettuttaa. Mutta lienee taas tilapäistä.

Mutta onhan teidän muittenkin miehissä joku vikana, onhan? Aina vaan näkee onnellisia halikuvia ja kuuntelee juttuja, ah niin romanttisista lomamatkoista. Kukaan ei työpaikan kahvipöydässä sano että "helkkakri Pera ei taaskaan käynyt kaupassa vaikka piti".

Vai onko teillä täydelliset miehet? Entä mikä on niin iso vika ja ärsytyksen aihe että kannattaa erota? Kasvatusriidat? Tunne ettei kunnioiteta? Arkeen osallistumattomuus? Vai tavitaanko jotain kraavimpaa? Uskottomuus? Alkoholismi? Väkivalta?

Entä te joilla on toinen mies kierroksessa? Paraniko vaihtaen vai vaituiko vain viat toisiin?

Ennen kaikkea kertokaa mulle että teidän muittenkin puolisoissa on jotan vikaa! Jotatta tulisi taas parempi mieli ja jaksaisin odottaa parempaa kautta. Pikkulapsiperheen vahemmuus lienee kuitenkin helpompaa kaksin kuin yksin.
Click to expand...
Tähän on mielenkiintoista pohdiskella vastausta näin miesnäkökulmasta. Että mikähän se milloinkin olisi, mikä minussa tuota kauniimman sukupuolen edustajaa pahimmin pännii.
Olen savuton, lähes absolutisti ja viimeiset neljäkymmentä kuusi vuotta on tullut pysytyksi uskollisenakin. Mutta aina sitä välillä kuitenkin joutuu huomaamaan, että jokin tuon siipan naaman taas sai menemään norsunveeksi.
Kyseessä ei siis voi olla mikään pitkä linja, vaan joitakin hetkellisiä lipsumisia. Mitähän noita nyt olisi?
Väliin on tullut noottia liiasta huolettomuudesta, olen aina halunnut nähdä kaikissa ihmisissä jotakin hyvääkin. Väliin taas olen ollut liian kireä asrvostellessani jotakuta.
Vaikka kotityöt sujuvatkin melkoisella varmuudella ja kokemuksen pojalta, jätän ne mieeluummin jollekin muulle. Lapsien ollessa pieniä hoidin kyllä osuuteni niitten hoitamisessa, mutta toisaalta vaadin heiltä tietynlaisia käytöstapoja. Tästäkin väännettiin joskus. Ja sama jatkuu lastenlasten kanssa.
Yksi eripuraa aiheuttanut ja edelleenkin joskus esiintuleva juttu on kyvyttömyyteni/haluttomuuteni pyytää apua. Itse pitää pärjätä, vaikka pää kainalossa mentäisiin. Toisaalta olen usein taipuvainen vaatimaan sitä myös muilta.
Itsepäisyyteni ja taipumukseni runnoa omat mielipiteeni läpi, sekä muita huomioonottamattomat päätökseni ovat myös monesti olleet närää aiheuttamassa.
Olisikohan tuossa jo tulleet suurimmat syntini pistetyksi pinoon? Tietysti on sitten vielä paljon pikkujuttuja, mutta nuo taisivat olla niitä suurimpia.
Ja joo, kyllä pikkulapsiperheen arki ja vanhemmuus on helpompaa kaksin, mikäli se toinen osapuoli ei vallan hirviöksi heittäydy.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa