Mikä vialla?

[Pihalla]

Heippa!

Minulla on viime aikoina ollut aivan outo olo, ja kyselenkin onko kellään teistä elleistä kokemusta vastaavasta.

Eli, olen ollut kohta 7 vuotta mieheni kanssa, viimeiset 1,5 vuotta naimisissa. Nyt on aika alkaa hankkia lapsia ja asettua aloilleen. Mutta jostain kumman syystä olen ollut viime viikot todella pahalla tuulella, ajattelen koko ajan kaikkia mieheni "puutteita" ja vertailen häntä entiseen poikaystävääni yli 14 vuoden takaa! En ole tätä entistä nähnyt koko sinä aikana kun olen tämän nykyisen kanssa ollut. Entisen kanssa meillä oli erittäin tulinen "jalat alta"-suhde, sitä kesti vain 1,5 vuotta ja ero oli minulle erittäin vaikea, ex oli lopulta se, joka jätti. Jollain tasolla uskon että me olisimme täydellinen pari. Ex oli urheilullinen, komea, sosiaalinen ja hauska heppu. (No tietysti aika on kullannut muistoja paljon, sillä riitelimme paljon, mutta mielestäni syynä oli aina minun mustasukkaisuuteni, jota ei nykyisessä suhteessani ole lainkaan).

Nykyinen on hiljaisempi, häntä on aikoinaan koulussa kiusattu, eikä ole kovin urheilullinenkaan, mutta hän on erittäin hellä, rakastava ja saa minut aina nauramaan. Matkustamme paljon, olemme kumpikin uteliaita ja haluamme nähdä uutta. Seksi ei ole koskaan ollut tulista, vaan se on aina ollut "tavallista". Olenko tehnyt väärän valinnan? Enkö ole vieläkään päässyt 14 vuotta sitten tapahtuneen eroni yli? Tässä välissä oli vuosia kun en ajatellut exää lainkaan, mistä hän nyt ilmestyi kummittelemaan? Mikä avuksi?! Kiitos vastauksista.

 

[Inhorealisti1]

Aika ylensä kultaa muistot ja muuttaa ihmistä. Et voi tietää ex:si elämäntilanteesta mitään. Mustasukkaisuutesi on pysynyt kurissa, koska nyt sinulla ei ole mielestäsi juurikaan menetettävää. Olen varma, että jos lähtisit ja löytäisit jalat alta vievän miehen, mustasukkaisuutesi ja muut siihen liittyvät ongelmat palaisivat.

Suosittelen vahtoehto c:tä, eli jotain kolmatta osapuolta. Yrityksesi tosin voi mennä persiilleen, jolloin sinulla on jo kaksi haikailtavaa ex:ää. Siltikään en suosittele perhettä perustamaan nykyisillä eväillä. Valitettavasti.

 

[optimisti]

Olen samaa mieltä edellisen kanssa tuosta aika kultaa muistot, mutten juurikaan muusta. Keheen muuhunkaan miestäsi vertaisit kuin toiseen mieheen, jonka tunnet riittävän hyvin? Mustasukkaisuuden häviäminen voi johtua henkisestä kasvusta, tuskinpa kukaan menee miehen kanssa naimisiin, jos tuon kyseisessä miehessä ei olisi mitään menetettävää.

Ei hyvän suhteen tarvitse olla koko ajan jännittävä ja yhtä hymyä. Noin pitkässä suhteessa vaan tulee ajanjaksoja, jolloin toisen sanomiset ja tekemiset ärsyttävät. Se ei todellakaan ole syy etsiä mitään kolmansia osapuolia, pitääkö aina heti luovuttaa jos elämää ei olekaan joka hetki juhlaa?

Exä todennäköisesti ilmestyi nyt kun tuollainen vaikeampi kausi on meneillään. Kaivoit hänet mielesi sopukoista vertailupohjaksi. Yleensä vaan ne hyvät muistot säilyy ja huonot unohtuu. Mieti ennemmin miksi ajauduitte eroon exän kanssa ja mitkä piirteet sinua nykyisessä miehessäsi aluksi viehättivät eniten? Todennäköisesti juuri ne, jotka olivat päinvaistaisia exäsi luonteeseen ja käyttäytymiseen verrattuna.

Ahdistaako sinua ajatus lasten saamisesta? Jos aika ei ole vielä oikea, saatat purkaa ahdistuneisuutesi tietämättäsi tuohon rauhalliseen, rakastavaan mieheen.

 

[Pihalla]

Kiitos vastauksistanne, ja kiitos Optimisti! Mieleni rauhoittui kummasti kun luin tekstisi.

Olen samaa mieltä, että olen vuosien varrella kasvanut henkisesti todella paljon ja siihen on vaikuttanut nykyinen mieheni. Hän tuntuu olevan minua henkisesti kypsempi ja itsensä kanssa sinut, toisin kuin minä, joka olen tällainen tuuliviiri. Olen kaivamalla kaivanut näitä huonoja puolia hänestä, enkä ymmärrä miksi. En ole mennyt naimisiin vain erotakseni muutaman vuoden päästä, joten haluan selvittää mikä on vialla. Olen puhunut asiasta myös mieheni kanssa (siis en toki tästä exästä, vaan huonosta olostani ja hänen "vioistaan"). Toivon että tämä on todellakin joku 7-vuoden kriisi, joka menee ajan kanssa ohi.

En maininnut että asumme suurimman osan ajasta eri maissa, eli mies on ns. keikkahommissa ja näemme vähän, uskon että tämäkin vaikuttaa, minulla on viikot aikaa miettiä ja märehtiä ja kun mies tulee viikon tai kahden jälkeen kotiin, kaadan kaiken hänen niskaansa. Olemme tällä hetkellä päättämässä muutosta ulkomaille, miehen töiden perässä, ja tämä asia ahdistaa minua. Olen asunut ulkomailla ennenkin ja suurimmaksi osaksi omien rajoittuneiden sosiaalisten kykyjeni takia olin kokolailla yksinäinen. Pelkään varmaankin sitä yksin jäämistä. Nyt minulla on ympärilläni ystävät ja perhe, ehkäpä punnitsen haluanko jättää kaiken ollakseni hänen kanssaan.

Lapset olisivat nyt tervetulleita, aikaisemmin en niitä halunnut, mutta nyt aika on kypsä. Murehdin myös sitä, jos asumme ulkomailla, että olen yksin pienen lapsen kanssa ilman tukiverkostoja. Nyt alan tässä kirjoittaessa ymmärtämään tätä tilannetta itsekin vähän paremmin.

Luen mielelläni lisää kommentteja.

 

[huomioija]

Tässä viimeisimmässä tekstissäsihän sinä ap tuot hyvin selkeästi esiin itseäsi varten kaikki ne ydinkysymykset, jotka sinua painavat. Nyt vaan näyttää siltä, että projisoit nämä ahdistusta aiheuttavat muut asiat miehesi huonoiksi puoliksi. Mies on sama, mutta tulevat suuret ratkaisut ja valinnat ovat pahoinvointisi todellisempi, kuten tuossa itse kirjoitat. On vain paljon helpompaa syttää toista ihmistä, kun ottaa itse vastuu omista valinnoista ja päätöksistä...

 

[huomioija]

--- Mies on sama, mutta tulevat suuret ratkaisut ja valinnat ovat pahoinvointisi todellisempi SYY, kuten tuossa itse kirjoitat. ---

 

[Pihalla]

Hei huomioija,

Taidat olla oikeassa! Auttaa todella paljon kun kirjoittaa ajatuksensa ja lukee niitä, siten omia ajatuksia pystyy jäsentelemään paremmin. Ongelmani on siis tuo ulkomaille muutto, tai se lopullinen päätös sinne lähdöstä. Olen sen varmaan tiennytkin.
Mieheni on sen verran kypsä, että hän mitä luultavammin on tiennyt koko ajan mistä kenkä puristaa, mutta on antanut minun taas purkaa pahaa oloani häneen. Itse asiassa ihastuin hänessä hänen kykyynsä tulkita ajatuksiani, tekojani ja tunteitani ja pukea ne sanoiksi, eli hän tunsi minut paremmin kuin minä itse. Tällä siis viittaan aiemmin mainitsemaani henkiseen kasvuun. Vuosia sitten olin melkoinen hurjapää, en pahemmin miettinyt suhteessa toista, olin itsekeskeinen, ylpeä ja kaikkitietävä.

Tässä samalla kun kirjoitan, valkenee jälleen uusi puoli, eli "nyssykkä" mieheni onkin kesyttänyt minut, olen aivan eri persoona kuin olin 7 vuotta sitten. Onko se sitten merkki henkisestä kasvusta? Onko se hyvä asia? Haluaisinko olla se ihminen, joka olin 7 vuotta sitten? Hmm.. ehkäpä minun pitäisi alkaa pitämään päiväkirjaa tai jotain, niin ymmärtäisin itseni paremmin.

Tälle palstalle kirjoittaminen ja vastausten saaminen on ollut todella suuri apu omien ajatusteni ja tunteiden jäsentelyssä. Haluan kiittää kaikkia vastaajia, on ihana saada lukea fiksuja, asiallisia ja pohdittuja kannanottoja, erilaisia näkökulmia asioihin, ja laajentaa omaa näkövinkkeliään. =o)

 

[buahhahaaa]

Minä en usko tuohon kuvioon:
-kiltti
-koulukiusattu
-hiljainen
-vaatimaton seksi

Kun ihmisen oppii tuntemaan, yhteistä historiaa on enemmän, esmes seksi voi yllättää todellakin! Sillä onko sosiaalinen baarissakukkuja, ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että seksi on kuumaa ja monipuolista.

Eli väitän kyllä provoiluksi apn viestiä. Kauheaa yleistämistä, kuin yrittäisi kuvitella jonkun kouluajalta nynnynä tunteman nykyistä elämää. Voin vakuuttaa, että stereotypioita ei kannata viljellä asioista, joista ei ole kokemusta.