Hae Anna.fi-sivustolta

mikä on tehokkain lääke täihin?

Viestiketju osiossa 'Lastentaudit' , käynnistäjänä kohta ihan epätoivoinen, 19.07.2006.

  1. Hei kaikki!

    Meillä on nyt pesty koko perheen päät kolmeen kertaan NIX-shampoolla, ja edelleen lasten päistä löytyi täiden alkuja, sellaisia soikeita läpinäkyviä, joissa oli musta pää... ainakin oletan niiden olevan täiden jotain kehitysasteita... alunperin näin ihan aikuisia täitä lasten päissä mutta ne ovat hävinneet, en vaan ymmärrä mistä noita saivareita(?) riittää, kun en ole aikuisia täitä nähnyt, vaan on voinut jäädä näkemättäkin tietenkin... Valkoisia munia en ole nähnyt yhtäkään kummankaan lapsen päässä. Hiuksissa kiinni on kyllä ollut pieniä "munia", mutta nekään eivät ole päänahkassa kiinni, vaan ehkä noin sentin päässä ihosta.. nekö ovat niitä saivareita? No, joka tapauksessa haluaisin tietää että oletteko todenneet jonkin valmisteen parhaimmaksi täiden hävittämisessä? Ja oletteko käyttäneet ohjeen mukaan vai useammin, alkaa hermo mennä tuon NIXin tehoon pikkuhiljaa...olen käyttänyt ohjeen mukaan 10 päivän välein. ja pesty ja pakastettu on niin paljon että en parempaan enää pysty! Olisiko jostakin luontaistuotteesta tai sellaisesta kenelläkään mitään kokemusta?
     
  2. kutka Vierailija

    http://www.terveysportti.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=pot00149
    On toki olemassa muitakin valmisteita, apteekkitavara lienee tutkituin ja turvallisin.
     
  3. Onnisköppö Vierailija

    Meillä oli talvella myös täiongelma omilla ja monella muulla lapsella(koulusta tarttui).
    Nix-shampoossa sanottiin että se tappaa myös munista kuoriutuvat täit, mutta ei se tehonnut monessakaan perheessä. Me teimme niin että pesimme kyllä ensin Nix-shampoolla pariin kertaan(ohjeiden mukaan) ja vielä kampasin ja nypin ne saivarit monen viikon ajan pois kummankin "kultakutrin" päästä, sillä saivarit kuoriutuvat taas täiksi n. 8-10:n päivän päästä. Se oli ihan kauhea homma kun kummankin lapsen päitä tongin yht. n. kolme tuntia päivässä ja sormiotteella vedin kaikki saivarit irti. Varmaan yht. satoja. Ne ovat ilm. niin pieniä ihan alussa ettei niitä näy, mut kun jokapäivä monen viikon ajan nyppii, niin kyllä ne lopulta loppuu. Ja ne on just tiukasti kiinni hiuksessa ei päänahassa.

    Kun mielestäni olin saanut kaikki pois niin kuukauden päästä oli sama rumba uusiksi, kun joku vanhempi ei ollut viittinyt ottaa tosissaan täinhävittämistä(tai ei ollut ymmärtänyt, ettei saivarit kuole shampoolla) ja täit levisi taas koulussa...silloin meinas päästä itku. Ja eikun sama rumba taas, mutta lopulta ne saatiin pois taas ja minä pitkän aikaa tarkastin meille tulevien vieraitten lastenkin päät, kun aloin olla niin kyllästynyt koko juttuun.

    Me toisella kierroksella käytettiin Premium(muistaakseni) nimistä shampoota. Joku sanoi että se on tehokkaampi. Mutta silti saivarit on nypittävä käsin, osa lähtee sillä Nix-shampoossa olevalla kammalla, muttei kaikki. Sanotaan että täit alkaa olla vastustuskykyisiä shampoille ja siltä se kyllä näyttääkin, kun meillä käppäili eläviä täitä vaikka kuinka olimme pesseet ohjeiden mukaan, kylläkai niistä osa kuoli shampoolla, muttei kaikki. On ne kyllä keljuja kavereita. Toivottavasti pääsette niistä pian eroon ja kannattaa myös kaveripiirin päät tarkastaa (tai pitää huoli että vanhempansa tekevät niin), muuten ne kiertää päästä toiseen. Että kysymykseesi että hoidoksi täishampoo + saivarien kampaus/nyppiminen monen viikon ajan. Voimia siihen hommaan. Mulla alkoi taas kutittamaan päätä...raaps raaps!
     
  4. Onnisköppö Vierailija

    Niin, unohtui sanoa että tottakai se tekstiilien pakastus on tärkeää, meillä sattui onneksi kovat pakkaset silloin talvella niin oli melkis koko huusholli(sohvaa myöten) pihalla. Mutta me varmaan liioiteltiinkin, kun otettiin "varman päälle" ja oltiin jo stressaantuneitakin siitä kirppusirkuksesta. Ja eikun voimia edelleen kirppusirkukseen!
     
  5. marja orvokki Vierailija

    Tappo-ohje:
    -Toimii aina, myös rastoihin, joihin ei siis täishampoot tehoa. Tosin aika hankala on tämä konsti pienempien lasten kanssa, kun alkoholi kirvelee ja on oltava niin kauan aikaa päässä.
    Väkiviinaetikkaa ja mahdollisimman vahvaa viinaa (80% virolaista, apteekin
    spriitä tms, Alkon vahvin ja halvin viina eli 60% dynamiitti toimii melko varmasti myös) samassa suhteessa eli puolet ja puolet. 1 rkl jauhettua pippuria ja 1 rkl jauhettua chiliä. Sekoita hyvin. Hiero koko hiuksiin, erityisen tarkasti päänahkaan. Korvien takana ja niskassa on isoimmat täipesäkkeet. Varo silmiä ja muita herkkiä paikkoja. Laita muovipussi päähän ja anna litkun vaikuttaa pari tuntia, lopuksi saunaan jos on siihen mahdollisuus. Huuhdellaan. Sama juttu uusiksi viikon päästä ja taas siitä viikon päästä, eli 3 kertaa yhteensä. Ensimmäisten käsittelyjen välissä voi
    päätä, varsinkin päänahkaa öljytä, etteivät kuoriutuvat ötökät
    saa henkeä. Oliiviöljy on paras, ja siihen voi sekoittaa eteerisistä öljyistä pari tippaa laventelia, geraniumia, bergamottia tai rosmariinia, tai useampaa noista. myös teepuu, neem tree, timjami ja mirha auttavat kuulemma loisten häädössä (noita ei mitään saa laittaa suoraan iholle eikä liian vahvoja laimennoksia). Öljy ei ole pakollista ollenkaan, se näyttää päässä inhottavalta, mutta hellii mukavasti ihoa viinakäsittelyn jälkeen. Kannattaa käyttää ahkerasti täikampaa, että munat irtoavat.
    Kaikki vaatteet (KAIKKI) pitää pestä 60 asteessa tai pakastaa yli 5
    tuntia -20 asteessa. Myös saunassa vähintään 80 asteessa voi paistaa reilun
    tunnin (ei ainakaan lyhyempää aikaa). Kaikki patjat, sohvat ym. joita
    ei voi pakastaa/lämmittää imuroidaan. Ja korvalappustereot ym.
    ilmatiiviiseen muovipussiin 3 päiväksi. Munat joita on hatuissa ja tyynyliinoissa jne. säilyvät hengissä 2 viikkoa +kuoriutumisen jälkeen sen 1-3 päivää(?).
    Ja, jos ei muista kertoa ohjeita eteenpäin kaikille ihmisille joiden
    kanssa on tekemisissä niin että täit ovat voineet tarttua, kaikki tuo on turhaa kun ötökät tulee takas.
     
  6. Täit kukistanut! Vierailija

    Itse sain meiltä täit kukistettua Täishampoolla jota saa esim. täältä (http://www.kosnet.org/shop/index.php?main_page=product_info&products_id=247).

    Aine on luonnollisista aineista valmistettu (sitrusuute ja teepuuöljy) joiden on todettu tehokkaasti tuhoavan täitä. Shampoo ei ole yhtä jytyä kun apteekin myrkyt, jonka takia sitä voi käyttää pitempääkin. Tällä shampoolla ja täikammalla meillä kukistettiin pienet öttiäiset tehokkaasti. Tästä eteenpäin jos kuulen että koulussa/tarhassa täitä havaitaan niin alan etukäteen käyttämään kyseistä shampoota.
     
  7. tildaliisa Vierailija

  8. tiesittehän! Vierailija

    Tiesittehän että vaikka käyttää täishampoita tai suihkeita niin saivareet pitää KÄSIN NYPPIÄ POIS! niin kauan päivittäin kun niitä vaan löytyy hiuksista. Meillä yhdellä perheen kolmesta lapsesta löytyi täitä. Koko perhe TÄI-shampoopestiin. kerta riitti.
    Saivareita löytyi n. reilun viikon verran lapsen päästä vaikka JOKA PÄIVÄ kävin pään läpi suortuva kerrallaan ja nypin kaikki pois mitä löysin. Täit eivät uusineet, eikä levinneet muihin lapsiin tai aikuisiin.
     
  9. rastat Vierailija

    kukaan lellä rastat,päässyt eroon niistä????
    onko tuo paranix öljy hyvä rastoihin,kun näistähän ei pysty kampaa pois niitä?? vai riittääkö oliivi tai rypsi öljy IHAN oikeasti tukahduttamaan jopa saivareet,kun eivät saa happea? talonpoikais järki näin sanois...

    ja sittenkun näitä palstoja paljon nyt lukenut,niin ÄLKÄÄ HYVÄT IHMISET KÄYTTÄKÖ AINEITA USEAMMIN KUIN OHJEISSA! TÄIT TULEE RESISTENTEIKSI KUN IHMISET KÄYTTÄÄ LIIAN USEIN JA HOITAA KAIKKIEN PÄÄT MONEEN KERTAAN VAIKKA KAIKILLA EI NIITÄ OLE OLLUT, NIIN TÄIT
    EI ENÄÄ REAGOI AINEISIIN

    UUSINTAHOITO PITÄÄ TEHDÄ V-A-I-N HEILLÄ KELLÄ NIITÄ ON LÖYTYNYT AINAKIN PRIODERM SHAMPOON OHJEEN MUKAAN.

    PAKASTAMINEN =PIPOT,VAATTEILLE&TEKSTIILEILLE 1VRK TAI PESU 60 ASTETTA.

    PEHMOLELUT YMS MITÄ ETTE HALUA TAI PYSTY PESEMÄÄN, NIIN JÄTESÄKKEIHIN N.3VRK NIIN TÄIT KUOLEE VIIMEISTÄÄN SIINÄ AJASSA. PITÄIS KUOLLA JO 1 VRK KUN EIVÄT SAA PÄÄKOSKETUSTA EIKÄ SIIS IMETTYÄ VERTA MILLÄ NE ELÄÄ (ME KYLLÄ EKALLA KERRALLA PIDETTIIN 2-3 VIIKKOA PEHMOLELUT PUSSEISSA, ETTEI NIIHIN MENE MAHD. UUDET ÖTÖKÄT. VARMUUDEN VUOKSI) SITTEN SE SAUNA 80 ASTETTA 2H KUULEMMA RIITTÄÄ TEKSTIILEILLE, JA SOHVIEN&PATJOJEN IMUROINTI.

    JA SE MELKEIMPÄ KAIKISTA TÄRKEIN, TÄI KAMPAUS.... KUULOSTAA SILTÄ ETTÄ JOS JOLLAIN PERHEELLÄ MENNYT 500e TÄISHAMPOISIIN,NIIN JOKU MUU SIINÄ HOIDOSSA ON SITTEN MÄTTÄNYT.....

    APTEEKISTA SAA ILMEISESTI MONENLAISTA TÄIKAMPAA, MEILLÄ OLUT PAKKAUKSEN MUKANA TULLUT VALKOINEN, JA SE TOIMI ERITTÄIN HYVIN, PITÄÄ VAAN HUOLELLISESTI JAKSAA MUUTAMAN KERRAN VIIKOSSA KAMMATA LASTEN PÄÄT. VIHREÄ KAMPA EI MEIDÄN MIELESTÄ OLLUT NIIN HYVÄ,SIINÄ EI NÄY YHTÄ HYVIN KUIN VALKOISESSA MAHDOLLISET MUSTAT MUNAT ELI SAIVAREET. MEILLÄ MUNAT OLLU NIMENOMAAN MUSTIA. HOIDETTIIN KAIKKIEN PÄÄT HETI PRIODERM SHAMPOOLLA,SITTEN VIIKON PÄÄSTÄ VAIN NE KELLÄ OLI TÄITÄ, JA PAKASTAMALLA JA ERISTÄMÄLLÄ JA PESEMÄLLÄ TEKSTIILEJÄ. NIIN JA SIIS KAMPAAMALLA JOKA TOINEN PÄIVÄ. KAMPAAMINEN TOSI TÄRKEÄÄ KUN SILLOIN SAA SAIVARIT POIS,JOLLIN NE EI EHDI KUORIUTUA UUSIKSI ELÄVIKSI ÖTÖKÖIKSI.

    LUULEN ETTÄ KAIKISSA PERHEISSÄ EI VARMAAN KAMMMATA TARPEEKSIO HYVIN TAI USEASTI, KOSKA SAATIIN NÄILLÄ KEINOILLA TÄIT POIS, 3VKON TARKKANA OLEMISEN JÄLKEEN ONGELMA OLI OHI. EI SIIS TARVITSEUHRATA SATOJA EUROJA AINEISIIN,JOS HOITAA
    MUUT ASIAT HUOLELLISESTI....
     
  10. mau Vierailija

    Itse sain täitä Intian-reissulta. Huomasin tartunnan vasta vietettyäni Suomessa jo pari päivää, jona aikana olin jo ehtinyt värjätä hiukseni kestovärillä -- sitkeitä otuksia kun moisestakin myrkytyksestä selvisivät. Kaksi Nix-hoitokertaa karkoittivat riiviöt, toki sain myös pyykätä, pakastaa ym. Vaiva ja iljetys oli kyllä sitä luokkaa, että nykyään en helpolla jätä pipoja yleisiin naulakoihin ym.
    Kun tietää kantavansa täitä, on kokemukseni mukaan kyllä melko helppoa välttää tartuttamasta muita. Itsekin tuolloin kimppakämpässä asuessani, ei ongelma levinnyt muihin, kun en käyttänyt yhteisiä naulakoita, tekstiilejä ym. vaan säilytin nuo tavarat omassa huoneessa suljetussa muovipussissa.
     
  11. Mievaan Vierailija

  12. Ihmetyttää Vierailija

    Ihmetyttää että jotkut vamhemmat voivat olla niin asennevammaisia etteivät hoida lasten asiat kuntoon. Riittää että on yksi lapsi jolla jää täitä, niin loput sadat lapset kärsii.
     
  13. Kyllä lähtee... Vierailija

  14. Harhautettu Vierailija

    Myyrmannin apteekin "osaavan" neuvonnan seurauksena tuli hanittu perheelle lopulta kolme pakettia Nix'iä, paljon helpommalla olisi päässyt jos olisi antanut rahat hyväntekeväisyyteen. Tuote on täyttä roskaa, itse meinasin että hyönteismyrkytöntä olisi syytä olla, mutta vakuutuin kun lupailtiin että "tämä saattaa tehota jopa kertakäsittelyllä"
    Paranix auttoi kerralla, nyt on 6 päivää kammattu ja etsitty jos jotain vielä löytyisi.

    Apteekin proviisorin kanta asiaan oli etteivät ota vastuuta tuotteen myymisestä, eli ei palautusta edes avaamattomalle paketille, koska tuotteella on voimassa oleva myyntilupa. Suosittelen välttämään kyseistä putiikkia
     
  15. Parturi Vierailija

    Kalju tietysti.
     
  16. Vierailija2 Vierailija

    Penskan pää pesty Paranixillä nyt x2, meitä muita ei tarvittu Paranixata kuin yhdesti, kammattu joka ilta, pesty 60 kympit, pakastettu toiset vaatteet..ja edelleen löytyy tältä koululaiselta?!!! Tää on loputon suo!!
     
  17. täitä,apua Vierailija

    Voisiko joku joka on kokenut täirumban, kertoa täin ulkonäöstä? melkovarma olen että nuo niitä ovat, koska päässä asustavat ja mustia munia tippuu, mutta haluaisin varmistuksen? Olen niin ötökkäkammoinen etten uskalla mennä googleen katselemaan niitä mikroskooppisia kuvia niistä. Jos joku löytää ihan esim.kännykällä otetun,suuntaa antavan niin voisiko laittaa linkin tänne?
    Kiitos paljon.. t.epätoivoinen.

    Piti eilen laittaa prioderm liuos päähän ja vartalolle, avasin purkin, ei sitten mainittu että voi pahentaa astmaa. mietin jos hengityssuojan ja kunnon astmalääkemäärän kanssa tänään kokeilisi, ei jaksaisi lähteä toista tuotetta apteekista hakemaan tämä kutina päällä..
    Onko priodermista kokemuksia? haluaisin laittaa sen nyt päähän jotta kutina loppuisi, mutta sen pitää olla 12tuntia ja sitten pestä shampoon kanssa pois,kampailla, sehän tärkeintä.. jos nyt laitan päivällä niin pitäisi aamukolmelta pestä pois.. eli pakko odottaa ilta yhteentoista, niin voin sit huomenna 11 pestä ja kampailla rauhassa. oletteko laittaneet jonkin hatun päähän liuoksen päälle? Alkoholihan tuossa ottaa henkeen, ottaako se vielä sen jälkeen kun se on kuivunut ihoon? Priodermia ainakin kehuttu.. tosiaan nix ei auttanut, kaksi purkkia meni, ja öttiäisiä lähti mutta tuli pian takasin..
     
  18. Täit karkuun Vierailija

    PARANIX yöksi hiuksiin jätettävä aine joka tukki täiden ja munien hengitystiet. Meillä toimi. En uskoisi että yksi käsittely täisampoolla ketään auttaisi (katso muita viestejä), mutta jos mössö on päässä 8-10 tuntia kyllä se tehoa ;)
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti