J
jooo-oo
Vieras
rakastan mun miestäni enemmän kuin ketään muuta olen ikinä rakastanut, vaikka välillä en
tosiaankaan ymmärrä miksi.
Nyt ihan lähiaikoina miehestäni on tullut jotenkin niin hirveän kylmä. Sain tietää että olen raskaana
ja me molemmat tulimme siihen tulokseen että ehkä nyt ei ole oikea aika lapselle. Päätimme
siis että teen abortin. Asia ei todellakaan ole minulle helppo, eikä mikään "no ihan sama" juttu.
Kaipaisin mieheni tukea nyt jos koskaan, mutta minkäänlaista en ole saanut. Olen monta kertaa
itkenyt ja pyytänyt eikö hän voisi tulla tuekseni sairaalaan kun abortin menen tekemään, mutta
hän vain sanoo että voin kyllä ihan hyvin hoitaa asian yksinkin. Se satuttaa minua ehkä enemmän
kuin mikään, nyt kun kerrankin elämässäni tukea tarvitsisin.
Lisäksi hän on alkanut haukkua minua, mikään ei kelpaa. Jos teen ruokaa se on pahaa. Jos minulla
on vapaapäivä olen vain laiska enkä viitsi tienata rahaa. Yksi päivä hän kysyi miksi en voisi mennä
kampaajalle tai johonkin kun hiukseni ovat ihan hirveän rumat (tavallinen tummanruskea polkka),
olen kuulemma lihonutkin ihan kamalasti.
Lisäksi hän jättää minut nykyään lähes aina yksin. Kun hänellä on vapaapäivä hän haluaa mennä
pubiin koko päiväksi, kun hän pääsee illalla myöhään töistä hän menee johonkin kavereilleen
tai johonkin ja tulee vasta yöllä kotiin, kun hänellä on loma hän menee toiseen kaupunkiin
ystäviensä luokse koko lomaksi, vaikka meidän piti alunperin tehdä jotain yhdessä edes
muutaman päivän.
Seksi kelpaa kyllä, vaikka siinäkin olen kuulemma huono. Ja on välillä niitä päiviä kun hän on
taas niin ihana kuin aina ennenkin, sanoo ettei koskaan jättäisi mua ja kokkaa kynttiläillallisia,
mutta sitten tulee näitä loukkauksia ihan yhtäkkiä.
Mä en enää tiedä mitä tehdä. Jos yritän puhua asiasta hän vain suuttuu ja sanoo että aina
mä vaan motkotan kaikesta
onko kenelläkään muulla kokemusta tällaisesta?
niin, ja mitään toisia naisia ei ole, sen tiedän kyllä varmasti
tosiaankaan ymmärrä miksi.
Nyt ihan lähiaikoina miehestäni on tullut jotenkin niin hirveän kylmä. Sain tietää että olen raskaana
ja me molemmat tulimme siihen tulokseen että ehkä nyt ei ole oikea aika lapselle. Päätimme
siis että teen abortin. Asia ei todellakaan ole minulle helppo, eikä mikään "no ihan sama" juttu.
Kaipaisin mieheni tukea nyt jos koskaan, mutta minkäänlaista en ole saanut. Olen monta kertaa
itkenyt ja pyytänyt eikö hän voisi tulla tuekseni sairaalaan kun abortin menen tekemään, mutta
hän vain sanoo että voin kyllä ihan hyvin hoitaa asian yksinkin. Se satuttaa minua ehkä enemmän
kuin mikään, nyt kun kerrankin elämässäni tukea tarvitsisin.
Lisäksi hän on alkanut haukkua minua, mikään ei kelpaa. Jos teen ruokaa se on pahaa. Jos minulla
on vapaapäivä olen vain laiska enkä viitsi tienata rahaa. Yksi päivä hän kysyi miksi en voisi mennä
kampaajalle tai johonkin kun hiukseni ovat ihan hirveän rumat (tavallinen tummanruskea polkka),
olen kuulemma lihonutkin ihan kamalasti.
Lisäksi hän jättää minut nykyään lähes aina yksin. Kun hänellä on vapaapäivä hän haluaa mennä
pubiin koko päiväksi, kun hän pääsee illalla myöhään töistä hän menee johonkin kavereilleen
tai johonkin ja tulee vasta yöllä kotiin, kun hänellä on loma hän menee toiseen kaupunkiin
ystäviensä luokse koko lomaksi, vaikka meidän piti alunperin tehdä jotain yhdessä edes
muutaman päivän.
Seksi kelpaa kyllä, vaikka siinäkin olen kuulemma huono. Ja on välillä niitä päiviä kun hän on
taas niin ihana kuin aina ennenkin, sanoo ettei koskaan jättäisi mua ja kokkaa kynttiläillallisia,
mutta sitten tulee näitä loukkauksia ihan yhtäkkiä.
Mä en enää tiedä mitä tehdä. Jos yritän puhua asiasta hän vain suuttuu ja sanoo että aina
mä vaan motkotan kaikesta
onko kenelläkään muulla kokemusta tällaisesta?
niin, ja mitään toisia naisia ei ole, sen tiedän kyllä varmasti