Miksei selällään saisi nukkua?

  • Viestiketjun aloittaja unta
  • Ensimmäinen viesti
pimpampum
kokematon kyllä mutta en enää niin nuori, esikoista odotan. Jos ei ole selvää kyllä tai ei- vastausta, miksi ylipäätään sitten tästä asiasta kiistellään? Jos se on henkilökohtaista niin sitten jokaisen on luotettava omaan lääkäriinsä, eikä täällä palstalla kinata ja kettuilla. Elämänneuvoja täällä on turha jaella.

Paras asento on minulla vasemmalla kyljellä, mutta kylki puutuu niin siihen herään.
 
Mes
Ja minulla oli raskauden aikana 7 ultraa äitiyspolilla, joista jokainen kesti vähintään 30 minuuttia. Yleensä 30-45, mutta joskus yli tunninkin. Ihan selällään, vain tyyny pään alla. Jos se olisi niin hirveän kamalan vaarallista, niin tuskin olisi lääkäri siihen laittanut. Toki jos jollain tulee sykkeenlaskuja selällään ollessa, niin on perusteltua sitten selälläänoloa välttää. Itselläni niitä ei ilmeisestikään tullut, enkä sen takia ikinä sitä niin vältellyt. Itse kyllä kääntyilin unissani heräämättä, ihan raskauden loppuun saakka.
 
Möhkis
Alkuperäinen kirjoittaja Mes:
Ja minulla oli raskauden aikana 7 ultraa äitiyspolilla, joista jokainen kesti vähintään 30 minuuttia. Yleensä 30-45, mutta joskus yli tunninkin. Ihan selällään, vain tyyny pään alla. Jos se olisi niin hirveän kamalan vaarallista, niin tuskin olisi lääkäri siihen laittanut. Toki jos jollain tulee sykkeenlaskuja selällään ollessa, niin on perusteltua sitten selälläänoloa välttää. Itselläni niitä ei ilmeisestikään tullut, enkä sen takia ikinä sitä niin vältellyt. Itse kyllä kääntyilin unissani heräämättä, ihan raskauden loppuun saakka.
Saanko kysyä, että miksi ultrattiin noin kauan? Oliko raskaudessa jotain erityistä? Minulle lääkäri tai kätilö, kumpi nyt sattui olemaan sillä kerralla, sanoivat aina, että nostavat päätyä, et ei tule huono olo olla siinä sitä aikaa, mikä menee ultratessa. Kyllä ne hoitajat ja terveydenhoitajat kertovat noista "pikkujutuista", lääkärit eivät yleensä ehdi tai huomaa kiinnittää huomiota niihin. Meillä oli neuvolassa ihan perusohjeena, että rv 26 jälkeen täytyy välttää selällään oloa vauvan hapen saannin vaarantumisen vuoksi, vaikka itselle ei huono olo tulisikaan. Mistäs sitä itse tietää, mitä siellä mahan sisällä tapahtuu?

 
Mes
Riskiraskaus, jossa oli säännöllisin väliajoin syynättävä sekä vauva, kohdunsuu ja -kaula, sekä itse kohtu ja istukka. Kohdussa ja istukassa epäiltiin olleen edellisessä raskaudessa epämuodostumia, joiden takia vauva syntyi reilusti ennenaikaisena. Nukahdin ultrassa muutaman kerran kun se aina kesti niin älyttömän kauan. Meillä ei kertaakaan, neuvolassa tai siellä äitiyspolilla, kukaan ole sanonut ettei selällään saisi olla. Neuvolan kanta nyt muutenkin on, että "tee niin kuin hyvältä tuntuu", kysyi sieltä mitä hyvänsä. Mutta oletan, että jos se oikeasti on vaarallista niin kai ne siitä kertoisi.
 
Mind your own pillimehu.
Ettekö te Mes ja Pimpampum nyt käsitä, ettei selällään nukkuminen ole vaarallista! Mutta se VOI OLLA?!?

Ei kaikkeen vaan ole yksiselitteistä vastausta, elämä ei ole niin mustavalkoista, että kaikkeen voisi vastata kyllä tai ei. Lääkäritkin antavat monesta asiasta ristiriitaisia ihjeita, perustuen omaan kokemukseen tai lukemaansa. Siitä sitten jokainen voi itse uskoa sen perusteella mitä haluaa, joka uskoo kokemukseen, toinen tilastoihin, kolmas sokeasti kaikkeen mitä lääkäri sanoo. Siksi minä pidän netin palstoista, kun saa kuulla ihmisten omia kokemuksia. Sen olen huomannut että neuvolaan en luota pätkääkään, antavat täysin väärääkin ja vanhaa tietoa. Luotan yksityiseen gyneeni ja ystävien kokemuksiin. Tässä selällään nukkumisessa tosin kaikki, jopa neuvola, ovat antaneet saman ohjeen: Loppuraskaudessa pitäisi välttää selällään nukkumista.
 
voi elämä
Mind your own pillimehu, mun mielestä ei kumpikaan, Mes tai Pimpampum, ole väittäneet että siihen olisi yksiselitteinen vastaus. Niin että hengittele rauhallisesti ja syvään ja juo ihan ite pillimehus.
 
Mind your own pillimehu
Alkuperäinen kirjoittaja pimpampum:
kokematon kyllä mutta en enää niin nuori, esikoista odotan. Jos ei ole selvää kyllä tai ei- vastausta, miksi ylipäätään sitten tästä asiasta kiistellään? Jos se on henkilökohtaista niin sitten jokaisen on luotettava omaan lääkäriinsä, eikä täällä palstalla kinata ja kettuilla. Elämänneuvoja täällä on turha jaella.

Paras asento on minulla vasemmalla kyljellä, mutta kylki puutuu niin siihen herään.
Edelliselle. Lue Pimpampumin toinen virke: "Jos ei ole selvää kyllä tai ei- vastausta, miksi ylipäätään sitten tästä asiasta kiistellään? "

Selitin vain miksi asioista voi kiistellä ja vaihtaa mielipiteitä ilman että on olemassa yhtä selkeää vastausta kyllä vai ei. Lääkärit eivät ole jumalia ja jopa hyvin usein eri lääkäreiltä saa erilaiset ohjeet. Siksi täällä netissä on mielenkiintoista lukea toisten kokemuksista.
 
pimpampum
pillimehulle: lauseeni oli tarkoitettu yhdelle edelliselle joka kirjoitti ettei elämässä ole vain kyllä ja ei-vastauksia ja laittoi "nuoruuden" ja kokemattomuuden piikkiin tietämättömyyteni. Saa toki olla niin montaa mieltä kuin naista maa päällään kantaa, minusta vaan ilman turhaa kettuilua olisi mukavampaa tänne mielipiteistään ja kokemuksistaan kirjoittaa.
Jos luit kirjoittamaani eteenpäin - siinä halusin täsmentää että miksi asiasta kiistellään jos kerran asiaan EI ole yksiselitteistä vastausta vaan se on jokaisen henkilökohtaisen tilanteen mukainen juttu. Minä siis en ole vaatinut yksiselitteistä vastausta vaan ihmettelin, että jos asia on yleisessä tiedossa, miksei siitä lue missään ja tiedoteta kaikkia raskaanaolevia naisia että VOI olla haitaksi vauvan hapensaannin osalta. Joko jonkun teistä tai sitten omassa sisälukutaidossa olisi parantamisen varaa, tai ehkä en vain osaa kirjoittaa niin etteikö jotain aina vit..taisi.
 
Höh.
Minusta on hyvä, että täällä puhutaan tästäkin, vaikka selvää vastausta ei ole: nytpähän jokainen voi omalta kohdaltaaan miettiä asiaa ja kysyä omalta luotettavalta taholtaan.

Itse en edes ajatellut asiaa ennen kuin täällä siihen törmättyäni.

 
Möhkis
Alkuperäinen kirjoittaja Mes:
Riskiraskaus, jossa oli säännöllisin väliajoin syynättävä sekä vauva, kohdunsuu ja -kaula, sekä itse kohtu ja istukka. Kohdussa ja istukassa epäiltiin olleen edellisessä raskaudessa epämuodostumia, joiden takia vauva syntyi reilusti ennenaikaisena. Nukahdin ultrassa muutaman kerran kun se aina kesti niin älyttömän kauan. Meillä ei kertaakaan, neuvolassa tai siellä äitiyspolilla, kukaan ole sanonut ettei selällään saisi olla. Neuvolan kanta nyt muutenkin on, että "tee niin kuin hyvältä tuntuu", kysyi sieltä mitä hyvänsä. Mutta oletan, että jos se oikeasti on vaarallista niin kai ne siitä kertoisi.
Joo, ymmärrän. Mutta edelleen vähän junnaan, et todella ihmeellistä, miksi sinulle ei ole kerrottu tuosta selällään olemisesta, varsinkin jos on noin vaikea raskaus, kun sinulla on ollut. Ja eihän siinä ultrassa niitä sykkeenmuutoksia huomata, vaan sydänkäyrässä, joka on otettu pidemmältä aikaa. Minua ei tosiaan ultrattu kuin maksimissaan se 25 minuuttia, vaikka jouduttiin ultraamaan kohdunkaulaa ja kohdunsuuta sekä vauvaa moneen eri otteeseen, ennenaikaisten supistusten vuoksi ja raskausaikana sattuneen kaatumisen vuoksi. Jotkut lääkärit ilmesesti käyttävät aikaa hyvinkin paljon siihen. Sydänkäyrillä istuin tai makasin useita tunteja.

Mutta jokainen tehköön oman valintansa kuinka nukkuu, mutta hyvä tällainen asia saattaa sellaisten tietoisuuteen, jotka ovat ehkä kiinnostuneita siitä, mutta heitä ei ole informoitu neuvolassa tai lääkärissä, koska on huomattu, että joillakin vauvan paino saattaa estää hapen saannin, kun raskaana oleva nukkuu selällään.
 
Puoli-istuva
Alkuperäinen kirjoittaja ihmettelen...:
... minusta on aika ristiriitaista että synnytysasennon pitäisi olla selällään vaikka se on noin haitallista... mikähän logiikka tässä oikeasti on...?
Ei siinä ollakaan selällään! Sen nimikin on PUOLI-ISTUVA asento, jos siis tarkoitat sitä asentoa missä suurin osa synnyttää. Siinä ei todellakaan olla selällään kuten sängyssä nukkuessa, vaan pääpuoli on ylhäällä. Et ole tainnut ikinä synnyttää...
 
Kummastelija2
Alkuperäinen kirjoittaja Möhkis:
Meillä oli neuvolassa ihan perusohjeena, että rv 26 jälkeen täytyy välttää selällään oloa vauvan hapen saannin vaarantumisen vuoksi, vaikka itselle ei huono olo tulisikaan. Mistäs sitä itse tietää, mitä siellä mahan sisällä tapahtuu?

Tämä nyt on vain yksi esimerkki tästä samasta asiasta, joten olen pohdiskellut. Nimittäin sitä, että voisiko ihminen olla niin vieraantunut luonnosta, ettei ei enää vaistomaisesti osaisi toimia oikein – ja kuinka ne lapset ollenkaan ennen vanhaan selvisivät hengissä ;-)

Jos selällään nukkuminen on vahingollista, voisi luulla, että luonto tekisi äidin olon niin epämukavaksi, että luonnostaan vaihtaisi asentoa?

Ihmisellä on kuitenkin aika vinkeä innostus puuttua luonnon tahtiin, eihän siitäkään kovin kauaa ole kun vauvoja imettiin kellon mukaan – ja vieläkin vähemmän aikaa siitä kun neuvottiin imettämään vain muutama minuutti yhdestä rinnasta ja sitten vaihtamaan toiseen. Ei siksi, että äidit luonnostaan olisivat halunneet näin toimia, vaan siksi, että joku lääkäri järkeili, että se olisi parempi niin…

Totta kai lääketiede on tuonut turvallisuutta ja terveyttä, mutta välillä hieman ihmetyttää.

 
Pian kahden äiti
Mulla on toinen raskaus nyt viikolla 37, eikä kertaakaan ole sanottu neuvolassa tai polilla tai lääkärissä tästä nukkumisasennosta mitään. Aivan käsittämätöntä jos se oikeasti on noin vaarallista. Nyt tuli huono omatunto, sillä vaikka en selälleni nukahdakaan niin kyllä aika useinkin siitä asennosta herään. No esikoiselle ei ainakaan tästä haittaa koitunut, toivotaan ettei tälle kakkosellekaan. Mutta silti ihmettelen neuvolan toimintaa...
 
mami5 ei muist. kirjautua:)
Selällään makaaminen saattaa aiheuttaa pahoinvointia, sillä kohtu painaa suuria verisuonia, jotka vievät verta takaisin sydämeen ja näinollen selällään makaaminen voi siis aiheuttaa verenkierronhäiriöitä.
Itselleni oli sula mahdottomuus kolmessa raskaudessani maata loppuaikana selällään, kun taas kahdessa muussa ei tuota huonovointisuutta ollut lainkaan.
 
karamelli83
Mulla samoin kuin edellisellä. En tiedä lapsen voinnista selällään maatessa, mutta mä en ole pystynyt n.rv23 jälkeen olemaan pitkään selälläni. Yölläkin jos olen kierähtänyt selälleen unissani, herään kun on huono ja tukala olo.

Ja sit jostain luin, että tuskin sillä lapsellakaan paras olo on kun makoilee selkärangan päällä.:D

mutta kukin tavallaan ja olotilojen mukaan.:)
 
mahallaan nukkuja
Olikohan kenties kellään sitten tietoa siitä mahallaan nukkumisesta?

Mä olen ainakin aina nukkunut silleen puoliksi vatsallani, toinen jalka sivulle koukistettuna ja nukun niin edelleen kun ei pahaa kerta tee ainakaan vielä, rv16.
 
Mahasta
Mahallaan nukkujalle, ei se haittaa niin kauan kun ei tunnu pahalle :)
Sitten kun massu kasvaa niin alkaa olla mahdottomuus nukkua mahallaan, mutta alkuun voi ihan rauhassa nukkua, kysyin neuvolasta sillon kun olin alussa, että mitä sille vaaville, voiks se murskaantua, niin sanoivat että se on hyvissä suojissa ja varsinkin alussa niin pieni että sillä on tilaa vaihtaa alta poiskin jos ei oo tilaa :)

Nyt on 28 viikko meneil ja ei tulis kuuloonkaa ainakaan mun (riippuu ihmisestä ja masun koosta) enää nukkua puoliks mahallaan, mutta mulla on ikeasta ostettu sellanen iso pitkulainen tyyny joka on mulla mahan tukena ja jalkojen välissä yöllä kun nukun kyljellään ja tulee vähän sellanen samantyyppinen olo, eli yhtä hyvä nukkua, suosittelen! :)
 
mahallaan nukkuja
Edelliselle, kiitos kommentista! Mulla on tismalleen samanlainen tyyny (jo käytössä, kun tuntuu hyvältä) ja nukun kans välillä tuollaisessa asennossa :) Silti tuntuu, että välillä sitä väkisin kääntyy enemmän mahan puolelle ja tyyny valuu kauemmaksi, varmaan vanhasta tottumuksesta. Mutta varmasti jossain vaiheessa se vatsa alkaa ottamaan jo sen verran vastaan ettei enää "vahingossa" rullaa mahalleen.
 
Tehotyttö.
Neljä raskautta takana ja kaikissa olen nukkunut loppuun asti vatsallaan :)
Ihan lopussa vaan sitten tosiaan puoliksi, jalka vähän tyynyllä tuettuna. Eivätkä ole vauvat syntyneet mitenkään lynttääntyneinä :-D
Vatsa on ollut kaikista kyllä aikas pieni..

Hyväunista odotusta kaikille! ;-)
 
sä oot
Taidat olla aika kokematon ja nuori (?) kun odotat että sinulle yksiselitteisesti sanotaan kyllä tai ei. elämä ei mene niin. Esimerkiksi yhden kaupungin sisällä eri neuvolat voivat ohjeistaa aivan eri tavoin, riippuen kyseisen terveydenhoitajan tai lääkärin omasta mielipiteestä. Läheskään kaikissa asioissa ei ole vain yhtä ainoaa oikeaa tapaa. Esimerkiksi terveydenhoitajani kielsi ehdottomasti maksamakkarat ja pastoroimattomat juustot, lääkäri taas sanoi että hänen mielestäå voi syödä ihan normaalisti kumpiakin. Ultraava sairaalan lääkäri sanoi, että voin uida meressä ja altaassa ihan laskettuun aikaan asti, neuvolan lääkäri taas kielsi uimisen tulehdusriskin takia kuukausi ennen laskettua aikaa.

Eli älä viitsi olla niin lapsellinen ja odota yhtä ainoaa neuvoa. Vertaa vaikka uskontoon; riippuu ihan keneltä asiaa kysyt. Jos joku on nukkunut selällään koko raskauden ja synnyttänyt terveen vauvan, hänen mielipiteensä varmasti on ettei asennolla väliä. Toisella jolla virtaukset heikentyneet ja vauva kärsinyt hapenpuutteesta... Hmm? Mitäs luulet hänen vastaavan?

Ei tarvitse olla törkeä ja ilkeä.Kiitos vaan.Kamala lukea kuinka kommentoit toisten tekstejä.Etkö saa päteä missään muualla, että tarvitsee tulla nettiin aukomaan päätä tuntemattomille? Kysyinpähän vaan.Vitun vammanen.
 
Viimeksi muokattu:
pikinen
no tää on jokaisella erinlaista odotan kaksosia ja olen nyt 21 viikolla viimeksi tällä viikolla käydessäni ultrassa meinasin oksentaa kun tuli niin huono olo kun olin selälläni ja päätä jouduttiin nostamaan ja lääkäri sanoi että ultrataan kyljellään jos ei olo helpotu herään öisin siihen kun nukun seljälläni ja mahallani en ole nukkunut pitkään aikaan tumppaan pieton sillain että nukun sitten kyljelläni
 

Yhteistyössä