Kolmatta toivotaan

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Kirsikka"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

"Kirsikka"

Vieras
Meillä oli takana yritystä n. 3v, ennen kuin raskauduin, ICSI-poikamme syntyi 2007. V. 2008 tehtiin PAS, johon meni kaikki viisi alkiotamme, yksi selvisi sulatuksesta, nega tulos. Uuteen koeputkijonoon menimme, siinä odotusaikana tärppäsi spontaanisti toisesta kierrosta. Toinen lapsi syntyi 1v10kk ikäerolla ensimmäiseen v. 2009.
Toisen synnytyksen jälkeen minulla oli yhdet kuukautiset 5kk synnytyksestä ja sen jälkeen seuraavat vasta 1v3kk synnytyksestä. Nyt olemme yrittäneet kolmatta raskautta viitisen kuukautta tuloksetta. Olen 33v, olen ylipainoinen (painoa on saman verran ollut koko ajan), kiertoni on ollut säännöllinen, joskin nyt mietityttää tämä: kp25 paikkeilla on monessa kierrossa tullut punertavaa vuotoa, sitten se loppuu nopeasti (eli sitä tulee kenties parilla vessareissulla) ja kierron pituudeksi tulee 28 vuorokautta (nyt oli kyllä 27). Eli pitäisikö jotain verikokeita tms. ottaa? Ovulaatiotestejä en ole tehnyt, mutta oireiden perusteella ovulaatioajankohta olisi siellä kp14-15 paikkeilla.
Julkiselle puolelle emme ilmeisesti enää hoitoihin päästä, kun kaksi lasta jo on - jos yksityiselle jossain vaiheessa menisi, niin mahtaisiko inseminaatiosta olla apua? Aikanaan niitä tehtiin meille kolme tuloksetta. Ainakin silloin oli siittiöissä vikaa, niitä oli määrällisesti todella paljon siinä näytteessä, mutta olivat huonolaatuisia, liikkumattomia, paikallaan pyöriviä tai epämuodostuneita. A-luokkaisia ei ollut ollenkaan ja B:täkin vain hieman. Minkä verran miehen ylipaino vaikuttaa asiaan, hänelle on kertynyt nyt vuosien saatossa painoa, eniten vatsan seutuun.
 
Hei "kirsikka"!

Kiitos kysymyksestäsi.

Teillä on kolmannen lapsen yritystä takana vasta aika lyhyt aika, joten siinä mielessä uskoisin, että voitte vielä jonkin aikaa yrittää ominkin avuin. Toisaalta koska tiedossa saattaa olla asioita, jotka hankaloittavat raskauden alkamista, ei liene järkevää kuitenkaan kovin kauan yrittää itse ennen hoitoon hakeutumista. Hormoniverikokeet saattaa kannattaa sinulta tutkia, silloin mahdollisesti voisi löytyä myös selitys onko tuo tiputtelu ennen kuukautisten alkamista normalia vai olisiko ehkä kysymyksessä joku hormonivaje. Myös miehen siemenneste kannattanee tarkistuttaa uudelleen, siinäkin selviää paljon esim. se kannattaako inseminaatiota kokeilla vielä.
Ylipaino toki vaikuttaa hedelmällisyyteen heikentämällä hormonituotantoa, mutta paljon riippuu tietysti siitä paljonko ylipainoa on.
Onnea yritykselle!
 

Yhteistyössä