Toggle sidebar

Miksi aikuiset suhtautuu vilkkaaseen (mutta ihan kilttiin) 3v poikaani näin?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja MymmyMyy
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
M

MymmyMyy

Vieras
Esimerkkejä tältä 3 vuoden ajalta (aika pienestä alkaen) ois lukemattomia mutta viime ajoilta äitinä mua on alkanut jo ärsyttää tää aikuisten (naisten, koulutettujen, lasten kanssa työskentelevien) asenteellisuus, esim:

Hain poikaa kerhosta, jossa heillä oli oma lelu-päivä. Pojan oma pikkuauto ei ollut kerhorepussa eikä hänellä kädessä ja oletin sen jääneen sinne leikkitilaan eikä poika itse osannut siinä sanoa, missä auto on. Hän yritti mennä ihan rauhallisesti ovesta hoitajan ohi leikkihuoneeseen hakemaan autoaan, kun tämä lähes tiuskaisi pojalleni, että "ethän sinä nyt enää sinne voi mennä!" Poika meni ihan hämilliseksi. Sanoin siihen, että poika menisi vain autoaan hakemaan. Täti tähän (edelleen kyllästyneen oloisena), että "no etkös sinä nyt muista, että se laitettiin sinne sun taskuus?" ja käänsi huomionsa pois lapsesta.

No sinällään tottakai harmiton juttu eikä kenenkään maailma tähän kaatunut mutta tämän(KIN) kerhotätin ASENTEESTA, äänensävystä ja "kommunikoinnista" lapseni kanssa paistoi läpi sellainen tietty "olet pieni pahansisuinen riiviö, syntipukki jne"-ajattelu. Siis isosti kärjistäen!!!

Lapselle ei annettu tilaisuutta kertoa itse, miksi olisi menossa sinne leikkitilaan (oletettiin automaattisesti, että on piruuttaan sinne ryntäämässä, vaikka on pukemisen ja poislähdön aika) eikä kerrottu auton taskussaolosta positiivisempaan tyyliin, esim "muistelepa, katsottiinkos me sille autolle jokin kiva paikka? Menikös se Matin taskuun jemmaan?" tms tms. Got the point? Kahteen pieneen tyttöön, joiden äidit ei siihen vielä olleet tulleet heitä hakemaan, hoitajat suhtautuivat ihan eri tavalla, kun he siinä "hortoilivat" jaloissa kuten poikani vähän aiemmin. Ystävälliseen ja leikilliseen sävyyn ehdotettiin, että "haluaisittekos tytöt vaikka istua tähän pikkupenkille äitiä oottamaan?"...

Esimerkki nro 2, avoimesta leikkikerhosta. Samassa huoneessa oli lisäksemme vauva lattialla äidin vieressä ja päiväkodin ohjaaja. Poikani käveli (ei riehunut, ei juossut) huoneen poikki katsoen samalla jotain (ikkunasta jotain tms) eikä seurannut jalkohinsa siinä kävellessään. Meinasi sitten törmätä siihen lattialla köllivään vauvaan (EI törmännyt, ei ollut itse asiassa lähelläkään törmätä), olin itsekin tilanteen tasalla ja sanoin, että varo vauvaa! Vauvan äiti sekä tämä ohjaaja olivat myös siinä tilanteen tasalla ja huudahtivat samat sanat. Poika meni ihan hämilleen ja tosi loukkaantuneen näköiseksi, juoksi syliini. Ohjaaja jatkoi moneen kertaan jankuttaen ja päivitellen, että "Ei saa kävellä vauvan päälle! Pitää varoa pienempiään!"jne äkäsen näkösenä vauvan äidin nyökytellessä kulmat kurtussa siinä vieressä.

Mulla meni siinä säikähdyksessä hetki tajuta, että poikahan ei vaan kattonut jalkoihinsa ja ei suinkaan tahallaan yrittänyt kenenkään vauvaa mennä potkiskelemaan. Puhelin pojalle (takuula kuuluvaan ääneen), että "etkö sä muistanut katsoa jalkoihisi" ja "ei onneksi sattunut mitään, ei ole hätää" yms mutta tälle ohjaajalle ja vauvan äidille ei näköjään mahtunut kaaliin lainkaan ajatus, että poika olisi saattanut toimia täysin vailla ilkeitä taka-ajatuksia, ainakaan he eivät yhtään näyttäneet tajuavan pointtia mistä pojalle puhelin? Automaattinen olettamus vaan oli taas, että tottakai se tahallaan sen yritti tehdä :/

Miksi tällasesta nyt avaudun..? Pelkään vaan, että pojasta tulee se hoitopaikan/koululuokan ikuinen syntipukki ja kiusankappaleeksi leimattu, useimmiten täysin syyttään. Jokainen varmaan muistaa omasta kouluajastaan sen fiksun mutta vilkkaan Villen, joka aina joutui jälkkäriin, vaikkei ollutkaan syypää sattuneeseen? Ja aikuinen ei koskaan antanut tilaisuutta kertoa sitä omaa näkökulmaa asiaan. Itte olin tällanen "Viivi" pienenä ja jossain ala-asteen 2 tai 3 luokalla aloin "varoa" aiheuttamasta häverikkiä, kotona ja koulussa. Muutuin suoraan sanottuna näkymättömäksi, varjoksi omasta persoonastani. Omat vanhempani eivät ehtineet mun ongelmiin paneutua ja koenkin kärsiväni tästä vielä aikuisenakin, oon tosi varautunut ja kuoressani koko ajan :/ En missään nimessä halua samaa tapahtuvan omalle lapselleni.

En osannut odottaa,että tällainen aikuisten asenne alkaa jo ihan pienen lapsen kohdalla :/ Miten tuollainen vilkas mutta selkeesti teräväpäinen poikalapsi pitäisi kasvattaa, ettei se vetäytyisi loukattuna kuoreensa ja menettäisi itseluottamustaan?

Tulipa pitkä avautuminen. Toivottavasti se pointti kuitenkin välittyy? Eli kaipaan käytännön kasvatusvinkkejä vanhemmilta, jotka ovat onnistuneet kasvattamaan tällaisesta pojasta reippaan ja itseensä (+muihin) terveesti luottavan ihmisen :)
 
Kyllähän vilkkaalle lapselle on opetettava muiden huomioon ottamista yms. siinä missä rauhallisemmallekin.
Kaikki ylivilkkaat kun ei välttämättä ole yhtä kilttejä kuin teidän poika, vaan voivat ihan tahallaankin yrittää satuttaa pienempäänsä.
 
SINUN LAPSESIHAN EI OLE TEHNYT MITÄÄN VÄÄRÄÄ;vika on todellakin niissä toisten vanhempien ja henkilökunnan asenteessa,kuten itse kirjoititkin.Meillä samankaltaisia kokemuksia avoimen päiväkodin toiminnasta.Kun vaihdoimme paikkakuntaa(jossa avoin päiväkoti oli aivan ihana),uudella paikkakunnalla olikin ihan eri meininki.Alusta asti tunsin ettemme olleet tervetulleita,työntekijöisen asenne oli"minä olen lastentarhanopettaja".Töykeä,jopa aikuisten puheita korjaileva,ja samoin joukosta valittiin ne lapset joille leperreltiin.Minunkin lapseni kiltti,ennemminkin ns.sivustakatsoja.Häntä kommennettiin ihan pienestä,kun lähti MENEMÄÄN VÄÄRÄÄ OVEA KOHTI JOKA OLI SULJETTU,ITSE OLIN IHAN KANNOILLA ja olisin ehtinyt/ejdinkin ottaa kiinni kun hoitaja karjaisi SINNE EI SAA MENNÄ!!Siinä vaiheessa katsoin jo itsekin tosi pahasti tätä"hoitajaa"joka pyysikin sitten anteeksi heti perään.Huomasi kai että kaikille ei käykään tuollainen kohtelu.Sen jälkeen käytiin vain muutama kerta kun sain tarpeekseni kaikesta töykeydestä.En maksa sellaisesta josta lapseni ei saa vastinetta!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja tavallinen äiti:
Kyllähän vilkkaalle lapselle on opetettava muiden huomioon ottamista yms. siinä missä rauhallisemmallekin.
Kaikki ylivilkkaat kun ei välttämättä ole yhtä kilttejä kuin teidän poika, vaan voivat ihan tahallaankin yrittää satuttaa pienempäänsä.
Click to expand...

Luitteko ollenkaan mitä ap kirjoitti,lapsi on kiltti,eikä tehnyt edes mitään oikeasti vilkasta noissa tilanteissa !Halusi vain lelunsa,nätisti käveli !!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vi:
varmaan vaan kuvittelet että kaikki on sun poikaa vastaa. että hohhoi...
Click to expand...

Jaha,että tällainen asenne-no sitten meitä on tässä ap:n kanssa ainakin kaksi "kuvittelijaa".Hyvää käytöstä voidaan vaatia myös AIKUISILTA!!
 
Anteeksi nyt, jos pahoitat mielesi, mutta nää oli vielä yksittäisiä esimerkkejä eikä mulle niistä tullut ahaa-elämystä siitä, että juuri sinun poikaasi erityisesti pidettäisiin syntipukkina. Ton ikäiset ei vielä vaan osaa ja muista kaikkea, siksi täytyy monta kertaa toistaa samaa. Olkoonkin, että noissa tilanteissa sanottu oli aiheetonta, mutta juuri näissä tilanteissa sanojat eivät sitä voineet tietää. Eikä aina ammattilaisetkaan osaa valita sanojaan kauniisti, jos on vaikka yllättävä tilanne.

Sit poikaan. Onko hän jotenkin erityisen herkkä, mutta vilkas? Avauksen perusteella uskon, että ainakin itseluottamusta poika oppii.
 
Tuo on valitettavasti hyvin yleistä, että lapsi saa jo ihan pienenä jonkun leiman, jonka mukaan häntä myös kohdellaan esim. päiväkodissa. Lapsi, joka on hoitajien lemmikki saa samoista asioista vain pieniä nuhteita hymyssä suin kuin mistä syntipukiksi leimattu lapsi saa kiukkuista jankutusta. :/ Se on tosi surullista ja väärin ja vaikuttaa suuresti lapsen itsetuntoon ja käsitykseen omasta itsestään. Jos kaikki aikuiset pitävät lasta tuhmana kiuskankappaleena, alkaa myös lapsi pitää itseään sellaisenan ja hän kokee varmasti huonommuutta.On tosi rankkaa tullajatkuvasti kohdelluksi epäreilusti, kun kukaan ei edes vaivaudu kysymään mitä mielessä oli oikeasti.

Hiennoa, että olet äitinä havainnut asian ja toivottavasti pystyt siihen jotenkin puuttumaan.
 
Mutta mutta... Mietin tuota kerhotädin asennetta, kuulosti juuri sellaiselta tilanteelta, jossa lapsi on riehunut kerhossa ja tädin mitta alkaa pikkuhiljaa täyttyä. Äidin mielestä oma lapsi on tietenkin KILTTI mutta vilkas, mutta monet lapset on erilaisia kun vanhemmat ei ole läsnä! Osa ei usko mitään ja käyttäytyy kuin ellun kanat ja jotkut vilkkaat taas saattaakin yllättäen rauhoittua ja lopettaa "esittämisen", kun äiti poistuu näköpiiristä.
Tarkoitan tällä vain ja ainoastaan sitä, että nyt meillä on vain äidin näkökulma asiaan. Tuo toinen tilanne kuulostaa vähän tympeältä minunkin korviini, ylireagoinnilta.
Kaiken kaikkiaan, kannattaa olla herkällä korvalla ja avata suunsa ja keskustella hankaliltakin tuntuvissa tilanteissa, niin ei jää mitään hampaankoloon.
 
Alkuperäinen kirjoittaja en osaa oikein sanoa:
Mutta mutta... Mietin tuota kerhotädin asennetta, kuulosti juuri sellaiselta tilanteelta, jossa lapsi on riehunut kerhossa ja tädin mitta alkaa pikkuhiljaa täyttyä. Äidin mielestä oma lapsi on tietenkin KILTTI mutta vilkas, mutta monet lapset on erilaisia kun vanhemmat ei ole läsnä! Osa ei usko mitään ja käyttäytyy kuin ellun kanat ja jotkut vilkkaat taas saattaakin yllättäen rauhoittua ja lopettaa "esittämisen", kun äiti poistuu näköpiiristä.
Tarkoitan tällä vain ja ainoastaan sitä, että nyt meillä on vain äidin näkökulma asiaan. Tuo toinen tilanne kuulostaa vähän tympeältä minunkin korviini, ylireagoinnilta.
Kaiken kaikkiaan, kannattaa olla herkällä korvalla ja avata suunsa ja keskustella hankaliltakin tuntuvissa tilanteissa, niin ei jää mitään hampaankoloon.
Click to expand...

Ihan tätä samaa ajoin itsekin takaa, osasit vaan sanoa sen ymmärrettävämmässä muodossa.
 
eikait lasta tarvi muutta vaan aikuisia ja asenteita, kamalaa jos nyt jo aletaan muottiin sulloa koulussa sen vähän ymmärtää kun pitää jaksaa kuunnella opetusta mutta kyllä alle kouluikänen saa olla vielä lapsi ja liikkua vilkkaasti, touhottaa ja venkuloida (tilanteen huomioden ja aikuisen välillä ohjatessa). ens kerralla vastaavassa tilanteessa katot yhtä äkäisesti aikuisia takas ja sanot et eihän tässä mitään kamalaa ole sattunut, kukapa poikaa puolustaa muu kuin sinä. kannattaa myös miettiä vaihtaako kerhoa...
 
Sen olen jhuomannut kyllä omia lapsia ja aikuisten asenteita seuratessa (minulla kun on poika 4v ja tyttö 2,5v samassa hoitopaikassa ) Pojasta on AINA jotain negatiivista sanottavaa (joskus toki positiivistakin, mutta yleensä negatiivista ) Tytöstä ei KOSKAAN tule mitään negatiivista vaikka olisi sotkenut pöydässä, istunut jäähyllä tai peppu ei ole pysynyt penkissä jne jne. Nämä asiat kuulen yleensä 4v pojaltani (tyyliin "Neea" tänään taas istui jäähyllä!!!! ) Ja minulle ei kerrota mitään....Minua ottaa NIIN paljon päähän tämä ja olen sanonut 10 kertaa, että haluan kuulla myös tyttöni tekemiset. Vasu-keskustelussakin tyttöni asiat meni siinä sivussa ja poikaan keskityttiin sitten tunnin verran (joka ei todellakaan ole mikään ongelma-tapaus ) Yleinen käsitys vaan on ilmeisesti edelleen se, että pojat on poikia (ja kaikki ongelmat lähtee heistä ) ja tytöt on niitä pikku-prinsessoja. |O |O Miehiä enemmän päiväkoteihin, kerhoihin ja perhepäivähoitajiksi niin joku alkaisi ymmärtämään poikalapsia! Tuli pitkä sepustus, mutta kun NIIN ottaa päähän ja varsin hienosti sen näen nyt kun on kumpaakin sukupuolta ja samassa hoitopaikassa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
up
Click to expand...

No et sä kyllä tän ketjun ap ole :D

Kiitos asiallisista kommenteista. En odottanutkaan mitään poppakonstia asiaan, varsinkaan keltään harmaalta superrauhallisen pikkuprinsessan täydelliseltä äidiltä ;)

Toki asia voi olla niinkin, että meillä on nyt vaan ollut huonoa tuuria ja sattunut kohdalle näissä meidän vakiopaikoissamme henkilöitä, joiden kanssa ei yksinkertaisesti vaan kemiat mene yksiin :/ Pienellä paikkakunnalla ei vaan ole kauheesti tarjonnassa varaa nyrpistellä, mentävä sinne mitä on tai kökittävä kotona :D

Ja totta helvetissä minä otan tällasesta käytöksestä itseeni, minähän olen tuon lapsen äiti :O Ja tiedän tasan tarkkaan miltä se tuntuu, kun ei kuunnella ja oletetaan pahinta, ei ehkä vielä 3v:na mutta viimestään kouluikäsenä! Ja toki 3v:näkin jo rakennetaan pohjaa mm.luottamukselle ja itsetunnolle.

Poika ei siis ole vielä kokopäiväisessä "oikeassa" hoidossa, sen tullessa ajankohtaiseksi tällaset asiat ei voi toki jäädäkään Kaksplussan saitilla puitaviksi, vaan ois oikeesti pakko nostaa kissa pöydälle hlökunnan kanssa ja selvittää asiaa. Nyt en siis ole vielä halunnut suoraan sanoa asiasta, vaan tyytynyt tollaseen rivien välistä vihjailuun, että jospa jollekin menis vähän päähän itämään, että toisinkin voi asiansa ilmaista ja asiat nähdä...?? Helpostihan aikuinen urautuu tiettyihin ajattelu-ja käytösmalleihin.

En yleensäkään tykkää melskata asioista ennenkuin olen miettinyt niitä vähän muiltakin kanteilta, MYÖS OMALTANI huom! En siis todellakaan tässä asiassa näe syytä vain näissä "tädeissä" vaan olen kyllä eräänkin yön valvonut miettimässä mitä olen itse tehnyt väärin, kun mun lapsestani ei tykätä!!! Tiedän kyllä hänen olevan eloisa myös tuolla kerhossa, kun minä en ole siellä, mutta eihän se tätä asiaa miksikään muuta. Paha hän ei ole, se on fakta :) Ei toki sosiaalisilta taidoiltaan täydellinen mutta juuri siksihän hän on tuolla kerhossa ja käymme avoimessa, niitäkin taitoja opettelemassa :O

Ja ap-viestistäni ei kaikesta huolimatta näköjään välittynyt tarpeeksi selvästi nyt se asia, että EI OLE kyse vain näistä kahdesta mainitusta tapauksesta, vaan voisin jaaritella täällä vastaavia juttuja sivukaupalla... tosin ainahan se jonkun mielestä on nirppanokkaista niskannakkelua ja tooosi pienistä jutuista itteensä ottamista ja herkkänahkasuutta ym mutta itse sillon kyllä jättäsin sellaseen kommentoimattakin :)

Musta enää ei oikeen suhtauduta sillein "pojat on poikia"-asenteella vilkkaisiin poikiin (EI ole nyt kyseessä ADHD-lapsi, jos ei tullut esiin), se oiskin usein ehkä ihan hyväkin "asenne"? Tai ainakaan en muista koskaan kuulleeni sen kaltaisia kommentteja... Vai onko se just miesten tapa suhtautuakin tällasiin vilpertteihin? Meillä kun ei ole yhtään kokemusta mieshoitajista tai harrastusten miesohjaajista?

En jaksa nyt jauhaa tätä enempää... pitäiskö tähän vetää jokin loppupäätelmä? :D Rakasta lastasi sellaisena kuin hän on ja kehu häntä vahvuuksissa, tue heikkouksissa ja pidä äitinä silmäsi auki ja tarvittaessa nostele niitä kissoja pöydälle..? Kaikki ei ole samanlaisia eikä kaikkien kanssa voi tulla toimeen mutta ehkä jokainen vois joskus vähän aikaa tarkastella omiakin tekemisiään ja asenteitaan ikäänkuin ulkopuolisena ja miettiä tykkääkö näkemästään. Ja antaa näille pienillekin mahdollisuus yllättää positiivisesti ;)

Tuli mieleen, muistaako joku, että oliko Jari Sinkkonen vai kuka lapsiasiantuntija kirjoittanut jotain nimenomaan poikiin liittyviä kirjoja??


 

Nappaa liput koko perheen ilmaiseen leffanäytökseen Helsingissä tai Oulussa!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa