Miksi anoppi tunkee omat kokemukset kaikkeen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Beetio
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
B

Beetio

Vieras
Oma äitini ei leiponut koskaan ja olen tänä syksynä opetellut leipomaan kakkuja ym lasteni kanssa. Anoppi taas on emäntä ja pienestä asti leiponut. No anoppi tuli pitkästä aikaa käymään ja sanoin että eilen leivottiin lasten kanssa croissantteja, kiva kun lapset on jo sen verran isoja että pystyy tekemään tällaista . Siihen anopin piti tunkea taas "minähän se aina leivoin lasten kanssa ja kuviakin on kun xxx (mieheni) leipoo tonttulakki päässä pipareita, joka viikko leivottiin". Itselle tulee jotenkin kumma olo, ikään kuin anopin on pakko päteä jotenkin. Olenko outo?? Anoppi aina sanoo vastaavasti, jos kerron jotain hän laittaa jotenkin paremmaksi
 
Mun korvaan "anopin kokemusten tunkeminen" kuulostaa vain normaalilta jutustelulta. Kun ikää tulee enempi, niin on mukava muistella vanhoja tapahtumia. Itsellenikin tuli tästä mieleen, miten leivoin äitini kanssa munkkeja. Kun ikää tulee lisää, niin varmaan alan muistelemaan, miten leivoin lasten kanssa (vaikka ei kovin paljoa olla leivottukaan).
 
Kait se yrittää olla avuksi jakamalla oman kokemuksensa, tai sitten tuo on sen tyyli keskustella. Jos ei osaa luontevammin aloittaa keskustelua - oottaa toiveikkaana, että kiinnostuneena kyselisit aiheesta ja juttu lähtis jatkumaan.
 
Mun anoppi on ihan samanlainen. Joskus tosi ärsyttävääkin. Hyvähenkisen muistelun ymmärrän, mutta usein nämä muistelut nousee pintaan tilanteissa, jossa on hänen mielestään joku epäkohta. On se kyllä luonnekysymyskin, eikä vaan ikäkysymys...joku pätemisen tarve siihen liittyy, jota esim. omalla äidilläni ei ollenkaan ilmene. "Minä tein näin, meillä aina, kyllä minä ja meidän pojat, minä minä minä". Mutta tosiaan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos on hyvä neuvo. Tiedän ettei aina ihan helppoa, mutta yritetään parhaamme. :)
 
Jep, tuttua on. Aina huomaa ennen pitkää, että nyt puhutaan anopista ja anopin kokemuksista, oli aihe mkä hyvänsä! Ehkä se on vain tietyn tyyppisten ihmisten tapa kommunikoida ja/tai tuoda itseään esille.
 
Anoppisi on ihan tyypillinen ihminen. Suurin osa nimittäin odottaa suu auki valmiina päästäkseen kertomaan,miten me oikeastaan tehtiin asiat vielä paremmin. En voi sietää anoppisi kaltaisia tyyppejä, koska heillä ei ole kuuntelemisen ja myötäelämisen taitoa. Mutta koska olet hänestä pääsemättömissä, niin älä kerro kaikkea. Pysy neutraaleissa aiheissa (sää, maailman uutiset yms) ja anna lasten kertoa, jos haluavat. Kehukoot sitten lapsillesi, jos on niin kyvytön asettumaan lastenkaan asemaan. Häippäse sinä siksi ajaksi pois.
 
"Sophian" neuvo on muuten kanssa tosi hyvä! Mä olen itse sellainen tyyppi, että mielelläni kertoisin kaikille kaiken, mutta anopin suhteen olen tullut varovaiseksi. Ap:n pullanpaistoesimerkki ei nyt ole tällainen, mutta ainakaan mistään epävarmuudesta tai mieltä askarruttavista jutuista en mene anopille enää puhumaan, kun vastauksena on kuitenkin minäminäminä-tulva. Sinällään surullista, kun muuten meillä on ihan hyvät välit ja ennen lapsia puhuttiin lähes kaikesta. Mutta tällä hetkellä koen helpoimmaksi näin.
 
Kiitän monipuolisista vastauksista. Eihän toi leipomisjuttu iso ole sinänsä, mutta kun anoppi leipoo viikottain, on leiponut lapsesta asti ja on todella taitava ja anoppi myös tietää, että en ole osannut leipoa ja on "erikoista" että nyt olen alkanut leipoa, niin ihmetyttää miksi pitää heti tuoda esille se mitä HÄN on tehnyt . Siis ihan yhtä lailla hän oli tosi kiinnostunut paljon minulle tuli raskauskiloja niin hän heti kertoi että hänellä tuli vain 6 kg ja lenkkeili pitkiä lenkkejä (itse en siis selvinnyt yhtä vähillä kiloilla) jne.... Siis esimerkkejä on tosi paljon, ja aina ne on sellaisia että hän "pistää paremmaksi". Se ärsyttää :). Itse kerron myös mokistani ym mutta anoppi aina vain noista hyvistä jutuista. Tulee jotenki outo tunne että se "kilpailee" mun kanssa, ollaan aivan eri sukupolvea ja eri lähtökohdista joten vertailu tai kilpailu aivan älytöntä.
 
Olisikohan nyt vaan niin,että anopille tulee nuo ajat mieleen, jolloin hän on ollut samassa tilanteessa kuin sinä. Ja voisihan olla että aika kultaa muistot. Itse en ottaisi noita juttuja kehumisena vaan asioiden muisteluna. Olisit tyytyväinen, kun anoppisi ei neuvo ja yritä määräillä sinua lastenkasvatusasioissa, ehkä hän haluaa vain muistella aikaa kun miehesi oli pieni :)
 
Tulee jotenki outo tunne että se "kilpailee" mun kanssa, ollaan aivan eri sukupolvea ja eri lähtökohdista joten vertailu tai kilpailu aivan älytöntä.

Tuo kilpailu ja paremmaksi pistäminen on vain osa toisten ihmisten perusluonnetta. Olen kerran junamatkalla todistanut, kuin vanhemman polven ihmisiä oli palaamassa yliopistollisesta keskussairaalasta kotipuoleen ja heistä aina seuraava pisti paremmaksi, että mikä minulla on vaivana :D
 
Monesti tulee kerrottua omakin kokemuksensa, jos on jokin sellainen aihe josta sitä on. :ashamed:

Saako yhtään anteeksi, jos kertoo, vaikka se oma kokemus olis nolo tai jotain sellaista - en siis todellakaan ole aina pistämässä paremmaksi? Vai pitääkö omista kokemuksista aina visusti vaieta ja ja vaan kuunnella ja kysellä?
 
Kai te muuten käsitätte, että anoppinne ja melko usein myös äitinne käsittelevät teidän elämiänne työpaikan kahvipöydässä.
Lapsista jutustelun ymmärrän, mutta sitten se muuttui teinien tekemisten setvimiseksi ja sitten aikuisten lasten ja vävyjen miniöitten asioitten käsittelyksi. Tauotta, vuodesta toiseen.

Olen itse reilusti nuorempi kuin muut ja olin aikas kauhuisani kun tajusin, että todennäköisesti mun mutsi on ihan samalla tavalla vatvonut mun asioitani töissä. Onneksi en paljoa mun äidille edes puhunut. mutta nekin joilla on läheiset välit tytt'riinsä, kertovat aivan kaiken kuukautisia ja kaljoitteluita myöten.
Mun anoppi on aika nuori, meillä on vain 15 vuotta ikäeroa. Ja hyvä anoppi onkin, mulla kävi tuuri sen suhteen. ja ollaan puhuttu ties mistä. Minkä tajusin sitten virheeksi "liian myöhään" eli sitten kun hän alkoi kertoa mulle toisen poikansa vaimon asioista. Taas tajusin, että siellä on sitten kälyn kanssa taivasteltu mun asioita...

ämmät perkele... ehkä se on joku kosto siitä että lapset viimeistään teini-iässä ryöstää sun rahat ja vie hermot...
 
Ainakaan meidän työpaikalla ei puhuta aikuisista lapsista. Pikkulapsista, omista tai lapsenlapsista voidaan puhua.

Mutta siinä olen samaa mieltä, että perheen sisäisitä asioista ei puhuta isovanhemmille kuin yleisellä tasolla. En voi ymmärtää yhtä kaveriani, joka saattaa soitella anopilleen ja moittia miestään tai miehen tekemisiä. Varma tapa saada anopin vihat päälleen.
 
Tuli kotosa olo ap:n tekstistä.

Mun mummi on tuollanen, kuin ap:n anoppi :D. Mun mummi ei tarkota sillä pahaa, jakaa vaan niitä omia ihania muistojaan. Yhessä ollaan joskus höpisty kaikenmaailman jutuista niin aina pistäny väliin jonkin oman jutun :). En siitä itseeni ota, jakaa niitä asioita, mitkä elämässä on koskettanu paljon ja mistä on jääny ne kultaiset muistot.

Vanhankansan ihmiset ilmasee eritavalla noita asioita, kuin mitä me nuoremman polven ihmiset. Ota rennosti ap, tuskin anoppisi pahaa sillä tarkotti ja halus vaan jakaa oman kultaisen muistonsa sun kanssa. Ehkä on mielissään, kun olet ruvennu leipomaan :).
 
Omien kokemusten kertomista pidän ihan normaalina vuorovaikutuksena, mutta voisiko nokittelun ja paremmaksi laittamisen takana olla jokin epävarmuus? Esim jos olet paremmin koulutettu, arvostetummissa töissä, tai tehnyt jotenkin "parempana" pidettyjä lastenhoitovalintoja, anoppi haluaisi vakuutella (lähinnä itselleen), ettei ole ihmisenä huonompi?
 
Omien kokemusten kertomista pidän ihan normaalina vuorovaikutuksena, mutta voisiko nokittelun ja paremmaksi laittamisen takana olla jokin epävarmuus? Esim jos olet paremmin koulutettu, arvostetummissa töissä, tai tehnyt jotenkin "parempana" pidettyjä lastenhoitovalintoja, anoppi haluaisi vakuutella (lähinnä itselleen), ettei ole ihmisenä huonompi?

Kenties onkin kysymys ap:n epävarmuudesta.
 

Yhteistyössä