Olen vasta raskausvaiheessa ja esikoistani odotan. Silti jo kauan ennen kuin perheen perustaminen oli ajankohtaista tiesin, että en voisi tulevaisuudessa mahdollisia lapsiani imettää.
Syynä itselläni on se, että minulle on tehty hyvälaatuisten rintakasvainten poistamiseksi rinnanpienennysleikkaus; kasvaimet lähti, mutta samalla lähti myös nänneistä melkein kaikki tunto. Kun leikkauksessahan irrotetaan nänni, joka sitten istutetaan takaisin rintaan. Toisinaan se onnistuu ongelmitta, mutta toisinaan käy niinkuin minulle, eli tuntoaisti kärsii joko hieman tai sitten katoaa täysin. Siispä pulloilla tullaan menemään ja se on ollut minulle selvää jo siitä asti kun leikkaus tehtiin. Mitäpä tuota murehtimaan, ettei imetys onnistu. Näen asiassa myös hyviä puolia; esim. lapsen isä voi alusta asti osallistua lapsen ruokapuoleenkin..
Monen tuttavan tiedän myös päätyneen pulloruokintaan. Suurimmalla osalla syynä se, että imetys ei vain onnistunut ja toisilla taas tupakointi. Yksi kaveri ei tuntenut imettämistä edes ajatuksen tasolla miellyttäväksi, joten siksi pullosta syötetään hänen lapsensa. Toinen äiti taas oli etukäteen päättänyt, että täysimettää ensimmäiset puoli vuotta ja tekee itse soseet. Synnytyksen jälkeinen masennus, vaikea koliikki ja se, ettei maitoa vain riittänyt masensivat naista ennestään ja kaiken keskellä viimeinen asia, johon olisi voimat riittäneet oli kotisoseiden teko. Nainen itki muille olevansa huono äiti jne.. Ihan turhaan minusta, mutta kun tavoitteet olivat olleet niin korkeat niin ihmekös tuo.. Ja kaikki nämä muksut, jotka korviketta saavat ovat ihan normaalisti kasvaneet ja kehittyneet.
Itsekään en ole päivääkään äitini tissiä imenyt vaan pullosta ruokani vauvana saanut. Ei ole allergioita, eikä tunnetta etteikö äiti minua olisi rakastanut..
Joten se kai niistä traumatisoitumisistakin sitten..