Miksi haluan jatkaa liittoani edelleen?

[Annuli]

Miksi haluan jatkaa liittoani yhä uudestaan?
Olen elänyt yli kymmenen vuotta avioliitossa, lapsia 2. Lähes koko ajan olen kokenut miehen taholta arvaamatonta raivostumista, ja narsistista suhtautumista.

Monta kertaa olen eropäätöksen tehnyt, mutta en ole saanut sitä toteutettua. Jossain vaiheessa tulee vain niin paha olo, että päätös jäädä yhteen helpottaa sitä. Mies itsekin uhkailee erojutuilla vähän väliä, että senkin puolesta asia onnistuisi.

Miksi ihmeessä koen näin. Nytkin rinta on puristuksissa, kun olen taas kerran saanut tarpeekseni miehen käytöksestä. Kai jään toivomaan ikuisesti, että miehen käytös muuttuisi, ja hän tajuaisi oppia arvostamaan minua...

antakaa mulle apua näihin ajatuksiin

 

[Lonely]

Hei, en osaa antaa apua toivottomaan oloosi, mutta voin kertoa, että täällä on toinen samanlainen tapaus. Kymppihääpäivää vietetty, yhdessä oltu 12 v. Elämä ei missään vaiheessa ole ollut ruusuista - alkuaikoina hurmaantunutta olotilaa lukkunottamatta. Näin jälkikäteen olen ajatellut senkin olleen varmaan vain sitä sitoutumisen ihanuutta, ajatusta siitä, että vihdoin olen löytänyt itselleni kumppanin, ettei tarvitse riekkua baareissa ja olla aina yksin viikonloppuja.
Minin mieheni on narsisti, egoisti, tunnevammainen ja olutta lipittävä itsekäs otus. Meillä on 1 yhteinen lapsi ja 3 miehen entisetä avioliitosta, jotka ovat kuviossa säännöllisesti. Huomasin jo varhain, ettei tästä liitosta tule onnelliseksi kukaan, mutta kuten sinäkin, olen ollut lamaannuksissa ja voimataton viemään suunnitelmiani lähdöstä loppuun. Aina on ollut mukamas jotenkin huono ajankohta. Ja jotenkin sen lähtöprosessin käynnistäminen kerta toisensa jälkeen tuo lohdutusta vaikka ei sitten lähdekään vaan jää...kokemaan lisää aliarvotusta, haukkumista, henkistä väkivaltaa ja tunnetta siitä miten oma naiseus on kadonnut ja tunne olevani vain talouskone jonka taloudelliset ansiot kelpaavat, mutta muutoin voisin hyvin olla vaikka kuollut.Huh, eipä taida auttaa tämä vuodatus sinua, mutta oli vain pakko laittaa pari riviä kertoakseni, ettet todellakaan ole yksin...

 

[Annuli]

Kiitos vastauksestasi. Arvasin, että voisi olla monia muitakin samassa tilanteessa. Vuodet vain helposti vierivät, ja tuntuu että olisi nyt viimeistään tehtävä jotain. Meillä kun on vain tämä yksi elämä. Mutta todellakin sitä miettii, että jos elämä menee vaikka vielä huonommaksi; olet myöntänyt epäonnistuneesi liitossasi ja olet sitten ihan yksin vielä...

 

[Lonely]

Niinpä ja kun on tuo lapsikin, joka rakastaa isäänsä yli kaiken kuten kuuluukin. Haaveilen sellaisesta ajasta, että olisimme edes toisiamme kunnioittavia ihmisiä, mutta molemminpuolinen kunnioitus on tässä rapissut -itse en ainakaan voi kunnioittaa miestä, joka on puhunut minusta niin rumasti ja alentavasti ja joka ei todellakaan keksimälläkkään keksi minusta hyvää sanottavaa. Jos joku ystävittäristäni olisi tässä tilanteessa neuvoisin eroamaan ja rakentamaan uuden elämän. Itse en vaan jotenkin uskalla. Vaikka monesti mietin, että voiko se uusi tsenäinen elämä oikeasti olla kamalampaa kuin tämä yhdessä eläminen ja kuitenkin niin yksinäisenä oleminen. Ei ainakaan kukaan mollaisi ja arvostelisi joka askelta...Oppiihan tässä lapsikin ihan vääriä asioita parisuhteesta. kun ei näe vanhempiensa välillä lainkaan rakkautta ja hellyyttä...

 

[mies]

Oikeastaan teidän ratkaisu on yksinkertainen. Istutte alas ja päätätte mielessänne, että nyt tämä minun mollaaminen saa riittää. Alatte järjestää asumistanne ja muita asioita ja pysytte päätöksessänne. Palkintona siitä on vapaus, ehkä siitä kannattaa maksaa kovakin hinta. Olette lujia, täältä tulee voimia..

 

[Ninnu]

Sama täällä. Lapseni ovat kyllä muutaman vuoden kuluttua varmaan lähteneet pesästä. Sitten katson kortit uudelleen ja mietin mitä meistä jää jäljelle.