Hae Anna.fi-sivustolta

Miksi ihmiset alkavat karttaa minua?

Viestiketju osiossa 'Suhteita ja kohtaamisia' , käynnistäjänä Los Horos, 11.09.2009.

  1. 000 Vierailija

    Vaikuttaisi siltä, että nämä (kaiketi) nuoret aikuiset ex-kiusatut ovat nielaisseet kiusaajien syötin koukkuineen, kuten enemmistö muutenkin tekee. He eivät siis ole kyseenalaistaneet kiusaajien toimintaa siten kuin olisi pitänyt, vaan ovat samaistuneet heihin ja kokevat saavuttaneensa jotain muunnuttuaan yhtä epäempaattisiksi. Ei todellakaan ole mitään selviytymistä tuo, mutta väliaikaisesti he voivat tuntea itsensä vahvoiksi. Jonkun toisen pitänee sitten edustaa heidän menneisyyttään, olla luuseri jotta he kokisivat edenneensä sosiaalisella asteikolla. He voivat myös ajatella sillä tavalla, että jokainen selviytyköön yksin, koska hekin joutuivat. Tämä selviytymismekanismi ei kyllä ole mitenkään omaperäinen eikä tietenkään hyväksyttävä, jos vahinkoa pistetään kiertämään (niinhän heidänkin kiusaajansa lienevät tehneet). Uskoisin ja toivoisin, että he pystyisivät vielä kohtaamaan itsensä ja menneisyytensä paremmin eväin esim. ikäkriisin myötä.
     
  2. Salla Vierailija

    Vanha ketju mutta aihe tuskin on poistunut maailmasta tai edes (tai varsinkaan?) Suomesta... tuli mieleen vaan, että voisiko seurakunnan toiminta olla jotenkin syrjitylle ihmiselle hyvä paikka, ehkä jonkinlainen "turvapaikka"? Siellä pitäisi vallita toisenlaiset arvot ja toisenlainen ihmiskuva... Saa olla avoimesti oma itsensä ja kertoa vaikeuksistaankin ja ihmisten puolesta voidaan rukoilla... Kaikkea muuta kuin kova ihmisihanne. Pistän tähän yhen raamatunkohan kunhan pääsen koneelle.. Mut siis, tollaset syrjivät aivottomat ihmiset eivät yleensä viihdy seurakunnissa, joten ainakin se on kiusaamisvapaa vyöhyke useimmiten? Ja paljon muutakin hyvää on seurakunnassa ja Jumalassa varsinkin!
     
  3. Salla Vierailija

    "Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista,27. vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään,28. ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on,29. ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.30. Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi,31. että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: "Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra". (1. Korinttolaiskirje luku 1.)
     
  4. vierailija Vierailija

    Jos on erilainen kuin muut, niin kyllä se kiusaaminen/syrjiminen melko varmasti jatkuu myös uudella paikkakunnalla.
     
  5. kateus myrkyttää Vierailija

    Vanha ketju mutta edelleen ajankohtainen.

    Minulla on ollut aina kavereita ja hyviä ystäviä eikä yksin ole tarvinnut olla. Olen asunut kauan poissa Suomesta eri maissa ja tätä nykyä Saksassa. En ole ikinä tuntenut itseäni niin ulkopuoliseksi kuin tässä maassa. Aloitin pitkän tauon jälkeen taas ryhmâliikunnan yhdessä liikuntakeskuksessa. Tietysti kun on kyse tanssi- ja zumbatunneista 99% osallistujista on naisia. Olen pitkään ihmetellyt miksi kukaan ei tervehdi minua kun odotamme käytävässä tunnille pääsyä. Kaikki ikään kuin katsovat ohi puhumattakaan siitä että joku juttelisi kanssani. Nyt muutama kuukausi sitten eräs mies tuli juttelemaan kanssani ja kysyi voisimmeko mennä kahville tunnin jälkeen. Voi taivas minkä näköisiä ilmeitä näitten naisten naamoilla näki! Rupesin miettimään että hetkinen - onko kyse siitä puhutusta naisten kateudesta! Miehet usein kehuvat minua kauniiksi vaikken itse koe olevani mitenkään erikoinen. En koskaan käyttäydy pöyhkeästi tai ylimielisesti vaan yritän kohdella kaikkia niin kuin toivon itseäni kohdeltavan ja siksi minua ihmetyttääkin naisten käytös minua kohtaan. Vahvistusta sain pari viikkoa sitten kun pukuhuoneeessa eräs nainen puhisi miten röyhkeitä jotkut naiset ovat. Kerroin että samaa olen kokenut ja ihan selkeää tarkoituksellista vihamielisyyttâ jopa siinä määrin että olin jo jättäâssä harrastuksen koska tuntien jälkeen olin lähinnä surullinen. Hän totesi vain että naiset ovat sinulle kateellinen koska olet kaunis! Aivan uskomatonta!! Eli olen siis uhka jonka kanssa ei haluta seurustella koska he pelkäävät että vien ne vähäisetkin miehet heidän nenänsä edestä. Olen ujo enkâ flirttaile miesten kanssa joten senkin vuoksi ihmetyttää. Jos olisin joku miestennielijä niin ymmärtäisin mutta kaukana siitä. Onneksi tyôssä minulla on ystäviä jotka eivât hyljeksi minua ulkonäköni perusteella. Ongelma vain on että kaikilla on työn ulkopuolella oma elämä joten viikonloput voivat olla tosi yksinäisiä. Toisaalta olen mieluummin yksin kuin tuollaisten ihmisten kanssa jotka ovat kateuden myrkyttämiä. Kuuluisa sanonta kateus vie kalatkin vedestä pitää kyllä totaalisesti paikkansa!
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti