V
vierailija
Vieras
Tämä koko farssi on sietämätön ja saa halveksimaan kaikkia poliitikkoja entistä enemmän.
Ja ei tuo Halla-aho nyt mikään niin fanitettava ole ja koko kuviokin outo, kun ei edes halunnut puheenjohtajaksi ja olisi jäänyt Brysseliin.
Mutta silti ärsyttää ja saa aikaan pettymystä, kun kaikki vaikuttavat ottavat ihan kritiikittömästi totena mitä esimerkiksi Hesari väittää Halla-ahon kirjoittaneen. Jutut on tosi vääristelty ja irrotettu kontekstista, niin että ne näyttävät ihan järkyttävän paljon pahemmilta kuin alkuperin ovat olleet.
Ja ihmiset uskoo ne noin vain ja väittää tosissaan mitä kaikkea on sanonut.
Koko farssi on vastenmielinen ja karmea. Mutta tosiaan pettymys tajuta miten kritiikittömiä ihmiset ovat. Miten kukaan tosissaan uskoo noin vain mitä joku Hesari kirjoittelee?
Mikä hemmetti tätä maata sekoittaa? Ihan järjetöntä touhua aivan kaikki.