miksi kaveerata exän kanssa?

Ihmetyttää ihmisten oletukset, että pitäisi pysyä väleissä ja yhteyksissä exän kanssa. Erosin viisi vuotta sitten avomiehestäni tullessani petetyksi ja jätetyksi. Eroa oli kyllä pyöritelty jo kuukausia, mutta lopullinen ero koitti kuitenin miehen päätöksestä kun toinen nainen oli jo kuvioissa. Exä on ko.naisen kanssa yhä, ja itse elän nykyään onnellisessa parisuhteessa ihanan miehen kanssa, enkä voisi olla tyytyväisempi.

Eron jälkeen exäni soitteli jatkuvasti ja vaati, että minun pitäisi tavata hänen nyxänsä. Olivat kuulemma oikein hyvää pataa, exäni ja tämän toisen naisen ex (joka myös tuli petetyksi ja jätetyksi tässä kolmio- tai neliödraamassa). Siispä minun ja toisen naisenkin pitäisi olla kavereita, exä jopa ehdotti yhteistä lomamatkaa jolle osallistuisimme minä, hän ja nainen ja mahdollisesti vielä naisenkin exä mukaan. Haloo...?

Koskaan en ko. naista, exääni tai naisenkaan exää tavannut (sekavaa, eikö?). En myöskään älyä, miksi exäni olisi pitänyt saada tavata nykyinen mieheni, niinkuin exä siis vaati.

Kaiken huippu on, että sukulaiset ja kaverit eivät millään ole älynneet vielä vuosienkaan jälkeen, että emme ole exäni kanssa tekemisissä - ilmeisesti kaikki edelleen luulevat päinvastaisista selityksistä huolimatta, että erosimme "ystävinä". Meillä ei ole lapsia, mikä olisi ainoa järkevä syy pitää yhteyttä. Harva se kuukausi joku tuttu kyselee, mitä exälleni kuuluu. Helvatastako minä tietäisin, ja miksi pitäisi? Miksi ihmeessä exä ei voi todellakin olla ohitettu osa elämässäni, olenko jotenkin tilivelvollinen hänelle ja hänestä ikuisesti...?

 

Tuota, oli jotenkin niin sekava kuvio että tipahdin Mutta olen myös samaa mieltä siitä, että exissä on turha roikkua. Varsinkaan jos ei ole yhteisiä lapsiakaan. Kyllähän sitä kuulumiset voi vaihtaa ystävällisessä hengessä jos jossain sattuu törmäämään mutta that´s it. Enempiin yhteydenottoihin minullakaan ei ole ollut ikinä tarve exien suhteen.

 

En minäkään koe tarvetta pitää yhteyttä ex-miehiin/-poikaystäviin. Se mikä on koettu on koettu ja homma on ohi. Säilytän kyllä valokuvia tai vaikkapa yhteisesti hankittuja huonekaluja, koska en kiinny niihin tunteellisesti, vaan ne ovat minulle vain esineitä. Toisaalta en tiedä, onko minussa joku vika, koska tähän mennessä minä olen ollut aina se, joka on suhteen pistänyt poikki ja olen myös katkaissut useita kaverisuhteita ja pari ystävyyssuhdettakin. Kun tunteet toista ihmistä kohtaan katoavat tai muuttuvat negatiivisiksi, niin en epäröi jättää sellaista ihmistä taakseni. Jos joku satuttaa minua, niin yritän antaa anteeksi ja päästä siitä yli, mutta en unohda tapahtunutta.

Ylipäätään tuntuu siltä, että ihmiset elävät liikaa menneessä sen sijaan, että katsoisivat eteenpäin ja eläisivät tätä hetkeä.

 

En kyllä ymmärrä, miksi pitäisi exän kanssa olla yhteyksissä.
Jos se ei tunnu luontevalta, eikä olla enää edes kovasti "ystäviäkään".
Oman exäni (meillä yhteinen lapsi) kanssa olemme asiallisissa väleissä, mutten kuitenkaan tiedä hänen kuvioitaan, eikä hän minun. Miksi pitäisi, ainakaan niin kauan kun kumpikaan ei ole huolissaan yhteisen lapsen oloista?

 

masiinu: itsekin ajattelen, että jotkut ihmiset kuuluvat tiettyihin elämänvaiheisiin, ja jos "aika jättää" näistä suhteista (olipa kyseessä ystävä tai seurustelukumppani) niin miksi turhaan väkisin pitää välejä yllä. Tai jos toiset loukkaavat vakavasti (esim. tuo pettäminen), niin anteeksi yritän antaa mutta unohtaa en voi eikä mielestäni ole syytäkään.

Kummallista, miten elämään joskus kuuluneita ihmisiä ei voisi vain pudottaa elämästään, jos ei näe mitään syytä heitä siinä pitää mukana. Minulla on myös joitain vanhoja kavereita, joiden kanssa ei ole enää mitään yhteistä eikä edes puoleltani kiinnostusta kuulla kuulumisia, mutta silti pitävät vain väkisin yhteyttä. En tajua. Onko se luopuminen jotenkin liian lopullista joillekin, että eivät voi päästää yhtään tuttuaan/joskus hamaassa menneisyydessä tärkeää ihmistä irti, vaikkei nykyhetkessä olisikaan mitään syytä jatkaa yhteydenpitoa? Enkä tällä tarkoita, etteikö olisi olemassa myös niitä, joista ei halua luopua - kaikkiin se ei kuitenkaan päde, kuten pettäneisiin exiin ;-)

 

Tästä on ollut joskus aiemminkin juttua, ja olen sitä mieltä, että exän kanssa voi olla myös ystävä/kaveri/tuttava eron jälkeen. Yleisin syy tähän on lapsi/lapset, sillä jos lapset ovat kovinkin pieniä eron sattuessa, on lasten etu, että he kokevat edelleen olevan rakastettuja ja että molemmat vanhemmat välittävät heistä.

Minulla ja ex-miehelläni on ihan asialliset välit ja jos törmäämme, juttelemme ja välillä lähetämme sähköpostia tai soittelemme tai käymme jopa syömässä. Erosimme, koska - heh, julkkisten tavoin - kasvoimme erillemme. Aloimme olla yhdessä, kun olin 16-vuotias ja aikuisena olimme sitten "vain" kavereita jo pari vuotta ennen eroamme ja halusimme elämältä erilaisia asioita, joten avioliittoa oli turha jatkaa. Koska olimme kuitenkin olleet yhdessä 15 vuotta, oli yhteistä taivalta takana niin paljon, että yhteisiä kummilapsia, sukulaisia, tuttuja ja muutenkin elettyä elämää oli takana niin paljon, että pakostakin sitä välillä on oltava tekemisissä. Ja miksi emme olisi, jos kerran olimme ystäviä ennen eroamme, miksi emme voisi olla eron jälkeenkin?

Siitä huolimatta tämä ei ole roikkkumista menneisyydessä, enkä mistään hinnasta haluaisi exääni takaisin, sillä emmehän me olisi eronnet, jos olisimme halunneet jatkaa yhteistä taivalta avioparina. Nyt aikuisiällä, eli yli 30-vuotiaana, "löysin" nykyisen mieheni, jonka kanssa yhteistä taivalta on takana kohta 10 vuotta ja koen rakastavani häntä aivan eri tavoin kuin "nuoruuden rakkauttani". Nyt tunne on paljon vahempi ja "oikeampi"!

 

16 vuotiaana tapasitte, olitte yhdessä 15 vuotta, eli olit 31 erotessasi. Jos jo uudenkin kanssa on taivalta liki 10 vuotta, niin eikös se sinun aikuisikäsi ole ole kuitenkin yli 40 vuotta? Huomioon voi ottaa myös ajan jonka olit sinkkuna?

 

Eksäni on edelleen eräs maailman ihanimmista ihmisistä, vaikka suhteestamme ei tullutkaan mitään. En todellakaan aio lopettaa yhteydenpitoa hänen kanssaan, eikä hän minun. (Muut) ystävänikään eivät tunne minua yhtä hyvin kuin hän ja sama juttu hänen kohdallaan. Nykyinen mieheni on hiukan mustasukkainen, mutta näyttää onneksi hyväksyneen tilanteen.

 

vielä edelliseen palaan (vastaukseen erimieliselle). Vai oliko lauseessa vain yksi sana (Nyt) liikaa?

Ystävyys eron jälkeen on hyvin pitkälti riippuvainen siitä, mistä syistä erotaan. Edes lapset eivät vaikuta ystävyyden laatuun. Itse olen lasteni isän kanssa ihan ok väleissä, emme kuitenkaan ole ystäviä. Moni asia vaikuttaa tähän, mm hänen katkeruutensa jätetyksi tulemisesta ja uuden vaimon asenne. Sukunsa kanssa olen hyvissä väleissä.

Nykyinen mieheni taasen on hyvää pataa ex-vaimonsa kanssa, kuten minäkin. Mahdumme oikein hyvin samoihin juhliin ja jopa samaan pöytään istumaan ihan kahdestaankin niitä näitä rupatellen.

 

Lillukka, täytän kohta 43 vuotta?! Mitä sitten, eikö sitä vanhakin saa rakastaa ; )

 

Nyt aikuisiällä, eli yli 30-vuotiaana, "löysin" nykyisen mieheni, jonka kanssa yhteistä taivalta on takana kohta 10 vuotta

Eli siis viittaat tähän lauseeseeni! Anteeksi, jos kirjoitan välillä epäselvästi, teen samalla töitä, kuuntelen työkavereita, puhun puhelimessa ja juon kahvia ; )

Siis tarkoitin, että nyt tämä nykyinen, aikuisiälläni - eli yli 30-vuotiaana - "löytämäni" suhde tuntuu aivan erilaiselta kuin entinen avioliittoni!

Olin siis 16-vuotias, kun aloin seurustella ex-mieheni kanssa, olin 31-vuotias, kun erosimme ja nykyisen mieheni löysin 33-vuotiaana. Nyt olen 42, kohta täytän 43.

 

Juu, näin loppujen lopuksi oletinkin. Minä itse luen joskus huolimattomasti tekstejä.Usein tulee myös kirjoiteltua vasemmalla kädellä muiden puuhastelujen ohessa. Sattuuhan noita.

Samaa ikäluokkaa olen kanssasi, "erimielinen". Ihminen kypsyy myös ajatuksissaan ja melko tavalla naiviutta karisee matkan varrelle. Silti eletty elämä virheineen on arvokasta aikaa ja oppia tulevaa varten, tietysti. Monet erot, niin sinun kuin minunkin johtuvat tuosta kliseisestä erilleen kasvusta. Näin se vaan menee, että nuori aikuinen muuttuu matkan varrella. Arvot ja ajatukset muuttuvat ja joskus ne muuttuvat aivan eri suuntiin puolison kanssa.

Myös tämä seikka vaikuttaa kaveeraamiseen exän kanssa. Jos mitään yhteistä ei ole, niin miksi pitää väkisin yllä ystävyyttä? Jäähän niitä nuoruuden ystäviäkin matkan varrelle kun elämä muuttuu ja vie suuntiinsa.

 

Hyviä ajatuksia sinulla, Lillukka! Meillä se suurimmat syyt eroon ja erilleen kasvamiseen olivat, että minä halusin lapsen, ex-mies ei ja minä arvostin perhettä ja "rauhallista elämistä", ex-mies palvoi mammonaa ja kaiken piti olla hienommin ja paremmin kuin naapureilla ja sukulaisilla...

Muuten meillä oli kuitenkin paljon yhteisiä tuttuja ja ystäviä, yhteisiä kummilapsia ja hurjan paljon yhteisiä kokemuksia elämän varrelta ja molempien sukulaiset tunsivat molemmat niin pitkältä ajalta, että esim. lasten rippijuhlat, yo-juhlat, häät, hautajaiset jne. ovat sellaisia, joihin molempien suku kutsuu myös sen ex-puolison, sillä pitkän yhteiselämän aikana myös niistä toisen sukulaisista on tullut läheisiä ja ystäviä, joista ei tarvitse erota, vaikka puolisosta ero tulisikin.

Siksi on mielestäni hyvä, että olemme hyvissä väleissä. Nykyinen miehenikin tulee hänen kanssaan toimeen, joskaan he eivät ole varsinaisesti ystäviä (lähinnä siksi, että tässä korostuu nykyisen mieheni perhekeskeisyys, lapsirakkaus ja parisuhdekeskeisyys, jotka eivät siis kuulu entisen mieheni arvomaailmaan, hänellähän ei ole sitä yhteistä historiaa ex-mieheni kanssa, joka minulla on) ja minä tulen todella hyvin toimeen entisen mieheni nykyisen kanssa. Hänkään ei ole niin materialistinen kuin ex-mieheni, mutta huomattavasti enemmän kuin minä, mutta hän paljon topakampi ja määrätietoisempi kuin minä olin, minä olen pikemminkin kiltti ja pehmeä.

 

Minulla on yhteensä neljä exää. Yhden kanssa olen ystäväväleissä. Kahden kanssa on sillä tavoin neutraalit välit, että jos sattumalta nähdään, moikataan ja vaihdetaan kuulumiset, mutta ei pidetä yhteyttä. Yhden kanssa en halua olla missään tekemisissä.

Joskus vaan voi olla niin, että parisuhde ei toimi mutta ystävyyssuhde toimii. Esim. viimeisimmän exän kanssa tuli ero sen takia, että hän halusi lapsia ja minä en. Kuitenkin huomattiin, että vaikka suhde ei toiminutkaan, ystävyys voi silti antaa paljon, onhan tämä exä yksi parhaista keskustelukumppaneista, mitä olen tavannut. Mutta kyse on tosiaan enää vain pelkästä ystävyydestä. Ne ajat kun vielä ikävöin päättynyttä suhdettamme, ovat onneksi jo takanapäin, ja nyt puhaltaa uudet tuulet kummankin elämässä.

Mutta se että pystyn olemaan ystävä exän kanssa, edellyttää kyllä sitä, että ollaan erottu suht. sopuisasti, eikä suhteessa ole ollut mitään erityisen ikäviä juttuja (pettämistä, väkivaltaisuutta yms.). Ap:n tapauksessa en haluaisi kaveerata exän kanssa.

 

Henkilökohtaisesti en ymmärrä miksi ylipäätään pitää perustella miksi joko on tai ei ole exän kanssa väleissä? Aloittajaa kalvaa muiden uteliaisuus - miksi?

Exiä on monenlaisia. On niitä joita ei ikipäivänä halua enää nähdä saati kuulla, ja on niitä joiden kanssa ystävyys säilyy vaikka parisuhde kaatuu, ja kaikkea siltä väliltä. Jokainen suhde on omanlainen, eikä ulkopuolisilla ole niihin sanottavaa. Että meneekö oikein vai väärin.

Mun mielestä pyörii väärissä porukoissa jos tuntuu ettei lähimmät ihmiset osaa lopettaa turhan utelemisia, kun sen on heille kerran tai pari vääntänyt rautalangasta.

 

Kysynpäs nyt tyhmiä Eli esim. Rosetta kerrot, että sinulla on neljä exää, eli ketä/keitä te kutsutte exiksi? Minulla ei ole ehtinyt tähän 40-ja-risat-ikään mennessä olemaan kuin yksi ex ja toivon, ettei toista tulekaan.

Minä siis tarkoitan exällä vain miestä, kenen kanssa on ollut pitkään avio/avoliitossa, en "satunnaisia" poikaystäviä.

 

Henkilökohtaisesti en ymmärrä miksi ylipäätään pitää perustella miksi joko on tai ei ole exän kanssa väleissä? Aloittajaa kalvaa muiden uteliaisuus - miksi?

Exiä on monenlaisia. On niitä joita ei ikipäivänä halua enää nähdä saati kuulla, ja on niitä joiden kanssa ystävyys säilyy vaikka parisuhde kaatuu, ja kaikkea siltä väliltä. Jokainen suhde on omanlainen, eikä ulkopuolisilla ole niihin sanottavaa. Että meneekö oikein vai väärin.

Helppo olla ylläolevan kirjoittajan kanssa samaa mieltä.
Etäiset, mutta asialliset välit riittävät aikaisempiin kumppaneihin, yhteisten lasten asioissakin asiallisella pohjalla selviää, jos muistetaan koko ajan lasten etu ja lasten oikeus tavata molempia vanhempiaan.
Hyvin läheiset ja lämpimät tai kovin voimakkaan vihan värittämät suhteet entisiin kumppaneihin kielivät yleensä joistain keskeneräisistä asioista; suhdetta ja sen kiemuroita ei ole saatettu loppuun tai sitten on tehty äkkipikaistuksissa ratkaisuja, jotka myöhemmin kaduttavat.
Useimmiten loppuun asti eletyn suhteen eropäätöksen jälkeen seuraa tunteena helpotus ja tämä mahdollistaa jopa jonkinlaisen ystävyydenkin, mutta ei entiset puolisot ole enää uuden perheen jäseniä, eikä heitä pidä automaattisesti sellaisina kohdella. Sehän olisi väärin mahdollista uutta kumppaniakin kohtaan ja täysin omiaan sekoittamaan usein ennestäänkin vaikeita uusperheen kuvioita. Rajat on osattava asettaa aikuistenkin välille.

 

kolme erilaista eksää: heh, vai väärissä porukoissa... sukulaisia on vaikea vaihtaa vaikkei heistä tai heidän kommenteistaan aina välittäisi lähinnä ihmetyttää, miten (jotkut) sukulaiset ei oikein hoksaa, että jos ja kun on erottu vähemmän sovussa, ei ehkä ole mahdollista tai tarvista alkaa sopuilla kauan eron jälkeen.

Sitäkään en tajua, miksei ex itse käsitä, että emme voi olla kavereita. Hän on sitä ihmistyyppiä, ettei kuule eikä näe toisten tunteita, kun se oma käsitys on "suurin totuus". Eli kun hän on sitä mieltä, että erottiin sovusa koska oltiin puhuttu siitä, niin minulla ei olisi ollut oikeutta olla loukkaantunut siitä, että hän löysi toisen n. 4 kk ennen varsinaista eroamme (tästä uudesta naisesta en siis tiennyt ennen eroa). Ja mun olisi pitänyt vain päästä tämän pettämisasian yli, koska loppu hyvin, kaikki hyvin, eli ex onnellinen uuden kanssa ja itsekin olen nykyisin onnellisessa suhteessa. Ex jaksaa vielä vuosien jälkeen mankua kaveruutta, eikä tajua, miksi olisin hänelle katkera tai miksen halua pitää yhteyttä. Eli tyyppi nyt vain ei tajua sanaa EI.

Meillä oli exän kanssa paljon yhteisiä kavereita, ja vaikka kaikki nämä ihmiset tietävät, että erottiin jo 5 vuotta sitten (ja älykkäimmät on osanneet laskea 1+1 eli että uusi nainen ilmaantui kuvioihin ennen kuin entinen nainen oli kuvioista poissa), niin silti kysellään minulta exän kuulumisia. Daa. Ei voi sanoa muuta kuin että nämä ehkä ovatkin niitä "monta erilaista eksää"nimimerkin tarkoittamia vääriä porukoita, mutta aina ei ehdi vaihtaa toiselle puolen katua jos ne "väärät porukat" tulevat yllättäen vastaan ja exästä tivaamaan...

puheenaiheeni oli siis ihmisten tahdittomuus, ei se, että suunnattomasti jaksaisin välittää erinäisten ihmisten mielipiteistä

 

Ehdottomasti pidän yhteyttä eksääni. Hän on minulle erittäin tärkeä ihminen, josta en halua luopua ystävänä missään tilanteessa. Tulen aina olemaan hänen tukenaan. Jos hänen uusi naisensa on niin itsekäs, itsetunnoton ja mustasukkainen ettei pysty hyväksymään naisen ja miehen läheisiä välejä ystävinä, hän voi etsiä itselleen sopivamman kumppanin. Näin ei ole onneksi käynyt, vaan eksäni on löytänyt hienon naisen rinnalleen.

 

Kysynpäs nyt tyhmiä Eli esim. Rosetta kerrot, että sinulla on neljä exää, eli ketä/keitä te kutsutte exiksi?

Lasken exiksi ihmiset, joiden kanssa minulla on ollut parisuhde. Avoliitossa olen ollut vain kerran.

 

Ok, nyt ymmärrän, että miten jollakin "ehtii" olla monia exiä. En itse kutsu vanhoja poikaystäviäni ex:iksi, he ovat "vain" ihmisiä, joiden kanssa olen seurustellut joskus menneisyydessä : )

Näiden vanhojen poikaystävien kanssa en ole missään tekemisissä yksinkertaisesti siksi, että elämämme ovat menneet niin eri suuntiin ja koska suhteet ovat olleet sen verran lyhyitä, ettei meillä olisi kerrassaaan mitään yhteistä. Jos joku heistä tulisi vastaani ja jos tunnistettaisiin toisemme, varmasti pari sanaa vaihdettaisiin, mutta ei sen kummempaa.

 

Ehdottomasti pidän yhteyttä eksääni. Hän on minulle erittäin tärkeä ihminen, josta en halua luopua ystävänä missään tilanteessa. Tulen aina olemaan hänen tukenaan. Jos hänen uusi naisensa on niin itsekäs, itsetunnoton ja mustasukkainen ettei pysty hyväksymään naisen ja miehen läheisiä välejä ystävinä, hän voi etsiä itselleen sopivamman kumppanin. Näin ei ole onneksi käynyt, vaan eksäni on löytänyt hienon naisen rinnalleen.

Olisiko nainen silti yhtä hieno ihmisenä, mikäli hän ei hyväksyisi läheistä kaveruuttanne, mutta tekisi muuten entisen kumppanisi onnelliseksi? Miksi muuten kannat vastuuta entisen kumppanisi tukemisesta, teetkö niin kaikkien muidenkin tapaamiesi ihmisten kohdalla, joihin olet joskus ollut kiintynyt?

Näissä 'tukemisissa' ja vastaavissa 'läheisissä kaveruuksissa' on hyvin usein kyse muutoshaluttomuudesta; jumittumisesta tunnetasolla, ei haluta enää sitoutua, mutta ei haluta päästää toista ihan täysin vapaaksikaan. Jos on niin läheinen ja hyvä ystävä, eikö silloin parisuhteen ongelmatkin olisi selvitettävissä ja suhde voisi jatkua?

Elämänkaareen jokaisella mahtuu paljon tapahtumia ja ihmisiä. Ei jokaiseen kiintymäänsä ihmiseen voi jäädä roikkumaan emotionaalisesti tai antaa toisenkaan jäädä riipaksi, jotkin asiat on syytä laittaa päätökseensä.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pitäisi olla vihamies tai evätä apunsa, mikäli toinen sitä tutulta ihmiseltä pyytää, mutta ei entisiä kumppaneita pidä nostaa muita ihmisiä korkeammalle arvoasteikossa enää sen jälkeen, kun he ovat siirtyneet historiaan.

 

olen eri mieltä yläpuolisen kanssa. pitkän suhteen aikana parsikunnasta tulee ystäviä, puoliso on läheisin ihminen, joka tuntee toisen parhaiten. Itse en voisi luopua tästä ystävyydestä eksäni kanssa, vaikka romanttisesta rakkaudesta ei olekaan enää mitään jäljellä. minun on edelleen helppo puhua hänelle ihan mistä vain sillä hän tuntee minut. kaikkea ei travitse selittää auki, jotain ihmeellistä ymmärrystä välillemme syntyi yhdessä vietettyjen vuosien aikana, eikä se ole kipeästäkin erosta huolimatta hävinnyt. molemmat olemme rakastuneet tahoillamme ja erittäin onnellisia uusiemme kanssa. olen onnellinen, että saan pitää eksäni ystävänäni, sillä arvostan häntä ihmisenä mielettömän paljon, ihalien monia puolia hänessä sekä hänen sanoillaan on minulle erittäin paljon painoarvoa. tiedän, että hän ajattelee minusta samoin.

 

pitkän suhteen aikana parsikunnasta tulee ystäviä, puoliso on läheisin ihminen, joka tuntee toisen parhaiten. Itse en voisi luopua tästä ystävyydestä eksäni kanssa, vaikka romanttisesta rakkaudesta ei olekaan enää mitään jäljellä.

No kiva.

Minä taas olen sitä mieltä, että noin käy juuri sellaisissa suhteissa, joiden symbioottinen vaihe jää päälle ja kahdesta yksilöstä tulee epämääräinen emotionaalinen me-massa. Tottakai parisuhteeseen sisältyy sisäänrakennettuna myös jonkinlainen ystävyys, mutta jos on parisuhteen lisäksi omaa sosiaalista elämää, ei yleensä ole tarvetta, tai edes halua, liittää entisiä puolisoita pysyvästi ystäväjoukkoon.

Ystävät ovat joskus tarpeeseen antamaan eri näkökulmia asioihin ilman tunnesiteen aiheuttamaa vääristymää. Tämä ei entisen puolison kanssa välttämättä onnistu, vaan on vaarana lähteä toistamaan samaa uraa näkökannoissa, kuin parisuhteen aikana.

 

Ehdottomasti pidän yhteyttä eksääni. Hän on minulle erittäin tärkeä ihminen, josta en halua luopua ystävänä missään tilanteessa. Tulen aina olemaan hänen tukenaan. Jos hänen uusi naisensa on niin itsekäs, itsetunnoton ja mustasukkainen ettei pysty hyväksymään naisen ja miehen läheisiä välejä ystävinä, hän voi etsiä itselleen sopivamman kumppanin. Näin ei ole onneksi käynyt, vaan eksäni on löytänyt hienon naisen rinnalleen.

Täällä yksi mustasukkainen, tai minusta tuli mustis silloin kun nyksäni eksä tunki itsensä väliimme, ovat liian hyviä ystäviä ja nussutteluksi se meni.
Miksi eksät ei vaan pysty luovuttamaan, miksi sitten lainkaan eroavat jos pitää roikkua toisessa eron jälkeen?