Miksi läskiä ei saa haukkua?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pläski
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

pläski

Vieras
Jos kerta huonosti meikkaavaa ihmistä saa haukkua. Esim. nyt vaikka Johanna Tukiainen. Läski on kamalan näköistä ja se joka muuta väittää niin valehtelee.

Ei se läski kauniiksi muutu vaikka joku mies olisi läskin ihmisen itselleen huolinutkin. Harvemmin oma mies muuta tekee kuin kehuu vaikka ei olisikaan syytä.

Läski on kuitenkin suomen yhteiskunnan rappio alkoholin lisäksi ja osin tupakankin. Jo 23%:a 4 vuotiaista lapsista on ylipainoisia ja sitä ei kuulkaas geeneillä selitetä. Geenikanta ei ole voinut muuttua suomessa 20:ssä vuodessa niin että nykyään lapset lihovat ja aikuiset lihovat geenien takia.
 
ihminen joka on idiootti, pystyy haukkumaan ketä tahansa, sellainen löytää kyllä syyn jostakin.

Aikuinen ihminen taas tajuaa että ihmiset ovat erilaisia ja ketään ei saa haukkua, oli kyseessä millainen henkilö tahansa.
 
on erittäin lapsellista käytöstä aikuiselta haukkua ylipäätään ketään.
läskistä,lihavuudesta voi puhua sillä että se on todella haitaksi terveydelle.
mutta ei ketään ulkonäönvuoksi haukua tarvitse.
 
Se kertoo paljon henkilöstä itsestään ja hänen pahasta olostaan, jos haukuu. Toisaalta hyvän itsetunnon omaavat ihmiset eivät hätkähdä haukuista, oli kyse mistä tahansa.
 
Miksi läski ei voi olla kaunis? Mihin sinä tämän perustat.
Minä ainakin tiedän kauniita ylipainoisia, reilustikin ylipainoisia ihmisiä.
Ja minkä takia toisia ihmisiä pitäisi haukkua. Kaikki ovat yksilöitä ja ihania juuri sellaisina kun ovat.
minkä takia tahallaan pitää saada toiselle pahamieli ja loukata?
 
Sulla on nyt jäänyt väliin ihan perussäännöt käytöstavoista. Etkö tiedä ettei ketään saa haukkua olipa sitten laiha, lihava, ruma, kaunis, itsekäs, ärsyttävä tai maailman mukavin ihminen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja sane:
Miksi läski ei voi olla kaunis? Mihin sinä tämän perustat.
Minä ainakin tiedän kauniita ylipainoisia, reilustikin ylipainoisia ihmisiä.
Ja minkä takia toisia ihmisiä pitäisi haukkua. Kaikki ovat yksilöitä ja ihania juuri sellaisina kun ovat.
minkä takia tahallaan pitää saada toiselle pahamieli ja loukata?

No kaikkien mielestä läski vaan ei ole kaunista.
Minullakin on "läskejä" kavereita ja heissä jokaisessa on jotain kaunista, mutta se läski itsessään ei todellakaan ole kaunista.
 
Kyllähän ketä tahansa SAA haukkua, mutta eipä sillä juurikaan mitään saa aikaan. Esim. minä lihoin koska masennuin "läskin" huutajista -> heidän syynsä. Nyt kun olen saanut itsetuntoni osittain takaisin, olen laiharilla.
 
Lihavuus vaan on jollekin ihan sairaus tai esim. lääkityksestä johtuvaa mille ei itse vaan kerta kaikkiaan voi mitään. Todella lapsellista ja epäkypsää lähteä ylipainoisia haukkumaan. Sittenpähän tiedät miltä tuntuu jos joskus osuu omalle kohdalle... :-/
 
Alkuperäinen kirjoittaja pläski:
Jos kerta huonosti meikkaavaa ihmistä saa haukkua. Esim. nyt vaikka Johanna Tukiainen. Läski on kamalan näköistä ja se joka muuta väittää niin valehtelee.

Ei se läski kauniiksi muutu vaikka joku mies olisi läskin ihmisen itselleen huolinutkin. Harvemmin oma mies muuta tekee kuin kehuu vaikka ei olisikaan syytä.

Läski on kuitenkin suomen yhteiskunnan rappio alkoholin lisäksi ja osin tupakankin. Jo 23%:a 4 vuotiaista lapsista on ylipainoisia ja sitä ei kuulkaas geeneillä selitetä. Geenikanta ei ole voinut muuttua suomessa 20:ssä vuodessa niin että nykyään lapset lihovat ja aikuiset lihovat geenien takia.

Miksi tyhmiä ja yksinkertaisia ihmisiä, kuten sinua, ei saa haukkua? Lisääntyvät vielä ja tyhmentävät tätä kansakuntaa ennestään? Ei se tyhmä viisaaksi muutu vaikka kuinka haukkuis muita esimerkiksi läskeiksi. Harvemmin oma mieskään tyhmää tyhmäksi suoraan sanoo vaikka olisi ihan syytä.

Vastaan itse. Ehkä siksi, että jotain käytöstapoja on ihmisellä hyvä olla vaikka muuten olisikin kovin yksinkertainen ja tuomitseva :)

Alkuperäinen kirjoittaja .:
Lihavuus vaan on jollekin ihan sairaus tai esim. lääkityksestä johtuvaa mille ei itse vaan kerta kaikkiaan voi mitään. Todella lapsellista ja epäkypsää lähteä ylipainoisia haukkumaan. Sittenpähän tiedät miltä tuntuu jos joskus osuu omalle kohdalle... :-/

Joo mutta noi ihan puhtaasti sairaudesta johtuvat ylipainot on kuiteskin tosi harvinaisia.
Suurin osa läskeistä on kuitenkin ylensyöjiä, kuka mistäkin syystä. Osa ihan mielellään ja ylpeesti, osa laiskuuttaan ja häveten itseään ja saamattomuuttaan.
 
Harmi että sinun kohdallasi käytöstapojen opettaminen on mennyt hukkaan.

Lapsellista haukkua ylipäänsä ketään, mielipiteen voi ilmaista mutta sekin täytyy osata muotoilla asiallisesti ja olisi hyvä myös ymmärtää että kaikkea ei tarvitse sanoa ääneen.

Itsetunnon parantamiseen on parempia ja pysyvämpiä tapoja kuin luetella muiden ihmisten viat, keskity siihen mitä sinä olet äläkä siihen mitä muut ovat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja normipainonen:
Alkuperäinen kirjoittaja .:
Lihavuus vaan on jollekin ihan sairaus tai esim. lääkityksestä johtuvaa mille ei itse vaan kerta kaikkiaan voi mitään. Todella lapsellista ja epäkypsää lähteä ylipainoisia haukkumaan. Sittenpähän tiedät miltä tuntuu jos joskus osuu omalle kohdalle... :-/

Joo mutta noi ihan puhtaasti sairaudesta johtuvat ylipainot on kuiteskin tosi harvinaisia.
Suurin osa läskeistä on kuitenkin ylensyöjiä, kuka mistäkin syystä. Osa ihan mielellään ja ylpeesti, osa laiskuuttaan ja häveten itseään ja saamattomuuttaan.

Kuinka harvinaisia? :)
 
Ei ehkä haukkua, mutta arvostella pitäisi saada... saahan tupakoitsijoitakin kyllä haukkua ja suoranaista lynkkaustakin...

Ylipainoiset kuitenkin sairastavat paljon ja tulevat yhteiskunnalle erittäin kalliiksi. Lisäksi he hyvin usein kasvattavat lapsistaan uutta ylipainoista ja sairasta sukupolvea.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:

Missä on nähtävillä tutkimus ylipainoisten sairastamisesta ja siitä kuinka paljon kalliimmaksi tulevat yhteiskunnalle kuin muut ihmiset? Haluaisin myös tietää kuinka suuri prosentti ylipainoisten lapsista on ylipainoisia ja sairaita.
 
Alkuperäinen kirjoittaja normipainonen:
Alkuperäinen kirjoittaja .:
Lihavuus vaan on jollekin ihan sairaus tai esim. lääkityksestä johtuvaa mille ei itse vaan kerta kaikkiaan voi mitään. Todella lapsellista ja epäkypsää lähteä ylipainoisia haukkumaan. Sittenpähän tiedät miltä tuntuu jos joskus osuu omalle kohdalle... :-/

Joo mutta noi ihan puhtaasti sairaudesta johtuvat ylipainot on kuiteskin tosi harvinaisia.
Suurin osa läskeistä on kuitenkin ylensyöjiä, kuka mistäkin syystä. Osa ihan mielellään ja ylpeesti, osa laiskuuttaan ja häveten itseään ja saamattomuuttaan.

Varmasti onkin harvinaista, mutta pointtini olikin se, ettei ole fiksua lähteä arvostelemaan liikalihavaa kun ei tiedä hänen lihavuutensa syytä. Ja onko sitten ylensyöjää ihan ok arvostella? Käsittääkseni sekin on sairaus...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
Ylipainoiset kuitenkin sairastavat paljon ja tulevat yhteiskunnalle erittäin kalliiksi. Lisäksi he hyvin usein kasvattavat lapsistaan uutta ylipainoista ja sairasta sukupolvea.

Itselleni tuli just mieleen kaverini, joka on tällä hetkellä aineenvaihduntasairaudesta johtuen ylipainoinen. Heidän perheessään hän on ainoa ylipainoinen, mies ja kolme lasta ovat hoikkia ja he kaikki (myös kaverini) urheilevat paljon.

Eli voiskohan ne perheelliset sairauden myötä lihonneet erottaa tuosta, että muu perhe ei ole ylipainoinen? =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja idunnor:
Alkuperäinen kirjoittaja normipainonen:
Alkuperäinen kirjoittaja .:
Lihavuus vaan on jollekin ihan sairaus tai esim. lääkityksestä johtuvaa mille ei itse vaan kerta kaikkiaan voi mitään. Todella lapsellista ja epäkypsää lähteä ylipainoisia haukkumaan. Sittenpähän tiedät miltä tuntuu jos joskus osuu omalle kohdalle... :-/

Joo mutta noi ihan puhtaasti sairaudesta johtuvat ylipainot on kuiteskin tosi harvinaisia.
Suurin osa läskeistä on kuitenkin ylensyöjiä, kuka mistäkin syystä. Osa ihan mielellään ja ylpeesti, osa laiskuuttaan ja häveten itseään ja saamattomuuttaan.

Kuinka harvinaisia? :)

Prosenttilukuja tai tilastoja en voi sulle esittää, mutta tuskin sinäkään mulle sellasia tilastoja mistä näkyis että suurin osa läskeistä ihmisistä on sairaita niin että se heidän lihavuuden olisi aiheuttanut.
Henk. koht. tunnen useita, useita lihavia ihmisiä, sairaalloisen lihaviakin, mutta vain yhden jolla on kertomansa mukaan jotain kilpirauhasongelmaa. Työpaikan ja ystäväpiirin läskeille se vaan näyttää pullat ja namit ja roskaruoka maistuvan. Ja valitellaan "kun mä olen niin isoluinen."
Ja tuskin ohjelmia, dokumentteja lehtijuttuja yms. tehtäisi Suomessa tätä vauhtia kun nykyään huonoista elämäntavoista jos taustalla piilisi kautta Suomen pääsyynä lihavuuteen jokin sairaus. Eiköhän siitä sairaudesta tehtäisi dokkareita, ja etittäisi siihen konstia samalla tahdilla millä nyt etitään elintapojen muuttamiseen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja .:
Alkuperäinen kirjoittaja normipainonen:
Alkuperäinen kirjoittaja .:
Lihavuus vaan on jollekin ihan sairaus tai esim. lääkityksestä johtuvaa mille ei itse vaan kerta kaikkiaan voi mitään. Todella lapsellista ja epäkypsää lähteä ylipainoisia haukkumaan. Sittenpähän tiedät miltä tuntuu jos joskus osuu omalle kohdalle... :-/

Joo mutta noi ihan puhtaasti sairaudesta johtuvat ylipainot on kuiteskin tosi harvinaisia.
Suurin osa läskeistä on kuitenkin ylensyöjiä, kuka mistäkin syystä. Osa ihan mielellään ja ylpeesti, osa laiskuuttaan ja häveten itseään ja saamattomuuttaan.

Varmasti onkin harvinaista, mutta pointtini olikin se, ettei ole fiksua lähteä arvostelemaan liikalihavaa kun ei tiedä hänen lihavuutensa syytä. Ja onko sitten ylensyöjää ihan ok arvostella? Käsittääkseni sekin on sairaus...

Esim. kilpirauhasen vajaatoiminta on suomalaisilla hyvin yleinen ja aika usein sen vaikutuksesta ihmiset lihovat, en siis sanoisi että ylipaino johtuen sairaudesta on harvinaista.

Ja vaikkapa alkoholismi, syömishäiriöt, mielenterveydenhäiriöt, erilaiset lääkkeet aiheuttavat lihomista, aineenvaihdunnan hidastumista ja turvotusta.

Jos siis yhtään laajemmin ajattelee niin ei se kovin harvinaista ole, eri asia tietenkin on minkä ihminen hyväksyy sairaudeksi josta syystä joku lihoo mutta sekin ongelma on korjattavissa sillä että tutustuu aiheeseen.
 
Similar threads

Yhteistyössä