Miksi mies ei halua käydä ulkona kanssani?

  • Viestiketjun aloittaja Thessaly
  • Ensimmäinen viesti
Thessaly
Mistä johtuu, ettei poikaystäväni halua koskaan käydä ulkona tai missään muuallakaan kanssani? Olemme olleet yhdessä yli kaksi vuotta. Emme asu toistaiseksi yhdessä, mutta vietämme paljon aikaa keskenämme. Olemme 20 + -ikäisiä korkeakouluopiskelijoita.

Minusta olisi mukavaa käydä joskus vaikka elokuvissa, teatterissa tai vaikkapa vain ex tempore lähteä lasilliselle johonkin viihtyisään paikkaan. Asumme isossa kaupungissa lähellä keskustaa, joten sijaintikaan ei tätä estä.
Opintomme ovat loppusuoralla, poikaystäväni on työharjoittelussa ja minä teen tällä hetkellä pääasiallisesti lopputyötäni ja muita opiskeluhommia siinä sivussa. Hän pääsee töistä siinä neljän aikoihin, tulee kotiin, syö ja istahtaa tietokoneen ääreen, josta häntä on vaikeaa kammeta sivuun koko iltana. Hän jopa katsoo televisiota kannettava sylissään.

Yksi piirre johon hänessä alun alkaen ihastuin, oli hänen vastaanottavaisuutensa ja avoimuutensa kaikkea uutta kohtaan. Hän kertoi kuinka haluaisi käydä erilaisissa kulttuuritapahtumissa, sivistää itseään ja matkustella, sillä hänen entinen pitkäaikainen seurustelukumppaninsa ei kuulemma ollut sitä tyyppiä joka olisi kiinnostunut sellaisista asioista. Odotin siis hänestä myös kumppania jonka kanssa nauttia elämyksistä.
Mutta tilanne on nykyisin se, että häntä on lähes mahdoton saada lähtemään minnekään, jos kysyjänä olen minä.

Hän käy kyllä ulkona omien kavereidensa kanssa muutaman kerran kuukaudessa. Hän saattaa jopa lähteä arki-iltana sille yhdelle tuopille jos pyytäjänä on hänen ystävänsä. Hän käy keikoilla jos kaverin bändi esiintyy, ja muissakin tapahtumissa jos niihin liittyy joku tuttu.
Mutta jos minä pyydän häntä kanssani jonnekin, hän joko kieltäytyy taloudellisiin syihin vedoten tai sitten sanoo, että "katsotaan nyt." Hän saattaa kieltäytyä viikonlopuksi ehdottamastani retkestä kirpputorille, mutta seuraavana viikonloppuna lähtee intoa puhkuen kun kysyjänä on hänen paras ystävänsä.
Hän ei lähtenyt kanssani elokuviin edes silloin kun minulla oli ilmaiset liput, vaikka katsoo mielellään elokuvia. Lopulta annoin liput veljelleni, sillä minusta olisi ollut ikävää mennä yksin ja kaikki leffaseuraksi sopivat ystäväni asuvat kaukana.

Ulkomaanmatkoistakin hän joskus puhuu. Hän puhuu usein tuttavaporukassa miten nauttii matkustelusta. Mutta kun matka-asian ottaa puheeksi, hän ei koskaan innostu ajatuksesta. Hän sanoo jonkun ajankohdan milloin asiaa voisi harkita, mutta kun tuo ajankohta tulee, ei siitä enää puhuta.
Viime kesäisen kesälomareissunkin hän perui, kun lähtöön oli viikko aikaa.

Rahasta juttu ei ole kiinni, hän ansaitsee työharjoittelussaan palkkaa. Iso osa elinkustannusten jälkeen käteen jäävästä summasta kuluu kuitenkin kaikenlaiseen elektroniikkaan.

Hänen lapsuudenperheessään ei matkusteltu, käyty teatterissa tai taidenäyttelyissä. Hän on kotoisin pieneltä paikkakunnalta kaukana kasvukeskuksista, joten elokuva-ym. tarjontaakaan ei juuri ollut.
Itse taas olen perheestä, jossa kaikki nauttivat taide-elämyksistä. Onhan se ymmärrettävää, että jos ei ole tottunut johonkin tiettyyn juttuun lapsena, ei sitä välttämättä kaipaa aikuisenakaan, mutta minusta on silti keljua, että hän nimenomaan korosti seikkailunhaluaan tutustumisvaiheessa ja seurustelumme alkuvaiheessa. Ja asetelmaa vastaan sotii myös se, että hän kuitenkin lähtee kavereidensa kanssa ulos.

Olen paljon kotona itsekseni lopputyötäni kirjoitellen ja minusta olisi mukavaa käydä joskus ihmisten ilmoilla yhdessä hänen kanssaan, niin kuin pariskunnat tekevät.
Mutta onko tällaiselta ihmiseltä ihan turhaa odottaa osallistumista?
 
lähde kun voit
No ei tuo kyllä kovin kummoiselta suhteelta vaikuta. Teillä voi olla kivaa kahdestaan, mutta on tosi omituista, ettei miestä saa liikkelle kuin hänen kaverinsa. Ja ehkä sinäkin olet jotenkin liian kiinni miehessä.

Sun tilanteessa ryhtyisin käymään itsekseni jossain keikoilla ja taidenäyttelyissä tai vaikka elokuvissa. Alkuun se voi olla vaikeaa yksin, mutta kun muutaman kerran käy, huomaa että se on itse asiassa ihan kivaakin. Ehkäpä miehesikin haluaisi sitten joskus lähteä mukaasi. Jos ei halua, niin sitten suhteenne voi sanoa olevan menneen talven lumia...

Todennäköisesti miehesi pitää sinua niin varmana, ettei näe tarvetta panostaa suhteeseenne. Olethan aina kotona, saatavilla, turvallisesti silloinkin kun hän on ulkona kavereidensa kanssa.

Matkareissujakin voi suunnitella kavereiden kanssa, jos oma mies on niin tossukka, ettei saa kotoaan poistumaan. Kannattaisi muuten myös sanoa miehelle suoraan, että et oo kyllä yhtään sellanen, mitä sanoit olevasi :p
 
mullakin oli kerran..
Minä seurustelin kerran miehen kanssa, joka ei koskaan halunnut lähteä minun kavereideni luokse, mutta hänen kaikki kaverit ja puolitututkin opin tuntemaan, kun heidän luonaan vieraillimme useinkin. Joskus taisin kysyä syytäkin, mutta en tainnut saada vastausta kun ei muistu mieleen.

Ihmiset on erilaisia, sille ei mahda mitään, mutta minä ainakin kypsyin aikoinani tuohon omaan suhteeseen. Ei nyt ihan sama tilanne kuin sulla, mutta tuli tuosta tarinasta mieleen.

Suosittelen kanssa, lähde rohkeasti vaikka yksin käymään näyttelyssä tai jossain. Jos mies ei siihen "herää", niin suosittelen miettimään, mitä oikein suhteelta haluat. Joskus sitä vaan suhteessakin tavallaan "turtuu" sellaiseen tiettyyn rutiiniin ja toisen olemassaoloon, ettei edes tajua, kun ollaan menossa päin pöpelikköä. Sitä paitsi, eikös läppärin sylissä pitäminen laske vielä siittiöiden laatua merkittävästi. Ei nyt liity mitenkään tähän, mutta tuli mieleen.

 
se siitä
... koska tämä on vain oma kokemukseni vastaavasta käytöksestä.

Miesystäväni toimi juuri noin:
-jos minä pyysin häntä vaikka leffaan, ei lähtenyt, sen sijaan lähti kyllä omien kavereittensa kanssa, jopa katsomaan samaa lefaa, johon minä häntä olin pyytänyt.

-jos pyysin, että käydäänkö ottamassa yhdet lähiravintolassa, ei käynyt hänelle, siten puolen tunnin päästä soitti kaverinsa ja pyysi lasilliselle, sitten kyllä meni

-jos pyysin, että vietettäisiin joskus viikonloppua muuallakin kuin kotona, esim. yksi hotelliyö naapurikaupungissa, tanssimassa käynti tms, eipä se hänelle sopinut. Lähti silti mielellään hotelliviikonloppua viettämään esim. veljensä kanssa...

joo-o, selvisihän se juttu lopulta: oli ihastunut seurustelumme aikana pariin otteeseen muuhun naiseen, eikä halunnut näyttäytyä kanssani, jotta nämä naiset (jos vaikka olisivat eksyneet samaan paikkaan), eivät olisi nähneet miestä varattuna. Ja kyllä mies sit oli pettänytkin. Eli: olin hälläväliä-tyttöystävä, minun mielikseni ei tarvinnut tehdä mitään, mutta muitten kanssa samat jutut kyllä kiinnostivat.

Sinuna kysyisin asiallisen suoraan muutaman sopivan kyssärin mieheltä, katso suoraan häneen, kun kysyt, painaako heti katseensa hetkeksi (silloin kysymys kolahti):
- kenen vuoksi et halua näyttäytyä ulkona minun seurassani?
- aiotko olla kanssani vielä puolen vuoden kuluttua? Jos, niin olis hyvä jos ottaisit minunkin toiveet huomioon ja mentäis yhdessä eri paikkoihin
- sano miehelle: valitse paikka/ leffa, mennään sinne yhdessä (kieltäytyykö tai keksii verukkeita).
- mene mukaan bändikeikoille tmv. (kieltäytyykö mies ottamasta sinua mukaan).
 
Mies 50
Nimittäin kerrot että vietätte paljon aikaa keskenänne? Siis missä, sisällä jossain missä ei ole muita ihmisiä?
Mainitset että taloudelliset syyt estävät mukamas uloslähdöt, silti kirjoitat ulkomaanmatkoista. Kävellenkö siellä käydään?
Sinulla ilmaiset liput ja jätkä ei lähde mukaasi?

Tarina on keksitty tai muuten kysymyksessä en katso edes olevan mitään suhdetta.
Ei ainakaan siinä mitassa minkä katson edellyttävän sanan "suhde" käyttöä.

Mies ei ole pätkääkään kiinnostunut sinusta tai tekemisistäsi, sori vaan.
 
sonya
Kyllä tuo käytös on minun mielestäni jotenkin omituista. Kyllä normaalit avo-/aviopuolisot käyvät yhdessä ulkona, leffassa jne... Minusta omituista tässä tekee nimen omaan tuo, että hän on valmis kuitenkin lähtemään ulos kavereiden kanssa, muttei sinun. Väkisinkin tulee mieleen, että hän salailee jotakin tai ei halua näyttäytyä seurassasi jostain syystä. Minusta teillä olisi nyt tiukan keskustelun paikka. Itse en ainakaan sulattaisi tuollaista käytöstä. Puolison kanssahan olisi tarkoitus voida pitää hauskaa niin kotona kuin sen ulkopuolellakin, yhdessä. Mikä se sellainen suhde on, jossa ei voi toisen kanssa näyttäytyä julkisesti?
 
Lanttulohko
Edellisellä "Se siitä" -nimimerkillä oli hyviä vinkkejä. Olen itsekin siinä tilanteessa, että mies ei minun seurassani juurikaan liiku. Olen yrittänyt analysoida tilannetta ja mielestäni vastaus löytyy jostakin tällaisesta:

- tottumattomuus: Jos lapsuudenkodissa ainoa hauskanpito on ollut vain TV:n töllöttely ja syöminen, niin ei osaa tarttua toimeen ja tehdä asioita aktiivisesti

- ero siinä mitä haluaa ja mitä tekee: Miehenikin ihastui minussa siihen, että saan paljon asioita aikaiseksi ja tykkään pienestä budjetista huolimatta nähdä ja kokea asioita. Mieskin ehkä haluaisi olla sellainen, mutta ei saa persustaan irti sohvasta kokeillakseen toisenlaista elämäntyyliä.

- viina vetää: Joskus ei halua lähteä koko viikonlopuksi esim. mökille, koska sitten ei pääse juomaan.

- kaverit kiinnostavat: "Muija" (=minä) olen kotona aina, kavereita taas näkee harvemmin, joten minä olen itsestäänselvyys, kaverit taas piristävää seuraa.

- masennus: On vaikea erottaa alakuloisuutta ja masentuneisuutta toisistaan. Jos kyse on pelkästä alakuloisuudesta, niin siihen juuri auttaa se, että piristää itseään, alkaa harrastaa urheilua jne aktiviteettiä

- anemia tai muu puutostauti: hoituu lääkityksellä.

- unen puute: hoituu nukkumalla riittävästi. Jos pitää aina katsoa kaikki tv:stä, niin ei ihme, ettei voimat riitä mihinkään muuhun. Krooninen väsymys passivoi

- liikunnan puute: Hyvä fyysinen kunto auttaa jaksamaan myös henkisesti. Esim. työperäiseen stressiin auttaa sata kertaa paremmin juoksulenkki kuin pään vetäminen viinalla sekaisin

- nettiaddiktio (pornoaddiktio): Nettiriippuvuus on yhtä kova pahe kuin alkoholismi. Se koukuttaa niin kovasti, että tavallinen elämä ei välttämättä tunnu enää miltään.

- pettäminen: Intohimo häviää suhteesta puolen vuoden >< kahden vuoden sisällä. Varsinkin nuoret saattavat luulla, että rakkaus on kadonnut, kun sängyssä ei enää olekaan alkuaikojen kiihkeyttä. Silloin nuori aikuinen saattaa kuvitella, että parisuhde pitää vaihtaa uuteen, mutta koska tunteita on sitä nykyistä kumppaniakin kohtaan, niin ei osaa irrottaa, mutta alapää haluaa jo tuoretta lihaa.

On hankala lähteä arvaamaan, mitä toinen ajattelee ja haluaa. Olen itsekin siihen sortunut, koska mies ei halua keskustella asiasta. Toivon, että sinä sen sijaan saisit miehesi puhumaan kanssasi siitä, että päivittäisitte tilannettanne vastaamaan kahden vuoden takaisen tilanteen sijasta tämän päivän tilannetta. Nuoren ihmisen ei kannata liian pitäksi aikaa jäädä mukautumaan, jos asiasta ei voi jutella ja kaikki vaikuttaa vain pahenevan vuosi vuoden jälkeen.
 
Thessaly
Mies 50:

Vietämme aikaa kotona.

Mies siis vetoaa aina taloudellisiin syihin, mutta rahaa hänellä kuitenkin on, kun ostelee jatkuvasti esimerkiksi tietotekniikkaa. Hän ei siis ilmeisesti haluaisi käyttää rahaa matkusteluun tai ulkonakäymiseen tai yhteiseen aikaan muutenkaan.

Ja aivan totta, minulla oli taannoin useita ilmaisia elokuvalippuja, työn puolesta saatuja, mutta poikaystävääni ei saanut lähtemään elokuviin. Koskaan ei ollut aikaa tai halua.

En kuitenkaan epäile kyseessä olevan ihastumisen johonkin toiseen tms. Jotenkin sellaista ei ole nyt ollut ilmassa. Olen joskus ollut suhteessa jossa mies rakastui toiseen, ja tunnelma oli silloin aivan erilainen. Poikaystäväni ei ole puheissaan välttelevä ja salaperäinen tms. Tunnen myös useamman hänen ystävistään ja heidän puheistaan olen saanut vahvistusta sille, että he ovat oikeasti olleet ulkona keskenään (vaikka en ole muuta kyllä epäillytkään.)

Tuo ajatus "varmana pitämisestä" kuulostaa kyllä jotenkin luonnolliselta. Todella usein on ollut niin, että hän lähtee kavereidensa kanssa ulos ja minä jään kotiin. Hän sanoo toivovansa ettei minulla ole tylsää kotona yksin jne. Siis hän aivan automaattisesti olettaa etten minä poistu kotoa minnekään.
No, tottahan se on siinä mielessä, ettei minulla ole omia kavereita tässä kaupungissa, parhaat ystäväni asuvat kauempana ja näen heitä harvemmin. Mutta joskus jos olen päättänyt hetken mielijohteesta lähteä jonnekin ja hän tulee kotiin, hän on vaikuttanut jotenkin vähän loukkaantuneelta.
Hän myös saattaa tulla kotiin humalassa, olla äkäinen ja suuttua minulle, joka olen ollut selvinpäin kotona, jostain pikkuasiasta ja riita menee henkilökohtaisuuksiin. Hän on esimerkiksi alkanut nälviä käytöksestäni tai luonteestani, vaikka kyse olisi ollut alunperin jostain aivan pienestä käytännön asiasta. Olen antanut moisten puheiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos humalaisen mölinänä, mutta olen kyllä sanonut hänelle, ettei minun tarvitse sietää tuollaista käytöstä ja että hänen pitäisi miettiä käytöstään. Yleensä hän on kyllä pyytänyt seuraavana päivänä anteeksi.

Senkin olen huomannut, että hän tuntuu jotenkin pitävän omia tarpeitaan ja tekemisiään kovin paljon minun töitäni tärkeämpänä. Kuin että se, että hän käy joka päivä ulkopuolisella töissä, olisi jotenkin arvokkaampaa kuin aika jonka minä vietän kotona kirjoittaen ja aivotyötä tehden tai kirjastossa lähdekirjallisuuteen perehtyen. Joskus, kun tulen kirjastosta illalla oltuani siellä monta tuntia, hän on ollut ärtynyt siitä kun en ole päivän aikana pessyt pyykkiä ja käynyt kaupassa, kun minulla kerran on aikaa. Hän ihmettelee "pingottamistani" lopputyön suhteen ja sanoo ettei minun pitäisi ottaa sitä niin vakavasti, vaikka tosiasiassa minä olen erittäin kiinnostunut lopputyöni aiheesta, eikä sen tekeminen tunnu lainkaan työltä.
Ironista on se, että hän on samalla itsekin opiskelija.

Mutta on hänessä ne hyvätkin puolensa. Hän osaa olla erittäin rakastava, huolehtiva, hauska ja hellä. Mutta välillä mietin ajavatko ongelmat näiden hyvien puolien yli.
 
lähde kun voit
Kaikissa meissä on hyvät ja huonot puolemme, kuten kumppaneissammekin. Mielestäni teillä olisi kyllä nyt vakavan keskustelun paikka... Anteeksi vain, vaikka kuinka rakastava ja hauska ja hellä toinen olisi kotona, niin ei se ihan normaalilta kuulosta ettette oikeasti käy yhtään missään yhdessä. Eri asia olisi, jos mies ei kävisi kavereidensakaan kanssa missään.
 
Hen
Valitettavan tutulta kuulostaa. Meillä kävi niin, että aloin ottaa itselleni sitä tilaa ja mennä yksin/kavereiden kanssa, jos kerran miestä ei kiinnostanut. Ja niinhän siinä kävi että tajusin ettei koko suhteessa ole mitään järkeä, kun jaan kaikki minua kiinnostavat asiat jonkun muun kuin mieheni kanssa. Niinpä erosimme (vasta silloin mies tajusi että olisi voinut toimia ihan toisin minun suhteeni, mutta myöhäistä oli). Nykyään olen suhteessa, jossa teemme sekä mieheni että yhteisten kaverien/omien kavereiden kanssa kaikkea kivaa yhdessä, ei puhettakaan enää entisen suhteen ongelmista!

Muistan kuinka exäni joskus jonkin teatteri-illan jälkeen ravintolassa sanoi, että häntä ei kauheasti innosta lähteä minun kanssani kaikkialle, kun "olet aina niin yli-innostunut siitä kun pääset jonnekin ulos, ihan kuin tärkeintä olisi vaan se että SINÄ pääset menemään" En vielä tänä päivänäkään ymmärrä tuota lausuntoa. Mies itse käyttäytyi tuollaisilla reissuillamme ikään kuin ne olisivat olleet jonkinlaista kidutusta. Ei mitään keskustelua. Minä olisin halunnut puhua näkemästämme ja kokemastamme, mutta ei. Emme vaan olleet lainkaan yhteensopivia.

 
Orangestang
Monille miehille seksi on tärkeää. Jopa niin tärkeää että kannattaa olla muuten itselleen epäkiinnostavan henkilön kanssa yhdessä ihan vain että saisi säännöllisesti piparia. Kyllähän tuo nimittäin siltä kuulostaa että tapahtumat, leffat jne. kyllä kiinnostavat mutta eivät vain sinun kanssasi koettuna. Jos siis sinun seurasi ei erityisemmin nappaa, niin miksi hän sinun kanssasi on?
 
Thessaly
Sinänsä olisi paradoksaalista, että hän olisi kanssani pelkästään seksin vuoksi, sillä seksielämämme on ollut jopa tavallista hiljaisempi, johtuen erinäisistä fysiologisista seikoista. Jos mies siis todella haluaisi seksiä ja vain seksiä, ei hänen olisi kannattanut alun alkaenkaan jäädä tähän suhteeseen. Mutta siinäpä olemme olleet yhdessä yli kaksi vuotta.

Minä en kyllä näe itsessäni mitään häpeämisen aihetta. Olen mielestäni ihan viehättävä ulkonäöltäni ja ulosanniltani.
 
Orangestang
Voisikohan syynä olla sitten ihan vain tylsistynyt tottumus. Parisuhteessa olemisen syyt voivat olla moninaiset, ei uskalleta olla yksin, taloudellinen tilanne parimpi kaksin kuin yksin, se kuuluu asiaan jne. Onko hän ikinä sanonut mistä hän sinussa pitää? Mitkä ovat ne syyt että hän haluaa olla kanssasi? Koska olipa hänen ongelmansa nyt mikä vain, niin suhteellenne ei lupaa hyvää jos ette pysty istumaan alas ja keskustelemaan ongelmasta. Pakkohan miehenkin on nähdä että tilanne on hieman erikoinen. Ja todellakin keskustelemaan, ei niin että sinä puhut ja hän mutisee vastaukseksi jotain, "no kun ei nyt vaa oo huvittanu". Vähän epäilyttää ettet kuitenkaan tuota parempaa vastausta saa, koska jos ongelma on tosiaan se ettei seurasi vain kelpaa hänelle niin tuskin hän päin naamaakaan kehtaa sitä sanoa.

Sinuna raahaisin sitä ukkoa joko väkisin mukaan rientoihin niin kauan kunnes saa suunsa auki ja sanottua mikä mättää. Tai sitten menet rohkeasti itse ja jätät miehen kerrankin odottelemaan sinua kotiin. Jos vain jatkat asian märehtimistä, niin mikään tuskin muuttuu.
 
Ajan tuhlausta
"Joskus, kun tulen kirjastosta illalla oltuani siellä monta tuntia, hän on ollut ärtynyt siitä kun en ole päivän aikana pessyt pyykkiä ja käynyt kaupassa, kun minulla kerran on aikaa."

Mainitsit että ette asu yhdessä. Mutta tällä klopilla on otsaa ärtyä siitä ettet ole pyykännyt ja hoitanut kauppareissuja OMASSA HUUSHOLLISSASI?? Jos sinulla tyttö olisi yhtään selkärankaa olisit antanut hemolle kunnon potkun persauksille ja käskenyt painella vilkkaasti sinne omaan kämppäänsä pyykkäämään ja siivoamaan sen sijaan että istuu pylly sohvaan liimautuneena koneittensa kimpussa kaikki illat sinun kämpässäsi.

Mutta jos sinulla sitä selkärankaa olisi, tuskin tuo nahjus olisi nurkissa enää saanut luuhata paria kuukautta kauempaa. Tyyppi ei vaikuta kertomasi perusteella erityisen spesiaalilta tapaukselta. Nimimerkki Mies 50 oli oikeassa, ei poju todellakaan ole sinusta erityisemmin kiinnostunut eikä teillä näytä olevan yhtään mitään yhteistä mielenkiinnon kohdetta. Mieti kaksikin kertaa kannattaako nuoruuttaan tuhlata moiseen.
 
simmut auki
Ehkä hän suhteen alussa halusi tehdä vaikutuksen sinuun, kun kertoi pitävänsä matkustelusta sun muusta. Hän näytteli sellaista henkilöä, josta pitäisit. Puheet eivät kuitenkaan paina mitään, jos teot on päinvastaisia. Eihän häntä näytä matkustelu kiinnostavan ollenkaan. Hän ei ole sitä, mitä kertoo olevansa, vaan sitä mitä käytöksellään osoittaa. Kun ei ole sitä mitä sanoo olevansa, niin ei taida edes tuntea itseään. Älä sinäkään usko puheisiin, vaan katso tekoja. Hän on jo jumittunut kuvioihinsa kuin vanha kääkkä, nuori mies. Varmaan kotona saanut mallin siihen, että akka istuu kotona, pyykkä ja laittaa ruokaa kun mies on ulkona kavereiden kanssa. Ja että akan kanssa ei ulkoilla. Mielestäni ette sovi yhteen. Hanki sellainen mies, joka tosiaan tykkää samoista asioista kuin sinä ja joka viihtyy seurassasi ulkonakin. Miten te yleensäkkään päädyitte yhteen, jos olette noin erilaisia?
 
Thessaly
Laitamme ja ostamme ruokaa yhdessä yksinkertaisesti siksi että se tulee edullisemmaksi. Ruoka myydään vieläpä niin isoissa pakkauksissa, että yksin ollessa tuli usein heitettyä jotain pois vain siksi ettei ehtinyt käyttää kaikkea.
Vietämme paljon aikaa minun luonani siksikin, että asuntoni on isompi, hänen vain pieni kaninkoppi-yksiö. Siinä samalla on tullut pestyä pyykkiä samassa koneessa jne.

Päädyimme yhteen aika klassisesti. Suhteemme alkoi ystävyytenä. Minulla oli tuolloin meneillään vaikea elämäntilanne ja istuimme usein yhdessä tuntikausia teekupin ääressä ihan vain keskustelemassa. Miehellä oli takanaan samanlaisia kokemuksia, ja hän ymmärsi minua. Siitä juttu sitten kehittyi ajan kanssa romanttiseksi.
Niihin aikoihin kun tutustuimme, mies oli juuri eronnut pitkäaikaisesta suhteesta. Hän oli jonkinlaisessa elämän käännekohdassa. Hän oli aloittanut opiskelut ja halusi kääntää elämänsa täysin ylösalaisin. Hän alkoi huolehtia ulkonäöstään ja kiinnittää enemmän huomiota pukeutumiseensa. Hän aloitti myös itsensä sivistämisen; luki kirjoja, katsoi elokuvia joita ei ollut aiemmin katsonut, lähti mielellään seuraksi taidenäyttelyyn jne.
Hän kertoi kaikkien näiden asioiden olevan sellaisia, joita hän oli aina halunnut tehdä, muttei vanhassa parisuhteessaan siihen pystynyt. He olivat entisen tyttöystävän kanssa aloittaneet seurustelun hyvin nuorina ja ajan myötä kasvaneet erilleen. Loppuaika oli kuulemma ollut täynnä riitoja, mykkäkouluja ja ristiriitoja.
Hän kertoi tunteneensa itsensä pitkään kuin henkisesti kuolleeksi ja tunsi nyt heränneensä uudelleen henkiin. Ex-tyttöystävää en juurikaan tunne, mutta hänen puheistaan päätellen hänkin on nyt paljon onnellisempi tahollaan. Pitävät edelleen satunnaisesti yhteyttä.

Ensimmäisen vuoden ajan hän käyttäytyi siten kuin sanoi, oli aktiivinen, nautti elämyksistä, oli avoin kaikelle uudelle. Mutta nyt, viimeisen vuoden ajan nuo asiat hänessä ovat osoittaneet hiipumisen merkkejä.
Naurettavinta on minusta esimerkiksi se, että hän saattaa ostaa divarista kasan kirjoja joita ei kuitenkaan koskaan lue ja kun joskus hänen valitellessaan tekemisen puutetta ehdotan hänelle jonkun noista kirjoista aloittamista, hän ei kuitenkaan koskaan tee niin. Samalla hän kuitenkin mainitsee usein keskusteluissa minun ja toisten kanssa, miten paljon hän lukee. En ole kuitenkaan juuri koskaan nähnyt hänen lukevan muuta kuin tietokoneen ruutua. Itse rakastan kirjallisuutta ja luen paljon. Minun mieleenikään ei tulisi sanoa, oli seura sitten millaista tahansa, että esimerkiksi jalkapallo merkitsee minulle paljon, vaikka en tosiasiassa seuraa koko asiaa lainkaan.
Se on vähän sama juttu kuin sen matkustelun kanssa.

Minusta on naurettava ajatus, että joku feikkaisi toiselle pitävänsä samoista asioista. Mitä tällainen ihminen saa sellaisesta suhteesta? Eikö olisi kuitenkin palkitsevampaa olla sellaisen ihmisen kanssa jolla on oikeasti samanlaisia kiinnostuksenkohteita?
 
simmut auki
"Minusta on naurettava ajatus, että joku feikkaisi toiselle pitävänsä samoista asioista."

Naurettavaa tai ei, niin moni tekee juuri noin, varsinkin seurustelun alussa kun yritetään imponeerata. Minä saan henkilöstä sellaisen vaikutelman, että hän luulee olevansa sellainen kuin haluaisi olla, siis kiinnostunut samoista asioista kuin sinä, mutta ei ole sitä. Ollessaan kriisissä hän väliaikaisesti oli sitä mitä halusi olla, mutta eihän se pitemmän päälle vetele, se oma itse tulee ennemmin tai myöhemmin esille ja niin vaikuttanee käyneen. Minä uskon, että hän oikeasti on passiivinen sohvaperuna, sellainen millaisena et hänestä pidä.
 
tsikki
Kaveir oli kerran samantyyppisessä tilanteessa. Mies ei loppuaikana tuntunut olevan ollenkaan kiinnostunut tekemään yhdessä mitään ellei hänellä itsellään ollut jotain intressiä asiaan. Eli syömässä käytiin, jos hänelle sopi jne. Juttu päättyikin sitten siihen kun mies totesi ihastusvaiheen mennen ohi ja heitti hyvästit. Kannattaa ottaa asia puheeksi - ehkä poikaystäväsi ei ole huomannut lipsahtaneensa vähän turhan arkiseksi? Jos ei käytös muutu, niin parempi on kai mennä eri teitä. Kannattaa olla sellaisen seurassa, joka sinua arvostaa ja tukee sekä on oikeasti kiinnostunut samoista asioista ja tietenkin myös sinusta!
 
Mikähän onkaan roolisi..
Vaikuttaa että mies elää kanssasi nykyään vähän kuin eläisi äitinsä kanssa. Ruokaa laitetaan ja pyykkiä pestään, mutta kaikenlainen hauskanpito on mahdollista ja kiinnostavaa vain niitten kavereitten kanssa. Kuka itseään kunnioittava nuorukainen nyt äitimuorin kanssa elokuviin tai matkoille lähtisi. Olet lipsahtanut miehelle mamin sijaiseksi. Siihen loppuu romassi tasan tarkkaan. Otan osaa.
 
pettymys
mä en kanssa kelpaa seuraksi paitsi kotioloihin. baariin ei koskaan voida mennä yhdessä. hän lähtee kun en ole kotona. viimeksi oli yötäkin jossain en tiedä missä. en ole koskaan käynyt hänen kotipaikkakunnallaan. hän käy siellä viettämässä iltaa joskus kavereitaan tapaamassa. kauhean selittelyn kera yleensä että nyt on se ja se siellä pakko mennä. mulla on kyllä ihan omat menot että sinänsä ei haittaa. ainoastaan se tuntuu pahalle että ilmeisimmin hän jotenkin häpeää minua ja en taida olla kovin toivottua seuraa heidän kaveripiirissä jostain syystä.
 
Miksi seurustella tuollaisen kanssa
Alkuperäinen kirjoittaja pettymys:
mä en kanssa kelpaa seuraksi paitsi kotioloihin. baariin ei koskaan voida mennä yhdessä. hän lähtee kun en ole kotona. viimeksi oli yötäkin jossain en tiedä missä. en ole koskaan käynyt hänen kotipaikkakunnallaan. hän käy siellä viettämässä iltaa joskus kavereitaan tapaamassa. kauhean selittelyn kera yleensä että nyt on se ja se siellä pakko mennä. mulla on kyllä ihan omat menot että sinänsä ei haittaa. ainoastaan se tuntuu pahalle että ilmeisimmin hän jotenkin häpeää minua ja en taida olla kovin toivottua seuraa heidän kaveripiirissä jostain syystä.
Ja kuitenkin jatkat seurustelua tuollaisen tyypin kanssa. Ankeaa. Mitä iloa siitä sulle on? Onko yhteiselon jatkumisen syynä lähinnä se että vuokran maksu yksin tulisi kalliimmaksi?
 
Mies 50
On se kumma kun jotkut haluavat olla todella yltiösosiaalisia. Ollan vaikka väkisin jonkun kanssa, huonossakin suhteessa. Toiset tekee vielä lapsia samaan katastrofiin.
Sit ihmetellään kun elämä menee väärää raidetta pusikkoon, tai suoraan veturitalliin.

Eikö nyky ihminen enään tiedosta mikä on hänelle hyvä asia, miten toinen häntä kohtaan käyttäytyy. Hakataan ja muuten syrjitään kumppania, ja silti vaan ollaan ko. ihmisen kanssa suhteessa. Kyllä on minäkuvassa vikaa jos ihminen ei huomaa omaa parastaan. Ei elämä ole sitä varten että ollaan toisen hakattavana niin henkisesti kuin muutenkaan syrjittynä.
 

Yhteistyössä