Miksi mies ei tule?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja elluska
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

elluska

Vieras
Olen seurustellut uuden poikaystäväni kanssa nyt pari kuukautta. Olemme järjettömän rakastuneita ja kaikki on ihanaa. Seksikin. Mietityttää kuitenkin, kun hän ei meinaa millään tulla. Meillä on seksiä päivittäin, useammankin kerran monesti, mutta hän tulee ehkä joka 5. kerta tai harvemminkin. Kovasti hän seksiä aina haluaa ja selvästi nauttii, mutta ei kuitenkaan tule. Tämä turhauttaa minua, haluaisin, että hänkin tulisi ja suoraan sanottuna paikkanikaan eivät kestä loputtomiin "jyystämistä". Hän on sanonut, että tuleminen on vaikeaa, koska hän miettii seksin aikana liikaa sitä, mitä minä ajattelen ja nautinko minä. Tulemattomuus ei kuitenkaan näytä häiritsevän häntä yhtään.

Onko vinkkejä, miten voisin helpottaa hänen tulemistaan? Miten saisin hänet rentoutumaan?
 
Liian usein.
 
Viimeksi muokattu:

Tuo voi tosiaan olla rentoutumisesta kiinni, hän ei kiihotu tarpeeksi tai sitten hän ei yksinkertaisesti vain saa oikein tuntumaa yhdynnässä. Asiaa ei varmasti auta jos hän aistii että olet seksissä turhautunut ja haluaisit että hän tulee nopeammin kuin pystyy.

Oletko ajatellut että myös sinä voit vaikuttaa tulemiseen. Osaatko itse rentoutua ja antautua kiihottumiselle? Mikäli sinä kiihotut niin se kiihottaa poikaystävääsikin. Samoin voit itse vaikuttaa siihen että oletko pitänyt lantionpohjan lihakset kunnossa? Silläkin on vaikutusta.
 
Viimeksi muokattu:
Seksi ei ole pelkkää teknistä yhdyntää. Mies tavitsee erilaisia stimulaatioita. Hänelle ei tavallaan riitä pelkkä yksitoikkoinen "jyystäminen". Aloitelkaa ensin käsin, suulla, käsin... niin kauan, että mies on todella kiihottunut ja valmis räjähtämään. Kun tuntuma muuttuu siirtyessänne ns perusseksiin, niin tulosta syntyy kyllä.
 
Joo, noissa hupuliinon ja Vaihtelua teksteissä piilee koko totuus.
Näin vanhempana osaan sanoa että iän myötä myös mies tarvitsee aina vaan enemmän kiihoketta. Eli merkitystä on sillä aktiivisuudella ja "osaamisella" mitä naiselta löytyy.
 
Ei tässä voida puhua siitä, että ikä alkaisi painaa, mies on 26. Ja mitä minun kiihottumiseeni ja mukanaolemiseeni tulee, niin uskoisin olevani kumpaakin. Saan lähes aina hänen kanssaan, joskus useamminkin. En myöskään mielestäni näytä turhautumistani välillä loputtomankin tuntuiseen aktiin.

Mielelläni kuitenkin otan vinkkejä vastaan. Lantionpohjan lihaksia voisi tosiaan treenailla, tuskin siitä haittaakaan on. Luulen kuitenkin, että tässä on enemmän kyse päänsisäisistä asioista. Minua tämä tuntuu enemmän häiritsevän kuin häntä. Olen kuitenkin valmis kokeilemaan kaikenlaista, jos vain saisin hänetkin useammin huipulle. Yksi selvästi asiaan vaikuttava tekijä lienee kondomi..
 
Kondomin käytöllä on varmasti vaikutusta. Tosin jos mies ei laukea helpolla niin ei kondomin pois jättäminenkään mikään autuaaksitekevä asia ole. Lantionpohjan lihaksia voisit tosiaan kokeilla treenata. En tiedä onko sitten sen lisäksi paljon muuta tehtävissä kuin ottaa rennosti, nauttia seksistä ja tarjota miehelle kaikenlaisia kivoja yllätyksiä.

Minä olen myös pitkäkestoinen ja laukeamiseni kestää pitkään, mutta meidän suhteessa se taidan olla ennemmin minä jota asia häiritsee. Tämä on kuitenkin sellainen asia jota on aika vaikea ottaa kumppanin kanssa puheeksi ilman että sanoo vahingossa jotain sellaista mistä naisen itsetunto voi saada kolauksen.
 
Viimeksi muokattu:
Jospa mieheltä puuttuu se oikeinyvä tunne.
Se laukeamisenhalu on tärkeä, jotta se ylipäätään voi tulla.
Naisen liikehdinnällä on suuri merkitys onnistumiselle.
Seksistä puhuminen auttaa laukeamiseen.
Siis puhuminen yhdynnän aikana.
 
Aivan, ilmaisit asian paremmin kuin minä, tarkoitin samaa.
Miehen kiihottuminen tulee noin 40 prosenttisesti siitä mitä mies näkee, siis visuaalisesti. Loppu kiihotus tuleekin sitten siitä kaikesta muusta. Puhuminen toiminnan aikana on hyvinkin tehokas, siis joillakin. Tuhmat puheet ovat erittäin tehokkaita, eikä se tee kenestäkään sen huorahtavampaa tai pukimpaa, päin vastoin.
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos taas vastauksista :) tuhmia puheita voisi tosiaan kokeilla. Ja ehkä sitä kortsuttomuuttakin joskus tulevaisuudessa. Tietenkin kyseessä on vielä suhteellisen tuore juttu, joten voihan mukana olla jonkinlaista jännittämistäkin? Ehkäpä minunkin pitäisi vaan lakata stressaamasta asiaa ja katsoa, miten tilanne etenee. Ehkä tämäkään ei ole ongelma, jos siitä ei sellaista tee.
 
Eikös miehiä moitita liian nopeasti tulemisesta ja on hyvä jos kestää kauan? Anna palautetta, nyt on hyvä tms?

Toinen, aika henkilökohtainen juttu on nännien hiplaus. Olen mies, mutta saan 100% nopeasti jos nainen hiplaa nännejä. Tätä tosin toivon tapahtuvan vasta sitten kun nainen on saanut.
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos taas vastauksista :) tuhmia puheita voisi tosiaan kokeilla. Ja ehkä sitä kortsuttomuuttakin joskus tulevaisuudessa. Tietenkin kyseessä on vielä suhteellisen tuore juttu, joten voihan mukana olla jonkinlaista jännittämistäkin? Ehkäpä minunkin pitäisi vaan lakata stressaamasta asiaa ja katsoa, miten tilanne etenee. Ehkä tämäkään ei ole ongelma, jos siitä ei sellaista tee.

mitäs tuhmia ajattelit puhua ja miksi? Siis niitähän sulle ehdotettiin. Minulla on pitkä suhde ja puoliso ei suostu puhumaan tuhmia, mutta varmasti tulisin paaljon nopeammin jos hän niitä puhuisi. Kerran kiristin häntä pyytämään orgasmia, kun oltiin lähellä naimassa ja annoin sitten mennä loppuun, kun hän pyysi.
Mutta ei se puhuminen tuosta aukea, miten hänet saisi avautumaan?
 
Viimeksi muokattu:
Jos tulemattomuus ei häntä häiritse niin miksi valittaa? Tulemisesta kun menee halut, mä olen varsin onnellinen ainakin siitä jos seksi oli hyvää, enkä tullut. Sitten voi olla saman tien kiimainen ja ottaa uusiksi. Ei se tuleminen ole mikään nautinnon tae tai edellytys.
 
Miksi ihmeessä kieleen on päässyt tämmöinen "Miksi mies ei tule"? Eikö ole paljon yksinkertaisempaa sanoa "Miksi mies ei saa ( orgasmia )".Harmittaa nuo tulemiseet - onko se hienompaa kieltä vai ?
 
Moi.

Ajattelin tulla päivittämään tilanteen, jos tätä keskustelua joku toinenkin vielä joskus lukee. Tilanne on muuttunut niin, että mies tulee lähes joka kerta :) ilmeisesti turha jännitys on häipynyt ja hänkin uskaltaa olla oma itsensä eikä mieti liikaa.
 
Voihki kunnolla ja vaikka teeskennellen niin saat miehesi tulemaan todella nopeasti. Itse kun alan kiljumaan ja raavin mieheni selkää niin johan alkaa miehelläkin tulemaan. Ilmeisesti kuvittelee olevansa hirvittävä siitossonni joka nai multa tajun pellolle. Toisaalta miehen tuleminen saa minut oikeastikin kiihottumaan eli pienellä näyttelemisellä fiilis paranee oikeasti. Suosittelen kokeilemaan! Kiihkeys tarttuu ja myös se jos toinen ei tee mitään.
 
Olen seurustellut uuden poikaystäväni kanssa nyt pari kuukautta. Olemme järjettömän rakastuneita ja kaikki on ihanaa. Seksikin. Mietityttää kuitenkin, kun hän ei meinaa millään tulla. Meillä on seksiä päivittäin, useammankin kerran monesti, mutta hän tulee ehkä joka 5. kerta tai harvemminkin. Kovasti hän seksiä aina haluaa ja selvästi nauttii, mutta ei kuitenkaan tule. loputtomiin "jyystämistä".

Lisätään nyt tähän vastausten perään mitä on tuossa jo kyllä mainittu, että ei hyvä seksi ole pelkkää jyystämistä. Kun oppii rentoutumaan, niin homma toimii. Esim jos tyttö on aidosti kiihottunut, ei eka kerta satu lainkaan.
Olen pitkään kärsinyt ennenaikaisesta ejakulaatiosta ja piti opetella esileikit erittäin pitkän kaavan mukaan. Kunnes suhde saatiin toimimaan, osasin rentoutua vihdoin myös sängyssä.
Siinä vaiheessa kestokyvyt kääntyivät toisinpäin: naiseni tulee ensin ja minä saan ajella vielä pitkään.
 
Viimeksi muokattu:

Similar threads

T
Viestiä
1
Luettu
635
Seksi
vierailija
V
I
Viestiä
7
Luettu
516
Seksi
Justus
J
T
Viestiä
11
Luettu
6K
Seksi
Olet enemmän arvoinen
O
T
Viestiä
12
Luettu
2K
Seksi
Itsestä kiinni
I

Yhteistyössä